Vko 50/2015: Lietolaisia sotilaita Uudessa Aurassa

Nykylukijalle sanomalehti Uusi Aura saattaa olla täysin tuntematon. Varsinais-Suomen aikoinaan suosituimman lehden taru päättyi vuonna 1964. Lehden nimen sana "uusi" johtuu siitä, että lehti seurasi  1880–1896 julkaistua lehteä Aura: tietoja Turun kaupungista ja Länsi-Suomesta. Lehti oli maakunnassa Kokoomuksen äänenkannattajalehti.

Uuden Auran numeron 18256 (11.8.1941) viimeinen sivu ja numeron 18257 (12.8.1941) etusivu. Elokuussa "turkulainen" Jalkaväkirykmentti 14, jonka riveissä palveli lietolaisiakin, oli jo siirtynyt Ahvenanmaalta Jäämeren rannoille, mistä juttu vasemmalla. Saksalaisten rintamamenestyksestä revittiin toistuvasti suuret otsikot. HUOM! Kuva on hyvin suuri (4,5 Mt). Kuva: Uusi Aura.

Siinä missä Turun Sanomat ja Helsingin Sanomat ovat kaikille tuttuja ja niiden sota-aikojen artikkelit ovat usein siteerattuja, on Uusi Aura jäänyt vähemmälle huomiolle. Lietolaisyksiköiden valistusupseerien laatimat tilastot kuitenkin osoittavat, että varsinaissuomalaisella lehdellä oli rintamallakin useita lukijoita. Alikersantti Oiva Ryökkään muistiinpanojen mukaan Uusi Aura tuli rintamalle 2–3 päivää julkaisupäivän jälkeen.

Digitointialusta piti improvisoida, mutta aukeama aukeamalta Uudet Aurat vuodelta 1941 tulivat kopioitua tutkimuskäyttöön Sanomalehtiarkistossa. Kuva: Riku Kauhanen.

Sotaveteraanitutkimuksiin liittyen kävin torstaina 10.12.2015 kuvaamassa Raisiossa Turun yliopiston Sanomalehtiarkistossa Uuden Auran vuosikerran 1941 jatkosodan alusta. Lehdet on myös mikrofilmattu.

Uuden Auran sivuilta

Lehti tarjosi lukuisia yllätyksiä. Nautelankosken museon kokoelmista löytyviä valokuvia - siis yksityisten, ei TK-miesten ottamia - on päätynyt sanomalehtiin kuvitukseksi lähes tuoreeltaan. Lehti käytti kuvituksena myös runsaasti saksalaisia propagandavalokuvia ja seurasi vuoden 1941 ajan melkein enemmän Saksan kuin Suomen rintamaa.

Uuden Auran avulla lietolaiset pysyivät henkilökohtaisen kirjeenvaihdon ohella hyvin perillä kotipaikkakunnan tapahtumista. Esimerkiksi 13.8.1941 uutisoitiin, että Liedon kunta on rakentamassa kansakoulua Littoisiin:

Uusi Aura n:o18258 (13.8.1941)

Sodan muistojen tallettamiseen kehotettiin jo hyvin varhain. Numerossa 18261 (16.8.1941) vedottiin rintamakirjeiden säilyttämiseen. Onneksi monet ovat noudattaneet kehotusta, ja tutkijoille rintamakirjeet tarjoavat rikkaan lähdeaineiston.

Uusi Aura n:o 18261 (16.8.1941)

Sivuilla oli myös järkytyksiä - kuolinilmoitussivun laajuuden kasvu heinäkuussa 1941 kertoo karua kieltään sodan hinnasta Varsinais-Suomessa. Sankarihautajaiset niputtuivat pahimmillaan useisiin kymmeniin yhteishautauksiin.

Lehtikuva Liedon sankarihautausmaasta. Uusi Aura.

Hyvin surullinen oli Viestipataljoona 33:sta ensimmäisen lietolaisuhrin, Arvo Laineen muistokirjoitus:

Arvo Laineen muistokirjoitus. Omaiset on todennäköisesti haluttu säästää traumalta, sillä Laine ei kaatunut luodista vaan ilmapommituksessa kaulaan osuneesta sirpaleesta. Kuva: Uusi Aura n:o 18380 (14.12.1941).

Lietolaisten sankarivainajien kuolinilmoitukset löytyvät lähes poikkeuksetta nimenomaan Uudesta Aurasta kuten ensimmäisten jatkosodan uhrien, Niilo Suomisen (kaatui 19.7.1941) ja Eero Postin (kaatui 24.7.1941):

Niilo Suomisen kuolinilmoitus Uudessa Aurassa.

Eero Postin kuolinimoitus Uudessa Aurassa.

Sanomalehti pyrki luonnollisesti uutisiin, jotka kiinnostavat lukijakuntaa, ja mikä kiinnostaisi varsinaissuomalaisia kotirintaman lukijoita enemmän kuin kertomukset maakunnan sotilaiden vaiheista rintamalla? Tähän liittyen on Viestipataljoona 33:n historiikin kannalta käynyt mahdollisesti harvinainen onnenpotku, sillä Uudessa Aurassa on julkaistu kaksi TK-artikkelia otsikolla "Korpisodan hermosto". Niissä käsitellään nimenomaan viestitoimintaa rintamalla: yksiköitä ei luonnollisestikaan voida mainita nimeltä ja upseeritkit esiintyvät ainoastaan sotilasarvolla ja kirjaimella tyyliin "Majuri K". 

Vertaamalla kuitenkin artikkelin yksityiskohtia lietolaisten sotatiehen samalta ajalta vaikuttaa vahvasti siltä, että kuvaukset ovat nimenomaan VP 33:sta. Tosin pataljoonan komentaja, Armo Karkaus (eli "K") oli tuossa vaiheessa sotaa vielä kapteeni eikä majuri kuten artikkelissa mainittu komentaja. On kuitenkin mahdollista ja jopa todennäköistä että sotilasarvotkin on muutettu artikkeliin, nimittäin artikkelissa esiintyvän rykmentin komentajana mainitaan "eversti X", vaikka everstit olivat divisioonien (n. 12 000 miestä) komentajia, kun taas rykmenttejä (n. 3 000 miestä) komensivat tavallisesti everstiluutnantit.

On myös  hyvin mahdollista, että artikkelissa kerrotaan pohjoisempana olevasta 14. Divisioonasta, jonka viestikomentajana oli majuri Kare. Divisioonaan kuuluvan Jalkaväkirykmentti 10:n komentajana toimi eversti Tähtinen.

Uuden Auran sivuilla lietolaiset aseveljet saattoivat lähettää 74 vuotta sitten joulukuussa 1941 hyvän joulun tervehdyksen kotirintamalle:

Lietolaisten asemiesten joulutervehdys joululta 1941. Kuva: Uusi Aura

Jatkan Uuden Auran vuosikertojen selausta viikolla 51. Tavoitteena on saada kuvatuksi kaikki jatkosodan ajan numerot aina syksyyn 1944 asti.

Oikealla näkyvä yli puolimetrinen pino Uuden Auran sodan aikaisia numeroita odottaa vielä kärsivällisesti tutkijaa... Kuva: Riku Kauhanen

Riku Kauhanen
Museon tutkija

Vko 45/2015: Viestipataljoona 33:n sotatien tutkimusta ja muuta sotataipaleisiin liittyvää

Nautelankosken museon Sota - veteraanien muistista museon muistiin -hanke on päättynyt, mutta kerääntyneen aineiston pohjalta on teon alla tai suunnitelmissa julkaisuja. Tällä hetkellä käynnissä on Viestipataljoona 33:n historiikki, mitä varten on käytössä mm. Kaatuneiden muistosäätiön myöntämä rahoitus. Osa rahoitusta on edelleen haussa, mutta ainakin tämä vuosi on loppuun asti turvattua työskentelyaikaa.

Viestipataljoona 33:n 1. Komppania eli Keskuskomppania muodostettiin liikekannallepanossa kesäkuussa 1941 Liedossa, pataljoonan esikunta ja 3. Komppania Piikkiössä sekä 2. Komppania Turussa. Pataljoona hoiti varsinaissuomalaisista kootun 1. Divisioonan viestiyhteyksistä. Pataljoonaan kuului myös muun muassa kuusistolaisia, helsinkiläisiä ja Karjalasta kotoisin olevia.

Veteraanihankkeen yhteydessä kertyi aineistoja lähinnä "lietolaiskomppaniasta" eli keskuskomppaniasta. Historiikin teossa on tällä hetkellä menossa uusien aineistojen keruu, etenkin 2. ja 3. Komppaniaan liittyen. Myös uusia lietolaisaineistoja toivotaan löytyvän hankkeen käyttöön.

Onko sinulla Viestipataljoona 33:een liittyviä aineistoja?

Nautelankosken museo on hyvin kiinnostunut kaikista yksikköön liittyvistä tiedoista ja aineistoista. Pataljoonan 2. ja 3. Komppanioista on sotapäiväkirjoja, Kansallisarkiston asiakirjoja ja 1. Divisioonan historiikin (1995) mainintoja lukuun ottamatta hyvin vähän tietoja. Turun Sotaveteraanimatrikkeli mainitsee, että Viestipataljoonalla olisi ollut omaa kiltatoimintaa, VP33/1D Kilta. Jäseninä tosin löytyy kirjasta vain yksi henkilö.

Kuten aiemmassa hankkeessa myös nyt museolle otettavat aineistot digitoidaan museon kokoelmiin, eli ne valokuvataan ja skannataan sekä viedään museon tietokantaan. Fyysiset valokuvat, esineet, asiakirjat, päiväkirjat ynnä muut vastaavat palautetaan digitoinnin jälkeen "lahjoittajalle". Lahjoituksesta tehdään vielä lahjakirja. Halutessaan lahjoittaja voi kieltää esim. aineiston käyttämisen verkkojulkaisuissa tai ettei hänen nimeään saa mainita tutkimuksen yhteydessä.

Etenkin sodan aikaiset valokuvat ja kirjeenvaihto sukulaisten ja ystävien kanssa ovat toivottavia lisiä tutkimukseen. Veteraanihankkeen pohjalta tehdylle sivustolle Lietolaiset sodassa olivat ensiarvoisen tärkeitä sota-aikana pidetyt yksityiset päiväkirjat. Ne avasivat usein huomattavasti virallisissa sotapäiväkirjoissa vähälle huomiolle jääneitä asioita - osaa ei niissä mainita ollenkaan.

Toivottavaa olisi myös löytää vielä elossa olevia Viestipataljoona 33:een kuuluneita veteraaneja tai pataljoonassa palvelleita lottia tai heidän omaisiaan, joilla olisi antaa tietoja yksikön vaiheista.

Muutakin vastaanotetaan!

Vuoden 2013 alussa - ja hankkeen lopussa - pidettiin Nautelankosken museon tiloissa luento pataljoonasta. Luennon yhteydessä kiersi yleisön keskuudessa paperi, jossa toivottiin tietoja sotaan liittyvistä aineistosta. Vasta nyt on tullut aika ottaa yhteyttä asiasta kertoneisiin henkilöihin ja monet ovatkin toimittaneet tai ovat toimittamassa aineistoja museolle. Heille kiitos!

Museolle on tullut hyvin kiehtovia esineitä, dokumentteja ja valokuvia digitoitavaksi. Kaikki eivät tietenkään liity Viestipataljoona 33:n toimintaa, mutta nekin käsitellään samalla mielenkiinnolla kuin muut aineistot. Usein lahjoittaja saa samalla lisätietoa antamastaan esineestä tai valokuvasta. Niin lietolaisten kuin ylipäätään varsinaissuomalaisten sotaveteraanien sotataival ovat saaneet vahvan sijansa museossa. Museon kokoelmat ovat tässä(kin) suhteessa huomattava tieto/muistipankki.

Digitoitavaksi saatu Turunmaan piirin (Varsinais-Suomen) suojeluskuntien hihakilpi: maakuntaväreistä sininen vasemmalla ja punainen oikealla. Kuva: Nautelankosken museo.

Viimeisiin lahjoituseriin on kuulunut mm. suojeluskuntiin liittyviä valokuvia ja esineitä, 1941 kesällä kaatuneen tarvasjokelaisen tuntolevyn taitettu puolikas sekä kaksi kuvaa Aarne Juutilaisesta, "Marokon Kauhusta".

Varsinais-Suomen suojeluskuntapiirin lehti Varsinais-Suomen Vartio skannauksessa museolla. Uudella digiskannerilla skannaaminen ja käsittely käyttökelpoiseen PDF-muotoon käy todella nopeasti. Sattumalta juuri tämä numero, 8-9/1933 puuttui museon aiemmista suojeluskuntalehtikokoelmista. Lehden sisältä löytyi mainintoja lietolaisista niin urheilukisoissa menestyneinä kuin suojeluskuntien muihin aktiviteetteihin osallistujina. Kuva: Riku Kauhanen/Nautelankosken museo.

Tulossa on arkistotutkimuksia Turun Maakunta-arkistossa sekä Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteellä eli entisessä Sota-arkistossa. Näiden arkistotutkimusten yhteydessä löytyneistä aineistoista kerrotaan lisää myöhemmissä kirjoituksissa. Lisäksi olemme olleet yhteydessä sotaveteraanijärjestöjen edustajiin, joilta odotamme yhteydenottoja.

Mikäli teillä on asiaan liittyviä kysymyksiä tai haluatte kertoa aiheesta, voitte olla yhteydessä museoon tai suoraan tutkija Riku Kauhaseen (yhteystiedot alla).

Riku Kauhanen
Museon tutkija
rrikukauhanen[at]gmail.com

Vko 32/2015: Koululaissivusto Sotaveteraanihankkeesta

Talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.3.2014 julkaistu verkkosivusto Lietolaiset sodassa on saanut seurakseen yläkoululaisille ja lukiolaisille tarkoitetun "koululaispaketin". Sivuston avulla esitellään toisen maailmansodan vaiheita Suomessa Lapin sotaa (1944-45) lukuun ottamatta. 

Painopiste ei ole sodissa käydyissä taisteluissa, sotaa johtaneissa kenraaleissa tai käytetyissä aseissa ja taktiikoissa. Tavoitteena on esitellä sotaa sellaisena kuin tavallinen ihminen sen koki. Koululaissivuston esimerkit ovat pääasiassa lietolaisia ja lietolaisten kertomia.

Kuvakaappaus Koululaissivuston etusivusta osoitteessa http://www.nautelankoski.net/koululaissivusto/

Sivuston tarkoitus on myös antaa oppilaalle näkökulmia ja välineitä omaan tutkimukseen sekä tehtyjen tutkimusten arvioimiseen.

Koululaissivuston osiot

Sivuston osiot aloittaa peruspaketti, jossa esitellään lyhyesti perustiedot talvisodasta ja jatkosodasta lukuina: sotien kestot, tappiot ja seuraukset. Lyhyiden perustietojen jälkeen lukuja selitetään tarkemmin ja lukujen taustalle annetaan yksilöllisiä tarinoita. miksi jatkosota kesti yli kolme vuotta? Mikä oli kadonneiden kohtalo?

Esimerkkinä sota-aikana kadonneista käytetään lietolaisen Lauri Lepistön kohtaloa. Lepistö katosi Laatokan pohjoispuolella kesällä 1944. Kuva: Kansallisarkisto, digi.narc.fi

Sivuston pisin osuus on sodan arki, joka kertoo jokapäiväisestä elämästä etulinjassa ja kotirintamalla: mitä ajateltiin, mitä syötiin, millaisissa oloissa elettiin, miten elämästä ylipäätään yritettiin tehdä siedettävämpää. Taustaa osiolle on antanut lietolaisten kertomusten lisäksi Aake Jermon teos Kun kansa eli kortilla. Sivulla käsitellään myös muun muassa sota-ajan tupakointia, sillä sen merkitys on ollut pula-aikana ja silloisessa Suomessa valtava.

Tupakan merkityksestä kertoo jo sen ympärille kehittynyt puhdetyökulttuuri: tuhkakupit, imukkeet, piiput ja esimerkiksi tässä kuvassa nähtävä savukeannostelija. Kuva: Nautelankosken museo,

Kirjoittajan arkeologian koulutus näkyy vahvimmiten esineistö-sivulla, jossa esitellään sotilaan arkipäiväistä esineistöä, sotasaalista sekä puhdetöitä. Yli 70 vuoden takaisen esinemaailman ymmärtäminen ei ole helppoa, alkaen vaatetuksesta ja siitä, mitä ihmiset osasivat itse valmistaa.

Lietolaisia puhdetyöntekijöitä "pärekoritehtaassa". Kuva: Nautelankosken museo.

Naiset ja lapset -osuus luo katsauksen siviilien sota-aikaan. Sivulla esitellään naisten aseman muuttumista miesten ollessa rintamalla ja Lotta Svärdin toimintaa. Samalla käsitellään lyhyesti lasten vaiheita sodan alla.

Lietolaisia sotilaspoikia Suojeluskunnan harjoituksissa. Kuva: Nautelankosken museo.

Toiseksi viimeisenä osiona luodaan katsaus sotahistorian tutkimukseen. Sivulla luodaan katsaus sotahistorian kirjoituksen trendeihin sekä erilaisiin tutkimustapoihin. Sivun tarkoitus on auttaa lukijaa ymmärtämään, miten sotahistoriallista tutkimusta voidaan tehdä ja on tehty.

Lopuksi sivulle on koottu kirjasuosituksia niille, jotka haluavat perehtyä syvällisemmin johonkin tekstissä esiintyneeseen sotahistorian aihealueeseen.

Etusivulle pääsee tästä linkistä:

http://www.nautelankoski.net/koululaissivusto/index.html

Teknisiä tietoja lyhyesti

Sivujen oikeassa palkissa on linkit eri osioihin ja alaosassa olevista kuvakkeista pääsee Nautelankosken museon blogiin Pikkumuseon haasteet, museon Facebook-sivuille tai kotisivuille.

Sivujen kuvituksena on käytetty Nautelankosken museon veteraanihankkeen aikana keräämiä valokuvia, esineitä, asiakirjoja ja kirjeitä. Kuvitusta on täydennetty myös SA-kuvilla. Lukemisen helpottamiseksi lähdeviitteet ja -luettelo on jätetty pois. Käytännössä on käytetty samoja lähteitä kuin Lietolaiset sodassa -sivustossa.

Sivut on taitettu käyttäen Kompozer-ohjelmaa. Sivuille on asetettu Statcounterin kävijälaskuri. Mahdollisista virheistä, sivuilla esiintyvistä teknillisistä virheistä yms. voi kääntyä museon puoleen. Ongelmat pyritään ratkomaan mahdollisimman pian.

Riku Kauhanen
Filosofian maisteri
Museon tutkija

Vko 31: Lauri Nautelan sotatiestä, osa 1

Kantakortti tutkittavana

Lauri Nautelan kantakortin tutkiminen toisaalta vahvisti, toisaalta kumosi vanhaa tietoa. Miehen sotatie oli hyvin pitkä ja polveileva. Ennen kantakortin saamista tietoja hänen sotilasurastaan oli saatu useita eri teitä, ja Nautelan omat valokuvat sota-ajalta ovat tärkeitä tutkimuskohteita veteraaniprojektissa.

Lauri Nautela. Nautelankosken museon valokuvakokoelman valokuva 1500.

Lauri Nautelan kantakortti paljasti monien valokuvakokoelman kuvien merkityksen ja sisällön. Niihin saatiin ajankohta sekä konteksti ja paljastui taas kerran, miten rikas kokoelma museolla on. Kansio "Ruotuväki. 1938. 39." avautui aivan uudessa merkityksessä ja osa sinänsä rauhallisista kuvista osoittautui sotavalokuviin olennaisesti kuuluviksi.

Pitääkö perusnäyttelyn teksti kutinsa? Kuva: Riku Kauhanen

Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen Lauri Nautelan vaiheita hänen varusmiesaikanaan sekä talvisodan taisteluissa. Talvisotaan liittyen löytää tekstistä ja lähteistä hyperlinkin Karjalan pitäjänkarttoihin, jotka toivottavasti auttavat lukijaa hahmottamaan ja paikallistamaan tekstissä kuvattuja tapahtumia.

Sotilaskoulutus

Sotilasura alkaa... Nautelankosken museon valokuvakokoelmien valokuva 1426.

Nautela aloitti sotilaskoulutuksensa Porin Rykmentin viestikomppaniassa kesäkuussa 1938. Sotilasvalan Nautela vannoi lokakuun alussa ja kuun lopussa tuli ylennys korpraaliksi. Viestikomppaniassa hän sai koulutuksen radiomieheksi, ja helmikuuhun mennessä hän oli suorittanut I luokan sotilasradiosähköttäjän tutkinnon Kenttätykistörykmentti I:ssä Hämeenlinnassa.

Täältä Nautela palasi viestikomppaniaan ja maaliskuussa hänestä tehtiin "vilkku-au". Ylennys alikersantiksi tuli maaliskuun yhdeksäntenä 1939. Kantakorttiin on merkitty kolme erikoiskoulutusta: ensimmäiseksi radioaliupseerin, toiseksi vilkkuryhmän johtajan ja kolmanneksi  kivääriryhmän johtajan. 440 päivää kestänyt varusmiespalvelus päättyi elokuussa 1939, kolme ja puoli kuukautta ennen talvisodan alkamista.

Vilkkuryhmä toiminnassa. Kuva on Nautelan varusmiesajalta. Nautelankosken museon valokuvakokoelman valokuva 1447.

Nautelen erityiskoulutus, vilkku-au tarkoitti vilkkualiupseeria, eli vilkkulampuilla morsetuksella sähköttävän ryhmän johtajaa. Talvisotaan tultaessa maavoimissa oltiin jo luovuttu tästä viestintämenetelmästä, ja Lauri lieneekin ollut radiomiehenä, mihin häntä enemmän koulutettiinkin ja millaisena hän palveli molemmissa sodissa.

Radionkäyttöä opettelemassa. Näitä taitoja Lauri tarvitsi niin talvi- kuin jatkosodassakin. Nautelankosken museon valokuvakokoelman valokuva 1446.

Laurin siviili ei kestänyt kuukauttakaan, sillä syyskuussa hänet määrättiin entiseen yksikköönsä vilkkuryhmän johtajaksi. Lokakuussa tuli siirto 1. Prikaatin kolmannen pataljoonan, "Porin pataljoonan" viestiosastoon (V- os./III/1. Pr.), missä hän oli sodan loppuun asti. Osaston talvisodan aikaisen päiväkirjan löytää digitoituna Kansallisarkiston sivuilta.

Talvisodan alla. 1. Prikaati perustetaan ja siirretään linnoitustöihin Kannakselle

III pataljoona perustettiin 5.10.1939 Turussa Porin rykmentin kantahenkilöstöstä ja varusmiehistä. Pataljoonan komentaja, majuri Lauri Ruotsalo komensi sittemmin jatkosodan alussa Jalkaväkirykmentti 35.:tä, johon Lauri Nautelakin kuului. Pataljoonan esikuntakomppanian turkulaiset viestimiehet muistelevat:

"Olimme varusmiehiä. Ensin koko joukko siirrettiin Turun kasarmeille, jossa olimme päivän verran. Siellä jaettiin aseet, varusteet ja tuntolevyt, joita sanoimme kuolemanlevyiksi. Ennen lähtöä me turkulaiset pääsimme vielä käymään kotonakin. Ja siinä oli sitten sellaista pientä touhua, vauhtia ja jopa innostustakin, jota tuollaisilla nuorilla nyt joskus on."

Seuraavana päivänä pataljoona marssi rautatieasemalle, missä juna kuormattiin ja matka itään alkoi. Miesten keskuudessa oli puhetta linnoitustöihin siirtymisestä Kannakselle. Kun Viipuri ja sen rakennusten katoilla näkyvät konekiväärit ja it-tykit tulivat näkyviin, alkoivat arvelut tulevasta muuttua.

Hevosen kuormaaminen junaan on vaativaa työtä. Nautelankosken museon valokuvakokoelmien valokuva 1466.

7.10.1939 saavuttiin Perkjärven asemalla, mistä alkoi marssi kohti Muolaan pitäjää. Muolaan kirkolle saavuttiin aamuun mennessä. Viestimiehet ja osa esikunnasta saapui paikalle polkupyörillä, missä alta todisteena Nautelan valokuvakin:

Muolaan kirkolla. Nautelankosken museon valokuvakokoelmien kuva 1469. Kuvan on ottanut Oiva Ryökäs.

Perillä aloitettiin linnoitustyöt. Osa linjoista jouduttiin kaivamaan Muolaan kirkon hautausmaalle, mitä paikalliset paheksuivat. Vapaaehtoiset olivat jo tehneet kivi- ja piikkilankaesteitä, mutta taisteluhaudat, tuliasemat ja majoituskorsut puuttuivat tyystin. Lokakuun sotapäiväkirjan merkinnät ovatkin lyhyitä, yhdellekin sivulle on merkitty joka päivälle "Linnoitustöitä. Sää kirkas". Poikkeuksia ovat ainoastaan 16.10 sekä 20.10., jolloin sään mainitaan olleen pilvinen. Sunnuntaisin järjestettiin jumalanpalvelus Muolaan kirkossa.

Viestiosaston majoitus lokakuussa 1939. Piirros osaston sotapäiväkirjan yhteydessä. Kuva: narc.fi

Lokakuussa 1. ja 2. prikaatista muodostettiin 1. Divisioona, joka kolme päivää ennen sodan alkua 27.11. siirrettiin Karjalan armeijan reserviksi Äyräpään-Pölläkkälän alueelle. Porin pataljoona siirtyi Muolaanjärven-Äyräpään väliselle kannakselle Kangaspellon maastoon.

Porin pataljoona talvisodan taisteluissa

 

Viestiosaston sotapäiväkirjaan alkaa luonnollisesti ilmestyä merkintöjä yhä tiheämmin sodan alettua. Joulukuu alkoi jatkuvilla ilmoituksilla ilmavaarasta, viestiyhteyksien purkamis- ja rakentamisilmoituksilla ja sinne on kirjattu muistiin kaasuhälytyskin. 6.12. alkaen sivujen marginaaleihin on merkitty käytetyt tunnussanat. Ensimmäiseksi on merkitty Lippa-Lakki, joka vaihtui kahden päivän päästä Lastu-Villaan. Montako kertaa Nautelakin toisteli näitä sanapareja muistaakseen ne varmasti?

Pataljoonan sotapäiväkirja taas kertoo tykistökeskityksistä, partioinnista puolin ja toisin sekä monen sotatien katkeamisesta haavoittumiseen tai kaatumiseen. Kaiken kaikkiaan 20.12.1939-10.2.1940 talvisodassa vallitsi Kannaksella asemasotavaihe. Helmikuun alussa puna-armeija aloitti Summan lohkolla suurhyökkäyksen, joka myöhemmin laajeni Länsi-Kannakselle.

Tammikuu 1940 kului asemia parannellessa ja kahakoidessa Muolaanjärven länsipuolella Metsänvartijan lohkolla. 1. Divisioonan lohkolla oli suhteellisen rauhallista aina helmikuun puoliväliin asti, kunnes 11.2. alkoi ankara tykistökeskitys. Pataljoonan edessä oleva tukikohta, Ravea, oli kiivaimman hyökkäyksen kohde ja se saatiin vallattua takaisin vasta 13.2. Vankitietojen mukaan tässä taistelussa tuhoutui kokonaan venäläinen Jalkaväkirykmentti 153.

Asemista oli kuitenkin vetäydyttävä. Venäläisten suurhyökkäys oli saanut aikaiseksi läpimurron Summassa Lähteen lohkolla. 1. Prikaati sai 15.2. käskyn siirtyä divisioonan reserviksi Kämärän kylän kaakkoispuolelle. III pataljoona siirtyi Leipäsuon tien kautta Patjaan. 

Tilanne kuitenkin huononi ja naapurina väliasemassa ollut JR 62 menetti puolustusasemansa Mustalammen ja Pien-Peron asemassa. Prikaatin I ja III pataljoona saivat kuitenkin vallattua asemat yllättävällä hyökkäyksellä takaisin. JR 62:n selustaan oli päässyt nelisenkymmentä panssarivaunua, jotka kävivät nyt III pataljoonan kimppuun. Asemat kuitenkin saatiin pidettyä epätoivoisesti kamppaillen, mutta kun pohjoisesta ei tullut odotettua 23. Divisioonan vastahyökkäystä, oli ne jätettävä ja vetäydyttävä Perojoen itäpuolelle. Täällä Ruotsalon pataljoona siirtyi reserviksi Suosiltainmäelle, missä se oli reservissä 27.2. asti. Pataljoonan sotapäiväkirja päättyy 27.2., joten tästä eteenpäin on luotettava Tapani Vallin Varsinaissuomalaisten sotatiehen. Esikuntakomppanian viestimies Leo Aaltonen kertoo:

"Pien-Perolla olimme jo totisesti liemessä. Ei ollut korsuja, suojia, ei mitään, ja toinen prässäsi kaiken aikaa päälle. Hätävararykmentti JR 62 oli mennyt siellä aivan sekaisin. Siellä ne olivat, prikaatinkomentajat, pataljoonankomentajat, Jsp:t, kiväärimiehet ja ylipäätään kaikki hujan hajan sekamelskassa paikalle tullessamme. Kenttäkeittiönkin ne ajoivat suoraan etulinjaan, ja kun sen piipusta savu nousi, niin siihen naapuri keskitti. Mieshukka niillä olikin aikamoinen..."

Helmikuussa viestiosasto pieneni aina parin päivän välein, yleensä miesten haavoittuessa sirpaleista. Helmikuun alussa vahvuus oli 81 miestä, maaliskuun 5. vahvuus oli 73. Viimeisintä lukua kasvattavat muutamat saadut täydennysmiehet, mutta riveistä poistui todellisuudessa kymmeniä. Tappioihin lukeutui myös sotakoira "Rita", joka kaatui helmikuun viimeisenä.

Yksi harvoista Lauri Nautelan talvisodan aikaisista kuvista. Kuvan konteksti on muuten tuntematon. Nautelankosken museon valokuvakokoelmien kuva 1484.

 28.2. tilanne Pien-Perolla kävi niin uhkaavaksi, että oli siirryttävä kohti taka-asemaa. Vahvistettu III pataljoona, josta muodostettiin Osasto Ruotsalo, viivytti vihollista. Tiet ja asumukset miinoitettiin, ja pataljoona vetääntyi Kämäränjärven molemmin puolin. Seuraavana etappina oli Lyykylä.

Lyykylässä vihollinen hyökkäsi ankarasti 2.3. ja se pääsi yöllä II P:n asemiin. Aamuyöstä vihollista saatiin heitettyä vastahyökkäyksellä takaisin, mutta suurista tappioista huolimatta puna-armeija saattoi syöttää jatkuvasti lisää väkeä menetettyjen tilalle. Tilanteen vaikeutuessa oli vetäydyttävä Lyykylänjärven länsipuolelle.

1. Pr irrotettiin taistelusta ja koottiin 8.3. Kannaksen Armeijan reserviksi Ihantalaan. Iltapäivällä se siirrettiin Viipurin luoteispuolelle Vahvialan pitäjään. Täällä se alistettiin Rannikkoryhmälle, joka torjui venäläisten hyökkäyksiä Viipurinlahden yli. Pataljoonan komentaja Ruotsalo siirtyi tässä yhteydessä prikaatin komentajaksi sairastuneen eversti Sihvosen tilalle, ja hänen tilalleen pataljoonan komentajaksi tuli luutnantti Matti Jore. Aamulla 9.3. pataljoona siirtyi Tervajoelle meren äärelle JR 11:n reserviksi.

Seuraavana päivänä vihollinen hyökkäsi Majapohjaan. Suomalaisten oli vetäydyttävä täältä Koivuniemeen. Jore ryhmitti joukkonsa Vahvaniemen suuntaan Kiiskilän - Rasalahden alueelle vetäytyvien pataljoonien taakse. Kaksi komppaniaa määrättiin niemelle, missä ne JR 12:n uupuneiden osien kanssa olivat etulinjassa. Hyökkäävät venäläiset saatiin tungettua takaisin jäälle. Asemat, vailla korsuja tai suojapoteroita, olivat aukeilla rantatörmillä kivien koloissa. Muutama päivä myöhemmin puolustajat olivat edelleen sitkeästi asemissaan, kunnes kello 11 hirmuinen tykistökeskitys, puna-armeijan tämän sodan viimeinen osoitus arsenaalinsa mahtavuudesta päättyi.

Viestiosaston sotapäiväkirjan merkintä 13.3. on kirjoitettu yhdelle sivulle suurin kirjaimin:

SOTA LOPPUI
KELLO 11.00.

KAIKKI YHTEYDET PURETTIIN.

SÄÄ. KIRKAS
KAUNIS, IHANA
PÄIVÄ.

Laurin talvisota

Kantakortti mainitsee Lauri Nautelan osallistuneen useisiin talvisodan taisteluihin Porin pataljoona riveissä. Joulukuun 12.:sta helmikuun 14.:een hän oli Leipäsuo-Mustaojan suunnalla, helmikuun puolivälissä Pienpero-Neulapadossa ja Leipäsuon asemalla. Viestiosaston sotapäiväkirjassa ei mainita Nautelaa nimeltä, mikä ei ole ihme viestimiesten kiireen muistaen.

Muutamia päiviä kerrallaan hän oli myös taisteluissa eri puolilla samaa aluetta, noudattaen Porin pataljoonan tietä ja lopulta maaliskuun alussa taisteltiin Viipurin maalaiskunnassa Lyykylässä. Ennen välirauhaa kantakortin  taistelukertomus kertoo hänenkin olleen Vahvaniemessä ja päivää ennen rauhaa Vilajoella.

Selvästi talvisotaan liittyviä valokuvia ei Nautelan kokoelmissa ole Muolaan linnoitusvaihetta lukuun ottamatta. Kansion lopussa olevat muutamat kuvat ovat yleisiä sotakuvia, joita ei voi liittää III pataljoonan taisteluihin. Joukossa on muun muassa yksi postikortti, jossa esiintyy Tolvajärven taisteluissa tuhottuja vihollisvaunuja.

Postikortti. Valokuvassa Tolvajärven kuuluisissa taisteluissa tuhottuja T-26-vaunuja. Nautelankosken museon valokuvakokoelmien kuva 1483.

Talvisodan viimeisenä merkintänä Lauri Nautela lomautettiin 29.4.1940 "toistaiseksi". Takana oli seitsemän kuukautta ja 20 päivää Suomen kovia kokeneessa armeijassa. Seuraavat merkinnät kantakorttiin tehtiin 18.6.1941 ja niitä kertyi kolmen vuoden, neljän kuukauden ja 29 päivän edestä.

Jatkuu...

Pyrin purkamaan seuraavaan blogikirjoitukseen Lauri Nautelan jatkosodan ajan kokemukset yhdistäen kantakortin, valokuvakokoelman, arkistolähteiden sekä tutkimuskirjallisuuden antamia tietoja.
 

Teksti: Riku Kauhanen, tutkija

Lähteet:

Digi.narc.fi 1. prikaatin III pataljoonan viestiosaston majoitus.  Kuva sotapäiväkirjasta 1. Prikaati. III pataljoona. Viestiosasto 1939-1940 (SPK 2693) osoitteessa
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1561462

Luovutettukarjala.fi. Muolaan pitäjän kartta. Osoitteessa
http://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/muolaa/muolaankart.htm

Luovutettukarjala.fi. Vahvialan pitäjän kartta. Osoitteessa
http://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/vahviala/vahvialakart.htm

Lauri Nautelan kantakortti. Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. Helsinki.

Lyytinen, A.E & T. Reponen, Y. E. Pohjanvirta, E. A. Hukari 1958. Koivisto ja Viipurinlahti 1939-44. Werner Södeström osakeyhtiö, Helsinki.

Nautelankosken museon valokuvakokoelma. Albumi Ruotuväki 1938. 39. Lauri Nautela.

Valli, Tapani 1991. Varsinaissuomalaisten sotatie 1939-1944. Gummerus kirjapaino oy, Jyväskylä.

Käytetyt lyhenteet:
au. = aliupseeri
JR = Jalkaväkirykmentti
Jsp. = Joukkosidontapaikka
P = Pataljoona
Pr. = Prikaati
SPK = Sotapäiväkirja

http://www.nautelankoski.net/
Sota – veteraanien muistista museon muistiin hanke

Vko 29: Helsinki, NARC, arkistojen aarteita

Torstai-perjantai  19.-20.7. olivat merkityksellisiä päiviä sotaveteraaniprojektissa. Tuolloin tutkija Riku Kauhanen pääsi tutustumaan lietolaisia koskevaan arkistoaineistoon Kansallisarkiston tiloissa Helsingin Rauhankadulla. Alla on selostus tapahtumien kulusta ja tutkimuksen annista.

 

Kohti Helsinkiä

Arkistotutkimuksella on tärkeä osa Nautelankosken museon sotaveteraaniprojektissa. Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä (entisessä Sota-arkistossa) on edelleen mittaamaton määrä tutkimatonta materiaalia. Perjantaina 13.7. oli viimeinkin aika jättää tilaus mm. Lauri Nautelan, Nautelankosken säätiön perustajan kantakorttiin sekä useisiin kymmeniin asiakirjamappeihin, jotka pitivät AARRE-tietokannan* perusteella tärkeää tietoa lietolaisista yksiköistä.

Aikaisempien julkaisujen perusteella tiesin, että lietolaisia palveli jatkosodassa etenkin Viestipataljoona 33:ssa, Jalkaväkirykmentti 35:n komppanioissa sekä muissa Varsinais-Suomen pitäjistä muodostetussa 1. Divisioonan yksiköissä. Tästä syystä esitin pyynnön näitä yksiköitä koskevien asiakirjojen saamiseksi Kansallisarkiston tutkijasaliin silmieni alle.

Onneksi Kansallisarkisto on panostanut viime vuosina kysytyimpien aineistojen digitointiin, mikä on tuonut kysytyimpiä osia arkistoja jokaisen ulottuville. Lietolaisista kiinnostunut saa hakusanoilla** "Jalkaväkirykmentti 35"*** sekä "Viestipataljoona 33" valtaosan yksiköiden sotapäiväkirjoista kotikoneellakin näkyviin, eikä Helsinginmatkaa tarvitse näiden takia enää tehdä.

Arkistot kuitenkin pitävät sisällään valtavasti aineistoja, joita ei vielä ole tai ei voida digitoida. Vaikuttaa siltä, että elokuun VR:n 9 €:n Turku-Helsinki -välin tarjouksia tulee hyödynnetyksi.

Takaisku, kiireinen torstai ja viime hetken yllättävä käänne

Tilaukseeni vastattiin maanantaina. Aseveli ry:iä koskevat asiakirjat olivat saatavissa, samoin Talouskomppania 22.:a koskevat asiakirjat, mutta:

"Muu tilaamanne aineisto on tällä hetkellä käyttökiellossa, koska ne ovat kunnostettavana Mikkelissä."

Arkistorekisterin mukaan tietyt jatkosodan aineistot ovat kunnostettavina. Valitettavasti suurin osa lietolaisia koskevista aineistoista kuuluu juuri tähän Tulonumero 5755-7379 väliin.

 AARRE-tietokannan mukaan osa sarjoista todellakin on kunnostettavana, ja valitettavasti suurin osa JR 35:n ja VP 33:n asiakirjoja oli näitä. Arvioitu kunnostusaika on 2-3 kk, joten asiaa arkistoon tulee olemaan myöhemminkin.

Torstaina 19.7. astuin kuitenkin Helsingin Rauhankadun puolelta tutkijasaliin, missä vein kaikki ylimääräiset tavarat ja laukut säilytyslokeroihin. Sitten valtasin itselleni kuvaustilat ja kävin kirjoittamassa nimeni vieraskirjaan. Lopulta valmistelujen jälkeen sain käsiini kauan kaipaamiani dokumentteja. Ensimmäiseksi kouraani ei tosin lykätty arkistokansioita, vaan tukevahko paperiin kääritty paketti:

Mielenkiintoinen paketti odottaa avaamista ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.

Virkailijan mukaan olin ensimmäinen, joka avaa paketin sitten sen sinetöinnin monta vuosikymmentä sitten. Hetki oli jännittävä.

Sisältö paljastui Suomen aseveljien liitto r.y.:n jäsenkirjapinkaksi. Nämä osoittautuivat siinä mielessä mielenkiintoisiksi, että sain kattavamman luettelon sotaan osallistuneista lietolaisista. Kiinnostavinta näissä oli, että osa oli vapaaehtoisesti kirjoittanut lisätietoja omista sotavaiheistaan, olipa mukana yksi jonka ainoa taistelukokemus oli "vapaussota 1918". Pinkka säästi monen kantakortin tilaamiselta.

Aseveljien liiton jäsenkirja. Kirjasta löytyy henkilön nimen ja jäsennumeron lisäksi toisinaan tietoja myös haavoittumisesta ja taisteluista, joihin omistaja on ottanut osaa.

Sain tilaamani kantakortit luettavaksi  Kansallisarkiston toisessa salissa. Lauri Nautelan kortti osoittautui hyvin kiinnostavaksi ja sieltä löytyi tietoja, joita en olisi osannut aavistaakaan. Kantakortti vahvisti arvioitani alikersantti Nautelan sotatiestä ja kumosi niistä osan.

Pitkittyikö kokouksen alku, koska Liedon Aseveljet ry:n kokouksen sihteeri päätyi piirtelemään kokouspöytäkirjan ensimmäisen sivun laitaan?

Suurin osa ajasta kului Aseveljien liiton asiakirjojen parissa. Jalkaväkirykmentti 35:n sekä Liedon Aseveljet ry:n asiakirjat osoittautuivat samoin antoisiksi tiedonlähteiksi. Tietoa löytyi aina asevelitalojen kustannuksista ja materiaalihankinnoista JR 35:n historiikin kaavailuihin ja sotaleskien porsasostoihin. Rintaman takainen elämä osoittautui sekin (jälleen kerran) tutkimisen arvoiseksi.

Päivän lopuksi palautin kuvaamani kansiot ja keskustelin kansioista, joita en saanut tilattua. Tuolloin ilmeni, että suurin osa Viestipataljoona 33:n asiakirjoista oli juuri tullut Mikkelistä takaisin kunnostuksesta. Saisin tilattua maksimaalisen määrän eli kuusi kansiota jo perjantaiksi kello 13.30:n jälkeen tutkittavaksi. Tein heti tilauksen ja palasin Helsingin tukikohtaani lajittelemaan päivän saldoa.

Kuvausprosessista

Arkistoretken tarkoitus ei ollut käydä asiakirjoja läpi paikan päällä. Sen sijaan otin mukaan uskollisen Nikon-digijärjestelmäkamerani jonka asensin improvisoituun kuvausjalustaan ja kuvasin asiakirjat järjestelmällisesti myöhempää tarkastelua varten. Järjestelmällinen kopiointi tällä menetelmällä on ehdottomasti tehokkaampaa kuin tuhansien sivujen läpikäyminen sattumien varalta.

Tietokoneella ja etenkin ilmaisella Picasa-kuvanlajittelu/käsittelyohjelmalla jälkikäsittelemällä ja huolellisesti sekä suunnitelmallisesti arkistoimalla tieto löytyy helposti, eikä kopiointikustannuksiin tarvitse varata raharenkiä eikä kotiin tai työpaikalle ostaa erillistä mappihyllyä.

Nikonini kääntyvä näyttö helpotti työskentelyä jalustan kanssa; digipokkarin tai muunmallisen järkkärin kiinteää näyttöä varten pitäisi asentaa vielä 45 asteen kulmaan peili, josta vilkaisemassa voisi tarkistaa kuvan laadun aina näppäyksen jälkeen.

Paras kuvaustahti saavutettiin perjantaina, kun kello 13.30-15.40, siis 2 tunnissa 10 minuutissa kuvasin 1223 asiakirjaa täysin lukukelpoisiksi. Luku pitää sisällään vahingossa tai tahallaan noin 10-20 kahteen kertaan kuvatuksi tullutta asiakirjaa, eli virhemarginaali oli hyvällä kalustolla ja järjestelmällisellä työskentelyotteella sangen mitätön.

Saamani hyvin tehokas ja tukeva kotitekoinen kuvausjalusta, jonka saa purettua ja kasattua näppärästi. Kuvaushuoneessa oli tällä kertaa riittävä valaistus, mutta runkoon saa tarvittaessa kytkettyä lamppuja.

Vielä viimeisenä vinkkinä kuvausprosessin opetuksista samaa sarjakuvausta kokeilevan kannattaa muistaa varata mukaan kaksi puhdasta paperiarkkia; toinen kokoa A4 ja toinen kokoa A3. Osa dokumenteista on nimittäin haalistunut voipaperiksi, joten niistä kuultaa alla oleva asiakirja pahasti läpi. Asettamalla puhtaan paperin alle tämän voi ehkäistä. A3 on syytä varata mukaan suurempien asiakirjojen (osa asiakirjoista on A4:sta suurempia eikä marginaaleja ole kunnioitettu) ja karttojen varalta.

Perjantai Viestipataljoona 33:n parissa

Saavuin arkistoon perjantaina 20.7. hyvissä ajoin ennen asiakirjoja kokoamaan kuvauspistettä. Kuudesta kansiosta kaksi päätyi päivystäjän pöydälle, sillä kansioihin oli lätkäisty kirkas tarra "KÄYTTÖRAJOITUS" merkiksi siitä, että osa asiakirjoista sisältää yksityisluontoista tai muulla tavalla arkaa materiaalia.

Tarra "KÄYTTÖRAJOITUS" kertoo, että tutkija ei saa kaikkia kansion asiakirjoja luettavakseen. Ilman niitäkin nämä "Viestipataljoona 33. Esikunnan komento- ja valistustoimiston (toimisto I:n)" asiakirjat kertoivat paljon uutta.

Poistettujen asiakirjojen kohtiin laitettuja muistilappuja.

Tiesin, etten pystyisi kuvaamaan kaikkia kansioita, joten aloitin minua kiinnostavimmasta eli pataljoonan valistusupseerin kansiosta. Valinta osoittautui oivalliseksi, sillä kansiosta löytyi paljon mielenkiintoista materiaalia ja sellaista, mitä ei sotapäiväkirjoista missään tapauksessa tapaisi.

Tärkeänä dokumenttina valistusupseeri oli  24.10.1943 laatinut kotikuntien vierailijoita varten pataljoonassa palvelevien kotipitäjäluettelon. Pitäjäluettelon perusteella viestipataljoona todella oli lietolaisvoittoinen yksikkö, ainoastaan piikkiöläisiä oli enemmän.

Viestipataljoona 33.:ssa palveli tuolloin
-Piikkiöstä 70 miestä
-Liedosta 65 miestä
-Turusta 55 miestä
-Kuusistosta 15 miestä
-Helsingistä 12 miestä ja
-Mynämäeltä 11 miestä.

Pian listan laatimisen jälkeen (heti seuraavassa asiakirjassa) Piikkiöstä alettiinkin kaavailemaan kuntalähetystöä Viestipataljoona 33.:een. Lietolaisten lisäksi asiakirja-aineistoa kertyi siis sangen runsaasti piikkiöläisistäkin, kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä.

Muut tutkitut asiakirjat käsittelivät mm. saapuneita ja lähetettyjä puhelinsanomia, lomia, urheilukilpailujen tuloksia ja niiden järjestelyjä. Odottamaan jäi vielä 3½ kansiota, ja tilattavissa olisi vielä reilu tusina. Kuten mainittua, asiakirjoja kertyi yli 1200 kappaletta parissa tunnissa. Mikäli käytössä olisi ollut täysi päivä, määrä menisi varmasti noin neljään tuhanteen.

Merkitys ja tulevaisuuden suunnitelmat

Tutkittavana ja saatavana on siis vielä runsaasti Viestipataljoona 33.:a koskevia aineistoja. Syksyllä saan käsiini Jalkaväkirykmentti 35:n asiakirjoja, jotka sisältänevät olennaista tietoa lietolaisvoittoisista yksiköistä.

Nyt saadut tiedot auttavat projektin jokaista muuta osa-aluetta: valokuviin on löydettävissä paremmin kontekstitietoja, haastatteluihin voi muotoilla uusia ja tarkennettuja kysymyksiä (Esimerkiksi kuriositeettina voisi kysyä, millaisia olivat Viestipataljoona 33:n sotakoirat?) ja jo kerättyä tietoa voi arvioida asiakirja-aineistoja vastaan. Erityisen piristysruiskeen sai puhdetyötutkimus valistusupseerin asiakirjoista löytyneistä tiedoista. Samoin aseveli ry:n asiakirjat auttoivat kartoittamaan lietolaisten sotatietä ja vuorovaikutusta kotirintaman ja etulinjan välillä.

Vaikka kuvaaminen olikin hektistä sarjatyötä, oli mahdollista tarkkailla sivusilmällä asiakirjojen sisältöä. Puhdetyöasiakirjojen perusteella maailma on pieni: puhdetyökilpailussa palkittu ja näyttelyssä myyty arvokas viulu sai uuden kodin 1943 Helsingin tukikohdastani kolmen korttelin päästä! Löytyisiköhän lehti-ilmoituksella?

Mielialaraportin taakse piirretty puhdetyön luonnos?

Seuraavasta Helsingin retkestä ja arkistotutkimuksen etenemisestä enemmän myöhemmissä blogipäivityksissä.

Kirjoittaja: Riku Kauhanen, tutkija
Kuvat: Riku Kauhanen

*http://kronos.narc.fi/aarre/aarre.php
**http://digi.narc.fi/digi/search.ka
***huom. talvisodan ja jatkosodan JR 35 ovat eri yksiköt.

http://www.nautelankoski.net/
Sota – veteraanien muistista museon muistiin hanke

Vko 28: Kuopan kuopimista

Perjantain kaivausonni näytti huonolta sään ripeksiessä varusteineen kuopan äärelle raahautuvan arkeologin päälle. Onneksi sade loppui pian ja ainoaksi kiusaksi jäivät kaivausaluetta tiuhaan kansoittavat muurahaisheimot, joiden pesäpaikkoja tuntui löytyvän jokaisen kaivauksella sijaitsevan kiven alta.

Salaperäinen kiveys avaustaan odottamassa.

Alueelle avattiin perinteinen metri kertaa metri kuoppa, jonka dokumentoinnissa tyydyttiin säännöllisin väliajoin otettaviin valokuviin. Pintaturpeen poiston yhteydessä törmättiin noin metrin mittaiseen pitkään, ohueeseen rautatankoon, joka lienee hyvin nuorta ylijäämätavaraa rakennustyömaalta. Pintaturpeen poiston yhteydessä ei löytynyt merkkejä iskoksista, edes kiveyksen puolelle menevä osa kuopasta ei suonut kaivajalle yllätyksiä.

Pintaturve lähes poistettu niin, että irronneet turvepaakut voi istuttaa uudelleen paikalle.

Tarkempi tutkimus tuotti lähinnä resenttiä eli lähiaikoina n. 1-50 vuotta sitten maahan päätynyttä jätettä. Kiveyksen alta paljastui mahdollisen muovipressun jäänteitä, eikä kiveys jatkunut kovinkaan syvälle. Mitään viitteitä esihistoriallisista jäännöksistä ei paljastunut.

Tutkimus etenee lastalla kaivamalla.

Esinelöydöt olivat niukkoja ja viimeaikaisia, mutta mielenkiintoisena ilmiönä multakerroksen alta paljastui selvä ero kiveyksen ja ympäristön välillä: kivien alta tuli keltaista hiekkamaata, kun taas muualta lähettyviltä tuli esille punertavanruskeaa maata.

Kiveyksen alta paljastui kellertävää maata.

Ilmiö kaipaa lisää tutkimista, mutta uudelleen uhkaavat sadepilvet keskeyttivät työt perjantailta sillä erää. Tutkimukset jatkuvat maanantaina, jolloin taso siivotaan loppuun ja päästään käsiksi salaperäiseen keltaiseen hiekkaan. Alla muutamia kaivaukselta talteenotettuja löytöjä.

Kaivausten hienoin löytö lienee tämä pieni pala koristeltua posliiniastiaa. Fajanssi- ja posliiniastioiden palat olivat yleisiä.

Vasemmalla kiveyksen alta löytynyttä pressua, oikealla yllä sulanutta alumiinia ja oikealla alla lasinsirpale.

Tällä hetkellä tulkinta on, että kyseessä on maalla ja kivillä verrattain äsken täytetty kuoppa, jollaisen pihan omistava pariskunta puhui jossain näillä main olleen. Edellisellä viikolla löydetty iskos vaikuttaa päätyneen paikalle muualta kärrätyn täytemaan mukana.

Maanantai näyttää, pitääkö kuoppaa laajentaa enemmän kiveyksen suuntaan selvyyden saamiseksi.

Kirjoittaja: Riku Kauhanen, tutkija
Kuvat: Riku Kauhanen

Vko 27: Pensasta perattaessa

Museon liepeillä asuvalta pariskunnalta tuli mielenkiintoinen tiedonanto: rouvan siivotessa kukkapenkkiään paljastui sen alta tasainen kivilatomus. Lähettyvillä on tunnettuja esihistoriallisia kohteita runsaasti, ja olipa paikka muutamia tuhansia vuosia sitten tavoiteltu merenrantatonttikin. Arvuuteltiin museolla sitten sanallisen kuvailun perusteella voisiko kyseessä olla viikinkihauta, jollaisen kirjoittaja on nähnyt Kuorsalon saaressa?*

Kävin tutustumassa merkillisiin kiviin viikko sitten keskiviikkona ja totesin, että ne ovat ihmisten asettelemia eivätkä luonnon leikkien seurausta.  Kohteen ajoitus tosin sai jäädä toistaiseksi arvailujen varaan, sillä kivetys oli aika pientä rautakautiseksi kalmistoksi. Kukkapenkin omistaja muisteli paikalla asuneen räätälin, ja kiveys saattaa liittyä taloon jotenkin, tai se voi olla tasaiseksi paranneltu alusta esimerkiksi tynnyreille.

Salaperäinen kiveys. Kuva: Riku Kauhanen

Kivien joukossa oli tiilenpalasia, mikä viittaisi hyvinkin nuoreen ikään. Tarkempi pinnan tarkastelu tosin tuotti jymy-yllätyksen: kiveyksen pinnalta löytyi varma viite kivikauteen, kvartsi-iskos. Iskos tuli hyvin pinnasta, joten se on voinut kulkeutua kukkapenkkiin muualta parannukseksi tuodun maan mukana.

Kiveyksen pinnalta löytynyt kvartsi-iskos. Kuva: Riku Kauhanen

Kohde kaipasi tarkempaa tutkimusta. Tästä syystä sovimme tulevani viikon päästä torstaina kaivamaan latomusta, aikomuksenani noin metrin kokoisella koekuopalla tutkia paikkaa mahdollisten kulttuurikerrosten ja löytöjen varalta. Sovittu päivä tosin lykkääntyi tältä torstailta huomiselle perjantaille 13.7., sillä sää osoittautui sovittuna päivänä epävakaaksi. 

Kaivausten sujumisesta on tulossa päivitys blogiin, jolloin saamme tietää enemmän salaperäisestä kiveyksestä. Toivottakaa hyvää säätä ja kaivausonnea!

* http://kalmistopiiri.wordpress.com/2010/01/26/kuorsalon-viikinkihauta/

Teksti: Riku Kauhanen, tutkija
Sota - veteraanien muistista museon muistiin -projekti
Nautelankosken museo

Vko 26: Luento Karjalan kannaksen takaisinvaltauksesta

Toisen maailmansodan seurauksena Karjalasta Lietoon saapui noin 1 000 evakkoa Johanneksesta, Uudeltakirkolta, Koivistosta sekä Kurkijoelta. Eniten Lietoon saapui uusia asukkaita Johanneksesta ja Uudeltakirkolta. Tiistaina 21.6.2011 konfliktiarkeologi Riku Kauhanen avasikin luentonsa Johanneksen, Uudenkirkon, Kuolemajärven ja Koiviston takaisinvaltaus kesällä 1941 kysymällä yleisöltään, oliko heillä karjalaisia sukujuuria. Lähes kaikki paikalla olleet nostivat kätensä vuoronperään Kauhasen kysellessä paikkakunnittain.

Karjalan kannaksen takaisinvaltaukseen keskittyi kaksi armeijakuntaa. Kannaksen armeijakunnat olivat etenemisessään sidoksissa pohjoisempana liikkuneisiin armeijakuntiin. Pohjoisten armeijakuntien hyökkäyksien onnistuessa myös etelään tuli käsky edetä yhä syvemmälle Karjalaan. Karjalan kannaksen valtaamisen tavoitteena oli paitsi saada menetetyt alueet takaisin, myös saada pysäytettyä venäläisjoukkojen pakeneminen alueelta. Suurimmat taistelut käytiin Kuolemajärven ja Uudenkirkon alueilla. Kuolemajärvellä taistelun kärjessä eteni kevyt osasto 9. Uudenkirkon alueella kolonnan pohjoispäädyn valtasi Vallilan rykmenttinä myöhemmin tunnettu JR 47.  Idästä Uuteenkirkkoon edennyt kevyt jalkaväkirykmentti JR 4 tunnetaan myös nimellä Punamustarykmentti.

Kannaksella kesällä/syksyllä 1941 käytyjen taisteluiden tarkoituksena oli saartaa venäläisjoukot mottiin, tässä lopulta Uudenkirkon taistelujen jälkeen onnistuttiin. Pakoon Koiviston kautta Leningradiin pääsi 12 000 venäläistä, mutta yli 10 000 tuhatta venäläistä jäi saarroksiin sotavangiksi tai kaatui taisteluissa. Mottiin miesten lisäksi jäi myös venäläisten aseistusta ja kulkuneuvoja kuten: 306 tykkiä, 4 500 hevosta ja 350 traktoria. Näistä 350 traktorista 30 saatiin Uudenkirkon sotasaaliista. Uudeltakirkolta saatiin sotasaaliiksi myös radioautoja, joiden tekniikkaa tarkastelemalla oli mahdollista selvittää venäläisjoukkojen viestintäkeinoja.

Tilanteen kannaksella hieman rauhoituttua 8. rannikkoprikaatti komennettiin ottamaan rintamavastuu Karjalan kannaksella Koiviston lohkolla ja siellä siihen asti taistelleet joukot jatkoivat matkaa kohti pohjoista. JR 45 kutsuttaan nykyään myös kolmen kannan koukkaajiksi, sillä he osallistuivat taisteluihin Viipurinlahdella, Laatokan Karjalassa sekä Maaselällä.

Luennon jälkeen keskustelun aiheeksi nousivat Viipurinlahden taistelun Porlammin motti sekä rautateiden katkaisu kannaksen alueella. Myös luennon aikana Riku Kauhaselta kysyttiin apua kotipaikan löytämiseen hänen tekemiltä kartoiltaan. Ennen ja jälkeen luennon yleisöllä oli myös mahdollisuus tutustua Nautelankosken museossa alkukesästä avatuneesen Jatkosodan valokuvia -näyttelyyn.

Tekstin kirjoitti museologian harjoittelija
Nautelankosken museo

Vko 24: Jatkosodan valokuvia -näyttely Nautelankosken museossa

Jatkosota syttyi 70 vuotta sitten. Nautelankosken museon mesenaatti Lauri Nautela palveli sodan aikana ilmatorjunnassa ja hoiti sähköttäjänä viestiliikennettä. Nautela harrasti valokuvausta, ja hänen sodan aikana ottamansa valokuvat muodostavat Nautelankosken uuden Jatkosodan valokuvia -näyttelyn pohjan. Lisäksi esillä on toisen lahjoittajan jatkosotavalokuvia, yksityiskokoelmasta saatujen kenttäpostikirjeiden kopioita ja taistelupaikkojen karttoja. Näyttely kertoo sekä sodan taisteluista ja tappioista että asemasodan vapaa-ajasta rintamalla.

Jatkosodan valokuvia -näyttelyn kartat kertovat taistelupaikoista.

Viestimiehiä ja näiden radiolaite lähetin-vastaanotin P-12-8.

Museossa pidetään luento jatkosodasta

Näyttelyssä tulevat esille sanoin ja kuvin omassa osiossaan lietolaisten sotilaiden jatkosodan aikaiset vaiheet. Konfliktiarkeologi Riku Kauhanen on tutkinut heidän sotateitään vuosien 1941–1944 aikana. Kauhanen pitää museossa tiistaina 21.6.2011 kello 18 luennon aiheesta Johanneksen, Uudenkirkon, Kuolemajärven ja Koiviston takaisinvaltaus kesällä 1941. Puoli tuntia ennen ja jälkeen luennon on mahdollista tutustua Jatkosodan valokuvia -näyttelyyn.

Tuhottuja venäläisiä T-26 panssarivaunuja.

Hevosten lastausta junanvaunuihin.

Museo ottaa vastaan sota-ajan valokuvia

Nautelankosken museo ottaa mielellään vastaan kokoelmien täydennykseksi lietolaisten sota-aikaan liittyviä valokuvia joko alkuperäisinä tai digitoitavaksi. Tällä hetkellä etsitään erityisesti Karjalaan, evakkoon lähtöön ja paluumuuttoon sekä Lapin sotaan liittyvää kuvamateriaalia. Myös muuta sota-aikaan liittyvää materiaalia otetaan mielellään vastaan.

Jatkosodan valokuvia -näyttely on esillä Nautelankosken museossa vuoden 2011 loppuun. Museo on avoinna kesällä 6.6.–14.8.2011 päivittäin klo 10–18, tapahtumapäivinä sekä muina aikoina sopimuksesta.

Tekstin kirjoitti: museoavustaja
Nautelankosken museo