Vko 18/2020: Katsauksia Liedon historiaan 2: Liedon kulttuurimaiseman juuret

Menneisyyteen on aina monta tietä. Liedon museon artikkelisarja tarjoaa pieniä polkuja Liedon pitkään historiaan. Artikkelisarjan toisessa osassa pohditaan rautakauden asutusta ja linnavuorien merkitystä.

 

Aurajokilaaksossa asetutaan aloilleen

Rautakauden kuluessa asutus alkoi vakiintua jokilaaksoissa ja maisema muotoutua sellaiseksi, jona sen periaatteessa tänäkin päivänä näemme. Yksinäistalot tai muutaman talon muodostamat yhteisöt ja niiden yhteyteen perustetut kalmistot sijaitsivat peltojen keskellä pienillä kalliomäillä ja kumpareilla, viljelykseen kelpaamattomalla maalla. Asuinympäristöön kuuluivat lisäksi luonnonniityt, pienet peltotilkut ja metsäalueet.

 

Pohja nykyiselle kulttuurimaisemalle luotiin rautakaudella. Piirros: Kaisa Lehtonen

Rautakautinen asuinrakennus oli usein jaettu kahteen osaan, toinen pääty ihmisiä ja toinen pääty karjaa ja hevosia varten. Harjakattoinen talo rakennettiin pystypaalujen varaan, seinät tehtiin oksapunoksesta, hirrestä tai turpeesta. Kateaineena käytettiin olkea, tuohta tai turvetta. Asuinrakennuksia tärkeämpiä nykytietämyksen kannalta ovat kuitenkin rautakauden ajan hautapaikat. Vainajat poltettiin ja tuhka ripoteltiin maahan usein kivikkoiseen maastoon. Vainajan mukaan saatettiin laittaa hauta-antimia. Nämä polttokenttäkalmistot sijaitsivat talojen lähellä, ja asuinpaikat usein löydetäänkin juuri kalmistokaivausten yhteydessä. Vanhemmalla rautakaudella hautapaikat olivat käytössä melko lyhyitä aikoja, vain noin sadan vuoden ajan. Nuoremman rautakauden kalmistojen pitkäaikainen käyttö 800-luvulta alkaen kertoo siitä, että asutuskin oli jo pysyvää ja jatkuvaa.

Linnavuorten Lieto

Kaskalan, Vanhalinnan ja Viikan linnavuorten lisäksi Kahasvuorta, Keisvuorta, Kärmeorvonmäkeä ja Laakarmäkeä on saatettu rautakaudella käyttää puolustus- tai merkinantotarkoituksessa. Linnavuoret kuuluvat rautakauden kulttuuriin, mutta niiden käytöstä on esitetty erilaisia tulkintoja. Perinteisen puolustus- ja pakopaikan sijaan linnavuoret ovat voineet olla rituaalipaikkoja tai liittyä metsästykseen. Merkit tulenpidosta, poltetut ihmisluut sekä keramiikan palat Vanhalinnan kivimuurien yhteydessä ovat haastaneet perinteisen tulkinnan: puolustus- tai pakolinnaksi mielletty mäki on voinut olla myös kulttipaikka. Kärmeorvonmäen kivirakennelmat taas ovat voineet olla muinaisia pyyntilaitteita, joiden avulla saaliin kulkua ohjataan haluttuun suuntaan.

Yliskulman Kärmeorvonmäen kivilatomukset saattavat liittyä rautakauden ajan metsästykseen.

Kokeet merkkitulista linnavuorilla ovat olleet ristiriitaisia, eikä varmaa tietoa merkkituliketjuista ole. Rautakaudella asutuskeskittymät ovat olleet Aurajoen varrella linnavuorten läheisyydessä, ja vuorilta näkyvät niiden vaikutuspiirissä olevat talot, kalmistot, pellot, niityt ja metsät – hyvä tähystyspaikka siis. Jos katsoo kartalla Vanhalinnan, Viikan ja Kaskalan linnavuoria, herää ajatus, olisiko tulta polttamalla voitu tiedottaa vaarasta mäeltä toiselle sekä lähistön asukkaille. Oli vuoren käyttö sitten mikä tahansa, niin jollakin tavalla tällainen vaikuttava ja ympäristöstään erottuva mäki on palvellut yhteisöään.

Viikan linnavuorelta näkyy kauas yli Savijokilaakson.

Tekstin kirjoittiva: museonjohtaja ja museoamanuenssi
Liedon museo

Artikkeli julkaistiin Turun Tienoossa 30.4.2020.

Kärmeorvonmäen kivilatomuksia

Vko 16/2020: Katsauksia Liedon historiaan 1: Esihistoriaa Liedossa

Menneisyyteen on aina monta tietä. Liedon museon artikkelisarja tarjoaa pieniä polkuja Liedon pitkään historiaan. Aloitetaan perinteisesti muinaishistoriasta – ajasta ennen kuin Lieto oli varsinaisesti Lieto.  

Työkaluistaan kulttuuri tunnistetaan

Vanhimmat tunnetut asuinpaikat Liedossa ajoittuvat mesoliittiselle eli keskiselle kivikaudelle. Jääkauden jälkeen maa nykyisen Liedon alueella kohosi hitaasti merestä, ensin kareina ja luotoina muuttuen pikkuhiljaa rannikoksi ja lopulta sisämaaksi. Tarvasjoelle ensimmäiset ihmiset saapuivat noin 7 000 vuotta sitten, jolloin nykyinen Paimionjokilaakso oli meren rantaa. Aurajokilaaksossa asutus alkoi runsaat 6 000 vuotta sitten, jolloin elettiinkin jo myöhäistä kivikautta.

Kivikauden metsästäjä-keräilijät asettuivat asumaan rannikolle, josta oli hyvät kulkuyhteydet vesireittiä pitkin ja mahdollisuudet kalastaa sekä pyytää hylkeitä muun riistan lisäksi. Työkaluja valmistettiin kivestä, puusta ja luusta. Savesta muovailtiin astioita, jotka koristeltiin kampaleimoin ja poltettiin keramiikaksi. Vainajat haudattiin asuinpaikan lähelle mataliin hautakuoppiin, joihin siroteltiin punamultaa. Vainajan mukaan saatettiin laittaa hauta-antimia: koruja ja metsästysvälineitä. Kivikauden lopulla ryhdyttiin viljelemään maata ja hoitamaan karjaa, koira oli kesyyntynyt ihmisen kumppaniksi jo aiemmin.

Kivikauden pyyntimiehen jäljillä -näyttelyn pienoismallissa kuvataan myös kodin rakentamista.

Kivikauden tärkein työkalu oli kirves, ja se on ollut metsäympäristössä aivan välttämätön kaikenlaisiin puutöihin. Terä kiinnitettiin puuvarteen joko upottamalla varren päähän tehtyyn reikään (oikokirves) tai sitomalla varren päähän tehtyyn rakoon tai oksantynkään (poikkikirves). Kivinen terä puree tuoreeseen puuhun jopa paremmin kuin teräs, käsivartta paksumman rungon saa poikki kymmenessä minuutissa, kunhan oppii oikean tekniikan.

Poikkikirveiden terä laskee toiselta puolelta jyrkemmin. Kaikki maalöydöt ovat meidän yhteistä kulttuuriperintöämme ja ne luetteloidaan Kansallismuseon numeroilla. Tämä komea kivikirves (KM 25831) on otettu talteen Kaurinkoskelta

Kivikauden lopulla uuden aikakauden tulemisesta viestivät osaltaan vasara- eli venekirveet. Ne oli tehty eurooppalaisten metallikirveiden mallin mukaan, joskus jopa niin tarkasti, että valinsauma hiottiin kirveen pohjaan. Vasarakirveet eivät oikein sovellu puutöihin, niiden tehtävä olikin ennemmin kertoa omistajansa korkeasta arvosta.

Metalliset työkalut helpottava elämää

Pronssin käyttö on vain yksi pronssikautisten kulttuurien piirre, metallin käytön omaksumiseen liittyi myös muita tärkeitä muutoksia. Uskomusmaailmassa tapahtui muutos: vainajia ei enää haudattu maan alle, vaan korkealle mäen päälle hiidenkiukaiksi, vareiksi tai kruunuiksi kutsuttuihin röykkiöhautoihin. Liedosta tunnetaan muutamia pronssikautista röykkiöhautoja, joista on löytynyt poltettujen ihmisluiden lisäksi pronssiesineitä.

Kivikauden lopulla oli alettu harjoittaa alkeellista maanviljelystä, pronssikaudella viljanviljely tuotti jo tärkeän osan vuotuisesta ravinnosta. Viljely oli etupäässä kaskeamista, viljoista tunnettiin ohra ja vehnä. Kotieläimiä olivat naudat, lampaat, vuohet, siat ja hevoset. Eläminen vakiintui tietylle paikalle ja asuminen alkoi olla pysyvää, tosin vielä aika hajanaista.

Tasakantaiset reikäkirveet ajoitetaan yleensä pronssikaudelle. Nämä eivät sovellu niinkään puun työstöön, mutta pyyntivälineinä ja aseina ne toimivat hyvin. Kuvan kirves (odottaa KM-numeroa) on löytynyt Pyhällön kylästä.

Asutus vakiintuu rautakauden lopulla

Pronssi ei pehmeytensä vuoksi soveltunut työkalujen materiaaliksi, vasta rauta syrjäytti kiven. Raudan käyttö yleistyi Suomessa nopeasti, koska sitä pystyttiin valmistamaan kotimaisesta suo- ja järvimalmista. Raudan pelkistäminen tapahtui sitä varten rakennetussa uunissa, kuumennuksessa sula rauta valutettiin malmista erilleen. Maanviljelys helpottui ja kehittyi rautaisten työkalujen ansiosta, ihmiset asettuivat aloilleen ja kylien muodostuminen Aurajokilaaksossa alkoi.

Nyt kun Liedon museon näyttelyihin Nautelankoskella ja Tarvasjoella ei pääse toistaiseksi paikan päälle, voi Liedon historiaan tutustua kuitenkin virtuaalisesti museon sivuilla "Liedon historia".

Poikkikirves ja oikokirves. Poikkikirveillä on voitu kovertaa ja veistää suuria runkoja, oikokirveellä kaataa ja halkaista puita. Lauri Nautelan museon näyttelyn kirveet ovat kopioita.

Tekstin kirjoitti: museonjohtaja

Liedon museo

Artikkeli julkaistiin Turun Tienoossa 16.4.2020.

Vko 26/2013: Kalliomaalauksia katsomassa

Museon henkilökuntaa oli juhannuksen jälkeen opintomatkalla Etelä-Savossa ja Pohjois-Kymenlaaksossa. Matkan pääkohteena olivat Astuvansalmen kalliomaalaukset Ristiinassa, Mikkelissä.

Kalliomaalaukset on tehty punamultavärillä lähes pystysuoraan jään sileäksi hiomaan kalliopintaan. Esihistorialliseen kalliomaalauskokonaisuuteen kuuluu yhteensä yli 70 kuvaa tai fragmenttia.


Astuvansalmen yleisin kuva-aihe on hirvi. Lähes yhtä paljon on erilaisia ihmishahmoja. Kämmen/käpälänkuvia on kymmenkunta. Lisäksi kallioon on maalattu veneiden kuvia sekä geometrisia kuvioita.












Ristiinan Pyrhölänvuorella tutustuimme Brahelinnaan, joka oli Pietari Brahen Savon läänitysten hallintorakennus. Brahelinna tuhoutui isonvihan aikana. Jäljellä vuoren päällä on enää kartanolinnaa ympäröineen muurin rauniot sekä jäänteitä kaivosta ja asuinrakennuksen perustuksesta.

Ristiinassa vierailimme myös Pien-Toijolan talomuseossa. Tila on ollut saman suvun omistuksessa vuodesta 1672 lähtien.

Museoalueella on yhteensä 28 rakennusta 1700- ja 1800-luvuilta. Museo on poikkeuksellinen kokonaisuus, sillä kaikki rakennukset ovat alkuperäisillä paikoillaa ja kaikki esillä olevat esineet ovat olleet tilan omassa käytössä.











Verlassa pysähdyimme vielä katsomaan toisia kalliomaalauksia. Aivan Verlankosken tuntumassa on kallio, johon on maalattu Astuvansalmen tavoin enimmäkseen hirviä ja ihmishahmoja.

Verlan vanha puuhiomo ja pahvitehdas miljöineen ovat kuuluneet Unescon maailmanperintöluetteloon vuodesta 1996 alkaen.











Tekstin kirjoitti: museoamanuessi
Nautelankosken museo

Viikko 30: Työt kuopalla päättyivät

Sateiden jälkeen - paluu kenttätöihin

Puolisentoista viikkoa sitten aloitettu kuoppa saatiin viimeinkin kaivettua arkeologisia tieteenvaatimuksia tyydyttävään kuntoon. Kaivelua haittasi arkistoreissu 18.-20.7. sekä toistuvat sateet. Tänään sää oli armollinen, joten tutkijamme saattoi palata sateiden pieksämälle kuopalle.

Perillä totesin kuopan selviytyneen tauosta mukavasti, ja muutamalla pintaruopaisulla multamaan alta tuli mielenkiintoni herättänyt keltainen maa.

Kuoppa selvisi viikon sadeputkesta hyvin: ei romahtaneita profiileja, kuoppaan valuneita maamassoja, hukkuneita hyönteisiä tai piennisäkkäitä eikä mutakerrosta.

Traktorin jäljillä

Pihan emäntä kertoi minulle, että naapurin saunanrakentuminen edistyi poissaollessani. Huomasin pihamaan halki kulkevat traktorin renkaiden syvät jäljet, jotka houkuttivat välittömästi pintapoimimaan.

Näky, joka vietteli arkeologin kulkemaan kumarassa silmä tarkkana mudassa.

Pintapoiminta tuotti muutamassa minuutissa oivallisen tuloksen: sangen sievän keramiikkapalan.

Kivikautista keramiikkaa, tästä ensimmäisenä löytyneestä palasta päätellen astian pinta on ollut sangen hieno, vaikkei koristeita tähän palaan ole osunutkaan.

Jatkoin traktorinjälkien penkomista ja löysin muutaman palan lisää keramiikkaa. Sekoite oli suhteellisen karkeaa, kuten alla olevista kuvista käy ilmi:

Keramiikanpaloja.

Astianpalat tulivat kuitenkin sekoittuneesta maasta joten ne, kuten aiemmin löydetty kvartsi-iskos, ovat todennäköisesti peräisin muualta tulleesta maasta. Tähän viittasi runsas nuorempi jäte maan seassa.

Traktorinjäljistä löydetty fajanssiastian pala, jossa kullanväristä koristetta.

Aikani jälkiä tarkkailtuani muistin - yhä löydöistä lumoutuneena - pääasiallisen tehtäväni, palasin kuopalle ja aloitin kaivamisen. Ensimmäiseksi tehtäväksi tuli profiilin ja kuopan pohjan siistiminen, jonka jälkeen otin kuvat dokumentiksi.

Kuoppa vauhdilla loppuun - löydöttömyys kenttätöitä nopeuttavana tekijänä

Taso valmis.

Kuopan siistiminen muutti käsitykseni mullanalaisesta maailmasta: keltainen, savinen maa olikin enemmistö, jonka seassa punaruskea maa oli anomalia eikä päinvastoin. Kuvien jälkeen päätin kaivaa puolet kuopasta 50 senttimetriin ja jättää toisen puolen kaivamatta. Mikäli syvemmäksi kaivettu puoli antaisi aihetta, kaivaisin toisenkin puolen kuopasta samaan tasoon.

Punaruskea maa vasemmalla kuvassa mitattuna. Noin 22 cm syvyydessä, ja pian sekin katosi. Anomalian synnytti todennäköisesti maatunut juuri.

Profiili: turvetta, multaa ja sen alta keltaista savensekaista hiekkaa.

Keltaista maata, jonka seassa oli pieniä kiviä riitti puoleen metriin asti. Seasta ei tullut löytöjä, joten tämän täytyi olla pohjamaa. Kulttuurimaata, palamiskerrosta tms. ei löytynyt. Tein hieman sivummalle keskelle kivilatomusta vielä pienen koepiston, jolloin kiviä siirrellessä koki pieni ja sisukas muurahaisyhteiskunta toista kertaa alta kahden viikon apokalyptisia ja joutui tekemään heti perään diasporan. Vikkelät liikkeet pelastivat minut pisteliäältä ja purevalta kostolta.

Tästä pistosta tuli vain nuorta tiilimurskaa. Samalla totesin kiveyksen tässä kohtaa ylettyvän n. 15 senttimetriin, eli se on todennäköisesti reunoilta ohuempi kuin keskeltä. Kyseessä lienee yksinkertaisesti pihaa perattaessa yhteen paikkaan pinottu kivitasanne, kivien koko vaihteli peukalonpään kokoisista jalkapallon kokoiseen.

Arkeologi jätti montun auki

Keskustelin pihan omistajien kanssa kuopan kohtalosta, ja nämä pohtivat mahdollisuutta istuttaa jotakin kuoppaan. Tästä syystä sovittiin, että tällä kertaa kuoppaa ei täytettäisi. 

Jätin kuopan syvemmän puoliskon halki kulkemaan aikaisemmin löytyneen rautatangon merkiksi tuleville arkeologipolville siitä, miten syvälle nautelankoskelainen tutkija aikoinaan vajosi.

Hupaisa kätkö myöhempien arkeologipolvien riemuksi.

Oli aika kiitoskahvien ja palata museolle ihmettelemään löytöpussien sisältöä.

Teksti: Riku Kauhanen
Kuvat: Riku Kauhanen

Vko 27: Pensasta perattaessa

Museon liepeillä asuvalta pariskunnalta tuli mielenkiintoinen tiedonanto: rouvan siivotessa kukkapenkkiään paljastui sen alta tasainen kivilatomus. Lähettyvillä on tunnettuja esihistoriallisia kohteita runsaasti, ja olipa paikka muutamia tuhansia vuosia sitten tavoiteltu merenrantatonttikin. Arvuuteltiin museolla sitten sanallisen kuvailun perusteella voisiko kyseessä olla viikinkihauta, jollaisen kirjoittaja on nähnyt Kuorsalon saaressa?*

Kävin tutustumassa merkillisiin kiviin viikko sitten keskiviikkona ja totesin, että ne ovat ihmisten asettelemia eivätkä luonnon leikkien seurausta.  Kohteen ajoitus tosin sai jäädä toistaiseksi arvailujen varaan, sillä kivetys oli aika pientä rautakautiseksi kalmistoksi. Kukkapenkin omistaja muisteli paikalla asuneen räätälin, ja kiveys saattaa liittyä taloon jotenkin, tai se voi olla tasaiseksi paranneltu alusta esimerkiksi tynnyreille.

Salaperäinen kiveys. Kuva: Riku Kauhanen

Kivien joukossa oli tiilenpalasia, mikä viittaisi hyvinkin nuoreen ikään. Tarkempi pinnan tarkastelu tosin tuotti jymy-yllätyksen: kiveyksen pinnalta löytyi varma viite kivikauteen, kvartsi-iskos. Iskos tuli hyvin pinnasta, joten se on voinut kulkeutua kukkapenkkiin muualta parannukseksi tuodun maan mukana.

Kiveyksen pinnalta löytynyt kvartsi-iskos. Kuva: Riku Kauhanen

Kohde kaipasi tarkempaa tutkimusta. Tästä syystä sovimme tulevani viikon päästä torstaina kaivamaan latomusta, aikomuksenani noin metrin kokoisella koekuopalla tutkia paikkaa mahdollisten kulttuurikerrosten ja löytöjen varalta. Sovittu päivä tosin lykkääntyi tältä torstailta huomiselle perjantaille 13.7., sillä sää osoittautui sovittuna päivänä epävakaaksi. 

Kaivausten sujumisesta on tulossa päivitys blogiin, jolloin saamme tietää enemmän salaperäisestä kiveyksestä. Toivottakaa hyvää säätä ja kaivausonnea!

* http://kalmistopiiri.wordpress.com/2010/01/26/kuorsalon-viikinkihauta/

Teksti: Riku Kauhanen, tutkija
Sota - veteraanien muistista museon muistiin -projekti
Nautelankosken museo

Vko 38: Viidesluokkalaisten muinaistekniikan koululaispäivät

Syyskuu on koululaisten aikaa. Nautelankosken museo on vuosien aikana kehittänyt yhteistyötä koulujen kanssa ja tuloksena ovat jokavuotiset koululaispäivät. Koululaispäivät toimivat museolähtöisesti eli museo laatii aikataulut, tilaa linja-autot, kutsuu koululuokat opettajineen vierailulle ja huolehtii päivien ohjelmasta. Joka vuosi museossa vierailee kaikki Liedon peruskoulujen toisen, kolmannen ja viidennen luokan oppilaat.

Viidesluokkalaiset ovat syksyllä aloittaneet historian opiskelun. Heidän koululaispäiviensä aiheena on esihistoria – erityisesti kivikausi –, arkeologia ja muinaistekniikka. Museovierailun aikana tutustutaan museon perusnäyttelyyn Kivikauden pyyntimiehen jäljillä sekä päästään kokeilemaan vähintään yhtä kivikauden ajan muinaistekniikkaa. Mukaansa museosta koululuokat saavat Nautelankosken museon julkaisun Esihistorian jäljillä Liedossa, jonka avulla esihistoriaa voidaan tutkia syvemmin vielä koulussa.

Esihistorian jäljillä kertoo mitä on esihistoria ja arkeologinen tutkimus ja miten arkeologisia löytöjä ajoitetaan. Julkaisussa esitellään yhdeksän lietolaista esihistoriallista kohdetta alkaen mesoliittiselta kivikaudelta ja päätyen rautakaudelle varhaiskristilliseen aikaan. Kartan ja sanallisten ohjeiden avulla lukija voi käydä omatoimisesti tutustumassa kohde kohteelta Liedon esihistoriaan. Karttaan on merkitty kaikki Liedon alakoulut, joten sen avulla voidaan valita lähimpiä muinaisjäännöksiä vaikka yhteisten kouluretkien kohteeksi.

Teoriaosuus: Kalliomaalaukset ja kivikaudesta kertova näyttely

Tänä vuonna koululaispäivien erikoisteemana olivat kalliomaalaukset. Koska Liedosta ei ole löydetty kalliomaalauksia, tutustuttiin kalliomaalauksiin ja niiden kuvamaailmaan ja tulkintoihin PowerPoint-esityksen avulla museon auditoriossa. Samalla puhuttiin yleisesti esihistoriasta, sen kausista ja ihmisen ajasta maapallolla. Ihmisen olemassaoloa havainnollistettiin myöhemmin näyttelyssä Tiina Vainion Aika Matka –taideteoksen avulla, jossa ihmisen olemassaolo on esitetty suhteessa koko maapallon ikään. Auditoriossa esiteltiin myös kivikauden välineistöä, esimerkiksi luu- ja kivikärkisiä nuolia sekä jousta.

Syvällisemmin kivikauteen ja arkeologiseen tutkimukseen perehdyttiin Kivikauden pyyntimiehen jäljillä –näyttelyssä. Museonjohtaja kertoi näyttelyesineiden, rannansiirtymäkarttojen sekä pienoismallin avulla oppilaille kivikauden elämästä ja elinolosuhteista. Pienoismallin avulla selvisi myös arkeologinen tutkimus kaivauksineen, mittauksineen ja dokumentointeineen.

Muinaistekniikka: Kalliomaalaus, tulen sytyttäminen ja jousiammunta

  

Viidesluokkalaisten koululaispäivien oleellinen osa on muinaistekniikka. Tutustuminen muinaistekniikkaan itse tekemällä auttaa oppilaita ymmärtämään esihistoriallisena aikana eläneiden ihmisten elämää. Tänä vuonna kokeiltiin kalliomaalauksta, tulen sytyttämistä ja jousiammuntaa.

   

Kalliomaalausta varten kukin oppilas sai valita itselleen sopivan kokoisen kiven. Tehtäväksi tuli maalata kiveen tikun avulla jokin vierailun alussa pidetyssä esityksessä nähdyistä yleisistä kalliomaalauskuvioista.

Kuvista yleisimpiä olivat erilaiset ihmishahmot, mukana myös metsästäjiä ja samaaneja. Hirviä syntyi kivien pintaan myös useita, samoin jonkin verran käärmeitä, kaloja ja uivia lintuja. Maalaamiseen käytettiin punamultamaalia, jota oli aiemmin keitetty museolla.

Tulen sytyttämiseen pyrittiin kitkan avulla. Puuhaan tarvittiin alustapuu, jossa oli kolo pyöritettävää tikkua varten. Sytyttämisessä käytettiin kahta eri tekniikkaa. Kun tikkua pyöritettiin käsien välissä, valittiin käyttöön kuiva takiaisen varsi. Kolossa pyöriessään takiainen alkaa hiukan murentua ja syntyvän kitkalämmön avulla yritetään saada tulta aikaiseksi. Toinen vaihtoehto oli käyttää puista tikkua sekä jousiporaa. Tällöin tikku kiepautettiin jousiporan nahkahihnan ympäri ja tikkua pidettiin kiinni päällipuolelta toisen puukappaleen avulla. Kun jousiporaa käytettiin sahamaisin liikkein, saatiin tikku liikkeelle ja vähitellen yhä vinhempaan vauhtiin. Nuotiota ei kukaan saanut aikaiseksi, savun hajua kylläkin useampi ryhmä ja toiset jopa näkyvää savua.

 

 

Kolmantena kokeiltavana tekniikkana oli jousiammunta. Käytössä oli kivikauden mallin mukaan tehty (ainakin ampujien kokoon nähden) melko isokokoinen jousi sekä puisia nuolia. Maalitaulu esitti varista. Koululaisia opastettiin jousiammunnan saloihin aloittaen hyvästä ampuma-asennosta ja ryhdistä sekä oikeanlaisesta otteesta. Monien mielestä jousen jännittäminen oli aika raskasta ja ampumien itsessään paljon vaikeampaan kuin kuvitteli vierestä katsoessa. Suurin osa nuolista putosi joko variksen eteen tai lensi ylitse heinikkoon, mutta osumiakin tuli sekä maalitaulun taustalevyyn että itse varikseen.

 Syyskuun aikana ehtivät kaikki Liedon viidesluokkalaiset vierailla Nautelankosken museon koululaispäivillä. Lisäksi tänä vuonna kävi neljä ryhmää Liedon ulkopuolisista kouluista. Liedossa on yhteensä kahdeksan alakoulua, joissa opiskelee viidesluokkalaisia. Rinnakkaisluokkia on yhdestä kolmeen koulusta riippuen. Ryhmäkoot vaihtelivat 16 – 44 oppilaaseen. Tässä vaiheessa, kun kolme lietolaista koulua on vielä käymättä, on museon muinaistekniikkapäivillä vieraillut 330 oppilasta ja 24 opettajaa. Ensi viikolla saapuvat viimeiset luokat.

Vaikka lietolaiset koululaiset vierailevat alakoulun aikana kolme kertaa Nautelankoskelle, käyvät he lisäksi täällä myös omatoimisesti. Tällä viikolla oli liikuntapäivä, joten pyöräilymatkan päässä olevasta koulusta saapui retkeläisiä nyt jo kuohuvaa koskea katsomaan.

 

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi