Viikko 30: Työt kuopalla päättyivät

Sateiden jälkeen - paluu kenttätöihin

Puolisentoista viikkoa sitten aloitettu kuoppa saatiin viimeinkin kaivettua arkeologisia tieteenvaatimuksia tyydyttävään kuntoon. Kaivelua haittasi arkistoreissu 18.-20.7. sekä toistuvat sateet. Tänään sää oli armollinen, joten tutkijamme saattoi palata sateiden pieksämälle kuopalle.

Perillä totesin kuopan selviytyneen tauosta mukavasti, ja muutamalla pintaruopaisulla multamaan alta tuli mielenkiintoni herättänyt keltainen maa.

Kuoppa selvisi viikon sadeputkesta hyvin: ei romahtaneita profiileja, kuoppaan valuneita maamassoja, hukkuneita hyönteisiä tai piennisäkkäitä eikä mutakerrosta.

Traktorin jäljillä

Pihan emäntä kertoi minulle, että naapurin saunanrakentuminen edistyi poissaollessani. Huomasin pihamaan halki kulkevat traktorin renkaiden syvät jäljet, jotka houkuttivat välittömästi pintapoimimaan.

Näky, joka vietteli arkeologin kulkemaan kumarassa silmä tarkkana mudassa.

Pintapoiminta tuotti muutamassa minuutissa oivallisen tuloksen: sangen sievän keramiikkapalan.

Kivikautista keramiikkaa, tästä ensimmäisenä löytyneestä palasta päätellen astian pinta on ollut sangen hieno, vaikkei koristeita tähän palaan ole osunutkaan.

Jatkoin traktorinjälkien penkomista ja löysin muutaman palan lisää keramiikkaa. Sekoite oli suhteellisen karkeaa, kuten alla olevista kuvista käy ilmi:

Keramiikanpaloja.

Astianpalat tulivat kuitenkin sekoittuneesta maasta joten ne, kuten aiemmin löydetty kvartsi-iskos, ovat todennäköisesti peräisin muualta tulleesta maasta. Tähän viittasi runsas nuorempi jäte maan seassa.

Traktorinjäljistä löydetty fajanssiastian pala, jossa kullanväristä koristetta.

Aikani jälkiä tarkkailtuani muistin - yhä löydöistä lumoutuneena - pääasiallisen tehtäväni, palasin kuopalle ja aloitin kaivamisen. Ensimmäiseksi tehtäväksi tuli profiilin ja kuopan pohjan siistiminen, jonka jälkeen otin kuvat dokumentiksi.

Kuoppa vauhdilla loppuun - löydöttömyys kenttätöitä nopeuttavana tekijänä

Taso valmis.

Kuopan siistiminen muutti käsitykseni mullanalaisesta maailmasta: keltainen, savinen maa olikin enemmistö, jonka seassa punaruskea maa oli anomalia eikä päinvastoin. Kuvien jälkeen päätin kaivaa puolet kuopasta 50 senttimetriin ja jättää toisen puolen kaivamatta. Mikäli syvemmäksi kaivettu puoli antaisi aihetta, kaivaisin toisenkin puolen kuopasta samaan tasoon.

Punaruskea maa vasemmalla kuvassa mitattuna. Noin 22 cm syvyydessä, ja pian sekin katosi. Anomalian synnytti todennäköisesti maatunut juuri.

Profiili: turvetta, multaa ja sen alta keltaista savensekaista hiekkaa.

Keltaista maata, jonka seassa oli pieniä kiviä riitti puoleen metriin asti. Seasta ei tullut löytöjä, joten tämän täytyi olla pohjamaa. Kulttuurimaata, palamiskerrosta tms. ei löytynyt. Tein hieman sivummalle keskelle kivilatomusta vielä pienen koepiston, jolloin kiviä siirrellessä koki pieni ja sisukas muurahaisyhteiskunta toista kertaa alta kahden viikon apokalyptisia ja joutui tekemään heti perään diasporan. Vikkelät liikkeet pelastivat minut pisteliäältä ja purevalta kostolta.

Tästä pistosta tuli vain nuorta tiilimurskaa. Samalla totesin kiveyksen tässä kohtaa ylettyvän n. 15 senttimetriin, eli se on todennäköisesti reunoilta ohuempi kuin keskeltä. Kyseessä lienee yksinkertaisesti pihaa perattaessa yhteen paikkaan pinottu kivitasanne, kivien koko vaihteli peukalonpään kokoisista jalkapallon kokoiseen.

Arkeologi jätti montun auki

Keskustelin pihan omistajien kanssa kuopan kohtalosta, ja nämä pohtivat mahdollisuutta istuttaa jotakin kuoppaan. Tästä syystä sovittiin, että tällä kertaa kuoppaa ei täytettäisi. 

Jätin kuopan syvemmän puoliskon halki kulkemaan aikaisemmin löytyneen rautatangon merkiksi tuleville arkeologipolville siitä, miten syvälle nautelankoskelainen tutkija aikoinaan vajosi.

Hupaisa kätkö myöhempien arkeologipolvien riemuksi.

Oli aika kiitoskahvien ja palata museolle ihmettelemään löytöpussien sisältöä.

Teksti: Riku Kauhanen
Kuvat: Riku Kauhanen

Vko 28: Kuopan kuopimista

Perjantain kaivausonni näytti huonolta sään ripeksiessä varusteineen kuopan äärelle raahautuvan arkeologin päälle. Onneksi sade loppui pian ja ainoaksi kiusaksi jäivät kaivausaluetta tiuhaan kansoittavat muurahaisheimot, joiden pesäpaikkoja tuntui löytyvän jokaisen kaivauksella sijaitsevan kiven alta.

Salaperäinen kiveys avaustaan odottamassa.

Alueelle avattiin perinteinen metri kertaa metri kuoppa, jonka dokumentoinnissa tyydyttiin säännöllisin väliajoin otettaviin valokuviin. Pintaturpeen poiston yhteydessä törmättiin noin metrin mittaiseen pitkään, ohueeseen rautatankoon, joka lienee hyvin nuorta ylijäämätavaraa rakennustyömaalta. Pintaturpeen poiston yhteydessä ei löytynyt merkkejä iskoksista, edes kiveyksen puolelle menevä osa kuopasta ei suonut kaivajalle yllätyksiä.

Pintaturve lähes poistettu niin, että irronneet turvepaakut voi istuttaa uudelleen paikalle.

Tarkempi tutkimus tuotti lähinnä resenttiä eli lähiaikoina n. 1-50 vuotta sitten maahan päätynyttä jätettä. Kiveyksen alta paljastui mahdollisen muovipressun jäänteitä, eikä kiveys jatkunut kovinkaan syvälle. Mitään viitteitä esihistoriallisista jäännöksistä ei paljastunut.

Tutkimus etenee lastalla kaivamalla.

Esinelöydöt olivat niukkoja ja viimeaikaisia, mutta mielenkiintoisena ilmiönä multakerroksen alta paljastui selvä ero kiveyksen ja ympäristön välillä: kivien alta tuli keltaista hiekkamaata, kun taas muualta lähettyviltä tuli esille punertavanruskeaa maata.

Kiveyksen alta paljastui kellertävää maata.

Ilmiö kaipaa lisää tutkimista, mutta uudelleen uhkaavat sadepilvet keskeyttivät työt perjantailta sillä erää. Tutkimukset jatkuvat maanantaina, jolloin taso siivotaan loppuun ja päästään käsiksi salaperäiseen keltaiseen hiekkaan. Alla muutamia kaivaukselta talteenotettuja löytöjä.

Kaivausten hienoin löytö lienee tämä pieni pala koristeltua posliiniastiaa. Fajanssi- ja posliiniastioiden palat olivat yleisiä.

Vasemmalla kiveyksen alta löytynyttä pressua, oikealla yllä sulanutta alumiinia ja oikealla alla lasinsirpale.

Tällä hetkellä tulkinta on, että kyseessä on maalla ja kivillä verrattain äsken täytetty kuoppa, jollaisen pihan omistava pariskunta puhui jossain näillä main olleen. Edellisellä viikolla löydetty iskos vaikuttaa päätyneen paikalle muualta kärrätyn täytemaan mukana.

Maanantai näyttää, pitääkö kuoppaa laajentaa enemmän kiveyksen suuntaan selvyyden saamiseksi.

Kirjoittaja: Riku Kauhanen, tutkija
Kuvat: Riku Kauhanen

Vko 27: Pensasta perattaessa

Museon liepeillä asuvalta pariskunnalta tuli mielenkiintoinen tiedonanto: rouvan siivotessa kukkapenkkiään paljastui sen alta tasainen kivilatomus. Lähettyvillä on tunnettuja esihistoriallisia kohteita runsaasti, ja olipa paikka muutamia tuhansia vuosia sitten tavoiteltu merenrantatonttikin. Arvuuteltiin museolla sitten sanallisen kuvailun perusteella voisiko kyseessä olla viikinkihauta, jollaisen kirjoittaja on nähnyt Kuorsalon saaressa?*

Kävin tutustumassa merkillisiin kiviin viikko sitten keskiviikkona ja totesin, että ne ovat ihmisten asettelemia eivätkä luonnon leikkien seurausta.  Kohteen ajoitus tosin sai jäädä toistaiseksi arvailujen varaan, sillä kivetys oli aika pientä rautakautiseksi kalmistoksi. Kukkapenkin omistaja muisteli paikalla asuneen räätälin, ja kiveys saattaa liittyä taloon jotenkin, tai se voi olla tasaiseksi paranneltu alusta esimerkiksi tynnyreille.

Salaperäinen kiveys. Kuva: Riku Kauhanen

Kivien joukossa oli tiilenpalasia, mikä viittaisi hyvinkin nuoreen ikään. Tarkempi pinnan tarkastelu tosin tuotti jymy-yllätyksen: kiveyksen pinnalta löytyi varma viite kivikauteen, kvartsi-iskos. Iskos tuli hyvin pinnasta, joten se on voinut kulkeutua kukkapenkkiin muualta parannukseksi tuodun maan mukana.

Kiveyksen pinnalta löytynyt kvartsi-iskos. Kuva: Riku Kauhanen

Kohde kaipasi tarkempaa tutkimusta. Tästä syystä sovimme tulevani viikon päästä torstaina kaivamaan latomusta, aikomuksenani noin metrin kokoisella koekuopalla tutkia paikkaa mahdollisten kulttuurikerrosten ja löytöjen varalta. Sovittu päivä tosin lykkääntyi tältä torstailta huomiselle perjantaille 13.7., sillä sää osoittautui sovittuna päivänä epävakaaksi. 

Kaivausten sujumisesta on tulossa päivitys blogiin, jolloin saamme tietää enemmän salaperäisestä kiveyksestä. Toivottakaa hyvää säätä ja kaivausonnea!

* http://kalmistopiiri.wordpress.com/2010/01/26/kuorsalon-viikinkihauta/

Teksti: Riku Kauhanen, tutkija
Sota - veteraanien muistista museon muistiin -projekti
Nautelankosken museo

Vko 29: Piilukirves ja punamultaa

Kotiseutumuseon kamjossa esillä olevan Piilukirves ja punamultaa –näyttelyn idea syntyi Nautelankosken museon Myllärin sauna –hankkeen myötä. Läheisen Pahkamäen koulun saunakeittola siirrettiin muutama vuosi sitten koulunmäeltä museon pihalle turvaan ilkivallalta. Kaksi vuotta sitten rakennuskonservaattori dokumentoi saunakeittolan ja teki sille konservointisuunnitelman. Suunnitelman perusteella sauna päätettiin siirtää Nautelankosken toiselle rannalle. Viime kesänä sauna siirrettiin ja pystytettiin uudelleen entisille myllärin saunan perustuksille osana Varsin Hyvän rahoittamaa Myllärin sauna –hanketta.

Myllärin saunan perustuksille siirretty sauna on 1900-luvun alussa rakennettu maaseudun perinteinen hirsirakennus, jonka rakentamisessa on käytetty hirsityökaluja – samanlaisia, joita kuuluu museon kokoelmiin. Saunaa siirrettäessä ja konservoitaessa syntyi ajatus tehdä hirsirakentamisesta kertova ja keskeisiä hirsityökaluja esittelevä näyttely. Työkalujen lisäksi näyttelyssä on esillä valokuvia ja tekstejä selittäviä piirroksia esimerkiksi hirsisalvosnurkista ja hirsirakennuksen rakenteista. Nähtävillä on myös erilaisilla höylillä viimeisteltyjä listoja ja puolittain korjattu ikkuna.

Näyttelyn nimi

Näyttelyn nimeen on valittu kaksi perinteiseen suomalaiseen maaseudun rakentamiseen liittyvää asiaa – piilukirves ja punamulta. Suomalainen rakentaminen perustuu vankkaan käsityötaitoon ja puun työstöön. Hirsisalvostekniikka tunnettiin jo kivikaudella, ja siihen pohjaa koko suomalaisen maaseudun puurakentaminen aina 1950-luvulle asti. Kirves oli hirsirakentamisen tärkein ja usein myös ainoa työkalu. Kirvestä käytettiin rakennettaessa työn alusta loppuun saakka. Kirveellä puut voitiin kaataa, työstää ja viimeistellä.

Puun kaadon ja kuorimisen jälkeen pyöreä puu työstetään molemmin puolin tasasivuiseksi. Ennen kenttäsahoja hirret veistettiin eli pelkattiin painavalla piilukirveellä suoriksi ja tasapaksuiksi pelkkahirsiksi. Sahojen yleistyttyä hirsien pyöreät sivut sahattiin suoriksi, jonka jälkeen piiluttiin hirren pinta. Piiluttu aaltomainen pinta on sahapintaa tiiviimpi ja kosteutta kestävämpi – sekä kirvesmiehen taidonnäyte. Kirveen palhon muodosta ja koosta riippuen saadaan aikaiseksi erilaista piilutuskuviota. Työasento ja piilutettavan hirren paikka vaikuttavat veistojälkeen.

Kun rakennus on saatu valmiiksi, voidaan kirves vihdoin laittaa syrjään ja keittää punamultamaalia.

Punamultauksella suojataan hirsipintaa sään vaikutuksilta. Kirkoissa, kartanoissa ja kaupunkien raatihuoneissa punamultamaalin käyttö yleistyi 1600-luvulla, maaseudun asuin- ja talousrakennuksissa 1800-luvun lopulta lähtien. Punaisella julkisivuvärillä tavoiteltiin arvokkaana pidettyjen tiilirakennusten ulkonäköä. Keittomaalilla maalataan hirsi- ja sahapintoja, joihin se pääsee imeytymään. Se ei tartu muiden ulkomaalien päälle, mutta soveltuu hyvin huokoisille kiviainespinnoille, kuten tiilelle ja laastille.

Sauna

Hirsirakentamisosion lisäksi näyttelyssä kerrotaan myllärin saunan paikan arkeologisista kaivauksista sekä saunan siirrosta.

Nautelan kartanon myllärillä oli sauna kosken partaalla. Viimeisin, 1900-luvun alkupuolella rakennettu sauna purettiin 1970-luvulla jo puoliksi romahtaneena. Valokuvia saunasta on vähän ja alueen asukkaiden muistikuvat rakennuksesta vaihtelevat. Ihmisen toiminnasta jää kuitenkin aina maahan merkkejä. Vaikka tutkittavan kohteen maanpäälliset rakenteet olisivat hävinneet, saattaa maan pintakerrosten alta löytyä tutkimuksen kannalta ainutlaatuista tietoa, kunhan sen ensin kaivaa esille

Myllärin saunan paikka tutkittiin kesällä 2009 arkeologisin menetelmin. Kasvillisuuden ja turvekerroksen alta löytyi saunan tulisijan pohja. Saunassa on ollut 1920–30-luvulle tyypillinen pönttökiuas ja muurinpata. Padassa on lämmitetty vettä, siinä on myös pesty pyykkiä ja ehkä keitetty saippuaa tai värjätty lankoja. Myllärin saunan paikalta löytyi eri vaiheissa maahan joutunutta tavaraa.

Saunan tulisijan pohja sekä osa kaivausten irtolöydöistä on nähtävillä näyttelyssä.

Pahkamäen koulun entisen saunakeittolan siirtoa esitellään näyttelyssä valokuvasarjalla.

Saunansiistokuvien viieressä on kuva alkuperäisestä myllärin saunasta.

Maaseudun perinteisestä rakentamisesta kertova näyttely on esillä 30.11.2010 saakka Nautelankosken museossa kotiseutumuseon kamjossa.

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi.

Nautelankosken museo