Vko 48/2017: Hylky meressä – rautainen aikakapseli

Liedon seurakunnan Toimintatorstaissa 23.11. Liedon museo piti luennon metallirunkoisten laivojen hylyistä.  

 

Aikalaispiirros SS Lusitanian uppoamisesta vuonna 1915. Kuva: Wikimedia Commons.

Metallit otettiin osaksi laivojen rungon rakennusmateriaaleja 1800-luvun aikana, teollisen vallankumouksen yhteydessä. Täysrautaiset sekä teräksiset laivat olivat hiljalleen syrjäyttämässä puurunkoiset laivat 1800-luvun loppupuolella. Varhaisia metallirunkoisia aluksia ei ole juurikaan silti säilynyt, vaikka rautarunkoisten laivojen keskimäärinen keski-ikä oli noin 25 vuotta aktiivikäytössä. Tämä johtuu pitkälti 1800-luvulle tyypillisestä säästäväisyydestä. Etenkin laivastojen käytöstä poistuneet laivat myytiin romuttamoille romumetallin raaka-aineeksi. Jäljelle laivoista jäivät vain mahdolliset rakennuspiirustukset, jos ne eivät ole kadonneet tai tuhoutuneet, sekä valokuvia tai maalauksia.  

 

Lusitanian lämminvesikattila nykyään, noin sata vuotta uppoamisen jälkeen. Kuva: Wikimedia Commons.

Kauppa- ja matkustajalaivastoissa säästäväisyys näkyi toisin. Laivoihin asennettiin moottoreita, jotta miehistön määrää voitiin pienentää, ja monia laivoja purjehdittiinkin alimiehityksellä. Laivoja myös jätettiin huoltamatta. Teknologia kehittyi niin vauhdikkaasti, että vastavalmistunut laiva oli jo valmistuttuaan vanhentunut. Hoitamattomuus ja miehistön alimitoitus työmäärään nähden tekivät monista laivoista varsin nopeasti merikelvottomia. Liikennöintiä kuitenkin jatkettiin, koska säästäväisyyden nimissä oli syntynyt ajatusmalli vielä-yksi-matka, one-more-voyage, jonka johdosta useimmat alukset kohtasivat loppunsa haaksirikossa. 

Tästä syystä enemmistö laivojen hylyistä, jotka ovat uponneet ennen ensimmäisen maailmansodan päättymistä, ovat matkustaja- ja rahtilaivoja. Yhteensä vuosien 1890–2004 välillä uponneiden laivojen hylkyjä tunnetaan maailman meristä noin 8 500. Suurin osa näistä on uponnut toisen maailmansodan aikana. Vaikka tunnettujen hylkyjen määrä on itsessään suuri, siitä puuttuu silti yhä monia hylkyjä. Osa uponneista laivoista on yhä kadoksissa ja sijainniltaan tuntemattomia.

SS Titanic upposi 1912. Kuvassa on laivan keula, noin 70 vuotta uppoamisen jälkeen. Kuva: Wikimedia Commons.

Mitä kaikkea hylky sitten on?  

Varmuudella tiedetään, että hylyt ovat keinotekoisia koralliriuttoja, joiden olemassaolo tukee paikallisen ympäristön moninaisuutta tarjoamalla kasvualustan erilaisille merikasveille ja suojaa erikokoisille eliöille. Tämän lisäksi metallisten laivojen hylyt ovat lähes aina myös hautoja. Ellei vainaja ole jäänyt loukkuun säilymiselle otollisiin olosuhteisiin, ei hänestä pitkän ajan kuluttua ole jäljellä enää edes luita. Saavutettuaan sadan vuoden iän, hylky muuttuu muinaisjäännökseksi. YK:n  koulutuksen, tieteen ja kulttuurin järjestö UNESCO on määrittänyt  sadan vuoden iän rajapyykiksi kansainvälisellä tasolla vuoden 2001 konferenssissa. Suomen omassa muinaisjäännöslaissa tämä ikäraja on ollut jo vuodesta 1963!

SS Lusitanian hytin ikkuna on nykyään rapujen koti. Kuva: Wikimedia Commons.

Linkki sukeltajien videoon Ahvenanmaan rannikolla olevasta höyrylaiva Fråck:esta (10 min).

Tekstin kirjoitti: museoharjoittelija
Liedon museo

Vko 27: Pensasta perattaessa

Museon liepeillä asuvalta pariskunnalta tuli mielenkiintoinen tiedonanto: rouvan siivotessa kukkapenkkiään paljastui sen alta tasainen kivilatomus. Lähettyvillä on tunnettuja esihistoriallisia kohteita runsaasti, ja olipa paikka muutamia tuhansia vuosia sitten tavoiteltu merenrantatonttikin. Arvuuteltiin museolla sitten sanallisen kuvailun perusteella voisiko kyseessä olla viikinkihauta, jollaisen kirjoittaja on nähnyt Kuorsalon saaressa?*

Kävin tutustumassa merkillisiin kiviin viikko sitten keskiviikkona ja totesin, että ne ovat ihmisten asettelemia eivätkä luonnon leikkien seurausta.  Kohteen ajoitus tosin sai jäädä toistaiseksi arvailujen varaan, sillä kivetys oli aika pientä rautakautiseksi kalmistoksi. Kukkapenkin omistaja muisteli paikalla asuneen räätälin, ja kiveys saattaa liittyä taloon jotenkin, tai se voi olla tasaiseksi paranneltu alusta esimerkiksi tynnyreille.

Salaperäinen kiveys. Kuva: Riku Kauhanen

Kivien joukossa oli tiilenpalasia, mikä viittaisi hyvinkin nuoreen ikään. Tarkempi pinnan tarkastelu tosin tuotti jymy-yllätyksen: kiveyksen pinnalta löytyi varma viite kivikauteen, kvartsi-iskos. Iskos tuli hyvin pinnasta, joten se on voinut kulkeutua kukkapenkkiin muualta parannukseksi tuodun maan mukana.

Kiveyksen pinnalta löytynyt kvartsi-iskos. Kuva: Riku Kauhanen

Kohde kaipasi tarkempaa tutkimusta. Tästä syystä sovimme tulevani viikon päästä torstaina kaivamaan latomusta, aikomuksenani noin metrin kokoisella koekuopalla tutkia paikkaa mahdollisten kulttuurikerrosten ja löytöjen varalta. Sovittu päivä tosin lykkääntyi tältä torstailta huomiselle perjantaille 13.7., sillä sää osoittautui sovittuna päivänä epävakaaksi. 

Kaivausten sujumisesta on tulossa päivitys blogiin, jolloin saamme tietää enemmän salaperäisestä kiveyksestä. Toivottakaa hyvää säätä ja kaivausonnea!

* http://kalmistopiiri.wordpress.com/2010/01/26/kuorsalon-viikinkihauta/

Teksti: Riku Kauhanen, tutkija
Sota - veteraanien muistista museon muistiin -projekti
Nautelankosken museo

Viikko 23: Savijokilaakson rautakausi

Savijoki on noin 28 kilometriä pitkä Aurajoen sivujoki, joka alkaa Tarvasjoen Liedonperältä ja laskee Aurajokeen noin 200 metriä Vääntelänkosken alapuolella Liedossa. Joki on hyvin kapea ja mutkainen sekä savinen, ehkä jopa savisempi kuin Aurajoki. Muiden lounaisen savikkoalangon jokien tapaan se virtaa V-kirjaimen muotoisessa vakolaaksossa. Savijokilaakson maisema on rikkonaisempi kuin Aurajokilaakson, ja näkymät ovat vaihtelevia ja pienialaisia. Maisema jylhenee yläjuoksua kohti. Suurimmilta osin joki virtaa maalaismaisemassa, johon kuuluvat viljelykset, metsäsaarekkeet, niityt ja pienet kyläyhteisöt. Jokiäyräät ovat monin paikoin maisemallisesti näyttäviä, ja koko Savijokilaakso on arvokas maisemakokonaisuus. Savijoki oli muodostunut jo rautakauden alussa, jolloin merenlahti ulottui Turun tuomiokirkon seudulle. Rautakausi käsittää Lounais-Suomessa ajanjakson noin 500 eKr.–1300 jKr.

Savijokilaakson kyliä peruskartalle sijoitettuina. Savijokilaakso on rajattu katkoviivalla. Karttapohja: digitaaliset karttalehdet L3324L, L3324R, L3342L, L3413L, L3413R ja L3431L.

Selitys: Punainen: kylä josta löydetty rautakautisia kiinteitä muinaisjäännöksiä, sininen: muu kylä josta löydetty rautakautta, ruskea: muu kylä. 1: Loukinainen, 2: Sillilä, 3: Vähä-Vankio/Ratu, 4: Ketola, 5: Kärpijoki, 6: Kahloja, 7: Taatila, 8: Viikka, 9: Karvala, 10: Pettinen, 11: Raukkala, 12: Ankka, 13: Pränikkälä, 14: Pokkola, 15: Mellilä. Musta risti: Liedon kirkko.

Savijokilaaksosta tunnetaan tällä hetkellä varmoja kiinteitä rautakautisia muinaisjäännöksiä Kärpijoen, Karvalan, Pettisten ja Raukkalan kylistä. Viikan linnavuoren ja Pokkolan Kärmeorvonmäen luonne on epäselvä, joten ne ovat mahdollisia rautakautisia linnavuoria. Kiinteiden muinaisjäännösten lisäksi Savijokilaaksosta on löydetty irto-, uhri- ja kätkölöytöjä. Vähä-Vankion/Ratun kylästä on löydetty hevosenkenkäsolki, Raukkalasta kolme rannerengasta, Pokkolasta rautainen keihäänkärki ja Mellilästä tuluskivi. Raukkalan rannerenkaat on todennäköisesti kätketty, ja Mellilän tuluskivi lienee uhrilöytö.

Asuinpaikat ja kalmistot ovat varmimpia rautakautisen asutuksen merkkejä. Karvalasta tunnetaan kaksi asuinpaikkaa ja yksi kalmisto, Pettisistä yksi asuinpaikka ja yksi kalmisto ja Raukkalasta yksi mahdollinen asuinpaikka, yksi mahdollinen kalmisto sekä yksi asuinpaikka ja/tai kalmisto. Rautakaudella on siis ollut varmasti asutusta Karvalassa, Pettisissä ja Raukkalassa. Karvalasta tunnetaan myös kuppikallio ja kaksi kallioon hakattua tuluskiven kuvaa, Pettisistä aselöytö ja Raukkalasta kaksi kuppikalliota. Kärpijoelta tunnetaan vain kaksi kuppikalliota eikä lainkaan asuinpaikkaa tai kalmistoa, vaikka muualla Savijokilaaksossa kuppikalliot sijaitsevat rautakautisen asutuksen lähellä. Kärpijoen kuppikallioiden läheisyydessä sijaitsee tosin Ristimäki-niminen paikka, missä paikannimen perusteella voisi sijaita muinainen kalmisto (ks. esim. tämä). Lisäksi historiallisen ajan kylätontit ja rautakautiset muinaisjäännökset sijaitsevat Savijokilaaksossa hyvin samoilla alueilla. Todennäköisesti asutus on Savijokilaaksossa jatkunut suunnilleen samoilla paikoilla rautakaudesta keskiaikaan ja myöhempään historialliseen aikaan, ja kylätonttien tutkimus voisi tuoda esiin lisää rautakautisia asuinpaikkoja.

Savijokilaaksossa on tehty kolme arkeologista inventointia eli selvitystä alueen muinaisjäännöksistä. Ensimmäisen teki Kustaa Killinen jo vuonna 1877 inventoidessaan Liedon pitäjän Maskun kihlakuntaan kuuluvana. Vuonna 1878 ilmestyneessä inventointikertomuksessa mainitaan ilmeisesti Pokkolan Kärmeorvonmäellä sijaitseva kivivalli nimellä ”Nunnain aitaa”. Seuraavaksi Savijokilaakson inventoi Matti Huurre vuonna 1954 osana Liedon pitäjän kiinteitten muinaisjäännösten inventointia. Viimeisimmän inventoinnin teki Kaisa Lehtonen vuonna 2000 inventoidessaan Savijokilaakson alajuoksulta Raukkalaan Hiiden ja Moision kylien ohella. Raukkalan yläpuolista Savijokilaaksoa ei siis ole inventoitu vuoden 1954 jälkeen, mistä voi johtua varmojen kiinteiden muinaisjäännösten ”puuttuminen” sieltä. Pokkolasta löydetty rautainen keihäänkärki ja Kärmeorvonmäen mahdollinen linnavuori viittaavat siihen, että uusi tutkimus voisi tuoda esiin rautakautisia asuinpaikkoja ja kalmistoja myös sieltä ja ehkä myös Pokkolan ja Raukkalan välissä sijaitsevista Pränikkälän ja Ankan kylistä. Sen sijaan Mellilästä löydetty tuluskivi ei todennäköisesti viittaa rautakautiseen asutukseen. Jukka Luoto kirjoittaa Liedon historia I  -kirjassa, että tuluskivet ovat Liedossa todennäköisesti uhrilöytöjä, jotka on uhrattu eräretkellä vetiseen paikkaan. Mellilän tuluskiven sijainti kaukana muista Savijokilaakson rautakautisista löydöistä voisi viitata juuri tähän.

Nautelankosken museo järjestää lauantaina 1.9.2012 kello 10 pyöräretken Savijokilaakson rautakautisille muinaisjäännöksille. Retki sopii kaikille esihistoriasta kiinnostuneille. Katso lisätiedot museon Tapahtumakalenterista tai Fillarikalenterista.

Tekstin kirjoitti museoavustaja
www.nautelankoski.net

Vko 40: Retki linnavuorelle

Viime viikolla olimme museoväen yhteisellä retkellä kohteenamme Kaskalan linnavuori. Linnavuoren paikantamisen apuna meillä oli kartta sekä Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä löytyvät koordinaatit. Ajomatkaa museolta Kaskalaan oli muutama kilometri. Kävelymatkaa ei ollut paljoa ja yllättävän nopeasti olimme linnavuoren laella. Kiipeämistä ei juurikaan ollut, koska saavuimme vuorelle sellaisesta suunnasta, että maasto oli jo automatkan aikana kohonnut jonkin verran ja nousimme vuoren laelle loivaa rinnettä pitkin.

Vuoren laella kerrattiin muinaisjäännösrekisterin
kertomat tiedot linnavuoresta.

 

Kaskalan linnavuori

Kaskalan linnavuori on kahteen mäkeen jakautuva esihistoriallinen muinaislinna. Retkemme kohteella, pohjoisemmalla kalliomäellä, on edelleen osittain jäljellä  mäen keskikohdan poikki  kulkeva kivivalli. Se on rakennettu suurista kivistä ja on parhaimmillaan parin metrin levyinen.

Kaskalan linnavuori on tunnettu jo kauan. Ensimmäisen kerran linnavuorta kävi tutkimassa Appelgren jo vuonna 1886. Muinaisjäännösrekisterissä Kaskalan linnavuori on lajiltaan kiinteä muinaisjäännös, tyypiltään puolustusvarustus, tarkemmin muinaislinna. Kallion etelän puoleisella penkereellä on paljon irtokiviä, joukossa melko isojakin lohkareita. Vuoren länsireuna putoaa jyrkästi alaspäin.

Vaikka linnavuori ei ole puhtaaksi perattu paljas linnavuori, oli näkymät puiden välistä alas viljavaan laaksoon ja kohti Aurajokea huikeat. Koska kivivallien jäänteet ja suuret irtokivet erottuivat selkeästi metsittyneestä vuorenrinteestä oli vuorella seistessä helppo luoda mielikuvaa aiemmista jykevistä vallituksista. Kaskalan linnavuori on arkeologisesti mielenkiintoinen ja melko helposti saavutettava tutustumisen arvoinen kohde.

Kauniita syyspäiviä!

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi