Vko 4: Lahjoitusaineiston tie osaksi museokokoelmaa

Olen ollut kuluneen joulu-tammikuun aikana Liedon museossa korkeakouluharjoittelijana. Pääaineenani opiskelen historiaa Turun yliopistossa, mutta harjoittelu on osa museologian opintojani. Harjoittelu Liedon museossa on ollut ensimmäinen kosketus oman tulevan alani aitoon työelämään. Monesta yliopistossa opitusta asiasta on ollut hyötyä harjoittelun aikana, mutta lähes päivittäin olen oppinut aivan uusia asioita – ja juuri tätä vartenhan harjoitteluja tehdään. Museologian harjoittelun tavoitteena harjoittelijan näkökulmasta on päästä tutustumaan mahdollisimman laaja-alaisesti ammatillisesti hoidetun museon toimintaan ja arkiseen työhön. Harjoittelupaikka hankitaan itse, ja tämä mahdollistaakin jokaiselle opiskelijalle juuri itseä kiinnostavaan museoon hakeutumisen. Itselleni Liedon museoon kuuluva Nautelankosken museo oli ykkösvaihtoehto harjoittelupaikaksi, sillä Nautelankoski on ollut minulle Liedossa varttuneena niitä ensimmäisiä museoita, joissa rakkaus historiaan on jo lapsena syttynyt.

Ilokseni sain huomata, että museolla oltiin hyvin joustavia harjoitteluni sisällön suhteen. Minulta kyseltiin mitä itse toivoisin harjoittelulta ja koen päässeeni vaikuttamaan harjoitteluni sisältöön. Koska olen kiinnostunut varsinkin arkistoalasta, sain harjoitteluni 'suureksi projektiksi' runsaasti erilaista arkistoaineistoa sisältävän lahjoituksen tallentamisen. Museolle tullut lahjoitusaineisto liittyy Kyöstilän maatilaan Liedon Hyvättylän kylässä. Kyöstilän tilaa tutkitaan osana Liedon museon Vanhaa vaalien, uutta luoden -kehittämishanketta.

Lahjoitukseen lukeutuu esimerkiksi kirjeitä, asiakirjoja, ohjeita, lehtiä, pienpainatteita, valokuvia sekä esineitä. Osa aineistosta lahjoitettiin museolle fyysisinä objekteina, osa digitoitiin museon kokoelmiin. Harjoittelijalle tämä oli erittäin hyvä aineisto monipuolisuutensa vuoksi, sillä pääsin oppimaan laajasti erilaisten aineistojen käsittelyä.

Aineiston järjestäminen

Siirrytään seuraavaksi tarkastelemaan lahjoituksen tietä kohti museokokoelman osana oloa. Tämän käsittelemäni aineiston kohdalla lahjoittajaa oli jo haastateltu lahjoituksen vastaanoton yhteydessä. Itse pääsin mukaan aineiston käsittelyyn, kun aineistoa alettiin käymään läpi tarkemmin ja ryhdyttiin pohtimaan aineistolle sopivaa arkistojärjestystä. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi samankaltaisten aineistojen arkistointia tavalla, jolla ne ovat helposti löydettävissä tulevaisuudessa vaikka tutkimusta varten. Käsittelemäni aineiston osalta tämä merkitsi esimerkiksi kirjeiden poistamista varoen osin hauraista kirjekuoristaan ja kirjeiden lajittelemista aikajärjestykseen. Kun arkistoaineisto oli kokonaisuudessaan levitettynä työpöydälle, vaikutti urakka kieltämättä kokemattoman silmissä melkoiselta. Pikkuhiljaa päivien kuluessa aineisto alkoi kuitenkin tulla tutuksi, ja digitoimaan päästyäni työ tuntui etenevän vauhdilla. 

Käsityövihon välissä ollut räsymaton kuviomalli.

Aineiston digitointi

Museoesineiden saavutettavuuden kannalta aineiston digitointi on tärkeää. Digitoimalla suojellaan aineistoja turhalta käsittelyltä. Tässäkin lahjoitusaineistossa osa paperisista asiakirjoista oli jo alkanut murtua taitekohdistaan. Varsinkin tällaisille dokumenteille mahdollisimman vähäinen käsittely on tärkeää. Yleisin arkistoaineiston digitointitapa on skannaaminen. Museolla on käytössään tasoskanneri, se muistuttaa tavallista kotiskanneria. Digitoitava aineisto asetetaan skannerin lasille oikea puoli alaspäin. Tasoskannerin lisäksi pääsin digitoimaan suurikokoista aineistoa ”heiluriskannerin” eli Overhead-skannerin avulla. Heiluriskanneri näyttää hieman pieneltä pöytälampulta, ja sitä käytettäessä originaali asetetaan digitointialustalle ja skannaus tapahtuu aineiston päällä ilman, että skanneri koskettaa aineistoa. Heiluriskanneri on erityisen kätevä digitoitaessa kirjoja ja A4 kokoisia suurempia dokumentteja. Tähän lahjoitukseen kuuluvat karjakirjat digitoitiin kokonaisuudessaan heiluriskannerin avulla. Lahjoitusaineistoon kuuluneet esineet, hautajaiskonvehtikääreet sekä makeutusainerasia, digitoitiin valokuvaamalla.

Soletter makeutusainerasia, valmistaja Astra.

Aineiston luettelointi

Yksittäisen asiakirjan status muuttuu merkittävästi, kun se luetteloidaan osaksi museon kokoelmaa. Tällöin asiakirjalle annetaan oma numero, jonka avulla se erotetaan muista museokokoelman objekteista. Liedon museossa dokumentit saavat numeron, jossa näkyy museo, aineistolaji, lahjoittajan numero, asiakirjaryhmän ja viimeisenä asiakirjan numero. Tällä tavalla muodostettu numero on esimerkiksi vuoden 1945 tanssiaiskutsulle annettu numero: LM/ar/206:12:1.

Huolellinen ja selkeää kaavaa noudattava numerointi tekee aineistoista helposti käytettäviä niin museolle itselleen kuin museon ulkopuolisillekin. Aineiston luetteloinnin yhteydessä tehdään myös perustutkimusta. Luetteloitavana olevasta objektista selvitetään niin paljon tietoa kuin mahdollista ja kaikki kirjataan huolellisesti ylös kokoelmanhallintajärjestelmään. Fyysisenä lahjoituksena museolle jäävät esineet myös mitataan ja mitat tallennetaan. Näitä tietoja tarvitaan esimerkiksi, jos objektia suunnitellaan käytettäväksi näyttelyssä. Tällöin kokoelmanhallintajärjestelmästä voidaan suoraan katsoa, olisiko objekti suunnitellulle paikalle sopiva. Luetteloinnin jälkeen museolle jääviin objekteihin merkitään objektinumerot. Arkistoaineiston osalta tämä tarkoittaa pehmeällä lyijykynällä numeron kirjoittamista yleensä asiakirjan kääntöpuolelle. Tämä tuntui varsinkin ensimmäisten objektien kohdalla pelottavalta, sillä työssä kokee olevansa vastuutehtävässä huolehtimassa aineiston säilyvyydestä pitkälle tulevaisuuteen. Pikkuhiljaa kirjoittaminen alkoi kuitenkin tuntua helpommalta, tärkeää on olla tarkkaavainen ja pyrkiä tekemään työnsä niin huolellisesti kuin pystyy.

Aineiston pakkaaminen

Aivan viimeiseksi pääsin pakkaamaan museolle jäävät esineet, arkistoaineistot sekä lehdet arkistokelpoisiin, happovapaisiin laatikoihin. Tässäkin vaiheessa museossa kiinnitetään huomiota aineiston säilymiseen, ja tästä syystä esimerkiksi asiakirjapaperien väliin asetettiin happovapaata paperia suojaksi. Tällöin yhden asiakirjan musteet tai paperissa mahdollisesti olevat hapot eivät pääse vahingoittamaan muita asiakirjoja säilytyksen aikana.  Tuntui upealta päästä viemään tämä ”oma” aineistokokonaisuuteni viimein museon arkistohuoneeseen ja asettamaan laatikot hyllylle muiden aineistojen viereen. Tämä oli aineiston matkan pää tällä kertaa. Kyseessä tuskin on kuitenkaan päätepiste, sillä aineisto on nyt käytettävissä tutkimukseen, ja sen avulla voidaan tulevaisuudessa oppia yhä lisää Liedosta ja sen menneistä asukkaista.

On ollut hienoa päästä olemaan omalla panoksellaan mahdollistamassa lietolaisen kulttuuriperinnön säilymistä. Itselleni museotyötä tehdessä tunne työn tärkeydestä on ollut jatkuvasti läsnä. Harjoittelujaksoni Nautelankoskella on lisäksi entisestään vahvistanut tunnetta, että olen kouluttautumassa oikealle alle.

Blogikirjoitus on kirjoitettu osana Annantuvan ja Kyöstilän alueen yleishyödyllistä Leader-kehittämishanketta Vanhaa vaalien, uutta luoden. Hankkeen tavoitteena on uuden kulttuurikohteen avaaminen Lietoon. Hanke on saanut tukea Euroopan maaseuturahastosta toimintaryhmä Varsin Hyvän kautta.
 
Blogitekstin kirjoitti: alun perin lietolainen, sittemmin Turkuun muuttanut, museologian korkeakouluharjoittelija.

Valokuvat: Liedon museon arkisto; ulkokuvat: Sonja Suomäki