Vko 32/2015: Koululaissivusto Sotaveteraanihankkeesta

Talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.3.2014 julkaistu verkkosivusto Lietolaiset sodassa on saanut seurakseen yläkoululaisille ja lukiolaisille tarkoitetun "koululaispaketin". Sivuston avulla esitellään toisen maailmansodan vaiheita Suomessa Lapin sotaa (1944-45) lukuun ottamatta. 

Painopiste ei ole sodissa käydyissä taisteluissa, sotaa johtaneissa kenraaleissa tai käytetyissä aseissa ja taktiikoissa. Tavoitteena on esitellä sotaa sellaisena kuin tavallinen ihminen sen koki. Koululaissivuston esimerkit ovat pääasiassa lietolaisia ja lietolaisten kertomia.

Kuvakaappaus Koululaissivuston etusivusta osoitteessa http://www.nautelankoski.net/koululaissivusto/

Sivuston tarkoitus on myös antaa oppilaalle näkökulmia ja välineitä omaan tutkimukseen sekä tehtyjen tutkimusten arvioimiseen.

Koululaissivuston osiot

Sivuston osiot aloittaa peruspaketti, jossa esitellään lyhyesti perustiedot talvisodasta ja jatkosodasta lukuina: sotien kestot, tappiot ja seuraukset. Lyhyiden perustietojen jälkeen lukuja selitetään tarkemmin ja lukujen taustalle annetaan yksilöllisiä tarinoita. miksi jatkosota kesti yli kolme vuotta? Mikä oli kadonneiden kohtalo?

Esimerkkinä sota-aikana kadonneista käytetään lietolaisen Lauri Lepistön kohtaloa. Lepistö katosi Laatokan pohjoispuolella kesällä 1944. Kuva: Kansallisarkisto, digi.narc.fi

Sivuston pisin osuus on sodan arki, joka kertoo jokapäiväisestä elämästä etulinjassa ja kotirintamalla: mitä ajateltiin, mitä syötiin, millaisissa oloissa elettiin, miten elämästä ylipäätään yritettiin tehdä siedettävämpää. Taustaa osiolle on antanut lietolaisten kertomusten lisäksi Aake Jermon teos Kun kansa eli kortilla. Sivulla käsitellään myös muun muassa sota-ajan tupakointia, sillä sen merkitys on ollut pula-aikana ja silloisessa Suomessa valtava.

Tupakan merkityksestä kertoo jo sen ympärille kehittynyt puhdetyökulttuuri: tuhkakupit, imukkeet, piiput ja esimerkiksi tässä kuvassa nähtävä savukeannostelija. Kuva: Nautelankosken museo,

Kirjoittajan arkeologian koulutus näkyy vahvimmiten esineistö-sivulla, jossa esitellään sotilaan arkipäiväistä esineistöä, sotasaalista sekä puhdetöitä. Yli 70 vuoden takaisen esinemaailman ymmärtäminen ei ole helppoa, alkaen vaatetuksesta ja siitä, mitä ihmiset osasivat itse valmistaa.

Lietolaisia puhdetyöntekijöitä "pärekoritehtaassa". Kuva: Nautelankosken museo.

Naiset ja lapset -osuus luo katsauksen siviilien sota-aikaan. Sivulla esitellään naisten aseman muuttumista miesten ollessa rintamalla ja Lotta Svärdin toimintaa. Samalla käsitellään lyhyesti lasten vaiheita sodan alla.

Lietolaisia sotilaspoikia Suojeluskunnan harjoituksissa. Kuva: Nautelankosken museo.

Toiseksi viimeisenä osiona luodaan katsaus sotahistorian tutkimukseen. Sivulla luodaan katsaus sotahistorian kirjoituksen trendeihin sekä erilaisiin tutkimustapoihin. Sivun tarkoitus on auttaa lukijaa ymmärtämään, miten sotahistoriallista tutkimusta voidaan tehdä ja on tehty.

Lopuksi sivulle on koottu kirjasuosituksia niille, jotka haluavat perehtyä syvällisemmin johonkin tekstissä esiintyneeseen sotahistorian aihealueeseen.

Etusivulle pääsee tästä linkistä:

http://www.nautelankoski.net/koululaissivusto/index.html

Teknisiä tietoja lyhyesti

Sivujen oikeassa palkissa on linkit eri osioihin ja alaosassa olevista kuvakkeista pääsee Nautelankosken museon blogiin Pikkumuseon haasteet, museon Facebook-sivuille tai kotisivuille.

Sivujen kuvituksena on käytetty Nautelankosken museon veteraanihankkeen aikana keräämiä valokuvia, esineitä, asiakirjoja ja kirjeitä. Kuvitusta on täydennetty myös SA-kuvilla. Lukemisen helpottamiseksi lähdeviitteet ja -luettelo on jätetty pois. Käytännössä on käytetty samoja lähteitä kuin Lietolaiset sodassa -sivustossa.

Sivut on taitettu käyttäen Kompozer-ohjelmaa. Sivuille on asetettu Statcounterin kävijälaskuri. Mahdollisista virheistä, sivuilla esiintyvistä teknillisistä virheistä yms. voi kääntyä museon puoleen. Ongelmat pyritään ratkomaan mahdollisimman pian.

Riku Kauhanen
Filosofian maisteri
Museon tutkija

Vko 51: Lauri Nautelan sotatie - osa 2

Hajanaisia tietoja Laurin jatkosodasta

Porin rykmentin varusmiehiä Heikkilän kasarmilla 1938. Toinen vasemmalta Lauri Nautela. Kuva: Oiva Ryökäs.

On viimeinkin aika kirjoittaa Lauri Nautelan sotatiestä jatkosodan osalta. Tietojen pursuessa joka suunnasta on ollut vaikeaa ajatella asiaa, mutta viimeisinä aktiivisina kenttätyöviikkoina sain muutaman tärkeän tiedon hänen vaiheistaan jatkosodassa.

Lauri Nautelan kantakortti on jatkosodan osalta osoitus siitä, ettei kaikki tutkijan kannalta tarvittava tieto päädy henkilöä koskeviin dokumentteihin. Häntä koskevat merkinnät 1941 - 1944 ovat lyhykäisyydessään seuraavat:

18.6.1941 EK/JR 35 Rad. au.
24.8.1944 6./JR 35 Siirto, kiv. ryhm. johtaja
3.10.1944 EK/JR 35 Siirto, rykmentin postimestari
16.11.1944 Kotiutettu.

Palvelusaika 3 vuotta, 4 kuukautta ja 29 päivää.

Lauri Nautela on siis ollut yli kolme vuotta Jalkaväkirykmentti 35:n Esikuntakomppaniassa radioaliupseerina. Tali-Ihantalan taisteluiden loppuvaiheessa hän on toiminut kaksi päivää rykmentin kuudennessa kiväärikomppaniassa kivääriryhmän johtajana. Täältä hän on siirtynyt rykmentin postimestariksi.

Postimestarin virka on edellyttänyt suurta luottamusta ja tehtävään on valittu vasta huolellisen taustojen tutkimisen jälkeen. Postimestarit ovat päässeet käsittelemään raha- ja muita arvolähetyksiä, ja joistakin yksiköistä tiedetään viranhoitajien kavaltaneen rahoja lähetyksistä.

Lauri Nautelan vaiheista 18.6.1941 - 124.8.1944 on vain muutamia hajatietoja sieltä täältä. Ne joka tapauksessa vahvistavat hänen olleen mukana JR 35:n esikuntakomppaniassa sekä kantakortissa luetelluilla taistelupaikoilla.

Liikekannallepano Liedossa kesäkuussa 1941

Ennen jatkosodan syttymistä alikersantti Nautela sai monen muun lietolaisen tavoin liikekannallepanomääräyksen. Huhuja oli ollut liikkeellä jo pitkään, ja tiistaina 17.6. alkoi tulla soittoja koteihin. Viestipataljoonaan määrättyjen lietolaisten valmistautuminen sotatielle alkoi seuraavana päivänä kello 7 suojeluskuntatalolla. Rykmentin esikuntaan kuuluvat siirtyivät kirkonkylän koululle. Jalkaväkirykmentti 35:een perustettiin Liedossa esikunnan lisäksi kolonna, johon tuli vanhempia lietolaisia.

Kuva otettu 18. - 19.6. liikekannallepanon aikana. Soppajono palokunnan talolla (Lujala) Liedossa. Kuva: Oiva Ryökäs

Varusteiden jaon ja valmistelujen jälkeen oli edessä lähtö itään. JR 35:n esikunta lähti Liedon asemalta 23.6. kello 00.45, ja saapui Lahteen kello 13.46. Matkan varrella junaan poimittiin muita yksiköitä mukaan.

Lahdessa perustettiin 24.6. 1. Divisioonan käskyllä Taisteluosasto Ruotsalo. Rykmentti viipyi kaupungissa viikon verran. Sotapäiväkirjan mukaan esikunta, joka sai peitenimekseen "Kuha" [kalojen nimillä viitattiin pitkään JR 35:n yksiköihin] aloitti työskentelynsä 25.6. virka-ajan ollessa kello 8 - 11 sekä 12.30 - 17.

Juna lastattuna Liedon asemalla ja valmiina lähtemään itään, kohti Lahtea. Kuva: Oiva Ryökäs.

Esikuntakomppaniassa Lauri Nautela toimi aluksi radioalipuseerina. Hän oli haastattelemani Einar Nurmen, sittemmin Törnin jääkärin, radioryhmässä. Radioautossa heidän mukanaan kulki myös rykmentin postimestari, alikersantti Arvo Korsimo.

Jalkaväkirykmentti 35:n esikunnassa kuunnellaan radiota 11.7.1941 lähtökäskyä Lastujärvellä odotellessa. Lastujärvellä rykmentti oli viisi päivää. Radiosta kuuluu juuri ”Moskova on julistettu sotatoimialueeksi ja Leningradia aletaan saarrostaa”. Kuvassa oikealta alkaen: Y. Järvinen, O. Heikkinen, E. Leino, L. Ruotsalo [everstiluutnantti, JR 35:n komentaja], A. Sepponen, rykmentin postimestari Arvo Korsimo ja komentajan autonkuljettaja Toivo Nurmi. Kuva: Niilo Honkala.

Lauri Nautelan ja muiden "teltan poikien" terveiset löytää 1.7. Lahdessa maastosta lähetetystä kirjeestä. Kirjeen kirjoitti esikuntakomppaniassa palveleva kersantti Unto Ryökäs, josta sittemmin tuli komppanian vääpeli. Unto kirjoitti usein veljelleen Oivalle. Hänen kirjeistään löytyy muutamaan otteeseen Nautelan ja monen muun lähettämät terveiset lietolaisille Viestipataljoona 33:een.

Lahdesta rykmentti siirtyi 2.7. Joensuuhun, Enoon, jonka kirkonkylän ja Pirttivaaran kautta rykmentti saapui Lastujärven rannalle. Moskovan rauhan raja ylitettiin 13. - 14.7.1941 Korpiselässä.

Alikersantti Nautela Jalkaväkirykmentti 35:ssä hyökkäysvaiheessa

Laurin taistelujen tie hyökkäysvaiheessa kulki kantakortin mukaan seuraavien paikkojen halki: Kukkajärvi, Hiisjärvi, Kutisma, Neukijärvi, Nelkonjärvi, Kenjakki, Villavaara, Pöljärvi, Mäntyselkä, Tsopina, Kelijärvi ja Malu.  Kuvia ja tarinoita suurimmasta osasta näistä paikoista löytyy Niilo Honkalan valokuvista osoitteesta http://koskitl.info/koskitl/JR35.pdf sekä Paavo Kairisen JR 35:n sotatiestä (1991).

Alla on esimerkkejä muutamasta Lauri Nautelankin todistamasta näystä matkalla Vieljärveltä Karhumäelle. Kuvat ovat rykmentin valistusupseerin Niilo Honkalan ottamia, ja löytyvät myös Nautelankosken museon arkistosta:

Yksi tuhotuista neljästätoista vihollispanssarista Kukkajärvellä heinäkuun lopulla. Taisteluissa estettiin puna-armeijan hyökkäys 1. Divisioonan sivustaan. Kuva: Niilo Honkala.

Kutisman taisteluissa saaliiksi saatu panssarivaunu. Kuva: Niilo Honkala.

Venäläisten asemia Kutismassa. Sitkeän motin pehmittämiseen tarvittiin littoislaisista muodostettua raskasta kranaatinheitinkomppaniaa. Kuva: Niilo Honkala.

Koska Jalkaväkirykmentti 35:n asiakirjat ovat (kuten aiemmissa kirjoituksissa olen maininnut) Mikkelissä kunnostettavina, ei Lauri Nautelaa koskevia virallisia asiakirjoja ole käytettävissä kantakorttia lukuun ottamatta. Sotaveteraanien muistoista museon muistiin -hankkeen ikävin takaisku vuoden aikana on ollut näiden asiakirjojen puuttuminen tutkimusaineistosta.

JR 35:n digitoitujen sotapäiväkirjojen joukosta ei löydy esikuntakomppanian päiväkirjaa, ja itse rykmentin sotapäiväkirja käsittelee tapahtumia niin laajalti, ettei yhdelle alikersantille anneta tilaa. Tästä syystä tiedot Nautelan jatkosodasta perustuvat lähinnä muihin lähteisiin.

Veteraanin päiväkirjamerkinnän mukaan Nautela pistäytyi 4.8.1941 Divisioonan esikunnan puhelinkeskuksessa kertomassa kuulumisia etulinjasta. Tuolloin JR 35:ssä oltiin hänen mukaansa lähinnä odottavalla kannalla. Rykmentin takana olivat alle viikkoa aiemmin päättyneet Kukkajärven taistelut. 

29.9.1941 päivätyssä, kirjoittaja Unto Ryökäksen kirjoittaman otsikon mukaan "Teltan lämmöstä" lähetetyssä kirjeessä Lauri kertoo terveisensä pienellä sivun laitaan kirjoitetussa lisäyksessä. JR oli tässä vaiheessa ollut kiinni ankarissa taisteluissa Nelgomjärven suunnassa, ja seuraavaksi alkoivat taistelut Kenjakin motista.

Tiedonmurusia

Aineisto Lauri Nautelasta on hyvin sirpaleista. Aiemmin mainitsemani Einar Nurmen mukaan agronomiopintoja suorittanut Nautela siirrettiin radioryhmästä JR 35:n rehumestariksi. Hän siis huolehti hevosten ruokkimisesta.

Oiva Ryökäksen 12.7.1942 kirjoittaman päiväkirjamerkinnän mukaan Lauri Nautela oli tuolloin JR 35:n rykmentin postimestari. Hän oli seurannut virassa vuoden alussa kotiutettua Arvo Korsimoa.

Ennen tätä nimitystä on vielä yksi mielenkiintoinen maininta: Lauri Nautela kävi Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) juhlassa Äänislinnassa helmikuussa 1942. Hän palasi juhlasta 25.2. Karhumäen rautatieasemalle yhdessä lomalta palaavan Aaro Tähtisen kanssa. Nautela jäi muutamiksi tunneiksi Viestipataljoona 33:n majoitustiloihin.

Taistelumerkintöihin tulee luonnollisesti hyökkäysvaiheen jälkeen pitkä tauko. Seuraava merkintä kantakortissa on yhdestä pahimmista paikoista Suomen sodissa: Tali-Ihantalasta. Täällä Nautela on ollut kivääriryhmän johtajana kaksi päivää 24-25.8.1944. Merkintää siirrosta ei löydy 6. komppanian sotapäiväkirjasta. Nautelan vaiheet tästä eteenpäin eivät ole käyneet ilmi käsittelemästäni aineistosta.

Johtopäätökset

5.5.1938 palvelukseen astuneita Porin rykmentin varusmiehiä; kokelaita ja alikersantteja 16.5.1939 Heikkilän kasarmeilla. Kuvassa edestä taakse kokelaat Niemelä ja Mattila, sekä alikersantit Asikainen, Saarinen, Honkanen, Tauno Lehti, Olavi Lehti, Tammi, Lauri Nautela, K. Virtanen, A. Virtanen ja M. Suomalainen. Kuva: Oiva Ryökäs.

Museon tiedoissa sitkeästi elänyt tieto, jonka mukaan Lauri Nautela palveli ilmatorjunnassa, on osoittautunut vääräksi. Museon ilmatorjuntatykkejä esittävissä kuvissa esiintyy pääasiassa loimaalaisia. 

Uusia valokuvia Lauri Nautelasta on tullut museolle lähinnä hänen varusmiespalveluksensa ajalta. Joihinkin lietolaisia esittäviin ryhmäkuviin hänet on merkitty kuvan taakse poissa olevaksi.

Museon tiedoissa on edelleen aukkoja Laurin vaiheista jatkosodan lähes kaikissa vaiheissa. Aukkoja on paikattava haastatteluin ja arkistotutkimuksin. Etenkin hänen vaiheensa Tali-Ihantalassa olisivat mielenkiintoista tutkittavaa.

Oiva Ryökäksen talvisodan ajan kirjeessä mainitaan, että hän aloitti omien kirjeidensä numeroinnin kopioituaan idean Nautelalta. Numerojärjestyksessä saapuvat kirjeet kertoivat vastaanottajalle, että kaikki kirjeet ovat tulleet perille eikä sensuuri ole napannut välistä lähetystä. Jossakin Nautelan valtavan kokoelman kätkössä lienee siis hänen sota-ajan kirjeenvaihtonsakin. Lauri Nautelan sotatien kolmas osa voisi siis olla vahvasti Laurin omaa käsialaa.

Kirjoittaja: Riku Kauhanen

http://www.nautelankoski.net/
Sota – veteraanien muistista museon muistiin hanke

Vko 42: Kuulumisia Muolaalta

Tiedusteluja Muolaata koskien

Museolle on tullut yhteydenottoja entisten muolaalaisten ja Muolaasta kiinnostuneiden taholta. Näiden tiedustelujen taustalla on Lauri Nautelan sotatien varusmies- ja talvisodan osuutta koskeva blogiteksti. 

Kirjoituksessa esiintynyt Liedon Nautelankosken kokoelmien kuva Muolaan kirkosta (alla) lienee viimeinen, jossa rakennus on pystyssä. Kirkko tuhottiin 12.12.1939, ettei sitä pystyisi käyttämään tähystyksessä ja majapaikkana. Kirkon tornissa lymyillyt panssarintorjuntatykki oli tätä ennen pysäyttänyt yhtenä harvoista suomalaisten raskaista aseista useita hyökkääviä panssareita kirkkomaan aidan tuntumaan.

Muolaan kirkko 1939.
Kuva: Nautelankosken museon kokoelmat. Kuvan on ottanut Oiva Ryökäs.

Museon kokoelmiin kuuluu muutamia muita Oiva Ryökäksen ottamia kuvia, jotka on otettu Muolaan kirkonkylän tai Muolaanjärven läheisyydessä. Kokoelmat ovat kuitenkin laajat, joten aineiston tarkempi tutkiminen voi tuoda esille lisää valokuvia, arkistoaineistoja tai kirjeenvaihtoa. Muolaan lähettyvillä kirjoitetusta kirjeestä käy ilmi, että Lauri Nautelakin kävi kirjeenvaihtoa kotiin. Kirjeiden paikantaminen toistaiseksi järjestämättömästä arkistosta on kuitenkin enemmän kuin haasteellista.

Pölläkkälään 20,2 km, Kellariin 8,5, Voimäelle 7,4 km, ja Kyyrölään  5,4 kilometriä. Kuva Muolaan kirkonkylästä.  Kuvan on ottanut Oiva Ryökäs. Kuva: Nautelankosken museon kokoelmat.

Oiva Ryökäs "siellä jossakin". 1. Prikaatin viestiosasto, johon Ryökäs ja Lauri Nautela kuuluivat, siirtyi 3.12.1939  Kangaspellosta Muolaanjärven pohjoispäähän Hotakkaan telttamajoitukseen metsään. Kuva: Nautelankosken museon kokoelmat.

Muolaa oli verinen paikka lietolaisille. Menehtyneiden tietokannan perusteella Muolaan taistelut vaativat kahdeksan lietolaisen hengen, ja näistä peräti kolme oli upseereja. Talvisodan aikana 31.11.1939-13.3.1940 kaatui 32 lietolaista, ja heti sodan jälkeen vammoihinsa kuolleiden mukaan ottaminen kasvattaa lukumäärää yhdellä. Siis joka neljäs talvisodassa kaatunut lietolainen menehtyi Muolaalla. Nämä palvelivat pääasiassa Jalkaväkirykmentti 14:ssä.

Muolaa nyt

Museomme sai Muolaalaisten seura ry:n johtokuntaan kuuluvalta Lauri Rämöltä kesällä 2012 otettuja valokuvia Muolaan talvisodan taistelupaikoilta. Hän piti aiheesta esitelmän Muolaan pitäjäseuralle ja antoi ystävällisesti esityksen rungon museomme käytettäväksi valokuvien ohella.

Valokuvista onkin kiinnostavaa nähdä, miltä lietolaistenkin rakentamat esteet ja asemat näyttävät 73:n vuoden jälkeen. Muolaalla puolustuslaitteet ulottuivat Vuoksesta Punnuksen ja Muolaan kirkon kautta edelleen Kyyrolään ja täältä Muolaanjärvelle.

Kesän 2012 Vainajien Muistojuhlaa ja kirkon valmistumisen 160-vuotisjuhlaa varten raivattiin esiin leikkuuhuoneelta kirkkomaan keskiosaan ulottuva osa vuoden 1939 juoksuhautaa. Raivaustyön ovat tehneet vapaaehtoiset talkoolaiset, joille kiitos lietolaistenkin puolesta.

Töissä saatiin esille juoksuhautaa, leikkuuhuoneen rauniot ja sen lähistöllä sijainnut korsu. Talvisodassa kirkolla ei ollut puolustamassa kuin noin 200 miestä, mutta nämä luopuivat paikasta vasta helmikuussa kun puolustus siirrettiin Mannerheimlinjalle. Voimalla ei kirkkomäkeä vallattu.

Ilmeisesti 20 hengen majoituskorsun jäänteet Muolaalla. Kuva: Lauri Rämö.

Mainittakoon, että monella lietolaisella oli ennenaikainen lähtö lähellä majoituskorsun rappujen viereen pudottua kahdeksan tuuman kranaatin. Onneksi kranaatti jäi suutariksi:

"Kapsäkki", kuten kuvaajan veli Unto kranaatteja luonnehtii, ei onneksi täyttänyt tehtäväänsä, Valokuvan on ottanut Oiva Ryökäs. Nautelankosken museon valokuvakokoelma.

Leikkuuhuoneen rauniot. Lähellä rantaa oli korsu juoksuhaudan yhteydessä. Kuva: Lauri Rämö.

Juoksuhautaa lähellä korsua. Kuva: Lauri Rämö.

Muistiinpanoissa mainitaan lietolaisten rakennelleen Muolaan kirkonkylässä panssariesteitä. Paikallisten kanssa synnytti konfliktia asemien ja esteiden rakentaminen hautausmaalle. ”Työhä tuhmii ootta, ko kaivatta juoksuhautoloi siunatul maal!”.

Rannan panssaries​teitä kirkkoport​aiden alapäässä korkean veden aikaan. Kuva: Lauri Rämö.

Muolaan pitäjäseura on pitänyt ja pitää alueesta huolta ja mm. hoitaa kirkkomaata talkootyönä. Sankarihautausmaa raivattiin esiin 1990-luvulla. Kirkon ja sen muistopatsaiden alue siistitään säännöllisesti ja hautausmaan tunnistetut polut pidetään avoinna. Samoin rantaan johtavat portaat pidetään avoinna kasvillisuudesta ja siistinä.

Töitä on aikomus jatkaa kesällä 2013 vapaaehtoisvoimin.

Muolaan tyypin linnoitustyökeramiikka? Esinetutkimuksellinen kysymys

Esinetutkimus nyt - akateeminen haaste

Arkeologilla ja esinetutkijalla on käyttöä viime sotien tutkimisessa, vaikka tämä on saanut eräänkin haastateltavan kurtistamaan kulmiaan. Hän mietti, onko aikaa kulunut niin paljon että sotatutkimus on jo aitoa muinaistutkijan hommaa. 

Esinetutkimus vaatii aivan omanlaisiaan ponnistuksia ja näkökulmia, mitä on alettu tajuta vasta viime aikoina. Esineet on hyvin pitkälti nähty mykkinä, ja niiden todistusvoimaa kulttuurientutkimuksessa on pitkään vähätelty. Kuten esinetutkimuksen perään kuuluttanut norjalainen arkeologi Bjørnar Olsen muistuttaa antropologi Fredrik Barthin kirjoittaneen 1961: "“It often seems that . . . even artifacts are treated analytically as if they were cultural elements.". Älyllisessä väittelyssä kulttuuri yhdistettiin pääasiassa kognitioon ja sosiologiaan. "It ought to be clear that patterns of behavior described as ‘customs’ or artifacts in a museum are not cultural elements. . . . Culture consists of ideas”. Esineet, ja nimenomaan museoesineet, eivät siis koskaan pystyisi Barthista olemaan kulttuurillisia elementtejä. Kulttuurin "näkymättömyyttä" korostettiin pitkään.

Hämmentävää sinänsä, mielestäni juuri 1900-luvun aineisto, ei niinkään esihistorialliset jäännökset, osoittaa, miten vahva vaikutus esineillä on ja miten vähän niistä todellisuudessa tiedetään. Juuri tästä syystä puhdetyöt ovat tärkeässä osassa Nautelankosken tutkimusta. Yhteen ainoaan puhdetyöhön tiivistyy suuri tarina, ihmissuhdeverkosto ja valitettavan usein tietoisuus siitä, että esine voisi kertoa paljon, mikäli sitä pystyttäisiin tulkitsemaan ja mikäli tekijää tai esineen tuojaa olisi haastateltu. Monesti esine on onneksi mahdollisuus saada "puhumaan".

Lietolaisaineistoissa riittää ihmeteltävää

Muolaan kysymyksiin liittyen nousi esille aivan uusi pohdittava asia. Esinetutkijan riemuksi kollega Satu Närhi kertoi, että museon kokoelmista löytyy sangen erikoinen sotamuisto: saviastia, johon on kirjoitettu MUOLAA 1939 LINNOITUSTYÖ.

MUOLAA 1939 LINNOITUSTYÖ. Kuva: Nautelankosken museo.

Päädyin ottamaan tuoreeltaan yhteyttä muolaalaiskontakteihin, ja näistä eräs kertoi hänen vapaaehtoisena linnoitustöissä kesällä 1939 Muolaalla olleen enonsa saaneen samanlaisen astian. Siinä tosin lukee ajan ja paikan sijaan kaukaa viisaasti "Parempi kaivaa kuin katua.".

Informantti arveli, että kyseessä on Muolaan Kyyrölän savipajoissa tehty astia. Kyyrölässä toimi peräti 70 savipajaa vuonna 1939. Kyyrölän saviastiat olivat hyvin kuuluisia ja niitä on kulkeutunut kauas syntysijoiltaan.

Perinne jatkuu edelleen: Uschanoffien keramiikkasuku valmistaa Hämeenlinnassa edelleen keramiikkaa perinteisin menetelmin. Keramiikkamestari Nikolai Uschanoff (74) on viimeinen Kyyrölässä syntynyt savenvalajamestari, joka valmistaa astioita perinteisellä dreijausmenetelmällä.

Kysyessäni lietolaisilta sotaveteraaneilta Liedon sotaveteraani ry:n kokouksessa astioista he muistelivat, että savikauppa oli pitkälti vaihtokauppaa. Etenkin sianharjaksia ja hevosenhäntäjouhia käytettiin kauppatavarana. Kyyrölä oli heidän tietojensa mukaan ainut paikka Suomessa, missä valmistettiin kukkopillejä. Näitä kiertelevät kauppiaat myivät Liedossakin ennen sotia.

Asiasta asiaan ja kysymyksiin sekä alustaviin tulkintoihin

Astia on herättänyt monia kysymyksiä. Kyseessä on ilmiselvästi tyystin tutkimaton esineryhmä, josta on toistaiseksi tietoa ainoastaan kahdesta astiasta. Tärkeää olisikin selvittää mahdollisimman pian, kuinka paljon astioita on valmistettu, kuinka paljon niitä on edelleen olemassa ja kuinka paljon niitä on ollut. Vaikka ruukkuja olisikin mennyt rikki, on tieto astian alkuperästä ja kuvailu siitä tärkeää tietoa.

Kahden esimerkin ja hajatietojen perusteella on vaikeaa tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä tai analyysia. Alustavista tiedoista voi kuitenkin arvella, että joku tai jotkin savipajat ovat valmistaneet astioita linnoitustöissä oleville sotilaille ja vapaaehtoisille muistoesineiksi. Kirjoitukset astioissa vaihtelevat. Onko "Parempi kaivaa kuin katua" täysin ainutlaatuinen, vai valmistettiinko niitä useampia?

Toisaalta pari informanttia on huomauttanut, että astioiden valmistajat puhuivat ja osasivat pääasiassa venäjää, siis kirjoittivat kyrillisin kirjaimin. Näin ollen he tuskin ovat tehneet itse kirjoituksia saviastoihin, missä tapauksessa on mahdollista, että linnoitustyöläiset ovat itse ostaneet astiat ja raaputtaneet tekstin astiaan. Tässä tapauksessa astia on vahvasti tulkittavissa puhdetyöksi. Toisaalta on mahdollista, että astian pohja on ollut valmistumassa ja astian tilaaja on paperilla esittänyt, millaisen kirjoituksen haluaa valmiiseen tuotteeseen. Mahdollista on myös, että linnoittajat vapaa-ajallaan pääsivät tutustumaan savipajoihin ja kokeilivat itse dreijaamista.

Esineiden käyttötarkoitus on selvästi muistoesineen. Vanhempien Uschanoffien mukaan esineitä valmistettiin pääasiassa talouskäyttöön. Nämä keramiikka-astiat on kuitenkin hankittu ja valmistettu muistoksi ajasta, jona omistaja oli vapaaehtoisena ponnistelemassa isänmaansa puolesta. Esineessä on vahva paikkakuntalaisuuden leima: Kyyrölän savi oli aikansa "designia", ja tätä korostettiin. Se on nimenomaan muisto Muolaasta.

Summa summarum, seuraavat asiat tulisi tutkia:

- Miten paljon astioita tiedetään olevan yhä olemassa?

- Missä astiat valmistettiin? Nimenomainen paja tai valaja olisi hyödyllinen tieto.

- Mistä ajatus astioiden valmistamiseksi käynnistyi? 

- Millaisia erilaisia muistokirjoituksia astioihin tehtiin?

- Käytettiinkö esineitä myös arkiaskareissa? Onko astioita ostettu ilman kirjoituksia?

Astioihin liittyen pyydämme yhteydenottoja museolle. Sähköpostitse [rrikukauhanen[at]gmail.com] voi lähettää valokuvan tai valokuvia esineestä, mikäli museolle pääseminen on vaikeaa.

Museoon voi olla yhteydessä myös puhelimitse (02) 489 2400 tai suoraan museon omaan sähköpostiin museo(at)nautelankoski.net.

Teksti:

Riku Kauhanen

Lähteet:

Kyyrölän savi

http://www.kyyrolansavi.fi/

Lauri Rämön 2012 Muolaan pitäjäseuralle pitämä esitelmä.

Luovutetun Etelä-Karjalan pitäjät. Muolaa.

http://www.luovutetunetelakarjalanpitajat.fi/Pitajat/Muolaa/Perustietoa.iw3

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet

http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php

Olsen, Bjørnar. 2010. In Defense of Things. Blue Ridge Summit, PA, USA: Rowman & Littlefield Publishing Group

Lauri Rämöltä sähköpostitse saadut tiedonannot.

Tapio Leinolta suullisesti ja sähköpostitse saadut tiedonannot.

Kyyrölän savelta puhelimitse ja sähköpostitse saadut tiedonannot.

http://www.nautelankoski.net/

Sota – veteraanien muistista museon muistiin hanke

Vko 31: Lauri Nautelan sotatiestä, osa 1

Kantakortti tutkittavana

Lauri Nautelan kantakortin tutkiminen toisaalta vahvisti, toisaalta kumosi vanhaa tietoa. Miehen sotatie oli hyvin pitkä ja polveileva. Ennen kantakortin saamista tietoja hänen sotilasurastaan oli saatu useita eri teitä, ja Nautelan omat valokuvat sota-ajalta ovat tärkeitä tutkimuskohteita veteraaniprojektissa.

Lauri Nautela. Nautelankosken museon valokuvakokoelman valokuva 1500.

Lauri Nautelan kantakortti paljasti monien valokuvakokoelman kuvien merkityksen ja sisällön. Niihin saatiin ajankohta sekä konteksti ja paljastui taas kerran, miten rikas kokoelma museolla on. Kansio "Ruotuväki. 1938. 39." avautui aivan uudessa merkityksessä ja osa sinänsä rauhallisista kuvista osoittautui sotavalokuviin olennaisesti kuuluviksi.

Pitääkö perusnäyttelyn teksti kutinsa? Kuva: Riku Kauhanen

Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen Lauri Nautelan vaiheita hänen varusmiesaikanaan sekä talvisodan taisteluissa. Talvisotaan liittyen löytää tekstistä ja lähteistä hyperlinkin Karjalan pitäjänkarttoihin, jotka toivottavasti auttavat lukijaa hahmottamaan ja paikallistamaan tekstissä kuvattuja tapahtumia.

Sotilaskoulutus

Sotilasura alkaa... Nautelankosken museon valokuvakokoelmien valokuva 1426.

Nautela aloitti sotilaskoulutuksensa Porin Rykmentin viestikomppaniassa kesäkuussa 1938. Sotilasvalan Nautela vannoi lokakuun alussa ja kuun lopussa tuli ylennys korpraaliksi. Viestikomppaniassa hän sai koulutuksen radiomieheksi, ja helmikuuhun mennessä hän oli suorittanut I luokan sotilasradiosähköttäjän tutkinnon Kenttätykistörykmentti I:ssä Hämeenlinnassa.

Täältä Nautela palasi viestikomppaniaan ja maaliskuussa hänestä tehtiin "vilkku-au". Ylennys alikersantiksi tuli maaliskuun yhdeksäntenä 1939. Kantakorttiin on merkitty kolme erikoiskoulutusta: ensimmäiseksi radioaliupseerin, toiseksi vilkkuryhmän johtajan ja kolmanneksi  kivääriryhmän johtajan. 440 päivää kestänyt varusmiespalvelus päättyi elokuussa 1939, kolme ja puoli kuukautta ennen talvisodan alkamista.

Vilkkuryhmä toiminnassa. Kuva on Nautelan varusmiesajalta. Nautelankosken museon valokuvakokoelman valokuva 1447.

Nautelen erityiskoulutus, vilkku-au tarkoitti vilkkualiupseeria, eli vilkkulampuilla morsetuksella sähköttävän ryhmän johtajaa. Talvisotaan tultaessa maavoimissa oltiin jo luovuttu tästä viestintämenetelmästä, ja Lauri lieneekin ollut radiomiehenä, mihin häntä enemmän koulutettiinkin ja millaisena hän palveli molemmissa sodissa.

Radionkäyttöä opettelemassa. Näitä taitoja Lauri tarvitsi niin talvi- kuin jatkosodassakin. Nautelankosken museon valokuvakokoelman valokuva 1446.

Laurin siviili ei kestänyt kuukauttakaan, sillä syyskuussa hänet määrättiin entiseen yksikköönsä vilkkuryhmän johtajaksi. Lokakuussa tuli siirto 1. Prikaatin kolmannen pataljoonan, "Porin pataljoonan" viestiosastoon (V- os./III/1. Pr.), missä hän oli sodan loppuun asti. Osaston talvisodan aikaisen päiväkirjan löytää digitoituna Kansallisarkiston sivuilta.

Talvisodan alla. 1. Prikaati perustetaan ja siirretään linnoitustöihin Kannakselle

III pataljoona perustettiin 5.10.1939 Turussa Porin rykmentin kantahenkilöstöstä ja varusmiehistä. Pataljoonan komentaja, majuri Lauri Ruotsalo komensi sittemmin jatkosodan alussa Jalkaväkirykmentti 35.:tä, johon Lauri Nautelakin kuului. Pataljoonan esikuntakomppanian turkulaiset viestimiehet muistelevat:

"Olimme varusmiehiä. Ensin koko joukko siirrettiin Turun kasarmeille, jossa olimme päivän verran. Siellä jaettiin aseet, varusteet ja tuntolevyt, joita sanoimme kuolemanlevyiksi. Ennen lähtöä me turkulaiset pääsimme vielä käymään kotonakin. Ja siinä oli sitten sellaista pientä touhua, vauhtia ja jopa innostustakin, jota tuollaisilla nuorilla nyt joskus on."

Seuraavana päivänä pataljoona marssi rautatieasemalle, missä juna kuormattiin ja matka itään alkoi. Miesten keskuudessa oli puhetta linnoitustöihin siirtymisestä Kannakselle. Kun Viipuri ja sen rakennusten katoilla näkyvät konekiväärit ja it-tykit tulivat näkyviin, alkoivat arvelut tulevasta muuttua.

Hevosen kuormaaminen junaan on vaativaa työtä. Nautelankosken museon valokuvakokoelmien valokuva 1466.

7.10.1939 saavuttiin Perkjärven asemalla, mistä alkoi marssi kohti Muolaan pitäjää. Muolaan kirkolle saavuttiin aamuun mennessä. Viestimiehet ja osa esikunnasta saapui paikalle polkupyörillä, missä alta todisteena Nautelan valokuvakin:

Muolaan kirkolla. Nautelankosken museon valokuvakokoelmien kuva 1469. Kuvan on ottanut Oiva Ryökäs.

Perillä aloitettiin linnoitustyöt. Osa linjoista jouduttiin kaivamaan Muolaan kirkon hautausmaalle, mitä paikalliset paheksuivat. Vapaaehtoiset olivat jo tehneet kivi- ja piikkilankaesteitä, mutta taisteluhaudat, tuliasemat ja majoituskorsut puuttuivat tyystin. Lokakuun sotapäiväkirjan merkinnät ovatkin lyhyitä, yhdellekin sivulle on merkitty joka päivälle "Linnoitustöitä. Sää kirkas". Poikkeuksia ovat ainoastaan 16.10 sekä 20.10., jolloin sään mainitaan olleen pilvinen. Sunnuntaisin järjestettiin jumalanpalvelus Muolaan kirkossa.

Viestiosaston majoitus lokakuussa 1939. Piirros osaston sotapäiväkirjan yhteydessä. Kuva: narc.fi

Lokakuussa 1. ja 2. prikaatista muodostettiin 1. Divisioona, joka kolme päivää ennen sodan alkua 27.11. siirrettiin Karjalan armeijan reserviksi Äyräpään-Pölläkkälän alueelle. Porin pataljoona siirtyi Muolaanjärven-Äyräpään väliselle kannakselle Kangaspellon maastoon.

Porin pataljoona talvisodan taisteluissa

 

Viestiosaston sotapäiväkirjaan alkaa luonnollisesti ilmestyä merkintöjä yhä tiheämmin sodan alettua. Joulukuu alkoi jatkuvilla ilmoituksilla ilmavaarasta, viestiyhteyksien purkamis- ja rakentamisilmoituksilla ja sinne on kirjattu muistiin kaasuhälytyskin. 6.12. alkaen sivujen marginaaleihin on merkitty käytetyt tunnussanat. Ensimmäiseksi on merkitty Lippa-Lakki, joka vaihtui kahden päivän päästä Lastu-Villaan. Montako kertaa Nautelakin toisteli näitä sanapareja muistaakseen ne varmasti?

Pataljoonan sotapäiväkirja taas kertoo tykistökeskityksistä, partioinnista puolin ja toisin sekä monen sotatien katkeamisesta haavoittumiseen tai kaatumiseen. Kaiken kaikkiaan 20.12.1939-10.2.1940 talvisodassa vallitsi Kannaksella asemasotavaihe. Helmikuun alussa puna-armeija aloitti Summan lohkolla suurhyökkäyksen, joka myöhemmin laajeni Länsi-Kannakselle.

Tammikuu 1940 kului asemia parannellessa ja kahakoidessa Muolaanjärven länsipuolella Metsänvartijan lohkolla. 1. Divisioonan lohkolla oli suhteellisen rauhallista aina helmikuun puoliväliin asti, kunnes 11.2. alkoi ankara tykistökeskitys. Pataljoonan edessä oleva tukikohta, Ravea, oli kiivaimman hyökkäyksen kohde ja se saatiin vallattua takaisin vasta 13.2. Vankitietojen mukaan tässä taistelussa tuhoutui kokonaan venäläinen Jalkaväkirykmentti 153.

Asemista oli kuitenkin vetäydyttävä. Venäläisten suurhyökkäys oli saanut aikaiseksi läpimurron Summassa Lähteen lohkolla. 1. Prikaati sai 15.2. käskyn siirtyä divisioonan reserviksi Kämärän kylän kaakkoispuolelle. III pataljoona siirtyi Leipäsuon tien kautta Patjaan. 

Tilanne kuitenkin huononi ja naapurina väliasemassa ollut JR 62 menetti puolustusasemansa Mustalammen ja Pien-Peron asemassa. Prikaatin I ja III pataljoona saivat kuitenkin vallattua asemat yllättävällä hyökkäyksellä takaisin. JR 62:n selustaan oli päässyt nelisenkymmentä panssarivaunua, jotka kävivät nyt III pataljoonan kimppuun. Asemat kuitenkin saatiin pidettyä epätoivoisesti kamppaillen, mutta kun pohjoisesta ei tullut odotettua 23. Divisioonan vastahyökkäystä, oli ne jätettävä ja vetäydyttävä Perojoen itäpuolelle. Täällä Ruotsalon pataljoona siirtyi reserviksi Suosiltainmäelle, missä se oli reservissä 27.2. asti. Pataljoonan sotapäiväkirja päättyy 27.2., joten tästä eteenpäin on luotettava Tapani Vallin Varsinaissuomalaisten sotatiehen. Esikuntakomppanian viestimies Leo Aaltonen kertoo:

"Pien-Perolla olimme jo totisesti liemessä. Ei ollut korsuja, suojia, ei mitään, ja toinen prässäsi kaiken aikaa päälle. Hätävararykmentti JR 62 oli mennyt siellä aivan sekaisin. Siellä ne olivat, prikaatinkomentajat, pataljoonankomentajat, Jsp:t, kiväärimiehet ja ylipäätään kaikki hujan hajan sekamelskassa paikalle tullessamme. Kenttäkeittiönkin ne ajoivat suoraan etulinjaan, ja kun sen piipusta savu nousi, niin siihen naapuri keskitti. Mieshukka niillä olikin aikamoinen..."

Helmikuussa viestiosasto pieneni aina parin päivän välein, yleensä miesten haavoittuessa sirpaleista. Helmikuun alussa vahvuus oli 81 miestä, maaliskuun 5. vahvuus oli 73. Viimeisintä lukua kasvattavat muutamat saadut täydennysmiehet, mutta riveistä poistui todellisuudessa kymmeniä. Tappioihin lukeutui myös sotakoira "Rita", joka kaatui helmikuun viimeisenä.

Yksi harvoista Lauri Nautelan talvisodan aikaisista kuvista. Kuvan konteksti on muuten tuntematon. Nautelankosken museon valokuvakokoelmien kuva 1484.

 28.2. tilanne Pien-Perolla kävi niin uhkaavaksi, että oli siirryttävä kohti taka-asemaa. Vahvistettu III pataljoona, josta muodostettiin Osasto Ruotsalo, viivytti vihollista. Tiet ja asumukset miinoitettiin, ja pataljoona vetääntyi Kämäränjärven molemmin puolin. Seuraavana etappina oli Lyykylä.

Lyykylässä vihollinen hyökkäsi ankarasti 2.3. ja se pääsi yöllä II P:n asemiin. Aamuyöstä vihollista saatiin heitettyä vastahyökkäyksellä takaisin, mutta suurista tappioista huolimatta puna-armeija saattoi syöttää jatkuvasti lisää väkeä menetettyjen tilalle. Tilanteen vaikeutuessa oli vetäydyttävä Lyykylänjärven länsipuolelle.

1. Pr irrotettiin taistelusta ja koottiin 8.3. Kannaksen Armeijan reserviksi Ihantalaan. Iltapäivällä se siirrettiin Viipurin luoteispuolelle Vahvialan pitäjään. Täällä se alistettiin Rannikkoryhmälle, joka torjui venäläisten hyökkäyksiä Viipurinlahden yli. Pataljoonan komentaja Ruotsalo siirtyi tässä yhteydessä prikaatin komentajaksi sairastuneen eversti Sihvosen tilalle, ja hänen tilalleen pataljoonan komentajaksi tuli luutnantti Matti Jore. Aamulla 9.3. pataljoona siirtyi Tervajoelle meren äärelle JR 11:n reserviksi.

Seuraavana päivänä vihollinen hyökkäsi Majapohjaan. Suomalaisten oli vetäydyttävä täältä Koivuniemeen. Jore ryhmitti joukkonsa Vahvaniemen suuntaan Kiiskilän - Rasalahden alueelle vetäytyvien pataljoonien taakse. Kaksi komppaniaa määrättiin niemelle, missä ne JR 12:n uupuneiden osien kanssa olivat etulinjassa. Hyökkäävät venäläiset saatiin tungettua takaisin jäälle. Asemat, vailla korsuja tai suojapoteroita, olivat aukeilla rantatörmillä kivien koloissa. Muutama päivä myöhemmin puolustajat olivat edelleen sitkeästi asemissaan, kunnes kello 11 hirmuinen tykistökeskitys, puna-armeijan tämän sodan viimeinen osoitus arsenaalinsa mahtavuudesta päättyi.

Viestiosaston sotapäiväkirjan merkintä 13.3. on kirjoitettu yhdelle sivulle suurin kirjaimin:

SOTA LOPPUI
KELLO 11.00.

KAIKKI YHTEYDET PURETTIIN.

SÄÄ. KIRKAS
KAUNIS, IHANA
PÄIVÄ.

Laurin talvisota

Kantakortti mainitsee Lauri Nautelan osallistuneen useisiin talvisodan taisteluihin Porin pataljoona riveissä. Joulukuun 12.:sta helmikuun 14.:een hän oli Leipäsuo-Mustaojan suunnalla, helmikuun puolivälissä Pienpero-Neulapadossa ja Leipäsuon asemalla. Viestiosaston sotapäiväkirjassa ei mainita Nautelaa nimeltä, mikä ei ole ihme viestimiesten kiireen muistaen.

Muutamia päiviä kerrallaan hän oli myös taisteluissa eri puolilla samaa aluetta, noudattaen Porin pataljoonan tietä ja lopulta maaliskuun alussa taisteltiin Viipurin maalaiskunnassa Lyykylässä. Ennen välirauhaa kantakortin  taistelukertomus kertoo hänenkin olleen Vahvaniemessä ja päivää ennen rauhaa Vilajoella.

Selvästi talvisotaan liittyviä valokuvia ei Nautelan kokoelmissa ole Muolaan linnoitusvaihetta lukuun ottamatta. Kansion lopussa olevat muutamat kuvat ovat yleisiä sotakuvia, joita ei voi liittää III pataljoonan taisteluihin. Joukossa on muun muassa yksi postikortti, jossa esiintyy Tolvajärven taisteluissa tuhottuja vihollisvaunuja.

Postikortti. Valokuvassa Tolvajärven kuuluisissa taisteluissa tuhottuja T-26-vaunuja. Nautelankosken museon valokuvakokoelmien kuva 1483.

Talvisodan viimeisenä merkintänä Lauri Nautela lomautettiin 29.4.1940 "toistaiseksi". Takana oli seitsemän kuukautta ja 20 päivää Suomen kovia kokeneessa armeijassa. Seuraavat merkinnät kantakorttiin tehtiin 18.6.1941 ja niitä kertyi kolmen vuoden, neljän kuukauden ja 29 päivän edestä.

Jatkuu...

Pyrin purkamaan seuraavaan blogikirjoitukseen Lauri Nautelan jatkosodan ajan kokemukset yhdistäen kantakortin, valokuvakokoelman, arkistolähteiden sekä tutkimuskirjallisuuden antamia tietoja.
 

Teksti: Riku Kauhanen, tutkija

Lähteet:

Digi.narc.fi 1. prikaatin III pataljoonan viestiosaston majoitus.  Kuva sotapäiväkirjasta 1. Prikaati. III pataljoona. Viestiosasto 1939-1940 (SPK 2693) osoitteessa
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1561462

Luovutettukarjala.fi. Muolaan pitäjän kartta. Osoitteessa
http://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/muolaa/muolaankart.htm

Luovutettukarjala.fi. Vahvialan pitäjän kartta. Osoitteessa
http://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/vahviala/vahvialakart.htm

Lauri Nautelan kantakortti. Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. Helsinki.

Lyytinen, A.E & T. Reponen, Y. E. Pohjanvirta, E. A. Hukari 1958. Koivisto ja Viipurinlahti 1939-44. Werner Södeström osakeyhtiö, Helsinki.

Nautelankosken museon valokuvakokoelma. Albumi Ruotuväki 1938. 39. Lauri Nautela.

Valli, Tapani 1991. Varsinaissuomalaisten sotatie 1939-1944. Gummerus kirjapaino oy, Jyväskylä.

Käytetyt lyhenteet:
au. = aliupseeri
JR = Jalkaväkirykmentti
Jsp. = Joukkosidontapaikka
P = Pataljoona
Pr. = Prikaati
SPK = Sotapäiväkirja

http://www.nautelankoski.net/
Sota – veteraanien muistista museon muistiin hanke

Vko 26: Luento Karjalan kannaksen takaisinvaltauksesta

Toisen maailmansodan seurauksena Karjalasta Lietoon saapui noin 1 000 evakkoa Johanneksesta, Uudeltakirkolta, Koivistosta sekä Kurkijoelta. Eniten Lietoon saapui uusia asukkaita Johanneksesta ja Uudeltakirkolta. Tiistaina 21.6.2011 konfliktiarkeologi Riku Kauhanen avasikin luentonsa Johanneksen, Uudenkirkon, Kuolemajärven ja Koiviston takaisinvaltaus kesällä 1941 kysymällä yleisöltään, oliko heillä karjalaisia sukujuuria. Lähes kaikki paikalla olleet nostivat kätensä vuoronperään Kauhasen kysellessä paikkakunnittain.

Karjalan kannaksen takaisinvaltaukseen keskittyi kaksi armeijakuntaa. Kannaksen armeijakunnat olivat etenemisessään sidoksissa pohjoisempana liikkuneisiin armeijakuntiin. Pohjoisten armeijakuntien hyökkäyksien onnistuessa myös etelään tuli käsky edetä yhä syvemmälle Karjalaan. Karjalan kannaksen valtaamisen tavoitteena oli paitsi saada menetetyt alueet takaisin, myös saada pysäytettyä venäläisjoukkojen pakeneminen alueelta. Suurimmat taistelut käytiin Kuolemajärven ja Uudenkirkon alueilla. Kuolemajärvellä taistelun kärjessä eteni kevyt osasto 9. Uudenkirkon alueella kolonnan pohjoispäädyn valtasi Vallilan rykmenttinä myöhemmin tunnettu JR 47.  Idästä Uuteenkirkkoon edennyt kevyt jalkaväkirykmentti JR 4 tunnetaan myös nimellä Punamustarykmentti.

Kannaksella kesällä/syksyllä 1941 käytyjen taisteluiden tarkoituksena oli saartaa venäläisjoukot mottiin, tässä lopulta Uudenkirkon taistelujen jälkeen onnistuttiin. Pakoon Koiviston kautta Leningradiin pääsi 12 000 venäläistä, mutta yli 10 000 tuhatta venäläistä jäi saarroksiin sotavangiksi tai kaatui taisteluissa. Mottiin miesten lisäksi jäi myös venäläisten aseistusta ja kulkuneuvoja kuten: 306 tykkiä, 4 500 hevosta ja 350 traktoria. Näistä 350 traktorista 30 saatiin Uudenkirkon sotasaaliista. Uudeltakirkolta saatiin sotasaaliiksi myös radioautoja, joiden tekniikkaa tarkastelemalla oli mahdollista selvittää venäläisjoukkojen viestintäkeinoja.

Tilanteen kannaksella hieman rauhoituttua 8. rannikkoprikaatti komennettiin ottamaan rintamavastuu Karjalan kannaksella Koiviston lohkolla ja siellä siihen asti taistelleet joukot jatkoivat matkaa kohti pohjoista. JR 45 kutsuttaan nykyään myös kolmen kannan koukkaajiksi, sillä he osallistuivat taisteluihin Viipurinlahdella, Laatokan Karjalassa sekä Maaselällä.

Luennon jälkeen keskustelun aiheeksi nousivat Viipurinlahden taistelun Porlammin motti sekä rautateiden katkaisu kannaksen alueella. Myös luennon aikana Riku Kauhaselta kysyttiin apua kotipaikan löytämiseen hänen tekemiltä kartoiltaan. Ennen ja jälkeen luennon yleisöllä oli myös mahdollisuus tutustua Nautelankosken museossa alkukesästä avatuneesen Jatkosodan valokuvia -näyttelyyn.

Tekstin kirjoitti museologian harjoittelija
Nautelankosken museo

Vko 24: Jatkosodan valokuvia -näyttely Nautelankosken museossa

Jatkosota syttyi 70 vuotta sitten. Nautelankosken museon mesenaatti Lauri Nautela palveli sodan aikana ilmatorjunnassa ja hoiti sähköttäjänä viestiliikennettä. Nautela harrasti valokuvausta, ja hänen sodan aikana ottamansa valokuvat muodostavat Nautelankosken uuden Jatkosodan valokuvia -näyttelyn pohjan. Lisäksi esillä on toisen lahjoittajan jatkosotavalokuvia, yksityiskokoelmasta saatujen kenttäpostikirjeiden kopioita ja taistelupaikkojen karttoja. Näyttely kertoo sekä sodan taisteluista ja tappioista että asemasodan vapaa-ajasta rintamalla.

Jatkosodan valokuvia -näyttelyn kartat kertovat taistelupaikoista.

Viestimiehiä ja näiden radiolaite lähetin-vastaanotin P-12-8.

Museossa pidetään luento jatkosodasta

Näyttelyssä tulevat esille sanoin ja kuvin omassa osiossaan lietolaisten sotilaiden jatkosodan aikaiset vaiheet. Konfliktiarkeologi Riku Kauhanen on tutkinut heidän sotateitään vuosien 1941–1944 aikana. Kauhanen pitää museossa tiistaina 21.6.2011 kello 18 luennon aiheesta Johanneksen, Uudenkirkon, Kuolemajärven ja Koiviston takaisinvaltaus kesällä 1941. Puoli tuntia ennen ja jälkeen luennon on mahdollista tutustua Jatkosodan valokuvia -näyttelyyn.

Tuhottuja venäläisiä T-26 panssarivaunuja.

Hevosten lastausta junanvaunuihin.

Museo ottaa vastaan sota-ajan valokuvia

Nautelankosken museo ottaa mielellään vastaan kokoelmien täydennykseksi lietolaisten sota-aikaan liittyviä valokuvia joko alkuperäisinä tai digitoitavaksi. Tällä hetkellä etsitään erityisesti Karjalaan, evakkoon lähtöön ja paluumuuttoon sekä Lapin sotaan liittyvää kuvamateriaalia. Myös muuta sota-aikaan liittyvää materiaalia otetaan mielellään vastaan.

Jatkosodan valokuvia -näyttely on esillä Nautelankosken museossa vuoden 2011 loppuun. Museo on avoinna kesällä 6.6.–14.8.2011 päivittäin klo 10–18, tapahtumapäivinä sekä muina aikoina sopimuksesta.

Tekstin kirjoitti: museoavustaja
Nautelankosken museo