Vko 36/2020: Monipuolinen museoharjoittelu Nautelankosken museossa

 

Leiriläisryhmää opastamassa.

Tein viime vuonna yhden kuukauden mittaisen museoharjoittelun Nautelankosken museossa ja keskityin tuolloin lähinnä Lauri Nautelan keräämien kiinalaisten kolikoiden luettelointiin. Tänä vuonna palasin harjoittelemaan Nautelankoskelle kolmeksi kuukaudeksi ja päädyin huomaamaan, kuinka monipuolista sekä vaihtelevaa museotyö voi ollakaan. Pääsin harjoitteluni aikana tekemään erilaisia työtehtäviä sekä oppimaan paljon uutta esimerkiksi museon kokoelmien ja museota ympäröivän yhteisön parissa työskentelystä. 

Usein uppouduin töihini niin suurella innolla, etten huomannut ajan kuluvan ja työpäivät valuivat ohi kuin hetkessä. Näin viimeisenä työpäivänä on hyvä muistella, mitä kaikkea on tullut harjoittelun aikana tehtyä.

Sodanaikaisia partateriä.

Harjoitteluni alkoi kesäkuussa esineiden luetteloinnilla. Ensimmäisenä työtehtävänäni oli kuvata ja luetteloida sodanaikaisia esineitä, joihin kuului esimerkiksi hygienia- sekä elintarvikepakkauksia. Kokonaisuus oli minulle hyvä tapa päästä sisälle esineluettelointiin, sillä en ollut viime vuonna luetteloinut kuin muutaman esineen. Kun olin tunnistanut, kuvannut, luetteloinut sekä numeroinut kokonaisuuden, pakkasimme ne oikeaoppisesti ja veimme säilytystiloihin.

Puhdetyönäyttelyn vitriinien sommittelua.

Esineiden luetteloinnin jälkeen pääsin työskentelemään rakenteilla olevan puhdetyönäyttelyn pariin. Näyttelytyöhön kuului esimerkiksi näyttelyn pohjapiirroksen piirtäminen, esinelistan kirjoittaminen, esineiden paikoilleen asettelu sekä esinetutkimuksen tekeminen. Näyttelyn rakentaminen oli kiivasta puuhaa, mutta sain mielestäni suoritettua minulle annetut tehtävät hyvin. Huomasin puhdetöistä tietoa etsiessäni myös oppivani paljon lisää sota-ajasta sekä puhdetöiden historiasta.

Puhdetöiden tutkiminen oli mielenkiintoista.

Kun puhdetyönäyttely oli pystyssä ja esinelista valmis, kirjoitin näyttelystä esittelyn museon verkkosivuille. Esittelyn lisäksi päivitin tiedot näyttelyistä sekä tulevista tapahtumista eri tapahtumakalentereihin sekä pidin museon sosiaalista mediaa ajan tasalla. Kiireisen kesäkuun lopuksi pääsin vielä tutustumaan esineiden pakastamiseen. Orgaanista ainetta (esim. puu, tekstiili) sisältävät esineet pakastetaan tuholaisten hävittämiseksi ennen kuin ne viedään museon säilytystiloihin.

Suistamon alueen karttoja tutkimassa.

Heinäkuussa ahkeroin suuren Karjalan evakkoihin liittyvän lahjoituskokonaisuuden parissa, johon kuului muun muassa valokuvia, lehtiä, arkistomateriaalia, karttoja sekä kirjoja. Kokonaisuudessa mielenkiintoisinta oli mielestäni valokuvien luettelointi, sillä niitä luetteloidessa pääsin hakemaan tietoa kuvissa olevista henkilöistä ja tekemään pienimuotoista sukututkimusta. Kartat olivat haastavia luetteloitavia, sillä niiden auki levittämiseen tarvittiin aina kaksi henkilöä. Kokonaisuuden lisäksi tein myös opastuksia, palvelin kahvioasiakkaita ja osallistuin museon tapahtumien järjestämiseen. 

Luetteloimaani kokonaisuuteen kuului myös visiittikortteja. Vanhoihin valokuviin oli tapana merkitä kuolleet henkilöt ristillä.

Elokuussa työnkuvaani kuului muun muassa näyttelytutkimuksen tekeminen ensivuodelle tulevaa näyttelyä varten. Tutkimusta tehdessäni hain esimerkiksi perustietoja, tilasin arkistomateriaaleja ja hain yhteyshenkilöitä näyttelyä varten. Tein myös oman versioni mahdollisesta pohjapiirustuksesta sekä listasin ylös ideoita, joita näyttelyssä voisi mahdollisesti hyödyntää. Voi olla, että jokin ideoistani päätyy ensi vuoden näyttelyyn asti.

Hien Tong keisarin aikainen (1740-1786) vietnamilainen kolikko. Kolikossa on muinaiskiinaksi Hien Tongin hallintokauden nimi sekä valuutan tunnus.

 

Sahan raunioiden rakennusinventointia.

Näyttelytön lisäksi pääsin vielä elokuun viimeisellä viikolla inventoimaan Nautelankoskella sijaitsevia sahan raunioita sekä luetteloimaan museon kätköistä löytyneitä kiinalaisia ja vietnamilaisia kolikoita. Kolikoissa ehdottomasti mielenkiintoisin löytö oli vietnamilainen kolikko, johon oli kirjattu muinaiskiinaksi hallitsijan hallintokausi sekä valuutan nimi. Kolikoiden luetteloinnin myötä harjoitteluni ympyrä ikään kuin sulkeutui: lopetin sillä, millä olin harjoittelun viime vuonna aloittanutkin. 

Nyt harjoittelun loppuessa vasta kunnolla käsitän, kuinka paljon olen oppinut ja tehnyt näiden menneiden kuukausien aikana.

Tekstin kirjoitti: museoharjoittelija 

Liedon museo

Vko 35/2020: Nautelankosken sahan raunioiden rakennusinventointi

 

Vanha saha purettiin vuonna 1922.

Aloitin kuukauden kestävän museologian harjoitteluni elokuussa. Opin käytännön kautta erilaisia museoammattilaisen työtapoja ja yhtenä työtehtäväni oli tehdä rakennusinventointi sahan raunioista. Saha on toiminut 1890-luvulta 1950-luvulle saakka.

Sahan rauniot sijaitsevat kuvan tummansinisen pisteen kohdalla. Raunioiden kohdalta alkaa luontopolku.

Uusi saha rakennettiin vuonna 1922.

Tein rakennusinventoinnin toisen harjoittelijan ja museoavustajan kanssa. Aloitimme rakennusinventoinnin tekemällä selvitystyön sahan historiasta. Selvitystyöhön kuului sahan raunioiden sijainnin paikantaminen kartoista sekä jo tehdyn dokumentointityön selvittäminen. Seuraavaksi menimme paikan päälle tekemään kenttätyötä. Otimme mukaan kameran taltiointia varten, kynän ja paperia pohjapiirrosta sekä mittojen merkitsemistä varten ja tietysti kelamitan, jotta saimme välimatkat mitattua. Myös pitkävartisille kumisaappaille oli käyttöä, sillä paikalle oli kasvanut pitkää kasvillisuutta. Onneksi paikka oli tuttu ja sijaitsi aivan Nautelankosken vieressä, joten meidän ei tarvinnut matkata kovin kauas. Aluksi kenttätyö vaikutti melko haastavalta, koska kokonaisuutta ei hahmottanut heti, sillä rauniot olivat peittyneet kasvuston alle. 

Sahan reunakiviä ja kenttätyöläinen.

Sahasta oli jäänyt näkyville reunakiviä, jotka muodostivat alueen, jossa kaksikerroksinen saharakennus oli sijannut. Jäljelle oli jäänyt myös betonirakennelmia, joista isompi sijaitsi reunakivien keskellä. Siinä oli sijainnut saha ja toisessa betonirakennelmassa oli ollut voimasiirtopyörä. 

Sahan betonirakennelmia.

Yksin kenttätyötä oli mahdotonta tehdä, mutta onneksi meitä oli kolme. Yksi meistä otti kuvia niin työnteosta kuin jäljelle jääneistä sahan rauniosta. Mittaustyö täytyi tehdä kaksin, sillä välimatkaa reunakivillä oli monta metriä. Myös maasto oli toden totta haastava, sillä aina ei nähnyt mihin jalalla astuu. Tovin pähkäilimme mikä väli pitää mitata, sillä näkyvyys kentällä oli paikoin heikko, eivätkä kaikki reunakivet erottuneet heti. Paikoin piti olla kädessä sekä kelamitta että kynä ja paperi mittojen merkitsemistä tai luonnoksen tekemistä varten. Aikamme ulkona työskenneltyämme, nälkä yllätti meidät, ja olikin aika siirtyä sisälle kokoamaan tietoja ylös.

Raunioiden mittaaminen oli tarkkaa puuhaa.

Sahan raunioiden pohjapiirustus.

Ensin piirsin sahan rauniot puhtaaksi käsin, sillä kentällä käden jälki ei ole kovin vakaa. Mitään kamalan taiteellista piirustusta ei onneksi vaadittu, vaan suoritukseksi riitti lähinnä piirtää pieniä ympyröitä reunakiviksi ja etäisyydet sai kätevästi viivottimella suoraksi piirrettyä. Seuraavaksi täydensin rakennusinventointilomakkeen, johon täytyi etsiä tietoa sekä sahan rakennuksesta että sen historiasta. Löysin tietoa aikani etsittyäni kirjallisuudesta, arkistosta ja Liedon museon omilta nettisivuilta. Lopuksi liitin vielä sahan raunioiden piirroksen ja muutaman valokuvan lomakkeeseen, ja näin sain sen arkistoitua ja rakennusinventoinnin tehtyä.

Tekstin kirjoitti: museoharjoittelija

Liedon museo 

Vko 29/2020: Punamultamaalin keittoa

Ennen keittämistä pata eristettiin palovillalla.

Aloitin kolmen kuukauden museoharjoitteluni kesäkuussa ja pääsin heti ensimmäisellä harjoitteluviikollani seuraamaan punamultamaalin valmistusta. Punamultamaalia keitettiin

Nautelankosken museossa perinteisin menetelmin. Maalin keiton valmistelut aloitettiin aamulla noin kello kahdeksan aikaan, jolloin punamultamaalin keittoon käytettävä pata eristettiin palovillalla ja padan alle rakennettiin tulipesä. Maalia valmistettiin noin viisi tuntia, josta keittoaika oli noin kolme tuntia.

Käytimme punamultamaalin keitossa Museoviraston ohjetta               (Panu Kaila): 

40 l vettä 

1.6 kg rautasulfaattia 

3.2 kg ruis- tai vehnäjauhoja

6.6 kg punamultaa 

1.3 l vernissaa 

53 g suolaa

Koska maalia oli tarkoitus keittää 40 litraa, kaadettiin pataan valmisteluiden jälkeen vettä noin 30 litraa ja sytytettiin tuli. Keittopataan täytyy jäädä reilusti tilaa, koska maali saattaa kuohahtaa helposti yli. Jäljelle jäänyt 10 litraa vettä jaettiin kahteen ämpäriin ja ämpäreissä olevaan kylmään veteen sekoitettiin vehnäjauhot, sillä jauhoja ei kannata kaataa kaikkia samaan astiaan. Nautelankosken museossa maalin valmistamiseen käytettiin vehnäjauhoja, mutta punamultamaalin valmistuksessa voi käyttää myös ruisjauhoja. Ruisjauhon käyttö keittomaalin valmistuksessa on ollut perinteinen tapa ja se oli ennen yleisempää, sillä ruisjauho oli halvempaa kuin vehnäjauho.

Rautasulfaatin jälkeen pataan lisättiin vehnäjauhoseos.

Ensin veteen lisättiin rautasulfaatti hyvin sekoittaen. Rautasulfaatti toimii maalin kiinnitysaineena. Seuraavaksi joukkoon kaadettiin veteen sekoitetut vehnäjauhot. Vehnäjauhoseos on hyvä lisätä pataan, kun vesi on lämmennyt höyryäväksi, mutta ei vielä kiehu. Vehnäjauhojen lisäämisen jälkeen punamultamaaliseosta haudutettiin noin kolme tuntia koko ajan hämmentäen. Keitoksen lämpötilaa säännösteltiin tulipesää kohentamalla. Tulipesästä poistettiin palavaa puuta lapiolla, jos keitos alkoi kiehua liikaa. Vehnäjauhoseosta hitaasti hauduttamalla punamultamaaliin saatiin hyvä liisteri.

Maalipohjan rakenne tarkistettiin ja lisättiin keitokseen vernissaa.

Kun maalipohjaa oli haudutettu noin kolme tuntia, tarkistettiin sen rakenne. Kun sekoitusmelan kärjestä valuva seos on nauhamaista eikä pisaroi, on liisteri valmis. Tässä vaiheessa maaliin voi lisätä öljyä maalia vahvistamaan. Museolla käytimme vernissaa. Vernissaa on hyvä lisätä aina, jos maalattava pinta on hyvin sileä tai tiivis.

Viimeisenä joukkoon lisättiin punamulta sekä suolaa.

Seuraavaksi joukkoon lisättiin sekoittaen punamulta, jonka lisäyksen aikana seoksen kuumentumista kiehuvaksi pyrittiin välttämään, koska punamulta saattaa kuohua voimakkaasti yli. Kun punamulta oli sekoitettu hyvin seokseen, lisättiin joukkoon vielä punamultamaalin säilyvyyttä edistävää suolaa. Suolaa lisäämällä punamultamaalin säilyvyysaika on noin 1-2 viikkoa.

Valmista maalia testattiin laudankappaleeseen.

Punamultamaalia testattiin sivelemällä sitä laudankappaleeseen. Maali on valmista, kun se levittyy hyvin ja koekappaleesta ei sen kuivuttua irtoa punamultaa kädellä pyyhkäisemällä.

Vernissa paksuntaa maalia ja jäähtyneenä keittomaali on hieman tiksotrooppista eli hyytelömäistä. Tarvittaessa maalia voi ohentaa suolavedellä, mutta sen käyttöä olisi syytä välttää, koska suolavesi vähentää maalin liisteripitoisuutta. Maalia voi notkistaa myös lämmittämällä sen uudelleen.

Nautelankosken myllyn uudet räystäslaudat maalattiin punamultamaalilla.

Kun maali oli valmista, pääsin muutaman päivän päästä hetkeksi kokeilemaan lautojen maalaamista. Työmiehet maalasivat Nautelankosken museon myllyn uudet räystäslaudat ja asensivat ne paikoilleen. Museon asiakkaat ovatkin jo kehuneet myllyn päädyn uutta ilmettä!

Myllyn kunnostettu pääty näyttää nyt tältä.

Tekstin kirjoitti: Museoharjoittelija
Liedon museo