Vko 4: Lahjoitusaineiston tie osaksi museokokoelmaa

Olen ollut kuluneen joulu-tammikuun aikana Liedon museossa korkeakouluharjoittelijana. Pääaineenani opiskelen historiaa Turun yliopistossa, mutta harjoittelu on osa museologian opintojani. Harjoittelu Liedon museossa on ollut ensimmäinen kosketus oman tulevan alani aitoon työelämään. Monesta yliopistossa opitusta asiasta on ollut hyötyä harjoittelun aikana, mutta lähes päivittäin olen oppinut aivan uusia asioita – ja juuri tätä vartenhan harjoitteluja tehdään. Museologian harjoittelun tavoitteena harjoittelijan näkökulmasta on päästä tutustumaan mahdollisimman laaja-alaisesti ammatillisesti hoidetun museon toimintaan ja arkiseen työhön. Harjoittelupaikka hankitaan itse, ja tämä mahdollistaakin jokaiselle opiskelijalle juuri itseä kiinnostavaan museoon hakeutumisen. Itselleni Liedon museoon kuuluva Nautelankosken museo oli ykkösvaihtoehto harjoittelupaikaksi, sillä Nautelankoski on ollut minulle Liedossa varttuneena niitä ensimmäisiä museoita, joissa rakkaus historiaan on jo lapsena syttynyt.

Ilokseni sain huomata, että museolla oltiin hyvin joustavia harjoitteluni sisällön suhteen. Minulta kyseltiin mitä itse toivoisin harjoittelulta ja koen päässeeni vaikuttamaan harjoitteluni sisältöön. Koska olen kiinnostunut varsinkin arkistoalasta, sain harjoitteluni 'suureksi projektiksi' runsaasti erilaista arkistoaineistoa sisältävän lahjoituksen tallentamisen. Museolle tullut lahjoitusaineisto liittyy Kyöstilän maatilaan Liedon Hyvättylän kylässä. Kyöstilän tilaa tutkitaan osana Liedon museon Vanhaa vaalien, uutta luoden -kehittämishanketta.

Lahjoitukseen lukeutuu esimerkiksi kirjeitä, asiakirjoja, ohjeita, lehtiä, pienpainatteita, valokuvia sekä esineitä. Osa aineistosta lahjoitettiin museolle fyysisinä objekteina, osa digitoitiin museon kokoelmiin. Harjoittelijalle tämä oli erittäin hyvä aineisto monipuolisuutensa vuoksi, sillä pääsin oppimaan laajasti erilaisten aineistojen käsittelyä.

Aineiston järjestäminen

Siirrytään seuraavaksi tarkastelemaan lahjoituksen tietä kohti museokokoelman osana oloa. Tämän käsittelemäni aineiston kohdalla lahjoittajaa oli jo haastateltu lahjoituksen vastaanoton yhteydessä. Itse pääsin mukaan aineiston käsittelyyn, kun aineistoa alettiin käymään läpi tarkemmin ja ryhdyttiin pohtimaan aineistolle sopivaa arkistojärjestystä. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi samankaltaisten aineistojen arkistointia tavalla, jolla ne ovat helposti löydettävissä tulevaisuudessa vaikka tutkimusta varten. Käsittelemäni aineiston osalta tämä merkitsi esimerkiksi kirjeiden poistamista varoen osin hauraista kirjekuoristaan ja kirjeiden lajittelemista aikajärjestykseen. Kun arkistoaineisto oli kokonaisuudessaan levitettynä työpöydälle, vaikutti urakka kieltämättä kokemattoman silmissä melkoiselta. Pikkuhiljaa päivien kuluessa aineisto alkoi kuitenkin tulla tutuksi, ja digitoimaan päästyäni työ tuntui etenevän vauhdilla. 

Käsityövihon välissä ollut räsymaton kuviomalli.

Aineiston digitointi

Museoesineiden saavutettavuuden kannalta aineiston digitointi on tärkeää. Digitoimalla suojellaan aineistoja turhalta käsittelyltä. Tässäkin lahjoitusaineistossa osa paperisista asiakirjoista oli jo alkanut murtua taitekohdistaan. Varsinkin tällaisille dokumenteille mahdollisimman vähäinen käsittely on tärkeää. Yleisin arkistoaineiston digitointitapa on skannaaminen. Museolla on käytössään tasoskanneri, se muistuttaa tavallista kotiskanneria. Digitoitava aineisto asetetaan skannerin lasille oikea puoli alaspäin. Tasoskannerin lisäksi pääsin digitoimaan suurikokoista aineistoa ”heiluriskannerin” eli Overhead-skannerin avulla. Heiluriskanneri näyttää hieman pieneltä pöytälampulta, ja sitä käytettäessä originaali asetetaan digitointialustalle ja skannaus tapahtuu aineiston päällä ilman, että skanneri koskettaa aineistoa. Heiluriskanneri on erityisen kätevä digitoitaessa kirjoja ja A4 kokoisia suurempia dokumentteja. Tähän lahjoitukseen kuuluvat karjakirjat digitoitiin kokonaisuudessaan heiluriskannerin avulla. Lahjoitusaineistoon kuuluneet esineet, hautajaiskonvehtikääreet sekä makeutusainerasia, digitoitiin valokuvaamalla.

Soletter makeutusainerasia, valmistaja Astra.

Aineiston luettelointi

Yksittäisen asiakirjan status muuttuu merkittävästi, kun se luetteloidaan osaksi museon kokoelmaa. Tällöin asiakirjalle annetaan oma numero, jonka avulla se erotetaan muista museokokoelman objekteista. Liedon museossa dokumentit saavat numeron, jossa näkyy museo, aineistolaji, lahjoittajan numero, asiakirjaryhmän ja viimeisenä asiakirjan numero. Tällä tavalla muodostettu numero on esimerkiksi vuoden 1945 tanssiaiskutsulle annettu numero: LM/ar/206:12:1.

Huolellinen ja selkeää kaavaa noudattava numerointi tekee aineistoista helposti käytettäviä niin museolle itselleen kuin museon ulkopuolisillekin. Aineiston luetteloinnin yhteydessä tehdään myös perustutkimusta. Luetteloitavana olevasta objektista selvitetään niin paljon tietoa kuin mahdollista ja kaikki kirjataan huolellisesti ylös kokoelmanhallintajärjestelmään. Fyysisenä lahjoituksena museolle jäävät esineet myös mitataan ja mitat tallennetaan. Näitä tietoja tarvitaan esimerkiksi, jos objektia suunnitellaan käytettäväksi näyttelyssä. Tällöin kokoelmanhallintajärjestelmästä voidaan suoraan katsoa, olisiko objekti suunnitellulle paikalle sopiva. Luetteloinnin jälkeen museolle jääviin objekteihin merkitään objektinumerot. Arkistoaineiston osalta tämä tarkoittaa pehmeällä lyijykynällä numeron kirjoittamista yleensä asiakirjan kääntöpuolelle. Tämä tuntui varsinkin ensimmäisten objektien kohdalla pelottavalta, sillä työssä kokee olevansa vastuutehtävässä huolehtimassa aineiston säilyvyydestä pitkälle tulevaisuuteen. Pikkuhiljaa kirjoittaminen alkoi kuitenkin tuntua helpommalta, tärkeää on olla tarkkaavainen ja pyrkiä tekemään työnsä niin huolellisesti kuin pystyy.

Aineiston pakkaaminen

Aivan viimeiseksi pääsin pakkaamaan museolle jäävät esineet, arkistoaineistot sekä lehdet arkistokelpoisiin, happovapaisiin laatikoihin. Tässäkin vaiheessa museossa kiinnitetään huomiota aineiston säilymiseen, ja tästä syystä esimerkiksi asiakirjapaperien väliin asetettiin happovapaata paperia suojaksi. Tällöin yhden asiakirjan musteet tai paperissa mahdollisesti olevat hapot eivät pääse vahingoittamaan muita asiakirjoja säilytyksen aikana.  Tuntui upealta päästä viemään tämä ”oma” aineistokokonaisuuteni viimein museon arkistohuoneeseen ja asettamaan laatikot hyllylle muiden aineistojen viereen. Tämä oli aineiston matkan pää tällä kertaa. Kyseessä tuskin on kuitenkaan päätepiste, sillä aineisto on nyt käytettävissä tutkimukseen, ja sen avulla voidaan tulevaisuudessa oppia yhä lisää Liedosta ja sen menneistä asukkaista.

On ollut hienoa päästä olemaan omalla panoksellaan mahdollistamassa lietolaisen kulttuuriperinnön säilymistä. Itselleni museotyötä tehdessä tunne työn tärkeydestä on ollut jatkuvasti läsnä. Harjoittelujaksoni Nautelankoskella on lisäksi entisestään vahvistanut tunnetta, että olen kouluttautumassa oikealle alle.

Blogikirjoitus on kirjoitettu osana Annantuvan ja Kyöstilän alueen yleishyödyllistä Leader-kehittämishanketta Vanhaa vaalien, uutta luoden. Hankkeen tavoitteena on uuden kulttuurikohteen avaaminen Lietoon. Hanke on saanut tukea Euroopan maaseuturahastosta toimintaryhmä Varsin Hyvän kautta.
 
Blogitekstin kirjoitti: alun perin lietolainen, sittemmin Turkuun muuttanut, museologian korkeakouluharjoittelija.

Valokuvat: Liedon museon arkisto; ulkokuvat: Sonja Suomäki

Vko 50/2015: Lietolaisia sotilaita Uudessa Aurassa

Nykylukijalle sanomalehti Uusi Aura saattaa olla täysin tuntematon. Varsinais-Suomen aikoinaan suosituimman lehden taru päättyi vuonna 1964. Lehden nimen sana "uusi" johtuu siitä, että lehti seurasi  1880–1896 julkaistua lehteä Aura: tietoja Turun kaupungista ja Länsi-Suomesta. Lehti oli maakunnassa Kokoomuksen äänenkannattajalehti.

Uuden Auran numeron 18256 (11.8.1941) viimeinen sivu ja numeron 18257 (12.8.1941) etusivu. Elokuussa "turkulainen" Jalkaväkirykmentti 14, jonka riveissä palveli lietolaisiakin, oli jo siirtynyt Ahvenanmaalta Jäämeren rannoille, mistä juttu vasemmalla. Saksalaisten rintamamenestyksestä revittiin toistuvasti suuret otsikot. HUOM! Kuva on hyvin suuri (4,5 Mt). Kuva: Uusi Aura.

Siinä missä Turun Sanomat ja Helsingin Sanomat ovat kaikille tuttuja ja niiden sota-aikojen artikkelit ovat usein siteerattuja, on Uusi Aura jäänyt vähemmälle huomiolle. Lietolaisyksiköiden valistusupseerien laatimat tilastot kuitenkin osoittavat, että varsinaissuomalaisella lehdellä oli rintamallakin useita lukijoita. Alikersantti Oiva Ryökkään muistiinpanojen mukaan Uusi Aura tuli rintamalle 2–3 päivää julkaisupäivän jälkeen.

Digitointialusta piti improvisoida, mutta aukeama aukeamalta Uudet Aurat vuodelta 1941 tulivat kopioitua tutkimuskäyttöön Sanomalehtiarkistossa. Kuva: Riku Kauhanen.

Sotaveteraanitutkimuksiin liittyen kävin torstaina 10.12.2015 kuvaamassa Raisiossa Turun yliopiston Sanomalehtiarkistossa Uuden Auran vuosikerran 1941 jatkosodan alusta. Lehdet on myös mikrofilmattu.

Uuden Auran sivuilta

Lehti tarjosi lukuisia yllätyksiä. Nautelankosken museon kokoelmista löytyviä valokuvia - siis yksityisten, ei TK-miesten ottamia - on päätynyt sanomalehtiin kuvitukseksi lähes tuoreeltaan. Lehti käytti kuvituksena myös runsaasti saksalaisia propagandavalokuvia ja seurasi vuoden 1941 ajan melkein enemmän Saksan kuin Suomen rintamaa.

Uuden Auran avulla lietolaiset pysyivät henkilökohtaisen kirjeenvaihdon ohella hyvin perillä kotipaikkakunnan tapahtumista. Esimerkiksi 13.8.1941 uutisoitiin, että Liedon kunta on rakentamassa kansakoulua Littoisiin:

Uusi Aura n:o18258 (13.8.1941)

Sodan muistojen tallettamiseen kehotettiin jo hyvin varhain. Numerossa 18261 (16.8.1941) vedottiin rintamakirjeiden säilyttämiseen. Onneksi monet ovat noudattaneet kehotusta, ja tutkijoille rintamakirjeet tarjoavat rikkaan lähdeaineiston.

Uusi Aura n:o 18261 (16.8.1941)

Sivuilla oli myös järkytyksiä - kuolinilmoitussivun laajuuden kasvu heinäkuussa 1941 kertoo karua kieltään sodan hinnasta Varsinais-Suomessa. Sankarihautajaiset niputtuivat pahimmillaan useisiin kymmeniin yhteishautauksiin.

Lehtikuva Liedon sankarihautausmaasta. Uusi Aura.

Hyvin surullinen oli Viestipataljoona 33:sta ensimmäisen lietolaisuhrin, Arvo Laineen muistokirjoitus:

Arvo Laineen muistokirjoitus. Omaiset on todennäköisesti haluttu säästää traumalta, sillä Laine ei kaatunut luodista vaan ilmapommituksessa kaulaan osuneesta sirpaleesta. Kuva: Uusi Aura n:o 18380 (14.12.1941).

Lietolaisten sankarivainajien kuolinilmoitukset löytyvät lähes poikkeuksetta nimenomaan Uudesta Aurasta kuten ensimmäisten jatkosodan uhrien, Niilo Suomisen (kaatui 19.7.1941) ja Eero Postin (kaatui 24.7.1941):

Niilo Suomisen kuolinilmoitus Uudessa Aurassa.

Eero Postin kuolinimoitus Uudessa Aurassa.

Sanomalehti pyrki luonnollisesti uutisiin, jotka kiinnostavat lukijakuntaa, ja mikä kiinnostaisi varsinaissuomalaisia kotirintaman lukijoita enemmän kuin kertomukset maakunnan sotilaiden vaiheista rintamalla? Tähän liittyen on Viestipataljoona 33:n historiikin kannalta käynyt mahdollisesti harvinainen onnenpotku, sillä Uudessa Aurassa on julkaistu kaksi TK-artikkelia otsikolla "Korpisodan hermosto". Niissä käsitellään nimenomaan viestitoimintaa rintamalla: yksiköitä ei luonnollisestikaan voida mainita nimeltä ja upseeritkit esiintyvät ainoastaan sotilasarvolla ja kirjaimella tyyliin "Majuri K". 

Vertaamalla kuitenkin artikkelin yksityiskohtia lietolaisten sotatiehen samalta ajalta vaikuttaa vahvasti siltä, että kuvaukset ovat nimenomaan VP 33:sta. Tosin pataljoonan komentaja, Armo Karkaus (eli "K") oli tuossa vaiheessa sotaa vielä kapteeni eikä majuri kuten artikkelissa mainittu komentaja. On kuitenkin mahdollista ja jopa todennäköistä että sotilasarvotkin on muutettu artikkeliin, nimittäin artikkelissa esiintyvän rykmentin komentajana mainitaan "eversti X", vaikka everstit olivat divisioonien (n. 12 000 miestä) komentajia, kun taas rykmenttejä (n. 3 000 miestä) komensivat tavallisesti everstiluutnantit.

On myös  hyvin mahdollista, että artikkelissa kerrotaan pohjoisempana olevasta 14. Divisioonasta, jonka viestikomentajana oli majuri Kare. Divisioonaan kuuluvan Jalkaväkirykmentti 10:n komentajana toimi eversti Tähtinen.

Uuden Auran sivuilla lietolaiset aseveljet saattoivat lähettää 74 vuotta sitten joulukuussa 1941 hyvän joulun tervehdyksen kotirintamalle:

Lietolaisten asemiesten joulutervehdys joululta 1941. Kuva: Uusi Aura

Jatkan Uuden Auran vuosikertojen selausta viikolla 51. Tavoitteena on saada kuvatuksi kaikki jatkosodan ajan numerot aina syksyyn 1944 asti.

Oikealla näkyvä yli puolimetrinen pino Uuden Auran sodan aikaisia numeroita odottaa vielä kärsivällisesti tutkijaa... Kuva: Riku Kauhanen

Riku Kauhanen
Museon tutkija

Vko 45/2015: Viestipataljoona 33:n sotatien tutkimusta ja muuta sotataipaleisiin liittyvää

Nautelankosken museon Sota - veteraanien muistista museon muistiin -hanke on päättynyt, mutta kerääntyneen aineiston pohjalta on teon alla tai suunnitelmissa julkaisuja. Tällä hetkellä käynnissä on Viestipataljoona 33:n historiikki, mitä varten on käytössä mm. Kaatuneiden muistosäätiön myöntämä rahoitus. Osa rahoitusta on edelleen haussa, mutta ainakin tämä vuosi on loppuun asti turvattua työskentelyaikaa.

Viestipataljoona 33:n 1. Komppania eli Keskuskomppania muodostettiin liikekannallepanossa kesäkuussa 1941 Liedossa, pataljoonan esikunta ja 3. Komppania Piikkiössä sekä 2. Komppania Turussa. Pataljoona hoiti varsinaissuomalaisista kootun 1. Divisioonan viestiyhteyksistä. Pataljoonaan kuului myös muun muassa kuusistolaisia, helsinkiläisiä ja Karjalasta kotoisin olevia.

Veteraanihankkeen yhteydessä kertyi aineistoja lähinnä "lietolaiskomppaniasta" eli keskuskomppaniasta. Historiikin teossa on tällä hetkellä menossa uusien aineistojen keruu, etenkin 2. ja 3. Komppaniaan liittyen. Myös uusia lietolaisaineistoja toivotaan löytyvän hankkeen käyttöön.

Onko sinulla Viestipataljoona 33:een liittyviä aineistoja?

Nautelankosken museo on hyvin kiinnostunut kaikista yksikköön liittyvistä tiedoista ja aineistoista. Pataljoonan 2. ja 3. Komppanioista on sotapäiväkirjoja, Kansallisarkiston asiakirjoja ja 1. Divisioonan historiikin (1995) mainintoja lukuun ottamatta hyvin vähän tietoja. Turun Sotaveteraanimatrikkeli mainitsee, että Viestipataljoonalla olisi ollut omaa kiltatoimintaa, VP33/1D Kilta. Jäseninä tosin löytyy kirjasta vain yksi henkilö.

Kuten aiemmassa hankkeessa myös nyt museolle otettavat aineistot digitoidaan museon kokoelmiin, eli ne valokuvataan ja skannataan sekä viedään museon tietokantaan. Fyysiset valokuvat, esineet, asiakirjat, päiväkirjat ynnä muut vastaavat palautetaan digitoinnin jälkeen "lahjoittajalle". Lahjoituksesta tehdään vielä lahjakirja. Halutessaan lahjoittaja voi kieltää esim. aineiston käyttämisen verkkojulkaisuissa tai ettei hänen nimeään saa mainita tutkimuksen yhteydessä.

Etenkin sodan aikaiset valokuvat ja kirjeenvaihto sukulaisten ja ystävien kanssa ovat toivottavia lisiä tutkimukseen. Veteraanihankkeen pohjalta tehdylle sivustolle Lietolaiset sodassa olivat ensiarvoisen tärkeitä sota-aikana pidetyt yksityiset päiväkirjat. Ne avasivat usein huomattavasti virallisissa sotapäiväkirjoissa vähälle huomiolle jääneitä asioita - osaa ei niissä mainita ollenkaan.

Toivottavaa olisi myös löytää vielä elossa olevia Viestipataljoona 33:een kuuluneita veteraaneja tai pataljoonassa palvelleita lottia tai heidän omaisiaan, joilla olisi antaa tietoja yksikön vaiheista.

Muutakin vastaanotetaan!

Vuoden 2013 alussa - ja hankkeen lopussa - pidettiin Nautelankosken museon tiloissa luento pataljoonasta. Luennon yhteydessä kiersi yleisön keskuudessa paperi, jossa toivottiin tietoja sotaan liittyvistä aineistosta. Vasta nyt on tullut aika ottaa yhteyttä asiasta kertoneisiin henkilöihin ja monet ovatkin toimittaneet tai ovat toimittamassa aineistoja museolle. Heille kiitos!

Museolle on tullut hyvin kiehtovia esineitä, dokumentteja ja valokuvia digitoitavaksi. Kaikki eivät tietenkään liity Viestipataljoona 33:n toimintaa, mutta nekin käsitellään samalla mielenkiinnolla kuin muut aineistot. Usein lahjoittaja saa samalla lisätietoa antamastaan esineestä tai valokuvasta. Niin lietolaisten kuin ylipäätään varsinaissuomalaisten sotaveteraanien sotataival ovat saaneet vahvan sijansa museossa. Museon kokoelmat ovat tässä(kin) suhteessa huomattava tieto/muistipankki.

Digitoitavaksi saatu Turunmaan piirin (Varsinais-Suomen) suojeluskuntien hihakilpi: maakuntaväreistä sininen vasemmalla ja punainen oikealla. Kuva: Nautelankosken museo.

Viimeisiin lahjoituseriin on kuulunut mm. suojeluskuntiin liittyviä valokuvia ja esineitä, 1941 kesällä kaatuneen tarvasjokelaisen tuntolevyn taitettu puolikas sekä kaksi kuvaa Aarne Juutilaisesta, "Marokon Kauhusta".

Varsinais-Suomen suojeluskuntapiirin lehti Varsinais-Suomen Vartio skannauksessa museolla. Uudella digiskannerilla skannaaminen ja käsittely käyttökelpoiseen PDF-muotoon käy todella nopeasti. Sattumalta juuri tämä numero, 8-9/1933 puuttui museon aiemmista suojeluskuntalehtikokoelmista. Lehden sisältä löytyi mainintoja lietolaisista niin urheilukisoissa menestyneinä kuin suojeluskuntien muihin aktiviteetteihin osallistujina. Kuva: Riku Kauhanen/Nautelankosken museo.

Tulossa on arkistotutkimuksia Turun Maakunta-arkistossa sekä Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteellä eli entisessä Sota-arkistossa. Näiden arkistotutkimusten yhteydessä löytyneistä aineistoista kerrotaan lisää myöhemmissä kirjoituksissa. Lisäksi olemme olleet yhteydessä sotaveteraanijärjestöjen edustajiin, joilta odotamme yhteydenottoja.

Mikäli teillä on asiaan liittyviä kysymyksiä tai haluatte kertoa aiheesta, voitte olla yhteydessä museoon tai suoraan tutkija Riku Kauhaseen (yhteystiedot alla).

Riku Kauhanen
Museon tutkija
rrikukauhanen[at]gmail.com

Vko 7/2014: Talvi on arkistoinnin aikaa

Kulttuurimaiseman ja vanhojen rakennusten inventoinnissa kaikilla töillä on oma aikansa. Kenttätöitä tehdään pääsääntöisesti keväästä syksyyn ja talvisaikaan keskitytään arkistointityöhön.

Rakennusten inventointikortteja.

Vuoden ensimmäisinä kuukausina digitoidaan ja luetteloidaan aineistoja sekä kirjoitetaan puhtaaksi dokumentoinnissa kertyneitä rakennustietoja.



Valokuvien ja arkistoaineiston avulla tutkitaan lietolaista maisemaa, rakennuskulttuuria ja niissä tapahtuvia muutoksia. Museon kokoelmiin tallennetut dokumentit antavat mahdollisuuden ymmärtää kulttuurin kerroksellisuutta tuomalla näkymätön historia näkyvän maiseman rinnalle. Inventoinnin yhteydessä kerätty muistitieto ja haastattelut asettavat ihmisen osaksi ympäristöään.

 Tähän mennessä dokumentointitöitä on tehty Liedon 62 kylästä 24 kylän alueella. Rakennuksia on inventoitu 410, esimerkiksi makasiineja, kanaloita, navettoja, sahoja ja saunoja. Museoon lahjoitettuja maiseman ja rakennusten historiasta kertovia valokuvia kertyi 611 kappaletta vuoden vaihteeseen mennessä.

Sikatalouskirjanpitokirja ja vanha valokuva kertovat kumpikin
käytöstä poistetun sikalarakennuksen toiminnasta. 

Nautelankosken museon Leader-rahoitteinen Onks tääl tämmöstäki ollu? - Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke tallettaa tietoa jatkuvasti muuttuvasta lietolaisesta kulttuuriympäristöstä. Hankkeessa dokumentoidaan pääasiassa ennen vuotta 1950 rakennettuja talous- ja ulkorakennuksia. Nyt tehtävä dokumentointi täydentää aiemmin tehtyjä rakennusinventointeja, jotka keskittyivät asuinrakennuksiin. Hanke on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013 ja sitä rahoittavat Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Varsin Hyvä ry. Dokumentointihankkeen tutkijana työskentelee Helga Lähdemäki. 

Nautelankosken museo

Nautelankosken museo vastaan tämän blogi-kirjoituksen tietosisällöstä.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on rahoittanut tätä kirjoitusta.