perjantai 29. huhtikuuta 2011

Vko 17: Muistihuonetta suunnittelemassa

Osallistuin keväällä sivuaineeni kansatieteen kurssille nimeltä Kulttuurin tuote ja tuottaminen. Kurssi toteutettiin tänä vuonna siten, että opiskelijat suunnittelivat vuorovaikutteisen muistitietotyökalun, muistihuoneen, toteutuksen. Muistihuoneessa voi käydä tutustumassa Aurajoki-aiheiseen aineistoon ja kertomassa omia Aurajokeen liittyviä muistojaan. Muistihuone on osa Kerrottu ja koettu Turku -hankkeen Aurajoen kulttuuriympäristö -osuuden toteutusta. Kerrottu ja koettu Turku on yksi Turun yliopiston Turun kulttuuripääkaupunkivuoden hankkeista.

Muistihuoneen suunnittelu alkoi tutustumisella työmaakoppiin, jollainen muutettaisiin muistihuoneeksi. Kiinnitimme huomiota kopin ulkoasuun ja mittasuhteisiin, ja näitä tietoja hyödynsimme myöhemmin suunnitellessamme muistihuoneen ulkoasua kuten ulkoseinien ulkonäköä sekä kalusteita ja esineitä. Päädyimme siihen, että muistihuoneeseen tulisi kaksi tilaa: ”aineistotila”, jossa voi tutustua Aurajoki-aiheiseen aineistoon ja ”studio”, jossa muistoja kerätään haastattelemalla.

Muistihuonetta suunniteltiin pitkälti keskustelemalla. Pohdimme ulkoasun lisäksi myös esimerkiksi muistihuoneen toimimista käytännössä ja muistihuoneen houkuttelevuutta. Muistihuoneen käytännön toimimiseen liittyen suunnittelimme esimerkiksi sähköliitäntämahdollisuuksia, esteetöntä kulkua muistihuoneelle ja ”studion” äänieristystä. Houkuttelevuutta pyrimme lisäämään pohtimalla esimerkiksi muistihuoneen viihtyisyyttä, esteettisyyttä ja sen sijoittumista ympäristöönsä eri paikoissa. On hauska päästä kesällä näkemään, miltä suunnittelemamme kulttuurin tuote näyttää ja miten se on lopulta toteutettu.

Esimerkiksi Aurajokimelontaan liittyy
varmasti paljon muistoja.
Muistihuone kiertää kesän aikana Aurajoen ympäristön kunnissa ja pysähtyy kymmenessä eri paikassa. Kaksi näistä paikoista on Liedossa: Nautelankosken museon pihassa muistihuone on 20.7.–1.8.2011 ja Liedon kunnantalon pihassa 17.8.–22.8.2011. Muistihuoneeseen ovat tervetulleita kaikki, ja omia Aurajoki-muistojaan voivat kertoa kaikenikäiset ihmiset. Muistihuoneeseen voi myös tuoda Aurajokeen liittyviä esineitä, valokuvia ja asiakirjoja talletettavaksi hankkeen käyttöön. Kaikki muistot voivat olla miltä ajalta tahansa – jopa nykyajalta. Muistelijoiksi kelpaavat niin paikalliset kuin matkailijatkin, ja muistoja voi kertoa myös muilla kielillä kuin suomeksi.

Lisätietoa muistihuoneesta täällä.

Tekstin kirjoitti: museoavustaja

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Vko 15: Työelämään tutustumista museossa

Me olimme Nautelankosken museossa tet-harjoittelussa viikolla 15 huhtikuun puolivälissä. Tet tarkoittaa työelämään tutustumista joka määrätään 8. ja 9. luokkalaisille yhdeksi viikoksi lukuvuodesta.

Me käymme Ilmaristen koulun kahdeksatta luokkaa. Päätimme hakea museoon tettiin koska se oli lähellä ja siinä olisi vaihtelua, sillä suurimmassa osassa tet-paikoista olisi vain siivousta tai tavaroiden nostelua. Aluksi kun haimme paikkaa, luulimme että meille ei olisi mitään mielenkiintoisia töitä, mutta olimme väärässä.

Työharjoittelussa pääsimme luetteloimaan erilaisia museoesineitä tietokantaan, kuten Lauri Nautelan työkalukaapin sisältöä. Kaapissa oli kaikenlaista vanhaa tavaraa, vanhoista korkeista erilaisiin mainoskolikoihin.


Keskiviikkona pääsimme myös ottamaan kuvia museoesineistä. Kuvien ottamisen jälkeen pääsimme photoshoppaamaan kuvia, vaikka photoshopilla, eli kuvanmuokkausohjelmalla, vain rajattiin kuvia ja muutettiin niiden kokoa. Rajaamisen jälkeen kuvat piti siirtää tietokantaan oikeisiin kansioihin. Luettelointi oli tarkkaa ja vaativaa puuhaa. Piti miettiä, mikä esine oli ja mihin sitä käytettiin ja mistä materiaalista se oli tehty.

Vanhan kirnun rautavannetta puhdistetaan. 
Me myös putsasimme museoesineitä hanskat kädessä ja erilaisilla puhdistusvälineillä kuten rautaharjalla, mutta vaikka se olikin hankalaa, se oli ihan hauskaa ja siinä kului aika silti suht leppoisasti.




Pääsimme myös vuorotellen litteroimaan eli kuuntelemaan äänitettyä haastattelua, joka piti kirjoittaa sanasta sanaan ylös. Sanat piti kirjoittaa täsmälleen samalla lailla niin kuin ne haastattelussa sanottiin. Haastattelussa, jota pääsimme litteroimaan, lietolainen sotaveteraani tunnisti kuvia kuudenkymmenenkuuden vuoden takaa. Litteroiminen oli välillä hankalaa ja hidasta, kun välillä oli vaikea saada selvää äänitteestä ja piti toistaa samaa pätkää koko ajan uudelleen. Litterointi oli kuitenkin mukavaa ja sen kanssa aika kului nopeasti.

Torstaina kävimme pienellä happihyppelyllä katsomassa upeaa koskea. Koski kuohui harvinaisen paljon, koska jäät olivat juuri sulaneet. Se virkisti mieltä ja sen jälkeen palasimme jälleen takaisin töihin.
Koskea ihailemassa.

Meillä oli kaksi kahvitaukoa ja yksi ruokatauko päivässä. Ensimmäinen kahvitauko oli noin kymmenen aikoihin, ruokatauko oli noin kahdentoista aikaan ja toinen kahvitauko oli yleensä kahden maissa. Kahvitauolla oli mukava jutella muiden työntekijöiden kanssa maailman menoista. Työntekijät myös kertoivat meille tavaroiden ja Nautelankosken historiasta paljon jänniä juttuja

Loppujen lopuksi, Nautelankoskella oli ihan mukavaa ja viikko vierähti todella nopeasti.

Tekstin kirjoittivat: Museoharjoittelussa olleet kaksi 8. luokkalaista
Nautelankosken museo

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Vko 14: Kirjojen luettelointi


Nautelankosken museon kirjat

Nautelankosken museolla on kaksi kirjakokoelmaa, käsikirjasto ja vanhat kirjat. Jokainen kirja kuuluu jompaankumpaan kokoelmaan riippumatta siitä, kuka kirjan lahjoittaja on tai onko se museon oma osto. Vanhojen kirjojen kokoelmaan kuuluvat kirjat, joihin ei saa turhaan koskea. Nyrkkisääntönä on, että ennen vuotta 1917 painetut kirjat kuuluvat vanhojen kirjojen kokoelmaan, mutta tästä on poikkeuksia. Esimerkiksi jos kirja on itsenäisyyden aikana painettu mutta hyvin huonokuntoinen tai muuten erityisen arvokas, se kuuluu vanhojen kirjojen kokoelmaan.

Osa kirjoista on esillä Lauri Nautelan museossa vierailijoiden selailtavana.

Museon kirjat on siis joko saatu lahjoituksina tai ostettu. Suurin osa lahjoituksista (arviolta noin 8000 teosta) on saatu Lauri Nautelalta. Hänen lahjoittamansa kirjat käsittelevät esimerkiksi arkeologiaa, historiaa, uskontoa ja vieraita kulttuureja, mutta joukossa on myös kaunokirjallisuutta. Museolle ostetut kirjat ovat lähinnä ammattikirjallisuutta.


Kirjoja odottamassa luettelointia.
Kirjojen luetteloinnin apuvälineitä

Kirjojen luetteloinnin apuvälineitä ovat Yleinen kirjastojen luokitusjärjestelmä (YKL), Yleinen suomalainen asiasanasto (YSA) ja kirjastotietokannat (esim. Vaski). Kirjastojen tietokannat, YKL ja YSA auttavat erityisesti kirjan asiasanojen ja luokan määrittämisessä, ja niistä voi olla apua monessa muussakin kohdassa. YKL on museolla myös monisteina ja YSA kirjana, mutta nettiversiot ovat nopeampia käyttää.

Kirjojen luettelointi sähköiseen tietokantaan

Kirjat luetteloidaan Doris32-luettelointitietokantaan kuten muutkin museon kokoelmat. Jokainen kirja saa juoksevan numeron. Kirjan numero ja muut tärkeimmät tiedot talletetaan Doriksen lisäksi myös pääkirjaan.


Kirjojen luetteloija työssään.
Doris-tietokantaan voi luetteloida joko avaamalla uuden saatetietopohjan tai kopioimalla jo luetteloidun kirjan saatetiedot ja muuttamalla ne uuden kirjan tietoja vastaaviksi. Kopioidessa on oltava tarkkana, että kopioi kuvattoman tiedoston, jotta uuden kirjan kuvaksi ei tule väärä kuva.

Osa Nautelankosken museon kirjoista on aiemmin luetteloitu paperisille luettelokorteille. Näiden kirjojen tiedot tarkistetaan luetteloitaessa kirjat Dorikseen. Paperiseen korttiin merkitään päivä, jolloin kirja on luetteloitu Dorikseen ja jos kirja on digitoitu, myös digitointipäivä merkitään. Jos kirjan tiedot muuttuvat niitä tarkistettaessa, on muutokset muistettava tehdä myös kirjan alkulehdelle ja luetteloitujen kirjojen pääkirjaan.


Luetteloidut kirjat laitetaan lopuksi luokkansa
mukaiselle paikalle kirjahyllyyn.
Doriksen saatetietoihin merkitään kirjan tekijä, teoksen nimi, alkuteos, asiasanat, huomautuksia, museon nimi, sarjan nimi, painopaikka, kääntäjä, ulkoasu, vakinainen sijoituspaikka, kokoelma, luetteloija, museon tunnus, aineistolaji, ISBN, julkaisukieli, luettelointipäivämäärä, väliaikainen sijoitus, luokka, painovuosi, kirjan numero, hankintapäivämäärä ja saantitiedot. Kaikista kirjoista ei voida merkitä kaikkia tietoja, mutta tiedot merkitään aina niin hyvin kuin on mahdollista. Luetteloitaessa kirjaa Dorikseen on oltava valppaana siltä varalta, että jossain kohtaa saatetietoja esiintyy kirjainyhdistelmä dig. ”Dig”-haulla pitäisi löytyä vain digitoituja kirjoja, joten kirja on kuvattava ennen kuin sen voi laittaa hyllyyn. Jokainen kirja kuvataan jossain vaiheessa, ja kirjan kuva lisätään kirjan saatetietojen yhteyteen.

Jos kirjan välissä on arkistomateriaalia kuten postikortteja, lehtileikkeitä tai valokuvia, niiden sijainti merkitään saatekortin huomautuksia-kohtaan. Irtonainen aineisto laitetaan taitettujen papereiden väliin, ja papereihin merkitään, minkä kirjan välistä aineisto on otettu. Arkistomateraali säilytetään myöhempää luettelointia varten.

Tekstin kirjoitti: museoavustaja

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Vko 13: Nautelankosken kulttuurimaisemassa on useita ajallisia kerroksia

Suoritin viime syksynä arkeologian valinnaisten opintojen Kulttuurimaiseman perusteet ja maisemanhoito -osuuden kirjoittamalla esseen otsikolla ”Liedon Kukkarkosken muinaisjäännösalueen kulttuurimaiseman kehitys kivikaudelta nykyaikaan”. Tämä blogikirjoitus on lyhennelmä ja muunnelma tuosta kahdeksan sivun esseestä. Kukkarkosken muinaisjäännösalue sijaitsee Nautelankosken luonto-, kulttuuri- ja virkistysalueella, joten tarkasteltaessa Kukkarkosken kulttuurimaisemaa on syytä ottaa tarkasteluun mukaan koko Nautelankosken alue.

Nautelankosken maisema on ollut kulttuurimaisema jo kivikaudella

Ensimmäiset ihmiset saapuivat Nautelankosken alueelle jo kivikaudella, kampakeraamisena aikana (noin 4300–3500 eKr). Tuolloin alueella ei vielä ollut Aurajokea, vaan nykyinen joki oli merenlahti. Tuon merenlahden pohjukassa oli pieni saari, jonka suojaisuus, meren läheisyys sekä sileä ja kuiva hiekkaranta täyttivät kampakeraamikkojen kaikki vaatimukset. Nykymaisemassa Kukkarkoski I -niminen kivikautinen asuinpaikka- ja kalmistoalue erottuu maastossa kumpareena. Kampakeraamikot eivät vielä jättäneet Nautelankosken alueen luontoon kovinkaan paljon jälkiä, mutta muistona merenranta-ajasta kasvaa alueella yhä joitakin saaristoketojen kasveja.

Nuorakeraamisella kulttuurilla oli maisemaan jo aktiivisempi suhde kuin kampakeraamisella. Nautelankoskella nuorakeraamikot tulevat esille Kukkarkoski I:n kalmistossa, jonka haudoista yksi on nuorakeraaminen. Alueella ei ole havaittavissa erityisesti nuorakeraamisen kulttuurin maisemaan jättämiä jälkiä. Kukkarkoski I:n kivikauden kalmistosta ja asumuksista on mahdollisesti ollut aiemmin näkyvissä maanpäällisiä merkkejä, jotka ovat hävinneet jo hyvin aikaisin alkaneen voimakkaan maankäytön (peltoviljelyn) myötä.

Oikeassa reunassa Kukkarkoski I, kivikautinen asuinpaikka ja kalmisto. Kivikauden aikainen saari erottuu nykymaastossa kohoumana.

Kivikautta myöhäisemmät ihmistoiminnan jäljet Nautelankosken alueella

Kivikautta myöhäisempi asutus ja ihmisen toiminta näkyvät hyvin Nautelankosken nykymaisemassa. Lauri Nautelan museon takana on rautakautisia kuppikiviä, ja luontoalueella kasvavat yhä rautakautisten muinaislinnojen läheisyydestä tavatut lääkeyrttikasvit vuohenputki, pujo ja keltamo. Myös sikoangervo ja syylälinnunherne ovat ilmaantuneet alueelle todennäköisesti rautakaudella, jolloin niiden mukuloita käytettiin ravinnoksi. Keskiajalla Suomen asutuksen piiriin kotiutuneita Nautelankosken luontoalueella kasvavia kasveja ovat nurmilaukka, litteänurmikka, mäkiarho ja hakarasara. Nautelankosken aluetta ympäröivät pellot on raivattu todennäköisesti jo varhain historiallisella ajalla, ja alue on kuulunut jo varhain syntyneeseen historialliseen Nautelan kylään.

Viime vuosisatojen ihmistoiminta näkyy maisemassa muutama sata vuotta sitten rakennettuna vesimyllynä ja myllärin sahan raunioina. Vesimylly on alueen vanhoista rakennuksista ainut alkuperäisellä paikallaan sijaitseva säilynyt rakennus.


Vesimylly, vanha rakennus alkuperäisellä paikallaan.

Kotiseutumuseorakennus ja sauna on sijoitettu alueen alkuperäisten, purettujen rakennusten paikoille nykyaikana. Muutama vuosikymmen sitten alueelle tuotu 1700–1800-luvuilla rakennettu kotiseutumuseorakennus on sijoitettu puretun myllärintuvan paikalle. Läheisen Pahkamäen koulun 1900-luvun alussa rakennettu saunakeittola on tuotu myllärin vanhan saunan paikalle jokitörmälle muutama vuosi sitten. Myös aitta ja keinu on tuotu alueelle muualta.

Nautelankosken alueen uusin rakennus Lauri Nautelan museo on rakennettu vuonna 2000, ja se sijaitsee alkuperäisellä paikallaan. Sen täytyy nimenomaan edustaa oman aikansa arkkitehtuuria ja erottua vanhemmista rakennuksista, jotta myös tulevaisuudessa hahmotetaan helposti, mikä rakennus on aidosti miltäkin aikakaudelta. Lauri Nautelan museo ei siis riko Nautelankosken kulttuurimaisemaa, vaan on oman aikansa anti siihen, miten ihmiset ovat muokanneet Nautelankosken maisemaa siitä lähtien kun ovat sinne asettuneet.

Lauri Nautelan museon rakennus on Nautelankosken kulttuurimaiseman tuoreimpia ihmisen toiminnasta kertovia jälkiä.

Nautelankosken alueen aikatasot

Nautelankosken alueen nykymaisema sisältää useita aikatasoja kivikaudesta nykyaikaan, koska alue sijaitsee vanhan kulttuurimaiseman keskellä vesireitin varrella ja alueella on ollut ympärivuotista asutusta jo pitkään.
 
Nautelankosken kaikki aikatasot kietoutuvat maisemassa yhteen. Alueen maiseman eri aikatasojen perustekijät muodostavat sopusointuisen kokonaisuuden, joten maisemaa pidetään kauniina. Sitä pidetään monivivahteisena, koska se koostuu hyvin monista eri osista. Nautelankosken maiseman pitkä historia ja tietoisuus maiseman pitkästä ajallisesta ulottuvuudesta antavat maisemalle tavallista syvällisemmän merkityksen. Tämä taas vaikuttaa osaltaan siihen, että maisema on viehättävä.

Tekstin kirjoitti: museoavustaja

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Vko 12: Kinkereillä

Nautelankosken museo on sopinut Liedon Sotaveteraanien kanssa yhteistyöstä, jonka tavoitteena on tallentaa sotaveteraaniperinnettä museon kokoelmiin. Liedon Sotaveteraanien Korsutuvan esineistö ja kirjakokoelma luetteloidaan ja digitoidaan, veteraaniyhdistyksen nykyhetken toimintaa dokumentoidaan ja mahdollisuuksien mukaan veteraaneja haastatellaan. Veteraanien nykypäivän toiminnan dokumentointi aloitettiin tällä viikolla Korsutuvalla järjestettävillä kinkereillä.

Kinkerit

Kinkerit ovat alunperin olleet kirkon pitämiä kristinopin opetus- ja kuulustelutilaisuuksia, joilla on ollut huomattava kansansivistyksellinen vaikutus. Kinkereillä joutui niin lukutaito kuin Katekismuksen tuntemus koetukselle. Rippikoululaisille kinkerit olivat tärkeät: jos osasi ulkoläksynsä, pääsi osallistumaan rippikouluun ja sen jälkeen ripille ja ehtoolliselle.

Kinkereihin on perinteisesti kuulunut kolme osiota: virsien veisuu, kristinopin opetus ja Katekismuksen kuulustelu sekä Raamattu-tieto ja Raamatun selittäminen.


Kinkerit Korsulla

Liedon Sotaveteraanit ovat järjestäneet kinkereitä Korsutuvalla jo yli 30 vuoden ajan. Korsutupa vihittiin käyttöön vuonna 1976 ja kinkeriperinne aloitettiin pian tuvan valmistuttua. Kinkerit pidetään joka vuosi samoihin aikoihin kevättalvella ja osallistujia on yleensä noin 20 - 30. Tänä vuonna kinkerit piti Liedon seurakunnan kirkkoherra Esko Laine ja kanttorina oli Svetlana Jääskeläinen.

Sotaveteraanien kinkerit eivät ole enää tiukka kuulustelutilaisuus, vaan kinkerit aloitettiin leppoisasti kahvitellen. Kirkkoherra Laine totesi tilaisuuden alussa pitäneensä ensimmäiset kinkerinsä Korsutuvalla 15 vuotta sitten. Ensimmäisestä kerrasta väki on pikkuhiljaa vähennyt. Tällä kertaa paikalle pääsi 22 osallistujaa.
Korstuvan kinkerit noudattivat kuitenkin vanhojen kinkerien sisältöä. Illan kuluessa perehdyttiin jokaiseen kolmeen osioon. Virrenveisuun välissä käsiteltiin kristinopista Herran siunausta. Raamattu-osiossa käytiin läpi psalmia 25 "Älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani" ja selitettiin psalmin kirjoittamisajankohdan ajatusmaailmaa.

Vaikka ketään ei kuulusteltu, niin kinkerit olivat tälläkin kertaa opetustilaisuus: osa lauletuista virsistä oli monille uusia ja Herran siunauksen yhteydessä opetettiin ristinmerkin tekeminen.

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Vko 11: Ilmar Talve -palkinto museon tutkijalle


Nautelankosken museossa tutkijana työskentelevä Helga Lähdemäki vastaanotti tämän viikon keskiviikkona 16.3.2011 Ilmar Talve -palkinnon.

Helga Lähdemäki työskenteli vuonna 2010 Nautelankosken museossa Museoviraston rahoittamassa Myytti-projektissa. Projektin aikana hän luetteloi ja digitoi Lauri Nautelan kokoelmiin kuuluvia valokuvia. Tänä vuonna Lähdemäki jatkaa valokuvien digitointia ja aloittaa valokuvakokoelman jälkeen muun arkistoaineiston digitoimisen. Aikaisemmin hän on työskennellyt museossa vapaaehtoisena Joulupiha-tapahtuman työnäytöksessä sekä luetteloinut museon vanhojen kirjojen kokoelmiin kuuluvia teoksia.


Ilmar Talve -palkinto

Turun yliopiston kansatieteen oppiaine jakaa vuosittain Ilmar Talve -palkinnon vuoden parhaasta opinnäytteestä. Palkinto jaetaan opinnäytteestä, joka on
innovatiivinen, esittelee etnologisen kentän laaja-alaisuutta ja/tai tuo jotain merkittävää uutta tieteen kentälle.
Ilmar Talve -palkinto 2010 annettiin HuK Helga Lähdemäelle hänen kansatieteeseen tekemästään proseminaarityöstään "Silkkiä ja samettia. Esinetutkimus Rauman museon messukasukoista".
Julkistamispuheessa kansatieteen professori Helena Ruotsala kertoi, palkinto päätettiin myöntää Lähdemäen tutkielmalle koska
se palaa perinteisiin ja oppiaineelle tärkeisiin konteksteihin, jotka ovat jääneet viime vuosina valitettavan vähälle huomiolle. Tämän lisäksi tutkimuskohde on kirkollisen esineistön piiristä, jota on kansatieteessä harvemmin käsitelty. 
Palkinnoksi Helga Lähdemäki sai kehystetyn kunniakirjan, oppiaineen kolme viimeisintä julkaisua ja kansatieteen oman t-paidan.

Silkkiä ja samettia. Esinetutkimus Rauman museon messukasukoista

Kasukka 1400-luvulta.
Lähdemäki yhdistää proseminaarissaan esinetutkimusta, tekstiilitutkimusta sekä museokokoelmien analyysiä. Tutkimuksessa tarkastellaan Rauman museon kokoelmiin talletettuja messukasukoita sekä yhtenäisenä ryhmänä että yksittäisinä esineinä. Samalla käsitellään messukasukoissa vuosisatojen aikana tapahtunutta muutosta. Työn lähestymistapa on yksityiskohtaisesti tarkasteleva näkökulma, jossa jokaisesta messukasukasta luodaan oma kokonaisuutensa. Messukasukat on analysoitu lähinnä värin ja symboliikan kautta.

Samettikasukka 1700-luvulta.
Kansatieteen professori Ruotsalan arvioi Lähdemäen tutkielman kiistattomiksi  ansioiksi sujuvasti etenevän kirjoitustyylin, visuaalisen esitystavan sekä parhaimmillaan hyvin tutkimuksellisen otteen. Rauman museo on jo julkaissut Helga Lähdemäen tutkielman.


Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi


keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Vko 10: Tapaus kaulauslauta

Nautelankosken museon kokoelmiin kuuluu muutamia kaulauslautoja. Kaulauslaudat ja niihin kuuluvat tukit halutaan säilyttää pareittain ja asettaa hyllyille niin, että ne ovat suojassa ja pysyvät hyvin omilla paikoillaan. Ajatuksena oli laittaa kaulauslaudat silkkipaperiin ja happovapaisiin pahvilaatikoihin. Oikean kokoisia, pitkiä ja matalia, laatikoita ei ollut valmiina. Niinpä kaulauslaudoille päätettiin askarrella suojakotelot itse.

Suojakotelot tehtiin arkistokansioista, jokaista lautaa ja tukkia kohden tarvittiin kaksi kansiota. Kun kansiot avattiin ja asetettiin limittäin päällekkäin, saatiin tarpeeksi pitkä pahvialusta lautoja ja tukkeja varten.

Tukin ja laudan väliin laitettiin happovapaata silkkipaperia, jotta osat eivät kolhi toisiaan pakettia liikuteltaessa.

Toisen kansion pää taitettiin, kansi käännettiin esineiden päälle ja solmittiin kiinni.
 

Sitten toinen pääty. Pienemmät kaulauslaudat mahtuivat kokonaan koteloon, pidempien kohdalla taitettiin toinen kansi esineiden suojaksi ja jätettiin kansio päästä auki.
 

Kansioista askarreltu valmis suojakotelo on helppo sijoittaa hyllylle, kaulauslaudat pysyvät koteloissa hyvässä järjestyksessä ja samalla paremmassa suojassa kuin avohyllyllä. Ovela mieli nyhjää lähes tyhjästä, kuten eräs arkeologian opiskelija taannoin osuvasti totesi.

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi