Vko 10: Tapaus kaulauslauta

Nautelankosken museon kokoelmiin kuuluu muutamia kaulauslautoja. Kaulauslaudat ja niihin kuuluvat tukit halutaan säilyttää pareittain ja asettaa hyllyille niin, että ne ovat suojassa ja pysyvät hyvin omilla paikoillaan. Ajatuksena oli laittaa kaulauslaudat silkkipaperiin ja happovapaisiin pahvilaatikoihin. Oikean kokoisia, pitkiä ja matalia, laatikoita ei ollut valmiina. Niinpä kaulauslaudoille päätettiin askarrella suojakotelot itse.

Suojakotelot tehtiin arkistokansioista, jokaista lautaa ja tukkia kohden tarvittiin kaksi kansiota. Kun kansiot avattiin ja asetettiin limittäin päällekkäin, saatiin tarpeeksi pitkä pahvialusta lautoja ja tukkeja varten.

Tukin ja laudan väliin laitettiin happovapaata silkkipaperia, jotta osat eivät kolhi toisiaan pakettia liikuteltaessa.

Toisen kansion pää taitettiin, kansi käännettiin esineiden päälle ja solmittiin kiinni.

 

Sitten toinen pääty. Pienemmät kaulauslaudat mahtuivat kokonaan koteloon, pidempien kohdalla taitettiin toinen kansi esineiden suojaksi ja jätettiin kansio päästä auki.

 

Kansioista askarreltu valmis suojakotelo on helppo sijoittaa hyllylle, kaulauslaudat pysyvät koteloissa hyvässä järjestyksessä ja samalla paremmassa suojassa kuin avohyllyllä. Ovela mieli nyhjää lähes tyhjästä, kuten eräs arkeologian opiskelija taannoin osuvasti totesi.

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi

Vko 9: Esineiden suojausta säilytystiloissa

Museoesineiden säilytystiloissa isoja esineitä laitetaan yleensä sellaisenaan hyllyille, pienempiä pakataan ja laitetaan useampia samaan laatikkoon. Museoesineiden suojaamisessa ja säilytyksessä käytetään happovapaita silkkipapereita, -laatikoita, arkistokansioita ja valkaisematonta, käsittelemätöntä lakanakangasta. Lisäksi suojapapereiden välissä voidaan käyttää kuplamuovia, vanua, pahvia ja muita pehmusteita.

Isoja, painavia esineitä hyllyyn laitettaessa on lakanakangas sekä suojana että apuna: kun esineen toinen pää on laitettu hyllyyn kankaan päälle, voidaan kankaan avulla esine liu'uttaa hitaasti kokonaan hyllyyn esineen siitä kärsimättä. Joissain tapauksissa esineitä voidaan suojata myös päältäpäin kankaalla tai silkkipaperilla.
 

Kun kevyet esineet on kääritty huolellisesti silkkipaperiin ja suojattu erikseen tarvittavat kohdat, kuten esimerkiksi nahkalaukuissa soljet, voidaan niitä asettaa samaan paikkaan vieri viereen ja muutama päällekkäin.




Posliinilautasia voidaan säilyttää pinoissa. Lautasten väliin laitetaan silkkipaperiarkkeja estämään kolhiintumista.

Pienesineille hyvä säilytyspaikka on kannellinen pahvilaatikko. Kannellisia laatikoita voidaan pinota päällekkäin niin hyllyyn, seinän vierelle kuin hyllyjen päihinkin. Ja laatikkoja on helppo siirrellä silloin, kun ne etsivöt vielä lopullista paikkaansa. Jos laatikkoon mahtuu vain muutama esine, voidaan esineiden numerot ja nimet kirjoittaa laatikon kylkeen. Jos taas laatikossa on kymmenittäin pienesineitä, laitetaan sisältöluettelo paperille ja paperi laatikkoon sisälle. Laatikon ulkopuolelle on hyvä merkitä kuitenkin esineiden yleinen kattotermi.

Jokainen esine kääritään erikseen huolellisesti silkkipaperiin ja asetellaan varovasti laatikkoon. Samaan laatikkoon kannattaa laittaa samaa materiaalia olevia ja käyttötarkoituksensa puolesta samaan OCM-luokkaan kuuluvia esineitä. Laatikoista on helppo hakea esineitä esimerkiksi näyttelyyn, jos yhdessä on puisia ruokailuvälineitä, toisessa pieniä lasipulloja, kolmannessa maustamiseen liittyvää esineistöä ja neljännessä puukkoja.

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi

Vko 46: Esinelainausta

Ammatillisesti hoidetut museot Varsinais-Suomessa tekevät keskenään paljon yhteistyötä. Museoiden työntekijät tapaavat silloin tällöin yhteisissä koulutuksissa, kokoontumisissa ja ekskursioilla. Keskusteluyhteys muihin museoammattilaisiin on tärkeä. Kulttuurihistoriallisten museoitten työntekijöillä on yhdessä paljon tietoa ja kokemusta, joka keskenään jakamalla saadaan hyödynnettyä laajasti. Yhdessä pohtimalla voidaan kehittää uusia toimintamalleja, löytää ratkaisuja ja katsella asioita useammasta suunnasta kuin pelkästään oman väen kesken keskusteltaessa.

Aiemmissa blogeissa on kerrottu yhteisen kokoelmapoliittisen ohjelman työstämisestä. Ohjelman tekemisen myötä museoiden tiedot toistensa kokoelmista paranevat ja yhteyttä on helppo ottaa, jos tarvitaan esimerkiksi esinelainaa näyttelyyn. Esinelainaus on yleistä ja normaalia museoiden välistä yhteistyötä. Tällä viikolla Nautelankosken museosta lähti joulukuusen jalka lainaan Uudenkaupungin museoon.

Paperityöt ja valmistelut

Kun museoesine lainataan toiseen museoon, siitä täytetään lainalomakkeet – toinen lainaajalle ja toinen lainanantajalle. Lomakkeissa sovitaan laina-ajasta ja lainaan liittyvistä ehdoista. Lomakkeessa määritellään myös lainattavan esineen kunto lainaushetkellä. Jos esinettä ei ole aikaisemmin kuvattu, se yleensä kuvataan ennen lainaksi antamista. Näin säilyy parhaiten tieto esineen mahdollisista vaurioista ennen lainausta. Esineen lainaajalle voidaan antaa myös kaikki esineeseen liittyvät taustatiedot esimerkiksi luettelointilomakkeella, jotta esinettä voidaan parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää näyttelyssä.

Pakkaaminen

Jotta museoesine voidaan kuljettaa toiseen museoon, tulee se pakata hyvin. Pakkaamisessa käytetään yleensä happovapaata silkkipaperia, kuplamuovia ja pahvia. Teippiä käytetään varoen, ettei teippikelaa painamalla vaurioiteta esinettä.

Pakkaaminen suojaa esinettä kulumiselta ja rikkoutumiselta kuljetuksen aikana. Tarvittaessa pakkausmateriaalista askarrellaan esineen osien ympärille laitettavia tukia ja suojia. Kun esineitä pakattaan laatikoihin, voidaan pakattujen esineiden väliin laitta styroksia tai muuta pehmustetta estämään esineiden liikkumista kuljetuslaatikoissa.

Kun esine on viimein suojattu joka puolelta ja paketti kaikkialta kiinni, on laina vihdoin valmis luovutettavaksi.

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi