Vko 35/2020: Nautelankosken sahan raunioiden rakennusinventointi

 

Vanha saha purettiin vuonna 1922.

Aloitin kuukauden kestävän museologian harjoitteluni elokuussa. Opin käytännön kautta erilaisia museoammattilaisen työtapoja ja yhtenä työtehtäväni oli tehdä rakennusinventointi sahan raunioista. Saha on toiminut 1890-luvulta 1950-luvulle saakka.

Sahan rauniot sijaitsevat kuvan tummansinisen pisteen kohdalla. Raunioiden kohdalta alkaa luontopolku.

Uusi saha rakennettiin vuonna 1922.

Tein rakennusinventoinnin toisen harjoittelijan ja museoavustajan kanssa. Aloitimme rakennusinventoinnin tekemällä selvitystyön sahan historiasta. Selvitystyöhön kuului sahan raunioiden sijainnin paikantaminen kartoista sekä jo tehdyn dokumentointityön selvittäminen. Seuraavaksi menimme paikan päälle tekemään kenttätyötä. Otimme mukaan kameran taltiointia varten, kynän ja paperia pohjapiirrosta sekä mittojen merkitsemistä varten ja tietysti kelamitan, jotta saimme välimatkat mitattua. Myös pitkävartisille kumisaappaille oli käyttöä, sillä paikalle oli kasvanut pitkää kasvillisuutta. Onneksi paikka oli tuttu ja sijaitsi aivan Nautelankosken vieressä, joten meidän ei tarvinnut matkata kovin kauas. Aluksi kenttätyö vaikutti melko haastavalta, koska kokonaisuutta ei hahmottanut heti, sillä rauniot olivat peittyneet kasvuston alle. 

Sahan reunakiviä ja kenttätyöläinen.

Sahasta oli jäänyt näkyville reunakiviä, jotka muodostivat alueen, jossa kaksikerroksinen saharakennus oli sijannut. Jäljelle oli jäänyt myös betonirakennelmia, joista isompi sijaitsi reunakivien keskellä. Siinä oli sijainnut saha ja toisessa betonirakennelmassa oli ollut voimasiirtopyörä. 

Sahan betonirakennelmia.

Yksin kenttätyötä oli mahdotonta tehdä, mutta onneksi meitä oli kolme. Yksi meistä otti kuvia niin työnteosta kuin jäljelle jääneistä sahan rauniosta. Mittaustyö täytyi tehdä kaksin, sillä välimatkaa reunakivillä oli monta metriä. Myös maasto oli toden totta haastava, sillä aina ei nähnyt mihin jalalla astuu. Tovin pähkäilimme mikä väli pitää mitata, sillä näkyvyys kentällä oli paikoin heikko, eivätkä kaikki reunakivet erottuneet heti. Paikoin piti olla kädessä sekä kelamitta että kynä ja paperi mittojen merkitsemistä tai luonnoksen tekemistä varten. Aikamme ulkona työskenneltyämme, nälkä yllätti meidät, ja olikin aika siirtyä sisälle kokoamaan tietoja ylös.

Raunioiden mittaaminen oli tarkkaa puuhaa.

Sahan raunioiden pohjapiirustus.

Ensin piirsin sahan rauniot puhtaaksi käsin, sillä kentällä käden jälki ei ole kovin vakaa. Mitään kamalan taiteellista piirustusta ei onneksi vaadittu, vaan suoritukseksi riitti lähinnä piirtää pieniä ympyröitä reunakiviksi ja etäisyydet sai kätevästi viivottimella suoraksi piirrettyä. Seuraavaksi täydensin rakennusinventointilomakkeen, johon täytyi etsiä tietoa sekä sahan rakennuksesta että sen historiasta. Löysin tietoa aikani etsittyäni kirjallisuudesta, arkistosta ja Liedon museon omilta nettisivuilta. Lopuksi liitin vielä sahan raunioiden piirroksen ja muutaman valokuvan lomakkeeseen, ja näin sain sen arkistoitua ja rakennusinventoinnin tehtyä.

Tekstin kirjoitti: museoharjoittelija

Liedon museo 

Viikko 32: Luonnonsuojelualueen hoito

Nautelankosken museo tarkoittaa monille näyttelyitä, Lauri Nautelan kokoelmia, Jonkarin tupaa tai vesimyllyä. Toisille jäävät mieleen varsin näyttävä pato ja sen rajoittaman joen rannalla vanha sauna. Kaikkea tätä yhdistää yksi asia; ne ovat ihmisen rakentamia. Nautelankosken museoalue on kuitenkin paljon muutakin kuin vain isiemme ja äitiemme työn tuloksia, sillä alueella sijaitsee koskea myötäilevä kaunis ja biodiversiteetiltään laaja luonnonsuojelualue.

Nautenlankosken luonnonsuojelualue kuuluu Euroopan unionin Natura 2000 -verkostoon, jonka tarkoituksena on suojella arvokkaita luontokohteita. Nautelankosken luonnossa erityisen arvokkaita ovat sen jokivarsilehdon kasvillisuus ja toisaalta niittyalueet. Nautelankosken alueella on myös luontopolku, joka mahdollistaa monimuotoiseen alueeseen tutustumisen helposti ja vaivattomasti kävelyretken muodossa. Rauhoitettua aluetta ei ole tarkoitettu piknikille tai lemmikkieläinten ulkoiluttamiseen, vaan alue pyritään pitämään luonnontilaisena ja sen eläimistö mahdollisimman häiritsemättömänä.

Luonnonsuojelualue tarjoaa kuitenkin hyvän mahdollisuuden myös eläinharrastajille. Kulkiessaan luontopolun itäisemmällä lenkillä päätyy kulkija lintutornille tai yhtälailla kalaharrastajan jäädessä sillan alapuoliselle koskialueelle avautuu hänelle mahtava tilaisuus perhokalastukseen, johon Nautelankosken lohikanta antaa erinomaisen tilaisuuden. Toisaalta alueella on myös erittäin moninaiset kasvi- ja eläinkunnat, muun muassa harvinaisen laaja perhoskanta.

Nautelankosken luontoalue ei kuitenkaan selviä ilman huolenpitoa. Vuosittain alueella järjestetään vapaaehtoisvoimin niittotalkoot, joiden tavoitteena on kasvilajien monipuolisuuden säilyttäminen. Käytettävät välineet ovat museolle ominaisen perinteisiä: viikate, harava, hanko ja heinäseiväs. Tulosta kuitenkin syntyy ja niittäjien työjälkenä on tälläkin hetkellä pihalla heinäseipäitä, mutta toisaalta itse työn tekijöiden mieleen tallennetut muistot; aherruksen jälkeinen ilta saunomista, grillaamista ja uimista lämmittää mieltä vielä talven kylmimpinäkin iltoina.

Niittotalkoot Nautelankoskella ovat muodostuneet perinteeksi monille osanottajille ja porukan ydin pysyykin vuodesta toiseen samana. Tietysti uusia niittäjiä tulee mukaan ja näin työlle saadaankin taattua jatkuvuus. Tällä tavalla taito siirtyy niittäjältä toiselle ja viikatteen käytön salojen hallitsijoita saapuu jatkossakin talkoisiin.

Nautelankosken luonnonsuojelualueen hoito ei kuitenkaan tarkoita vain niittotalkoita. Vaikka luonnonsuojelualue onkin luontopolkua lukuun ottamatta koskematon – siis ideaalitilanteessa – niin polun raivaaminen ja muut kulloisetkin haasteet pitävät museon väen kiireisenä. 

Tänä kesänä luonnon monimuotoisuutta uhkaamaan on alueelle levinnyt vieraslaji, jättipalsami. Alun perin puutarhojen koristukseksi Himalajalta tuotu kasvi on päässyt leviämään Euroopan luontoon, siis myös Suomeen. Lajilla ei ole täällä luontaisia vihollisia, joten se on hyvin kilpailukykyinen ja saattaa syrjäyttää alleen alkuperäisen lajiston. Jättipalsami on suurikokoinen yksivuotinen kasvi, se saattaa kasvaa jopa kaksimetriseksi.

Luonnonsuojelualueet pyritään pitämään luonnonmukaisessa tilassa, joten vieraslajit mukaan lukien jättipalsami eivät niille kuulu. Jättipalsami leviää tehokkaasti, yksilö voi tuottaa jopa 800 siementä, jotka kasvi voi lennättää jopa seitsemän metrin päähän kasvupaikastaan. Suurin osa itävistä siemenistä versoaa seuraavana vuonna, joten vapaaksi päästessään jättipalsami valloittaa nopeasti uusia elinalueita.

Ongelmaksi Nautelankoskella muodostunut jättipalsami päätettiin hävittää, joten paikalle kutsuttiin talkoot. Kuusi apuun rientänyttä partiolaista huhki kukin kaksi ja puoli tuntia kitkeäkseen jättipalsamiyhteisön juurineen pois luonnonsuojelualueelta. Kasvi on onneksi helppo hävittää, sillä hentojuurisena se nousee maasta kivuttomasti. Kitkeminen tulee kuitenkin tehdä ennen kuin siemenet ehtivät muodostua, sillä kosketettaessa kypsä siemenkota sinkoaa sisältönsä ilmaan ja pienet ja kevyet siemenet pääsevät leviämään eläinten ja muun muassa kenkien mukana uusille kasvualueille.

Ensi kesänä selviää onko jättipalsamiyhdyskunta hävinnyt luonnonsuojelualueelta vai tuleeko taistelua jatkaa. Ongelma on kuitenkin havaittu ajoissa, joten syytä optimismiin on. Vaikka vielä vuoden kulutta muutama yksilö kasvaisi polun varrella, on niiden hävittäminen jo huomattavasti helpompaa ja muualta saatujen kokemusten perusteella on jättipalsami torjunta ollut menestyksekästä, joten on odotettavaa, että muutaman vuoden kuluttua on tämä vieraslaji vain muisto luonnonsuojelualueen historiassa.

On myös hyvä pitää mielessä, että lajistoon kuuluu myös sellaisia lajeja, jotka ihminen on alueelle tuonut – ensimmäiset jo esihistoriallisella ajalla. Muun muassa vuohenputki, pujo ja keltamo ovat todennäköisesti ihmisen toiminnan tuloksena levinneet alueelle. Nämä muinaistulokkaat olivat alun perin rautakautisia lääkeyrttejä. Huolimatta siitä, että vieraisiin lajeihin suhtautuminen luonnonsuojelualueella on aina tapauskohtaista, on varmaa, että yksi perinne tulee jatkumaan; niittotalkoot järjestetään myös ensi vuonna.

Tekstin kirjoitti: museon kesätyöntekijä

Nautelankosken museo

Vko 13: Nautelankosken kulttuurimaisemassa on useita ajallisia kerroksia

Suoritin viime syksynä arkeologian valinnaisten opintojen Kulttuurimaiseman perusteet ja maisemanhoito -osuuden kirjoittamalla esseen otsikolla ”Liedon Kukkarkosken muinaisjäännösalueen kulttuurimaiseman kehitys kivikaudelta nykyaikaan”. Tämä blogikirjoitus on lyhennelmä ja muunnelma tuosta kahdeksan sivun esseestä. Kukkarkosken muinaisjäännösalue sijaitsee Nautelankosken luonto-, kulttuuri- ja virkistysalueella, joten tarkasteltaessa Kukkarkosken kulttuurimaisemaa on syytä ottaa tarkasteluun mukaan koko Nautelankosken alue.

Nautelankosken maisema on ollut kulttuurimaisema jo kivikaudella

Ensimmäiset ihmiset saapuivat Nautelankosken alueelle jo kivikaudella, kampakeraamisena aikana (noin 4300–3500 eKr). Tuolloin alueella ei vielä ollut Aurajokea, vaan nykyinen joki oli merenlahti. Tuon merenlahden pohjukassa oli pieni saari, jonka suojaisuus, meren läheisyys sekä sileä ja kuiva hiekkaranta täyttivät kampakeraamikkojen kaikki vaatimukset. Nykymaisemassa Kukkarkoski I -niminen kivikautinen asuinpaikka- ja kalmistoalue erottuu maastossa kumpareena. Kampakeraamikot eivät vielä jättäneet Nautelankosken alueen luontoon kovinkaan paljon jälkiä, mutta muistona merenranta-ajasta kasvaa alueella yhä joitakin saaristoketojen kasveja.

Nuorakeraamisella kulttuurilla oli maisemaan jo aktiivisempi suhde kuin kampakeraamisella. Nautelankoskella nuorakeraamikot tulevat esille Kukkarkoski I:n kalmistossa, jonka haudoista yksi on nuorakeraaminen. Alueella ei ole havaittavissa erityisesti nuorakeraamisen kulttuurin maisemaan jättämiä jälkiä. Kukkarkoski I:n kivikauden kalmistosta ja asumuksista on mahdollisesti ollut aiemmin näkyvissä maanpäällisiä merkkejä, jotka ovat hävinneet jo hyvin aikaisin alkaneen voimakkaan maankäytön (peltoviljelyn) myötä.



Oikeassa reunassa Kukkarkoski I, kivikautinen asuinpaikka ja kalmisto. Kivikauden aikainen saari erottuu nykymaastossa kohoumana.



Kivikautta myöhäisemmät ihmistoiminnan jäljet Nautelankosken alueella

Kivikautta myöhäisempi asutus ja ihmisen toiminta näkyvät hyvin Nautelankosken nykymaisemassa. Lauri Nautelan museon takana on rautakautisia kuppikiviä, ja luontoalueella kasvavat yhä rautakautisten muinaislinnojen läheisyydestä tavatut lääkeyrttikasvit vuohenputki, pujo ja keltamo. Myös sikoangervo ja syylälinnunherne ovat ilmaantuneet alueelle todennäköisesti rautakaudella, jolloin niiden mukuloita käytettiin ravinnoksi. Keskiajalla Suomen asutuksen piiriin kotiutuneita Nautelankosken luontoalueella kasvavia kasveja ovat nurmilaukka, litteänurmikka, mäkiarho ja hakarasara. Nautelankosken aluetta ympäröivät pellot on raivattu todennäköisesti jo varhain historiallisella ajalla, ja alue on kuulunut jo varhain syntyneeseen historialliseen Nautelan kylään.

Viime vuosisatojen ihmistoiminta näkyy maisemassa muutama sata vuotta sitten rakennettuna vesimyllynä ja myllärin sahan raunioina. Vesimylly on alueen vanhoista rakennuksista ainut alkuperäisellä paikallaan sijaitseva säilynyt rakennus.



Vesimylly, vanha rakennus alkuperäisellä paikallaan.



Kotiseutumuseorakennus ja sauna on sijoitettu alueen alkuperäisten, purettujen rakennusten paikoille nykyaikana. Muutama vuosikymmen sitten alueelle tuotu 1700–1800-luvuilla rakennettu kotiseutumuseorakennus on sijoitettu puretun myllärintuvan paikalle. Läheisen Pahkamäen koulun 1900-luvun alussa rakennettu saunakeittola on tuotu myllärin vanhan saunan paikalle jokitörmälle muutama vuosi sitten. Myös aitta ja keinu on tuotu alueelle muualta.

Nautelankosken alueen uusin rakennus Lauri Nautelan museo on rakennettu vuonna 2000, ja se sijaitsee alkuperäisellä paikallaan. Sen täytyy nimenomaan edustaa oman aikansa arkkitehtuuria ja erottua vanhemmista rakennuksista, jotta myös tulevaisuudessa hahmotetaan helposti, mikä rakennus on aidosti miltäkin aikakaudelta. Lauri Nautelan museo ei siis riko Nautelankosken kulttuurimaisemaa, vaan on oman aikansa anti siihen, miten ihmiset ovat muokanneet Nautelankosken maisemaa siitä lähtien kun ovat sinne asettuneet.

Lauri Nautelan museon rakennus on Nautelankosken kulttuurimaiseman tuoreimpia ihmisen toiminnasta kertovia jälkiä.

Nautelankosken alueen aikatasot

Nautelankosken alueen nykymaisema sisältää useita aikatasoja kivikaudesta nykyaikaan, koska alue sijaitsee vanhan kulttuurimaiseman keskellä vesireitin varrella ja alueella on ollut ympärivuotista asutusta jo pitkään.
 

Nautelankosken kaikki aikatasot kietoutuvat maisemassa yhteen. Alueen maiseman eri aikatasojen perustekijät muodostavat sopusointuisen kokonaisuuden, joten maisemaa pidetään kauniina. Sitä pidetään monivivahteisena, koska se koostuu hyvin monista eri osista. Nautelankosken maiseman pitkä historia ja tietoisuus maiseman pitkästä ajallisesta ulottuvuudesta antavat maisemalle tavallista syvällisemmän merkityksen. Tämä taas vaikuttaa osaltaan siihen, että maisema on viehättävä.

Tekstin kirjoitti: museoavustaja

Nautelankosken museo