Vko 4: Lahjoitusaineiston tie osaksi museokokoelmaa

Olen ollut kuluneen joulu-tammikuun aikana Liedon museossa korkeakouluharjoittelijana. Pääaineenani opiskelen historiaa Turun yliopistossa, mutta harjoittelu on osa museologian opintojani. Harjoittelu Liedon museossa on ollut ensimmäinen kosketus oman tulevan alani aitoon työelämään. Monesta yliopistossa opitusta asiasta on ollut hyötyä harjoittelun aikana, mutta lähes päivittäin olen oppinut aivan uusia asioita – ja juuri tätä vartenhan harjoitteluja tehdään. Museologian harjoittelun tavoitteena harjoittelijan näkökulmasta on päästä tutustumaan mahdollisimman laaja-alaisesti ammatillisesti hoidetun museon toimintaan ja arkiseen työhön. Harjoittelupaikka hankitaan itse, ja tämä mahdollistaakin jokaiselle opiskelijalle juuri itseä kiinnostavaan museoon hakeutumisen. Itselleni Liedon museoon kuuluva Nautelankosken museo oli ykkösvaihtoehto harjoittelupaikaksi, sillä Nautelankoski on ollut minulle Liedossa varttuneena niitä ensimmäisiä museoita, joissa rakkaus historiaan on jo lapsena syttynyt.

Ilokseni sain huomata, että museolla oltiin hyvin joustavia harjoitteluni sisällön suhteen. Minulta kyseltiin mitä itse toivoisin harjoittelulta ja koen päässeeni vaikuttamaan harjoitteluni sisältöön. Koska olen kiinnostunut varsinkin arkistoalasta, sain harjoitteluni 'suureksi projektiksi' runsaasti erilaista arkistoaineistoa sisältävän lahjoituksen tallentamisen. Museolle tullut lahjoitusaineisto liittyy Kyöstilän maatilaan Liedon Hyvättylän kylässä. Kyöstilän tilaa tutkitaan osana Liedon museon Vanhaa vaalien, uutta luoden -kehittämishanketta.

Lahjoitukseen lukeutuu esimerkiksi kirjeitä, asiakirjoja, ohjeita, lehtiä, pienpainatteita, valokuvia sekä esineitä. Osa aineistosta lahjoitettiin museolle fyysisinä objekteina, osa digitoitiin museon kokoelmiin. Harjoittelijalle tämä oli erittäin hyvä aineisto monipuolisuutensa vuoksi, sillä pääsin oppimaan laajasti erilaisten aineistojen käsittelyä.

Aineiston järjestäminen

Siirrytään seuraavaksi tarkastelemaan lahjoituksen tietä kohti museokokoelman osana oloa. Tämän käsittelemäni aineiston kohdalla lahjoittajaa oli jo haastateltu lahjoituksen vastaanoton yhteydessä. Itse pääsin mukaan aineiston käsittelyyn, kun aineistoa alettiin käymään läpi tarkemmin ja ryhdyttiin pohtimaan aineistolle sopivaa arkistojärjestystä. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi samankaltaisten aineistojen arkistointia tavalla, jolla ne ovat helposti löydettävissä tulevaisuudessa vaikka tutkimusta varten. Käsittelemäni aineiston osalta tämä merkitsi esimerkiksi kirjeiden poistamista varoen osin hauraista kirjekuoristaan ja kirjeiden lajittelemista aikajärjestykseen. Kun arkistoaineisto oli kokonaisuudessaan levitettynä työpöydälle, vaikutti urakka kieltämättä kokemattoman silmissä melkoiselta. Pikkuhiljaa päivien kuluessa aineisto alkoi kuitenkin tulla tutuksi, ja digitoimaan päästyäni työ tuntui etenevän vauhdilla. 

Käsityövihon välissä ollut räsymaton kuviomalli.

Aineiston digitointi

Museoesineiden saavutettavuuden kannalta aineiston digitointi on tärkeää. Digitoimalla suojellaan aineistoja turhalta käsittelyltä. Tässäkin lahjoitusaineistossa osa paperisista asiakirjoista oli jo alkanut murtua taitekohdistaan. Varsinkin tällaisille dokumenteille mahdollisimman vähäinen käsittely on tärkeää. Yleisin arkistoaineiston digitointitapa on skannaaminen. Museolla on käytössään tasoskanneri, se muistuttaa tavallista kotiskanneria. Digitoitava aineisto asetetaan skannerin lasille oikea puoli alaspäin. Tasoskannerin lisäksi pääsin digitoimaan suurikokoista aineistoa ”heiluriskannerin” eli Overhead-skannerin avulla. Heiluriskanneri näyttää hieman pieneltä pöytälampulta, ja sitä käytettäessä originaali asetetaan digitointialustalle ja skannaus tapahtuu aineiston päällä ilman, että skanneri koskettaa aineistoa. Heiluriskanneri on erityisen kätevä digitoitaessa kirjoja ja A4 kokoisia suurempia dokumentteja. Tähän lahjoitukseen kuuluvat karjakirjat digitoitiin kokonaisuudessaan heiluriskannerin avulla. Lahjoitusaineistoon kuuluneet esineet, hautajaiskonvehtikääreet sekä makeutusainerasia, digitoitiin valokuvaamalla.

Soletter makeutusainerasia, valmistaja Astra.

Aineiston luettelointi

Yksittäisen asiakirjan status muuttuu merkittävästi, kun se luetteloidaan osaksi museon kokoelmaa. Tällöin asiakirjalle annetaan oma numero, jonka avulla se erotetaan muista museokokoelman objekteista. Liedon museossa dokumentit saavat numeron, jossa näkyy museo, aineistolaji, lahjoittajan numero, asiakirjaryhmän ja viimeisenä asiakirjan numero. Tällä tavalla muodostettu numero on esimerkiksi vuoden 1945 tanssiaiskutsulle annettu numero: LM/ar/206:12:1.

Huolellinen ja selkeää kaavaa noudattava numerointi tekee aineistoista helposti käytettäviä niin museolle itselleen kuin museon ulkopuolisillekin. Aineiston luetteloinnin yhteydessä tehdään myös perustutkimusta. Luetteloitavana olevasta objektista selvitetään niin paljon tietoa kuin mahdollista ja kaikki kirjataan huolellisesti ylös kokoelmanhallintajärjestelmään. Fyysisenä lahjoituksena museolle jäävät esineet myös mitataan ja mitat tallennetaan. Näitä tietoja tarvitaan esimerkiksi, jos objektia suunnitellaan käytettäväksi näyttelyssä. Tällöin kokoelmanhallintajärjestelmästä voidaan suoraan katsoa, olisiko objekti suunnitellulle paikalle sopiva. Luetteloinnin jälkeen museolle jääviin objekteihin merkitään objektinumerot. Arkistoaineiston osalta tämä tarkoittaa pehmeällä lyijykynällä numeron kirjoittamista yleensä asiakirjan kääntöpuolelle. Tämä tuntui varsinkin ensimmäisten objektien kohdalla pelottavalta, sillä työssä kokee olevansa vastuutehtävässä huolehtimassa aineiston säilyvyydestä pitkälle tulevaisuuteen. Pikkuhiljaa kirjoittaminen alkoi kuitenkin tuntua helpommalta, tärkeää on olla tarkkaavainen ja pyrkiä tekemään työnsä niin huolellisesti kuin pystyy.

Aineiston pakkaaminen

Aivan viimeiseksi pääsin pakkaamaan museolle jäävät esineet, arkistoaineistot sekä lehdet arkistokelpoisiin, happovapaisiin laatikoihin. Tässäkin vaiheessa museossa kiinnitetään huomiota aineiston säilymiseen, ja tästä syystä esimerkiksi asiakirjapaperien väliin asetettiin happovapaata paperia suojaksi. Tällöin yhden asiakirjan musteet tai paperissa mahdollisesti olevat hapot eivät pääse vahingoittamaan muita asiakirjoja säilytyksen aikana.  Tuntui upealta päästä viemään tämä ”oma” aineistokokonaisuuteni viimein museon arkistohuoneeseen ja asettamaan laatikot hyllylle muiden aineistojen viereen. Tämä oli aineiston matkan pää tällä kertaa. Kyseessä tuskin on kuitenkaan päätepiste, sillä aineisto on nyt käytettävissä tutkimukseen, ja sen avulla voidaan tulevaisuudessa oppia yhä lisää Liedosta ja sen menneistä asukkaista.

On ollut hienoa päästä olemaan omalla panoksellaan mahdollistamassa lietolaisen kulttuuriperinnön säilymistä. Itselleni museotyötä tehdessä tunne työn tärkeydestä on ollut jatkuvasti läsnä. Harjoittelujaksoni Nautelankoskella on lisäksi entisestään vahvistanut tunnetta, että olen kouluttautumassa oikealle alle.

Blogikirjoitus on kirjoitettu osana Annantuvan ja Kyöstilän alueen yleishyödyllistä Leader-kehittämishanketta Vanhaa vaalien, uutta luoden. Hankkeen tavoitteena on uuden kulttuurikohteen avaaminen Lietoon. Hanke on saanut tukea Euroopan maaseuturahastosta toimintaryhmä Varsin Hyvän kautta.
 
Blogitekstin kirjoitti: alun perin lietolainen, sittemmin Turkuun muuttanut, museologian korkeakouluharjoittelija.

Valokuvat: Liedon museon arkisto; ulkokuvat: Sonja Suomäki

Vko 26/2019: Lauri Nautelan keräämien kolikoiden luettelointia

Olen ollut Liedon museossa tekemässä museologian perusopintoihin kuuluvaa kuukauden mittaista museoharjoittelua. Harjoitteluni aikana olen päässyt tutustumaan käytännössä kulissien takana tapahtuvaan museotyöhön ja samalla olen oppinut paljon uutta. Olen esimerkiksi vetänyt opastuksia, harjoitellut tiedottamista sekä luetteloinut esineitä.

Pääasiallisesti olen keskittynyt harjoittelussani Lauri Nautelan keräämien aasialaisten rahojen luettelointiin. Kolikoiden kanssa työskentely on ollut minulle mieluista, sillä olen kiinnostunut aasialaisista kulttuureista ja olen opiskellut pääaineeni kulttuurihistorian lisäksi esimerkiksi Itä-Aasian tutkimusta sekä kiinan kieltä. Koska suurin osa Lauri Nautelan keräämistä aasialaisista kolikoista on peräisin Kiinasta, on niiden luetteloiminen ollut minulle mahdollisuus hyödyntää Kiinan historian sekä kielen tuntemustani käytännössä.

Kolikoiden tunnistaminen ja luettelointi:

Rahakirjat auttavat kolikoiden tunnistamisessa.

Kiinalaisten kolikoiden tunnistaminen sekä luettelointi ei vaadi kiinan kielen taitoa, mutta kielen osaaminen helpottaa työtä huomattavasti. Kolikoiden kanssa työskentelyssä tärkeintä onkin, että niiden luetteloija kykenee kolikossa olevien merkkien avulla ajoittamaan rahan painovuoden mahdollisimman tarkasti. Painovuoden selvittäminen onnistuu tutkimalla merkeistä, kenen keisarin aikaan raha on painettu. Merkkien tunnistamiseen voi käyttää apuna esimerkiksi ilmaisia sanakirjaohjelmia (esim. Pleco), mihin käyttäjä voi piirtää näkemänsä merkit. Kolikoita voi tunnistaa myös erilaisten kuvia sisältävien rahakirjojen avulla.

Suurin osa luetteloimistani kolikoista on peräisin Qing-dynastian (1644-1911) ajoilta. Tämän aikakauden kolikot ovat usein pyöreitä ja niissä on kaksi puolta. Kolikon etupuolelle on painettu neljä merkkiä. Merkit luetaan järjestyksessä: ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle. Etupuolen merkit kertovat valuutan nimen, sekä vallalla olleen keisarin.

Kiinalaisten kolikoiden merkkien lukeminen.

乾隆通寶, Qianlong Tongbao.

Esimerkkikuvassa on keisari Qianlongin (hallintovuodet: 1735-1796) aikainen kolikko. Kolikossa on merkit 乾 Qian 隆 Long 通 Tong 寶 Bao, joista muodostuu teksti: Qianlong Tongbao. Kolikko on siis Qianlongin ajalta ja sitä kutsuttiin Tongbaoksi. Koska Qing-dynastia oli mantšujen perustama, on tämän aikakauden kolikoiden toisella puolella usein mantšun tai kiinankielisiä merkintöjä. Esimerkiksi kuvassa olevan kolikon takana on merkintä Boo Yün, missä Boo vastaa etuosan bao merkkiä tarkoittaen arvokasta/valuuttaa ja Yün kertoo kolikon olevan Yunnanin provinssissa painettu.

Kaikki kolikot kuvataan yksitellen.

Kun luetteloija on tunnistanut kolikon merkit ja ajoittanut sen painovuoden, kirjataan kolikon tiedot ensin ylös luettelointikirjaan. 

Sitten kolikoiden tiedot siirretään luettelointiohjelmaan ja kolikoille luodaan saatetietolomakkeet.

Saatetietolomakkeeseen kirjataan ylös mahdollisimman tarkasti kolikon painovuosi, arvo, alkuperämaa sekä mitat. Lomakkeeseen kuvaillaan myös kolikossa olevat merkinnät ja siinä mahdollisesti näkyvät kulumisen merkit. Tietojen lisäämisen jälkeen kolikot kuvataan molemmin puolin ja kuvat liitetään lomakkeen yhteyteen. Kolikoiden määrän ollessa suuri jokaiselle kolikolle ei luoda omaa tietolomaketta, vaan yksi esimerkkikuva voi vastata samanlaisten kolikoiden kokonaisuutta.

Lauri Nautela säilytti rahoja muun muassa Koskenlaskija-rasioissa. Museoissa luetteloinnin yhteydessä kolikot sijoitetaan happovapaasta paperista valmistettuihin pusseihin. Rahakokoelma säilytetään pankkiholvissa.

Kolikoiden luettelointi on vaativaa sekä tarkkaa työtä, mutta harjoitteluni aikana pystyin luetteloimaan noin 6000 kolikkoa. Olen siitä hyvin ylpeä.

Kiinnostuitko? Lue lisää: 

British Museumin tukema Money and Medals.org -sivusto.

Cao, Qin: An introduction and identification guide to Chinese Qing-dynasty coins [pdf].

Tekstin kirjoitti: museoharjoittelija

Liedon museo

Vko 14: Kirjojen luettelointi

Nautelankosken museon kirjat

Nautelankosken museolla on kaksi kirjakokoelmaa, käsikirjasto ja vanhat kirjat. Jokainen kirja kuuluu jompaankumpaan kokoelmaan riippumatta siitä, kuka kirjan lahjoittaja on tai onko se museon oma osto. Vanhojen kirjojen kokoelmaan kuuluvat kirjat, joihin ei saa turhaan koskea. Nyrkkisääntönä on, että ennen vuotta 1917 painetut kirjat kuuluvat vanhojen kirjojen kokoelmaan, mutta tästä on poikkeuksia. Esimerkiksi jos kirja on itsenäisyyden aikana painettu mutta hyvin huonokuntoinen tai muuten erityisen arvokas, se kuuluu vanhojen kirjojen kokoelmaan.

Osa kirjoista on esillä Lauri Nautelan museossa vierailijoiden selailtavana.

Museon kirjat on siis joko saatu lahjoituksina tai ostettu. Suurin osa lahjoituksista (arviolta noin 8000 teosta) on saatu Lauri Nautelalta. Hänen lahjoittamansa kirjat käsittelevät esimerkiksi arkeologiaa, historiaa, uskontoa ja vieraita kulttuureja, mutta joukossa on myös kaunokirjallisuutta. Museolle ostetut kirjat ovat lähinnä ammattikirjallisuutta.



Kirjoja odottamassa luettelointia.

Kirjojen luetteloinnin apuvälineitä

Kirjojen luetteloinnin apuvälineitä ovat Yleinen kirjastojen luokitusjärjestelmä (YKL), Yleinen suomalainen asiasanasto (YSA) ja kirjastotietokannat (esim. Vaski). Kirjastojen tietokannat, YKL ja YSA auttavat erityisesti kirjan asiasanojen ja luokan määrittämisessä, ja niistä voi olla apua monessa muussakin kohdassa. YKL on museolla myös monisteina ja YSA kirjana, mutta nettiversiot ovat nopeampia käyttää.

Kirjojen luettelointi sähköiseen tietokantaan

Kirjat luetteloidaan Doris32-luettelointitietokantaan kuten muutkin museon kokoelmat. Jokainen kirja saa juoksevan numeron. Kirjan numero ja muut tärkeimmät tiedot talletetaan Doriksen lisäksi myös pääkirjaan.



Kirjojen luetteloija työssään.

Doris-tietokantaan voi luetteloida joko avaamalla uuden saatetietopohjan tai kopioimalla jo luetteloidun kirjan saatetiedot ja muuttamalla ne uuden kirjan tietoja vastaaviksi. Kopioidessa on oltava tarkkana, että kopioi kuvattoman tiedoston, jotta uuden kirjan kuvaksi ei tule väärä kuva.

Osa Nautelankosken museon kirjoista on aiemmin luetteloitu paperisille luettelokorteille. Näiden kirjojen tiedot tarkistetaan luetteloitaessa kirjat Dorikseen. Paperiseen korttiin merkitään päivä, jolloin kirja on luetteloitu Dorikseen ja jos kirja on digitoitu, myös digitointipäivä merkitään. Jos kirjan tiedot muuttuvat niitä tarkistettaessa, on muutokset muistettava tehdä myös kirjan alkulehdelle ja luetteloitujen kirjojen pääkirjaan.



Luetteloidut kirjat laitetaan lopuksi luokkansa
mukaiselle paikalle kirjahyllyyn.

Doriksen saatetietoihin merkitään kirjan tekijä, teoksen nimi, alkuteos, asiasanat, huomautuksia, museon nimi, sarjan nimi, painopaikka, kääntäjä, ulkoasu, vakinainen sijoituspaikka, kokoelma, luetteloija, museon tunnus, aineistolaji, ISBN, julkaisukieli, luettelointipäivämäärä, väliaikainen sijoitus, luokka, painovuosi, kirjan numero, hankintapäivämäärä ja saantitiedot. Kaikista kirjoista ei voida merkitä kaikkia tietoja, mutta tiedot merkitään aina niin hyvin kuin on mahdollista. Luetteloitaessa kirjaa Dorikseen on oltava valppaana siltä varalta, että jossain kohtaa saatetietoja esiintyy kirjainyhdistelmä dig. ”Dig”-haulla pitäisi löytyä vain digitoituja kirjoja, joten kirja on kuvattava ennen kuin sen voi laittaa hyllyyn. Jokainen kirja kuvataan jossain vaiheessa, ja kirjan kuva lisätään kirjan saatetietojen yhteyteen.



Jos kirjan välissä on arkistomateriaalia kuten postikortteja, lehtileikkeitä tai valokuvia, niiden sijainti merkitään saatekortin huomautuksia-kohtaan. Irtonainen aineisto laitetaan taitettujen papereiden väliin, ja papereihin merkitään, minkä kirjan välistä aineisto on otettu. Arkistomateraali säilytetään myöhempää luettelointia varten.

Tekstin kirjoitti: museoavustaja

Nautelankosken museo

Vk 43: Valokuvien luettelointia

Opetusministeriön myöntämän Myytti-avustuksen turvin Nautelankosken museolle palkattiin kolmeksi kuukaudeksi tutkija luetteloimaan ja digitoimaan valokuvakokoelmaa. Projektin kestettyä nyt kaksi kuukautta, päätimme museon henkilökunnan kanssa kertoa siitä tämän viikon blogikirjoituksessamme. Tähän mennessä olen työskennellyt lähinnä Lauri Nautelan lahjoittamien valokuvien parissa, joista oli ennen projektin alkua luetteloitu vain murto-osa. Alussa lähes kahden muuttolaatikon kokoinen valokuvien pino on pikku hiljaa alkanut selkiytyä ja samalla jo edesmenneestä lietolaisesta, Lauri Nautelasta, ja hänen sukulaisistaan on tullut minulle hyvinkin tuttuja. Tutustumistani lietolaisiin henkilöihin ja maisemiin ovat auttaneet niin museon vakituinen henkilökunta kuin kentällä suoritettu havainnointikin. Lisäksi erityisen suurena apuna minulle on ollut Lauri Nautelan veljen vaimo Ritva Nautela, joka on käynyt tunnistamassa kuvien henkilöitä ja rakennuksia muutaman kerran. Jatkossa tarkoituksena on kutsua myös Liedon sotaveteraaneja tunnistamaan Lauri Nautelan sota-ajan valokuvia, sillä aihepiirin huomioon ottaen, he ovat parhaat asiantuntijat kertomaan keitä ja mitä kuvissa esiintyy.

Luettelointi

Ennen luettelointia kuvat skannataan.

Ennen luettelointia kaikki kuvat, diat ja negatiivit digitoidaan skannerilla, nimetään kokoelman mukaisella juoksevalla numeroinnilla ja tallennetaan niille varattuun kansioon verkkoasemalle. Luetteloitaessa kuva liitetään valokuvan esinekortin tietoihin. Tämän jälkeen luettelointiin käytettävän tietokannan lomakkeelle syötetään kuvan tekniset tiedot, kuten mitat ja tuleva sijainti säilytystiloissa. Muita tietoja ovat muun muassa kuvan sisältö, kuten siinä esiintyvät henkilöt, paikat ja esineet. Sanallinen kuvailu on tärkeä, sillä se mahdollistaa kuvan tunnistamisen, mikäli sen luettelonumero on jostakin syystä myöhemmin kadonnut kuvan yhteydestä. Lahjoittajan tiedot lisätään lahjoituksen mukana kulkevasta talletuslomakkeesta ja kuvan tarkempi omistus- ja käyttöhistoria selvitetään mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi haastattelujen avulla. Luetteloidessa kuvan saama juokseva diaarinumero merkitään lyijykynällä kuvan taakse, mieluiten kulmaan, pienin kirjaimin. Mikäli kuvan kulma on taittunut ja vaarassa irrota (tai jo irronnut), merkitään numero molempiin osiin, jotta kuvan palaset eivät myöhemmän käytön yhteydessä joudu erilleen.

Doris -luettelointiohjelman sähköinen esinekortti.

Asiasanoitus

Valokuvaluetteloinnin tärkeimpiä tehtäviä on asiasanoitus, jonka apuna käytetään muun muassa teosta Yleinen suomalainen asiasanasto. Hyviä apuvälineitä asiasanojen etsimiseen ovat myös erilaiset internetistä löytyvät hakukoneet, kuten Kantapuu -museotietokanta, Tampereen museoiden Siiri-kuvatietokanta  ja Museoviraston ylläpitämä kuvakokoelmat.fi -palvelu. Asiasanan tarkoitus on edesauttaa kuvan löytymistä, kun sitä haetaan sähköisesti siinä esiintyvien asioiden perusteella. Näin ollen onkin tärkeää, että asiasana on luetteloitaessa laitettu lomakkeelle juuri siinä muodossa kuin jossa se esiintyy asiasanaluettelossa.

Käsittely

Valokuvia käsitellään kuten muitakin museoesineitä: varovaisesti ja rauhallisesti, puhtain puuvillahansikkain. Työtasojen, kuten kirjoituspöydän, puhtaanapito on tärkeää, sillä jopa ilmastointilaitteen puhaltama hienojakoinen pöly voi naarmuttaa herkkää kuvapintaa. Vain hetkisen lattialla ollut käsilaukkukin voi pöydälle laskettuna tuoda mukanaan hiekkaa, joten vieraiden esineiden joutumista luettelointiin käytettävälle tasolle tulisi välttää. Tämän vuoksi onkin tärkeää puhdistaa pöytätasot ja työvälineet säännöllisesti.

Säilytys

Aiemmin kuvat liimattiin pahvikorteille.

Säilytettäessä valokuvat pakataan yksittäin arkistokelpoiseen eli happovapaaseen paperiin tai aukkokartonkeihin, jonka jälkeen ne sijoitetaan arkistolaatikkoon. Aiemmin käytettyä kuvien liimaamista pahvialustaan ei enää suositella, sillä nykyään kuvat pyritään pitämään mahdollisimman hyvin alkuperäisessä asussaan. Säilytyslaatikkoon on hyvä merkitä lyijykynällä sen sisältämien kuvien numerot, jotta yksittäinen valokuva löytyy sitä etsittäessä helpommin. Säilytystiloissa ei tulisi käyttää uusia puuhuonekaluja, sillä niistä saattaa haihtua ilmaan valokuville haitallisia yhdisteitä. Jotta valo ei pääsisi haalistamaan kuvia, on säilytystila usein suunniteltu kokonaan ikkunattomaksi ja siellä pidetään keinotekoista valoa päällä ainoastaan kun tiloissa ollaan. Tilojen puolestaan ei tulisi sijaita kellarissa, sillä usein kellaritilojen päällä kulkevat vesijohdot aiheuttavat tällöin vesivahingon vaaran. Tämän vuoksi kuvia ei myöskään saisi säilyttää suoraan lattian tasolla, vaan kaikki valokuva- ja arkistomateriaali tulisi sijoittaa hyllyille tai paloturvallisiin arkistokaappeihin hieman lattiapinnan yläpuolelle. Uusimmissa, nimenomaan museokäyttöön suunnitelluissa rakennuksissa tämä seikka on usein otettu huomioon ja näissä säilytystilat voivatkin turvallisesti sijaita myös kellarissa. Lämpötilan tulee valokuvien säilytykseen käytetyssä säilytystilassa olla 18⁰C ±2⁰ ja suhteellisen ilmankosteuden 30-40 % ±5 % RF. Edellisten tulee myös pysyä vakaina, sillä kosteuden ja lämpötilan muutokset saattavat itsessään olla haitallisia valokuvien säilyvyydelle.

Arkistotilojen kosteustasapainoa tarkkaillaan mittarilla.

Kirjallisuutta:

Tidens tand, Förebyggande konservering. Riksantikvarieämbetet 1999. (redaktör Monika Fjaestad). Artikkeli Pappersdokument. (kirj. Lars Björdal).

Kuvat kunniaan. Museovirasto 1978. (toimittaneet Sirkku Dölle, Thomas Ehrström, Raimo Fagerström ja Timo Syrjänen)

Valokuvien arkistointi. KR-kirjat Oy, 1982. (toimittaneet Sirkku Dölle, Kaija Miettinen ja Pekka Punkari)

Museonhoidon opas paikallismuseoille. Museovirasto 1985.

Tekstin kirjoitti: museossa kuvaprojektin parissa työskentelevä määräaikainen tutkija

Nautelankosken museo

Viikko 19: Museotyötä lämpimässä – sisällä ja ulkona

Koululaispäivät jatkuivat ja ovat nyt edenneet puoliväliin. Tähän mennessä kaikki ryhmät ovat päässeet luontoretkelle hyvässä säässä. Tällä viikolla on ollut suorastaan lämmin.


Tämän viikon on lämpö hellinyt niin museon työntekijöitä kuin helatorstain perhokalastuksen sm-karsintoihin osallistuneita. Ulkona on saatu paljon aikaan: jokainen pihalla kulkija huomaa työn tuloksia perenna- ja kasvimaalla. Sisällä on myös aherrettu, vaikka se ei samalla tavalla näy museokävijöille kuin ulkotyöt. Niinpä tällä viikolla on tullut otettua paljon valokuvia, joten työ näkyy ainakin niissä.

Lauri Nautelan kausittaisten näyttelyiden tila on saanut hieman uutta ilmettä, kun museon suurin vitriini sai uuden maalikuosin. Kotiseutumuseoon kesäksi tuleva näyttely taas eteni tekstien osalta: näyttelyyn tulevien tekstien raakaversiot valmistuivat ja pääsivät ensimmäiseen oikolukuun. Sen jälkeen korjataan ja taas luetaan ja korjataan ja luetaan… Näyttelytekstien hiominen lopulliseen muotoonsa on yleensä aika monivaiheinen prosessi.

Nautelankosken museon kokoelmiin kuuluu melkoinen määrä kirjoja. Pelkästään Lauri Nautelan lahjoittamassa kokoelmassa on noin 8 000 nidettä. Tämän lisäksi museon kokoelmiin kuuluu muita lahjoituksia sekä museon omaksi käsikirjastokseen hankkimia kirjoja. Kirjoja on luetteloitu manuaalisesti tähän mennessä runsaat pari tuhatta. Kirjojen luettelointitietojen siirtäminen museon tietokantaan on aloitettu. Nyt kirjojen luettelointi lähti tauon jälkeen etenemään, kun kirjoja alettiin järjestää hyllyihin uuteen paikkaan. Kirjat järjestetään luokittain aakkosjärjestykseen. Ennen hyllyyn laittamista niiden luettelointitiedot tarkistetaan, tietoja korjataan tarvittaessa ja tallennetaan tiedot luettelointitietokantaan. Suuri urakka on vasta alussa, mutta viikon alussa tyhjinä seisoneista hyllyistä ensimmäinen on jo melkein täynnä.






Ulkona tämä viikko on tehty paljon töitä sekä kasvimaalla että perennamaalla – sekä oman väen että talkoolaisten voimin. Kasvimaa perattiin ja muokattiin. Tänään sinne istutettiin perunat ja sipulit ja kylvettiin mm. porkkanaa, salaattia, retiisiä, tilliä ja persiljaa.




Ensimmäinen sipulikin jo kasvaa…

Kotiseutumuseon pihalla on perinnekasvimaa, johon on istutettu lietolaisten talojen pihoilla kasvavia ja niistä tuotuja perennoja. Nyt kaikki perennat nostetaan ylös. Alue perataan kunnolla ja perustetaan uudelleen, jotta penkki on kunnolla koholla. Valloilleen levittäytyneitä kasveja karsitaan, jonka jälkeen ne istutaan uudelleen perennamaahan.


Kauniit ilmat houkuttelevat museon alueelle retkeläisiä. Niinpä museon pihalla olevaan hiekkalaatikkoon rakennettiin pitkästä aikaa käpylehmäaitaus. Sunnuntaina on kotiseutumuseon pihalla Pihakirkko eli Liedon seurakunnan järjestämä sanajumalanpalvelus. Toivottavasti kaunista säätä riittää ainakin kirkonmenoihin saakka.



Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi
Nautelankosken museo