Vko 4: Lahjoitusaineiston tie osaksi museokokoelmaa

Olen ollut kuluneen joulu-tammikuun aikana Liedon museossa korkeakouluharjoittelijana. Pääaineenani opiskelen historiaa Turun yliopistossa, mutta harjoittelu on osa museologian opintojani. Harjoittelu Liedon museossa on ollut ensimmäinen kosketus oman tulevan alani aitoon työelämään. Monesta yliopistossa opitusta asiasta on ollut hyötyä harjoittelun aikana, mutta lähes päivittäin olen oppinut aivan uusia asioita – ja juuri tätä vartenhan harjoitteluja tehdään. Museologian harjoittelun tavoitteena harjoittelijan näkökulmasta on päästä tutustumaan mahdollisimman laaja-alaisesti ammatillisesti hoidetun museon toimintaan ja arkiseen työhön. Harjoittelupaikka hankitaan itse, ja tämä mahdollistaakin jokaiselle opiskelijalle juuri itseä kiinnostavaan museoon hakeutumisen. Itselleni Liedon museoon kuuluva Nautelankosken museo oli ykkösvaihtoehto harjoittelupaikaksi, sillä Nautelankoski on ollut minulle Liedossa varttuneena niitä ensimmäisiä museoita, joissa rakkaus historiaan on jo lapsena syttynyt.

Ilokseni sain huomata, että museolla oltiin hyvin joustavia harjoitteluni sisällön suhteen. Minulta kyseltiin mitä itse toivoisin harjoittelulta ja koen päässeeni vaikuttamaan harjoitteluni sisältöön. Koska olen kiinnostunut varsinkin arkistoalasta, sain harjoitteluni 'suureksi projektiksi' runsaasti erilaista arkistoaineistoa sisältävän lahjoituksen tallentamisen. Museolle tullut lahjoitusaineisto liittyy Kyöstilän maatilaan Liedon Hyvättylän kylässä. Kyöstilän tilaa tutkitaan osana Liedon museon Vanhaa vaalien, uutta luoden -kehittämishanketta.

Lahjoitukseen lukeutuu esimerkiksi kirjeitä, asiakirjoja, ohjeita, lehtiä, pienpainatteita, valokuvia sekä esineitä. Osa aineistosta lahjoitettiin museolle fyysisinä objekteina, osa digitoitiin museon kokoelmiin. Harjoittelijalle tämä oli erittäin hyvä aineisto monipuolisuutensa vuoksi, sillä pääsin oppimaan laajasti erilaisten aineistojen käsittelyä.

Aineiston järjestäminen

Siirrytään seuraavaksi tarkastelemaan lahjoituksen tietä kohti museokokoelman osana oloa. Tämän käsittelemäni aineiston kohdalla lahjoittajaa oli jo haastateltu lahjoituksen vastaanoton yhteydessä. Itse pääsin mukaan aineiston käsittelyyn, kun aineistoa alettiin käymään läpi tarkemmin ja ryhdyttiin pohtimaan aineistolle sopivaa arkistojärjestystä. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi samankaltaisten aineistojen arkistointia tavalla, jolla ne ovat helposti löydettävissä tulevaisuudessa vaikka tutkimusta varten. Käsittelemäni aineiston osalta tämä merkitsi esimerkiksi kirjeiden poistamista varoen osin hauraista kirjekuoristaan ja kirjeiden lajittelemista aikajärjestykseen. Kun arkistoaineisto oli kokonaisuudessaan levitettynä työpöydälle, vaikutti urakka kieltämättä kokemattoman silmissä melkoiselta. Pikkuhiljaa päivien kuluessa aineisto alkoi kuitenkin tulla tutuksi, ja digitoimaan päästyäni työ tuntui etenevän vauhdilla. 

Käsityövihon välissä ollut räsymaton kuviomalli.

Aineiston digitointi

Museoesineiden saavutettavuuden kannalta aineiston digitointi on tärkeää. Digitoimalla suojellaan aineistoja turhalta käsittelyltä. Tässäkin lahjoitusaineistossa osa paperisista asiakirjoista oli jo alkanut murtua taitekohdistaan. Varsinkin tällaisille dokumenteille mahdollisimman vähäinen käsittely on tärkeää. Yleisin arkistoaineiston digitointitapa on skannaaminen. Museolla on käytössään tasoskanneri, se muistuttaa tavallista kotiskanneria. Digitoitava aineisto asetetaan skannerin lasille oikea puoli alaspäin. Tasoskannerin lisäksi pääsin digitoimaan suurikokoista aineistoa ”heiluriskannerin” eli Overhead-skannerin avulla. Heiluriskanneri näyttää hieman pieneltä pöytälampulta, ja sitä käytettäessä originaali asetetaan digitointialustalle ja skannaus tapahtuu aineiston päällä ilman, että skanneri koskettaa aineistoa. Heiluriskanneri on erityisen kätevä digitoitaessa kirjoja ja A4 kokoisia suurempia dokumentteja. Tähän lahjoitukseen kuuluvat karjakirjat digitoitiin kokonaisuudessaan heiluriskannerin avulla. Lahjoitusaineistoon kuuluneet esineet, hautajaiskonvehtikääreet sekä makeutusainerasia, digitoitiin valokuvaamalla.

Soletter makeutusainerasia, valmistaja Astra.

Aineiston luettelointi

Yksittäisen asiakirjan status muuttuu merkittävästi, kun se luetteloidaan osaksi museon kokoelmaa. Tällöin asiakirjalle annetaan oma numero, jonka avulla se erotetaan muista museokokoelman objekteista. Liedon museossa dokumentit saavat numeron, jossa näkyy museo, aineistolaji, lahjoittajan numero, asiakirjaryhmän ja viimeisenä asiakirjan numero. Tällä tavalla muodostettu numero on esimerkiksi vuoden 1945 tanssiaiskutsulle annettu numero: LM/ar/206:12:1.

Huolellinen ja selkeää kaavaa noudattava numerointi tekee aineistoista helposti käytettäviä niin museolle itselleen kuin museon ulkopuolisillekin. Aineiston luetteloinnin yhteydessä tehdään myös perustutkimusta. Luetteloitavana olevasta objektista selvitetään niin paljon tietoa kuin mahdollista ja kaikki kirjataan huolellisesti ylös kokoelmanhallintajärjestelmään. Fyysisenä lahjoituksena museolle jäävät esineet myös mitataan ja mitat tallennetaan. Näitä tietoja tarvitaan esimerkiksi, jos objektia suunnitellaan käytettäväksi näyttelyssä. Tällöin kokoelmanhallintajärjestelmästä voidaan suoraan katsoa, olisiko objekti suunnitellulle paikalle sopiva. Luetteloinnin jälkeen museolle jääviin objekteihin merkitään objektinumerot. Arkistoaineiston osalta tämä tarkoittaa pehmeällä lyijykynällä numeron kirjoittamista yleensä asiakirjan kääntöpuolelle. Tämä tuntui varsinkin ensimmäisten objektien kohdalla pelottavalta, sillä työssä kokee olevansa vastuutehtävässä huolehtimassa aineiston säilyvyydestä pitkälle tulevaisuuteen. Pikkuhiljaa kirjoittaminen alkoi kuitenkin tuntua helpommalta, tärkeää on olla tarkkaavainen ja pyrkiä tekemään työnsä niin huolellisesti kuin pystyy.

Aineiston pakkaaminen

Aivan viimeiseksi pääsin pakkaamaan museolle jäävät esineet, arkistoaineistot sekä lehdet arkistokelpoisiin, happovapaisiin laatikoihin. Tässäkin vaiheessa museossa kiinnitetään huomiota aineiston säilymiseen, ja tästä syystä esimerkiksi asiakirjapaperien väliin asetettiin happovapaata paperia suojaksi. Tällöin yhden asiakirjan musteet tai paperissa mahdollisesti olevat hapot eivät pääse vahingoittamaan muita asiakirjoja säilytyksen aikana.  Tuntui upealta päästä viemään tämä ”oma” aineistokokonaisuuteni viimein museon arkistohuoneeseen ja asettamaan laatikot hyllylle muiden aineistojen viereen. Tämä oli aineiston matkan pää tällä kertaa. Kyseessä tuskin on kuitenkaan päätepiste, sillä aineisto on nyt käytettävissä tutkimukseen, ja sen avulla voidaan tulevaisuudessa oppia yhä lisää Liedosta ja sen menneistä asukkaista.

On ollut hienoa päästä olemaan omalla panoksellaan mahdollistamassa lietolaisen kulttuuriperinnön säilymistä. Itselleni museotyötä tehdessä tunne työn tärkeydestä on ollut jatkuvasti läsnä. Harjoittelujaksoni Nautelankoskella on lisäksi entisestään vahvistanut tunnetta, että olen kouluttautumassa oikealle alle.

Blogikirjoitus on kirjoitettu osana Annantuvan ja Kyöstilän alueen yleishyödyllistä Leader-kehittämishanketta Vanhaa vaalien, uutta luoden. Hankkeen tavoitteena on uuden kulttuurikohteen avaaminen Lietoon. Hanke on saanut tukea Euroopan maaseuturahastosta toimintaryhmä Varsin Hyvän kautta.
 
Blogitekstin kirjoitti: alun perin lietolainen, sittemmin Turkuun muuttanut, museologian korkeakouluharjoittelija.

Valokuvat: Liedon museon arkisto; ulkokuvat: Sonja Suomäki

Vko 7: Hyllyjä, hyllyjä, hyllyjä

Kun hyllyjä rakennetaan museoesineiden säilytystiloihin, mietitään ensimmäiseksi mitkä esineet sijoitetaan minnekin. Mihin tulevat suuret ja painavat ja minne taas pienemmät ja kevyemmät. Esineitä mitataan, hyllyjä verrataan toisiinsa ja mietitään eri vaihtoehtoja hyllyjen sijoituspaikoiksi. Ja sitten aletaan rakentaa. Kun hyllyjen tolpat on saatu pystyyn, kiinnitetään hyllylevyt esineiden koon mukaan paikoilleen niin, että esineet mahtuvat hyvin hyllyssä olemaan mutta niiden ympärille ei jää turhaa tyhjää tilaa. Tilan käyttö siis maksimoidaan.

Hyllyjen rakentamisessa - niin kuin kaikessa museossa tehtävässä työssä - otetaan huomioon myös säästäväisyys. Olemassa olevat hyllyt ja rakennusmateriaalit käytetään aina uudestaan, kunnes ne ovat saaneet lopullisen paikkansa ja käyttötarkoituksensa.


Vanhojen hyllyjen rakentaminen uuteen paikkaan ja uutta tehtävää tai kohdetta varten on haastavaa. Hyllyjen peruskokoa ei voi muuttaa ja niiden muokkaaminenkin on rajallista. Vaikka hyllyjen rakentaminen ja sijoittelu on suunniteltu ja mitattu etukäteen, käy välillä niin, että vanhoista hyllyistä rakennettu hylly ei toimikaan uudessa paikassa ihan niin hyvin kuin ajateltiin. Silloin täytyy asia miettiä uudelleen. Näin kävi puuesineiden säilytystilojen keskihyllyn kanssa, johon piti sijoittaa isoja esineitä. Mittauksista huolimatta siirretty hylly ei ollut paras mahdollinen vaan puuesineiden säilytystilaan päädyttiin ostamaan uusi hieman erilainen hylly.

Vanha hylly oli rakennettu tietyn mittaisista osista, joten se purettiin myös osissa. Hylly tyhjennettiin, purettiin ja rakennettiin jälleen uudelleen. Hyllyistä osa siirtyi työmiesten huoneeseen, osa kokoelmien hoitohuoneeseen ja osa jäi samaan esineiden säilytystilaan, mutta keskilattian sijaan seinustalle.


 Kun vanhat hyllyt oli saatu purettua, näytti tila hetken aikaa jälleen isolta ja avaralta.

Kunnes lattialle kannettiin uuden hyllyn rakennustarpeet. Niissä riittikin hetkeksi mietittävää, jotta hyllystä saatiin oikeanlainen.

Uusi hylly koostuu neljästä hyllykompleksista, joista vierekkäin asetettuna tuli yksi iso hylly. Hyllylevyjen alla on poikittaisia metallitukia, joten hyllyt kestävät painaviakin esineitä.

 



Parissa päivässä saatiin keskilattian hyllyt tyhjennettyä, purettua, rakennettua uudelleen ja purettujen tilalle pystytettyä uusi tukeva hylly.

Uusissa hyllyissä on vähemmän pystytolppia kuin edellisissä hyllyissä. Rakenteensa vuoksi ne sopivat isojen ja painavien esineiden säilytyksen lisäksi hyvin pitkänmallisten esineiden säilytykseen. Toiseen päähän hyllyä tehtiinkin isojen hyllyvälien lisäksi matalia hyllyvälejä: niihin saatiin mahtumaan taikinakaukalot.

 

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi

Viikko 37: Ryhmiä ja kokoelmapolitiikkaa

Syksyn myötä yhdistykset ja työyhteisöt ovat palanneet arkeen. Tämä näkyy museossa ryhmävierailuina. Parina viime viikkona on museossa ollut jälleen ennakkoon tilattuja ryhmiä. Joillakin museokäyntiin on yhdistetty muitakin kohteita, toisilla museo on ainut vierailupaikka ja aikaa onkin varattu runsaasti. 

Opastetulla kierroksella tutustutaan kaikkiin rakennuksiin ja näyttelyihin. Usein käydään vielä sillalla katsomassa Aurajoen suurinta koskea (joka tällä hetkellä tosin on edelleen niin kuiva, ettei kovin suurelta vaikuta). 

 

Museovierailuun liitetään usein kahvittelu, ruokailu tai molemmat. Museosta on mahdollista varata myös auditorio vaikka koko päivän kestävään koulutukseen tai kokoukseen. Tällöinkin päivän ohjelmassa on yleensä myös museoon tutustuminen ainakin Lauri Nautelan museon näyttelyiden osalta.

Kokoelmapolitiikka

Varsinais-Suomen ammatillisesti hoidetut museot ovat myös kesätauon jälkeen palanneet ruotuun, joten tällä viikolla kokoonnuttiin jälleen työstämään yhteistä kokoelmapoliittista ohjelmaa. 

Nyt paneuduttiin lähinnä kokoelmien sisältöihin. Samalla kun käytiin läpi kokoelmien nykyisiä sisältöjä, pohdittiin keruutoiminnan mahdollisia katvealueita. Seuraavalla kerralla siirrytään kokoelmatoiminnan nykytilanteeseen, sen vahvuuksiin ja uhkiin sekä kehittämiseen. Tarkoitus on myös yhtenäistää Varsinais-Suomen museoissa käytössä olevat lahjoitus-, laina-, poisto-, haastattelulupa- ja mahdolliset muut lomakkeet. Seuraava kokoontuminen on kuuden viikon kuluttua.

Tekstin kirjoitti museoamanuenssi

Nautelankosken museo