Vko 25/2023: Annantupa ja Kyöstilän kellarivaja

 

Annantupa ja Kyöstilän kellarivaja

Liedon keskustassa kirkkotien varrella sijaitseva punainen Annantupa eli Mattila kiehtoo kaupunkilaisten ja ohikulkijoiden mieltä. Tupa on vanhin maallinen rakennus kaupungin keskusta-alueella. Perimätiedon mukaan Otto Mattila rakensi Mattilan torpan Junnilan tilalta vuokratulle maalle Hyvättylän kylään vuonna 1874. Hyvättylän kylä muodostaa periaatteessa yhdessä Pappilan kylän kanssa Liedon keskustan.

Otto Mattilan kasvattitytär Anna Heinonen asui koko elämänsä Mattilassa, jonka mukaan häntä alettiin kutsua Mattilan Annaksi. Anna Heinonen kuoli vuonna 1966. Hänen viimeisen tahtonsa mukaan Mattila siirtyi hänen serkkunsa tyttärelle Onervalle ja tämän aviopuolisolle Eino Kuismalle. Heidän toiveensa mukaisesti Annantupa tuli Liedon museon omistukseen 2017. Samalla myös muut alueen rakennukset ja rauniot tulivat Liedon museon omistukseen. Maapohja on Liedon kaupungin omistuksessa. Puutarhaa ja muita ulkoalueita hoidetaan Liedon museon, kaupungin teknisten palveluiden puutarhaosaston ja Härkätien ympäristönsuojeluyhdistyksen yhteistyönä.

Eino Kuisma kahvittelemassa Annantuvan pihalla kesällä 2019. (Kuva: Anna Vienonen)

Korjaustöitä ei aloitettu Eino Kuisman elinaikana, vaan Annantupa säilytettiin hänelle tutussa asussa. Kuisma vieraili Annantuvalla vielä viimeisenä kesänään. Annantupaan liittyi Kuismalle muistoja jo nuoruusajalta, jolloin hän toimi 4H-neuvojana Liedossa.

Annantupa ja sen pihapiiri sekä Kyöstilän pää- ja talousrakennusten rauniot sijaitsevat muinaismuistolain rauhoittaman Hyvättylä-nimisen kiinteän muinaisjäännöksen alueella. Kyseessä on historiallisen ajan kylätontti, joka löytyi vuonna 2021 Turun yliopiston arkeologian oppiaineen inventoinnissa. Inventointi oli osa Turun yliopiston ja Turun museokeskuksen hanketta Turun keskiaikaiset kylät, jossa selvitettiin keskiaikaisen ja uuden ajan alun maaseutuasutuksen rakennetta ja suhdetta kaupunkiin.

Rakennuksille tehtiin perusteellinen kuntokartoitus ja korjaussuunnitelma vuosina 2021–2022. Varsinais-Suomen alueelliselta vastuumuseolta pyydettiin lausunto Annantuvan alueesta ja rakennusten kunnostamisesta. Lausunnossa todetaan, että rakennuksilla on sekä kulttuurihistoriallista että maisemallista arvoa. Alkuperäisellä paikallaan sijaitseva Annantupa on tunnistettu suojelun arvoiseksi jo vuonna 1991 vahvistetussa asemakaavassa ja se tulee säilyttää nykyisellä paikallaan. Korjaustyöt on syytä suorittaa mahdollisimman paljon vanhoja rakennusosia säilyttäen, käyttäen korjauksissa perinteisiä materiaaleja ja rakennusteknisiä ratkaisuja.

Rakennuskonservaattori Piritta Ernvall tutkimassa Annantuvan vaurioita vuonna 2021. (Kuva: Liedon museo)

Maaseudun yritys- ja hanketukien haut käynnistyivät kesäkuun lopussa. Liedon museo haki Leader Varsin Hyvän kautta rahoitusta yleishyödylliselle investointihankkeelle ja hankkeen rahoitushakemus on jätetty Hyrrä-asiointipalveluun. Hakemuksen käsittelee ensin Leader-ryhmä Varsin Hyvä ry:n hallitus, jonka seuraava kokous on lokakuussa. Tämän jälkeen hakemus menee Varsinais-Suomen Ely-keskukselle, joka tekee lopullisen rahoituspäätöksen.  Rakennukset ovat huonokuntoisia, mutta kunnostettavissa. Ennen kuin toimintaa alueella ja rakennuksissa voidaan kehittää, pitää rakennukset kunnostaa niin, että ne säilyttävät kulttuurihistoriallisen arvonsa, ovat turvallisia ja monipuolisesti käytettävissä museo- ja kulttuuritoimintaan. Pienimuotoisia toimenpiteitä voidaan aloittaa omalla riskillä jo ennen rahoituspäätöstä, mutta suuremmat korjaustyöt tehdään vasta rahoituksen varmistuttua. 

Jos Vanhassa vara parempi -hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen, hanke toteutetaan Varsinais-Suomen Ely-keskuksen alueella Liedossa vuosina 2023–2025. Hankkeen toteuttaa Liedon museo.

Kyöstilän kellarivajan katto on pahasti notkahtanut ja koko rakennus on vinossa. (Kuva: Liedon museo)

Annantuvan historiasta voit lukea lisää tästä linkistä: https://www.liedonmuseo.fi/annantupa

Blogitekstin kirjoitti: museon tutkija 

Vko 48/2017: Hylky meressä – rautainen aikakapseli

Liedon seurakunnan Toimintatorstaissa 23.11. Liedon museo piti luennon metallirunkoisten laivojen hylyistä.  

 

Aikalaispiirros SS Lusitanian uppoamisesta vuonna 1915. Kuva: Wikimedia Commons.

Metallit otettiin osaksi laivojen rungon rakennusmateriaaleja 1800-luvun aikana, teollisen vallankumouksen yhteydessä. Täysrautaiset sekä teräksiset laivat olivat hiljalleen syrjäyttämässä puurunkoiset laivat 1800-luvun loppupuolella. Varhaisia metallirunkoisia aluksia ei ole juurikaan silti säilynyt, vaikka rautarunkoisten laivojen keskimäärinen keski-ikä oli noin 25 vuotta aktiivikäytössä. Tämä johtuu pitkälti 1800-luvulle tyypillisestä säästäväisyydestä. Etenkin laivastojen käytöstä poistuneet laivat myytiin romuttamoille romumetallin raaka-aineeksi. Jäljelle laivoista jäivät vain mahdolliset rakennuspiirustukset, jos ne eivät ole kadonneet tai tuhoutuneet, sekä valokuvia tai maalauksia.  

 

Lusitanian lämminvesikattila nykyään, noin sata vuotta uppoamisen jälkeen. Kuva: Wikimedia Commons.

Kauppa- ja matkustajalaivastoissa säästäväisyys näkyi toisin. Laivoihin asennettiin moottoreita, jotta miehistön määrää voitiin pienentää, ja monia laivoja purjehdittiinkin alimiehityksellä. Laivoja myös jätettiin huoltamatta. Teknologia kehittyi niin vauhdikkaasti, että vastavalmistunut laiva oli jo valmistuttuaan vanhentunut. Hoitamattomuus ja miehistön alimitoitus työmäärään nähden tekivät monista laivoista varsin nopeasti merikelvottomia. Liikennöintiä kuitenkin jatkettiin, koska säästäväisyyden nimissä oli syntynyt ajatusmalli vielä-yksi-matka, one-more-voyage, jonka johdosta useimmat alukset kohtasivat loppunsa haaksirikossa. 

Tästä syystä enemmistö laivojen hylyistä, jotka ovat uponneet ennen ensimmäisen maailmansodan päättymistä, ovat matkustaja- ja rahtilaivoja. Yhteensä vuosien 1890–2004 välillä uponneiden laivojen hylkyjä tunnetaan maailman meristä noin 8 500. Suurin osa näistä on uponnut toisen maailmansodan aikana. Vaikka tunnettujen hylkyjen määrä on itsessään suuri, siitä puuttuu silti yhä monia hylkyjä. Osa uponneista laivoista on yhä kadoksissa ja sijainniltaan tuntemattomia.

SS Titanic upposi 1912. Kuvassa on laivan keula, noin 70 vuotta uppoamisen jälkeen. Kuva: Wikimedia Commons.

Mitä kaikkea hylky sitten on?  

Varmuudella tiedetään, että hylyt ovat keinotekoisia koralliriuttoja, joiden olemassaolo tukee paikallisen ympäristön moninaisuutta tarjoamalla kasvualustan erilaisille merikasveille ja suojaa erikokoisille eliöille. Tämän lisäksi metallisten laivojen hylyt ovat lähes aina myös hautoja. Ellei vainaja ole jäänyt loukkuun säilymiselle otollisiin olosuhteisiin, ei hänestä pitkän ajan kuluttua ole jäljellä enää edes luita. Saavutettuaan sadan vuoden iän, hylky muuttuu muinaisjäännökseksi. YK:n  koulutuksen, tieteen ja kulttuurin järjestö UNESCO on määrittänyt  sadan vuoden iän rajapyykiksi kansainvälisellä tasolla vuoden 2001 konferenssissa. Suomen omassa muinaisjäännöslaissa tämä ikäraja on ollut jo vuodesta 1963!

SS Lusitanian hytin ikkuna on nykyään rapujen koti. Kuva: Wikimedia Commons.

Linkki sukeltajien videoon Ahvenanmaan rannikolla olevasta höyrylaiva Fråck:esta (10 min).

Tekstin kirjoitti: museoharjoittelija
Liedon museo

Vko 48/2014: Viinamäen muinaisjäännösalueen dokumentointi ja koekuopitus

Nautelankosken museo toteutti vuosina 2012 - 2013 arkeologisen kokonaisinventoinnin Liedon Viinamäen käytöstä poistetun hautausmaan alueella. Alueelta kirjattiin tuolloin muinaisjäännösrekisteriin kalusto- ja leikkaushuoneen raunio, kaksi 1800-luvun lopulle sijoittuvaa torpan paikkaa sekä joitakin rajakiviä.

Raunion itäpääty syksyllä 2012. (NKM/va/8598)

Raunion länsipääty syksyllä 2012. (NKM/va/8607)

Viinamäen hautausmaa otettiin alun perin käyttöön vuonna 1890, koska kirkkomaan hautapaikat olivat loppuneet eikä sen laajentamiseen saatu lupaa. Viinamäen käytöstä luovuttiin jo vuonna 1907, sillä sen maaperä oli liian kostea arkkuhautauksille.

Viinamäen hautausmaan muistomerkkejä vuonna 1981. (NKM/va/98:1)

Liedon seurakunta ja Nautelankosken museo päättivät toteuttaa syksyn 2014 aikana Viinamäen alueella kalusto- ja leikkaushuoneen raunioiden dokumentoinnin sekä torpanpaikkojen koekaivauksen. Tutkimustyöhön ryhdyttiin Liedon seurakunnassa vireillä olevan
Viinamäen hautausmaan uudelleenkäyttösuunnitelman johdosta. Viinamäen tutkimus oli osa Nautelankosken museon Onks tääl tämmöstäki ollu? – Liedon kulttuurimpäristön dokumentointihanketta.

Kalusto- ja leikkaushuoneen raunio nähtynä etelästä ennen
raivaustöiden alkua elokuussa 2014. (NKM/va/88:3)

Alueen dokumentoinnin kenttätyöt toteutettiin 8. – 13.9.2014. Raunio otettiin dokumentoinnin yhteydessä paremmin esille poistamalla alueelta risukkoa ja pintamaata.

Raunion itäpäätyä puhdistetaan. (NKM/va/88:133)

Raunion länsipäädyn kivijalassa on kaksi kivistä ladottua seinämää,
joiden välissä on eristeenä paksu maakerros. (NKM/va/88:158)

Torppien paikoille ja rauniolle kaivettiin kaikkiaan viisi koekuoppaa, joista otettiin yhteensä kolme maanäytettä. Näytteistä tehtiin makrofossiilianalyysi Helsingin yliopistossa. Kenttätöiden lisäksi tehtiin arkistotutkimusta.

Raunion koekupasta otetaan makrofossiilinäytettä. (NKM/va/88:53)

Suoritetun dokumentointityöviikon lopuksi kohteella järjestettiin yleisölle opastus Euroopan kulttuuriympäristöpäivänä 13.9.2014. Kierroksella kerrottiin Viinamäen hautausmaan kulttuurihistoriallisista vaiheista ja alueella kuluneen viikon aikana käytetyistä arkeologisista kaivausmenetelmistä.

Opastuksen yhteydessä yleisöllä oli mahdollisuus kokeilla kaivaustyötä
kalusto- ja leikkaushuoneen raunion koekuopalla. (NKM/va/88/181)

Toteutetun tutkimustyön tuloksena tiedot Viinamäen vanhasta hautausmaakohteesta täsmentyivät huomattavasti. Muinaisjäännöksen rajoja sekä alueella sijainneiden torppien paikkoja pystyttiin tarkentamaan.  Kalusto- ja leikkaushuoneen raunion rakenteesta sekä rakennuksen vaiheista saatiin arkisto- ja kenttätutkimuksin lisää tietoa.

Viinamäen dokumentoinnin ja koekuopituksen raportti valmistui marraskuussa ja on julkaistu tutkimusluvan myöntäneen Museoviraston ylläpitämässä muinaisjäännösrekisterissä, josta löytyy tietoa monista muistakin Liedon muinaisjäännöksistä. Viinamäkeä koskevat raportit pääsee lukemaan alla olevista linkeistä.

Viinamäen dokumentointi ja koekuopitus -raportti vuodelta 2014
Viinamäen inventointiraportti vuodelta 2013

Nautelankosken museon Onks tääl tämmöstäki ollu? - Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke tallettaa tietoa jatkuvasti muuttuvasta lietolaisesta kulttuuriympäristöstä. Hankkeessa dokumentoidaan pääasiassa ennen vuotta 1950 rakennettuja talous- ja ulkorakennuksia. Nyt tehtävä dokumentointi täydentää aiemmin tehtyjä rakennusinventointeja, jotka keskittyivät asuinrakennuksiin. Hanke rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2007–2013. Rahoitus on haettu Leader-ryhmä Varsin Hyvä ry:n kautta ja hanke toteutetaan Varsinais-Suomen Ely-keskuksen alueella. Dokumentointihankkeen tutkijana työskentelee Helga Lähdemäki.

Nautelankosken museo

Nautelankosken museo vastaa tämän blogi-kirjoituksen tietosisällöstä.

Varsinais-Suomen ELY-keskus on rahoittanut tätä kirjoitusta.

Viikko 23: Savijokilaakson rautakausi

Savijoki on noin 28 kilometriä pitkä Aurajoen sivujoki, joka alkaa Tarvasjoen Liedonperältä ja laskee Aurajokeen noin 200 metriä Vääntelänkosken alapuolella Liedossa. Joki on hyvin kapea ja mutkainen sekä savinen, ehkä jopa savisempi kuin Aurajoki. Muiden lounaisen savikkoalangon jokien tapaan se virtaa V-kirjaimen muotoisessa vakolaaksossa. Savijokilaakson maisema on rikkonaisempi kuin Aurajokilaakson, ja näkymät ovat vaihtelevia ja pienialaisia. Maisema jylhenee yläjuoksua kohti. Suurimmilta osin joki virtaa maalaismaisemassa, johon kuuluvat viljelykset, metsäsaarekkeet, niityt ja pienet kyläyhteisöt. Jokiäyräät ovat monin paikoin maisemallisesti näyttäviä, ja koko Savijokilaakso on arvokas maisemakokonaisuus. Savijoki oli muodostunut jo rautakauden alussa, jolloin merenlahti ulottui Turun tuomiokirkon seudulle. Rautakausi käsittää Lounais-Suomessa ajanjakson noin 500 eKr.–1300 jKr.

Savijokilaakson kyliä peruskartalle sijoitettuina. Savijokilaakso on rajattu katkoviivalla. Karttapohja: digitaaliset karttalehdet L3324L, L3324R, L3342L, L3413L, L3413R ja L3431L.

Selitys: Punainen: kylä josta löydetty rautakautisia kiinteitä muinaisjäännöksiä, sininen: muu kylä josta löydetty rautakautta, ruskea: muu kylä. 1: Loukinainen, 2: Sillilä, 3: Vähä-Vankio/Ratu, 4: Ketola, 5: Kärpijoki, 6: Kahloja, 7: Taatila, 8: Viikka, 9: Karvala, 10: Pettinen, 11: Raukkala, 12: Ankka, 13: Pränikkälä, 14: Pokkola, 15: Mellilä. Musta risti: Liedon kirkko.

Savijokilaaksosta tunnetaan tällä hetkellä varmoja kiinteitä rautakautisia muinaisjäännöksiä Kärpijoen, Karvalan, Pettisten ja Raukkalan kylistä. Viikan linnavuoren ja Pokkolan Kärmeorvonmäen luonne on epäselvä, joten ne ovat mahdollisia rautakautisia linnavuoria. Kiinteiden muinaisjäännösten lisäksi Savijokilaaksosta on löydetty irto-, uhri- ja kätkölöytöjä. Vähä-Vankion/Ratun kylästä on löydetty hevosenkenkäsolki, Raukkalasta kolme rannerengasta, Pokkolasta rautainen keihäänkärki ja Mellilästä tuluskivi. Raukkalan rannerenkaat on todennäköisesti kätketty, ja Mellilän tuluskivi lienee uhrilöytö.

Asuinpaikat ja kalmistot ovat varmimpia rautakautisen asutuksen merkkejä. Karvalasta tunnetaan kaksi asuinpaikkaa ja yksi kalmisto, Pettisistä yksi asuinpaikka ja yksi kalmisto ja Raukkalasta yksi mahdollinen asuinpaikka, yksi mahdollinen kalmisto sekä yksi asuinpaikka ja/tai kalmisto. Rautakaudella on siis ollut varmasti asutusta Karvalassa, Pettisissä ja Raukkalassa. Karvalasta tunnetaan myös kuppikallio ja kaksi kallioon hakattua tuluskiven kuvaa, Pettisistä aselöytö ja Raukkalasta kaksi kuppikalliota. Kärpijoelta tunnetaan vain kaksi kuppikalliota eikä lainkaan asuinpaikkaa tai kalmistoa, vaikka muualla Savijokilaaksossa kuppikalliot sijaitsevat rautakautisen asutuksen lähellä. Kärpijoen kuppikallioiden läheisyydessä sijaitsee tosin Ristimäki-niminen paikka, missä paikannimen perusteella voisi sijaita muinainen kalmisto (ks. esim. tämä). Lisäksi historiallisen ajan kylätontit ja rautakautiset muinaisjäännökset sijaitsevat Savijokilaaksossa hyvin samoilla alueilla. Todennäköisesti asutus on Savijokilaaksossa jatkunut suunnilleen samoilla paikoilla rautakaudesta keskiaikaan ja myöhempään historialliseen aikaan, ja kylätonttien tutkimus voisi tuoda esiin lisää rautakautisia asuinpaikkoja.

Savijokilaaksossa on tehty kolme arkeologista inventointia eli selvitystä alueen muinaisjäännöksistä. Ensimmäisen teki Kustaa Killinen jo vuonna 1877 inventoidessaan Liedon pitäjän Maskun kihlakuntaan kuuluvana. Vuonna 1878 ilmestyneessä inventointikertomuksessa mainitaan ilmeisesti Pokkolan Kärmeorvonmäellä sijaitseva kivivalli nimellä ”Nunnain aitaa”. Seuraavaksi Savijokilaakson inventoi Matti Huurre vuonna 1954 osana Liedon pitäjän kiinteitten muinaisjäännösten inventointia. Viimeisimmän inventoinnin teki Kaisa Lehtonen vuonna 2000 inventoidessaan Savijokilaakson alajuoksulta Raukkalaan Hiiden ja Moision kylien ohella. Raukkalan yläpuolista Savijokilaaksoa ei siis ole inventoitu vuoden 1954 jälkeen, mistä voi johtua varmojen kiinteiden muinaisjäännösten ”puuttuminen” sieltä. Pokkolasta löydetty rautainen keihäänkärki ja Kärmeorvonmäen mahdollinen linnavuori viittaavat siihen, että uusi tutkimus voisi tuoda esiin rautakautisia asuinpaikkoja ja kalmistoja myös sieltä ja ehkä myös Pokkolan ja Raukkalan välissä sijaitsevista Pränikkälän ja Ankan kylistä. Sen sijaan Mellilästä löydetty tuluskivi ei todennäköisesti viittaa rautakautiseen asutukseen. Jukka Luoto kirjoittaa Liedon historia I  -kirjassa, että tuluskivet ovat Liedossa todennäköisesti uhrilöytöjä, jotka on uhrattu eräretkellä vetiseen paikkaan. Mellilän tuluskiven sijainti kaukana muista Savijokilaakson rautakautisista löydöistä voisi viitata juuri tähän.

Nautelankosken museo järjestää lauantaina 1.9.2012 kello 10 pyöräretken Savijokilaakson rautakautisille muinaisjäännöksille. Retki sopii kaikille esihistoriasta kiinnostuneille. Katso lisätiedot museon Tapahtumakalenterista tai Fillarikalenterista.

Tekstin kirjoitti museoavustaja
www.nautelankoski.net

Vko 40: Retki linnavuorelle

Viime viikolla olimme museoväen yhteisellä retkellä kohteenamme Kaskalan linnavuori. Linnavuoren paikantamisen apuna meillä oli kartta sekä Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä löytyvät koordinaatit. Ajomatkaa museolta Kaskalaan oli muutama kilometri. Kävelymatkaa ei ollut paljoa ja yllättävän nopeasti olimme linnavuoren laella. Kiipeämistä ei juurikaan ollut, koska saavuimme vuorelle sellaisesta suunnasta, että maasto oli jo automatkan aikana kohonnut jonkin verran ja nousimme vuoren laelle loivaa rinnettä pitkin.

Vuoren laella kerrattiin muinaisjäännösrekisterin
kertomat tiedot linnavuoresta.

 

Kaskalan linnavuori

Kaskalan linnavuori on kahteen mäkeen jakautuva esihistoriallinen muinaislinna. Retkemme kohteella, pohjoisemmalla kalliomäellä, on edelleen osittain jäljellä  mäen keskikohdan poikki  kulkeva kivivalli. Se on rakennettu suurista kivistä ja on parhaimmillaan parin metrin levyinen.

Kaskalan linnavuori on tunnettu jo kauan. Ensimmäisen kerran linnavuorta kävi tutkimassa Appelgren jo vuonna 1886. Muinaisjäännösrekisterissä Kaskalan linnavuori on lajiltaan kiinteä muinaisjäännös, tyypiltään puolustusvarustus, tarkemmin muinaislinna. Kallion etelän puoleisella penkereellä on paljon irtokiviä, joukossa melko isojakin lohkareita. Vuoren länsireuna putoaa jyrkästi alaspäin.

Vaikka linnavuori ei ole puhtaaksi perattu paljas linnavuori, oli näkymät puiden välistä alas viljavaan laaksoon ja kohti Aurajokea huikeat. Koska kivivallien jäänteet ja suuret irtokivet erottuivat selkeästi metsittyneestä vuorenrinteestä oli vuorella seistessä helppo luoda mielikuvaa aiemmista jykevistä vallituksista. Kaskalan linnavuori on arkeologisesti mielenkiintoinen ja melko helposti saavutettava tutustumisen arvoinen kohde.

Kauniita syyspäiviä!

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi