Näytetään tekstit, joissa on tunniste perinteinen rakentaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perinteinen rakentaminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. heinäkuuta 2020

Vko 29/2020: Punamultamaalin keittoa


Ennen keittämistä pata eristettiin palovillalla.
Aloitin kolmen kuukauden museoharjoitteluni kesäkuussa ja pääsin heti ensimmäisellä harjoitteluviikollani seuraamaan punamultamaalin valmistusta. Punamultamaalia keitettiin
Nautelankosken museossa perinteisin menetelmin. Maalin keiton valmistelut aloitettiin aamulla noin kello kahdeksan aikaan, jolloin punamultamaalin keittoon käytettävä pata eristettiin palovillalla ja padan alle rakennettiin tulipesä. Maalia valmistettiin noin viisi tuntia, josta keittoaika oli noin kolme tuntia.

Käytimme punamultamaalin keitossa Museoviraston ohjetta               (Panu Kaila): 

40 l vettä 
1.6 kg rautasulfaattia 
3.2 kg ruis- tai vehnäjauhoja
6.6 kg punamultaa 
1.3 l vernissaa 
53 g suolaa

Koska maalia oli tarkoitus keittää 40 litraa, kaadettiin pataan valmisteluiden jälkeen vettä noin 30 litraa ja sytytettiin tuli. Keittopataan täytyy jäädä reilusti tilaa, koska maali saattaa kuohahtaa helposti yli. Jäljelle jäänyt 10 litraa vettä jaettiin kahteen ämpäriin ja ämpäreissä olevaan kylmään veteen sekoitettiin vehnäjauhot, sillä jauhoja ei kannata kaataa kaikkia samaan astiaan. Nautelankosken museossa maalin valmistamiseen käytettiin vehnäjauhoja, mutta punamultamaalin valmistuksessa voi käyttää myös ruisjauhoja. Ruisjauhon käyttö keittomaalin valmistuksessa on ollut perinteinen tapa ja se oli ennen yleisempää, sillä ruisjauho oli halvempaa kuin vehnäjauho.

Rautasulfaatin jälkeen pataan lisättiin vehnäjauhoseos.
Ensin veteen lisättiin rautasulfaatti hyvin sekoittaen. Rautasulfaatti toimii maalin kiinnitysaineena. Seuraavaksi joukkoon kaadettiin veteen sekoitetut vehnäjauhot. Vehnäjauhoseos on hyvä lisätä pataan, kun vesi on lämmennyt höyryäväksi, mutta ei vielä kiehu. Vehnäjauhojen lisäämisen jälkeen punamultamaaliseosta haudutettiin noin kolme tuntia koko ajan hämmentäen. Keitoksen lämpötilaa säännösteltiin tulipesää kohentamalla. Tulipesästä poistettiin palavaa puuta lapiolla, jos keitos alkoi kiehua liikaa. Vehnäjauhoseosta hitaasti hauduttamalla punamultamaaliin saatiin hyvä liisteri.

Maalipohjan rakenne tarkistettiin ja lisättiin keitokseen vernissaa.
Kun maalipohjaa oli haudutettu noin kolme tuntia, tarkistettiin sen rakenne. Kun sekoitusmelan kärjestä valuva seos on nauhamaista eikä pisaroi, on liisteri valmis. Tässä vaiheessa maaliin voi lisätä öljyä maalia vahvistamaan. Museolla käytimme vernissaa. Vernissaa on hyvä lisätä aina, jos maalattava pinta on hyvin sileä tai tiivis.

Viimeisenä joukkoon lisättiin punamulta sekä suolaa.






Seuraavaksi joukkoon lisättiin sekoittaen punamulta, jonka lisäyksen aikana seoksen kuumentumista kiehuvaksi pyrittiin välttämään, koska punamulta saattaa kuohua voimakkaasti yli. Kun punamulta oli sekoitettu hyvin seokseen, lisättiin joukkoon vielä punamultamaalin säilyvyyttä edistävää suolaa. Suolaa lisäämällä punamultamaalin säilyvyysaika on noin 1-2 viikkoa.

Valmista maalia testattiin laudankappaleeseen.
Punamultamaalia testattiin sivelemällä sitä laudankappaleeseen. Maali on valmista, kun se levittyy hyvin ja koekappaleesta ei sen kuivuttua irtoa punamultaa kädellä pyyhkäisemällä.








Vernissa paksuntaa maalia ja jäähtyneenä keittomaali on hieman tiksotrooppista eli hyytelömäistä. Tarvittaessa maalia voi ohentaa suolavedellä, mutta sen käyttöä olisi syytä välttää, koska suolavesi vähentää maalin liisteripitoisuutta. Maalia voi notkistaa myös lämmittämällä sen uudelleen.

Nautelankosken myllyn uudet räystäslaudat maalattiin punamultamaalilla.
Kun maali oli valmista, pääsin muutaman päivän päästä hetkeksi kokeilemaan lautojen maalaamista. Työmiehet maalasivat Nautelankosken museon myllyn uudet räystäslaudat ja asensivat ne paikoilleen. Museon asiakkaat ovatkin jo kehuneet myllyn päädyn uutta ilmettä!

Myllyn kunnostettu pääty näyttää nyt tältä.


Tekstin kirjoitti: Museoharjoittelija
Liedon museo

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Vko 29: Piilukirves ja punamultaa

Kotiseutumuseon kamjossa esillä olevan Piilukirves ja punamultaa –näyttelyn idea syntyi Nautelankosken museon Myllärin sauna –hankkeen myötä. Läheisen Pahkamäen koulun saunakeittola siirrettiin muutama vuosi sitten koulunmäeltä museon pihalle turvaan ilkivallalta. Kaksi vuotta sitten rakennuskonservaattori dokumentoi saunakeittolan ja teki sille konservointisuunnitelman. Suunnitelman perusteella sauna päätettiin siirtää Nautelankosken toiselle rannalle. Viime kesänä sauna siirrettiin ja pystytettiin uudelleen entisille myllärin saunan perustuksille osana Varsin Hyvän rahoittamaa Myllärin sauna –hanketta.

Myllärin saunan perustuksille siirretty sauna on 1900-luvun alussa rakennettu maaseudun perinteinen hirsirakennus, jonka rakentamisessa on käytetty hirsityökaluja – samanlaisia, joita kuuluu museon kokoelmiin. Saunaa siirrettäessä ja konservoitaessa syntyi ajatus tehdä hirsirakentamisesta kertova ja keskeisiä hirsityökaluja esittelevä näyttely. Työkalujen lisäksi näyttelyssä on esillä valokuvia ja tekstejä selittäviä piirroksia esimerkiksi hirsisalvosnurkista ja hirsirakennuksen rakenteista. Nähtävillä on myös erilaisilla höylillä viimeisteltyjä listoja ja puolittain korjattu ikkuna.


Näyttelyn nimi

Näyttelyn nimeen on valittu kaksi perinteiseen suomalaiseen maaseudun rakentamiseen liittyvää asiaa – piilukirves ja punamulta. Suomalainen rakentaminen perustuu vankkaan käsityötaitoon ja puun työstöön. Hirsisalvostekniikka tunnettiin jo kivikaudella, ja siihen pohjaa koko suomalaisen maaseudun puurakentaminen aina 1950-luvulle asti. Kirves oli hirsirakentamisen tärkein ja usein myös ainoa työkalu. Kirvestä käytettiin rakennettaessa työn alusta loppuun saakka. Kirveellä puut voitiin kaataa, työstää ja viimeistellä.

Puun kaadon ja kuorimisen jälkeen pyöreä puu työstetään molemmin puolin tasasivuiseksi. Ennen kenttäsahoja hirret veistettiin eli pelkattiin painavalla piilukirveellä suoriksi ja tasapaksuiksi pelkkahirsiksi. Sahojen yleistyttyä hirsien pyöreät sivut sahattiin suoriksi, jonka jälkeen piiluttiin hirren pinta. Piiluttu aaltomainen pinta on sahapintaa tiiviimpi ja kosteutta kestävämpi – sekä kirvesmiehen taidonnäyte. Kirveen palhon muodosta ja koosta riippuen saadaan aikaiseksi erilaista piilutuskuviota. Työasento ja piilutettavan hirren paikka vaikuttavat veistojälkeen.


Kun rakennus on saatu valmiiksi, voidaan kirves vihdoin laittaa syrjään ja keittää punamultamaalia.

Punamultauksella suojataan hirsipintaa sään vaikutuksilta. Kirkoissa, kartanoissa ja kaupunkien raatihuoneissa punamultamaalin käyttö yleistyi 1600-luvulla, maaseudun asuin- ja talousrakennuksissa 1800-luvun lopulta lähtien. Punaisella julkisivuvärillä tavoiteltiin arvokkaana pidettyjen tiilirakennusten ulkonäköä. Keittomaalilla maalataan hirsi- ja sahapintoja, joihin se pääsee imeytymään. Se ei tartu muiden ulkomaalien päälle, mutta soveltuu hyvin huokoisille kiviainespinnoille, kuten tiilelle ja laastille.

Sauna

Hirsirakentamisosion lisäksi näyttelyssä kerrotaan myllärin saunan paikan arkeologisista kaivauksista sekä saunan siirrosta.

Nautelan kartanon myllärillä oli sauna kosken partaalla. Viimeisin, 1900-luvun alkupuolella rakennettu sauna purettiin 1970-luvulla jo puoliksi romahtaneena. Valokuvia saunasta on vähän ja alueen asukkaiden muistikuvat rakennuksesta vaihtelevat. Ihmisen toiminnasta jää kuitenkin aina maahan merkkejä. Vaikka tutkittavan kohteen maanpäälliset rakenteet olisivat hävinneet, saattaa maan pintakerrosten alta löytyä tutkimuksen kannalta ainutlaatuista tietoa, kunhan sen ensin kaivaa esille

Myllärin saunan paikka tutkittiin kesällä 2009 arkeologisin menetelmin. Kasvillisuuden ja turvekerroksen alta löytyi saunan tulisijan pohja. Saunassa on ollut 1920–30-luvulle tyypillinen pönttökiuas ja muurinpata. Padassa on lämmitetty vettä, siinä on myös pesty pyykkiä ja ehkä keitetty saippuaa tai värjätty lankoja. Myllärin saunan paikalta löytyi eri vaiheissa maahan joutunutta tavaraa.






Saunan tulisijan pohja sekä osa kaivausten irtolöydöistä on nähtävillä näyttelyssä.




Pahkamäen koulun entisen saunakeittolan siirtoa esitellään näyttelyssä valokuvasarjalla.




Saunansiistokuvien viieressä on kuva alkuperäisestä myllärin saunasta.


Maaseudun perinteisestä rakentamisesta kertova näyttely on esillä 30.11.2010 saakka Nautelankosken museossa kotiseutumuseon kamjossa.



Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi.

Nautelankosken museo