Varsinais-Suomessa Liedossa, kaupungin keskustan kerrostaloalueen ja Aurajoen välissä erottuu idylli: pieni punainen tupa ja villiintynyt puutarha. Pihapiirissä on vielä säilynyt ulkorakennuksia, liiteri ja kellarivaja. Nykyään Liedon museolle kuuluvat rakennukset edustavat vanhinta rakennuskantaa alueella.
Hyvättylän kylän isojakokartassa vuodelta 1766 näkyvät kantatilojen Mikolan, Kyöstilän, Jokilan ja Junnilan päärakennukset, joita ei enää ole.
Punainen tupa on Junnilan talosta erotettu Otto Mattilan rakentama torppa,
joka sai viimeisen asukkaansa mukaan nimen Annantupa – mutta kuka oli tämä Anna?
Menneisyyden hahmottamiseksi ja elämäntarinan kertomiseksi käännytään lähdeaineiston puoleen. Virallisen arkistoaineiston – kirkonkirjojen, perukirjojen, talonkirjojen, kunnan- ja yhdistysarkistojen – rinnalla aikakauden ilmiöt ja ihmisen osa siinä valottuvat henkilökohtaisemman aineiston kautta. Valokuvat, päiväkirjat, kalenterit, kirjeet ja kortit sekä esineet kertovat ihmisestä ajassaan. Haastatteluin löydetään se, miten ihminen muistetaan, mitkä asiat kiinnittävät hänet nykyihmisen narraatioon menneisyydestä.
Anna Heinonen, ”Mattilan Anna”, syntyi vuonna 1891 Turussa. Hän jäi aivan pienenä orvoksi ja tuli äitinsä sisaren Josefiinan ja tämän puolison Otto Mattilan kasvatiksi Lietoon. Elämänsä aikana Anna toimi muun muassa pitokokkina ja kirjaston hoitajana sekä sotavuosina suntiona ja kansanhuollon virkailijana. Sodan jälkeen tehtävät jatkuivat kansanhuoltolautakunnassa, jossa Anna ”on edelleen hoitanut taidolla ja tottuneesti öljyn ja voiteluaineiden jaon maatalouden tarkoituksiin sekä tehnyt niistä aiheutuvat tilitykset ym. ilmoitukset määräaikaisesti ja muistutuksitta.”
Vapaa-ajallaan Anna toimi aktiivisesti Lotta Svärd -järjestössä ja osallistui Liedon naisvoimistelijoiden toimintaan. Hän kirjoitti paljon, runoja ja muisteluita omasta ja läheisten elämästä, muistokirjoituksia paikallislehteen sekä ainakin yhden esitelmän, joka alkaa: ”Oma koti se kankastaa kaikkien mielessä hienosta kaupunkilais-herrasta ja neitosesta köyhään maalais poikaan ja tyttöön asti…” Anna eli koko elämänsä kasvatti-isänsä rakentamassa kodissa. Anna Heinosen viimeisen tahdon mukaan Mattila siirtyi hänen serkkunsa tyttärelle ja tämän aviopuolisolle, jotka pitivät talosta huolta 2000-luvulle saakka. Liedon museon hallintaan Annantupa tuli vuonna 2017.
 |
| Otto Mattila ja Anna Heinonen Mattilan tuvan edessä. |
Nämä ovat faktatietoja, mutta mistä löydämme ihmisen? Harvoin kukaan eläessään tulee ajatelleeksi, että juuri hänen arkensa ja ajatuksensa nousevat tulevaisuudessa esiin, ja jälkipolville säilynyt aineisto voikin aluksi vaikuttaa sirpaleiselta ja sattumanvaraiselta. Lähemmin tarkasteltuna ja eri aineistoista saatuja tiedonmuruja yhdistelemällä alkaa kuitenkin piirtyä kuva ihmisestä yksilönä ja osana yhteisöä.
Orpotyttö opintiellä
Aivan Annantuvan viereen Mikolan maille rakennettiin kansakoulu 1880-luvulla. Koulunkäynti aloitettiin tuolloin noin 10-vuotiaana, ja lasten oletettiin osaavan lukea kouluun tullessaan. Annan ensimmäinen kansakoulutodistus on vuodelta 1902 ja viimeinen, jatkoluokan todistus, vuodelta 1906, jolloin Anna oli 14-vuotias. Miten Anna on lukutaidon ennen kansakoulua oppinut, sitä eivät asiakirjat kerro. Mahdollisesti Annan opetti lukemaan hänen kasvatti-isänsä Otto, joka Annan kirjoittaman muistelun mukaan osasi sekä lukea että kirjoittaa. Joka tapauksessa Luku-Seteli vuodelta 1900 kertoo, että Anna on seurakunnan lukukinkereillä osoittanut lukutaitonsa.
Kansakoulun jälkeen kului muutama vuosi ennen seuraavia opintoja. Nuoret maaseudun naiset opettelivat usein taloudenpitoa lyhytaikaisilla kursseilla, Annakin kävi Mynämäen talouskoulussa kolme kuukautta kestäneen opetuskurssin keväällä 1911. Raamatun välissä säilytetty valmistumisesta kertova lehtileike antaa viitteitä siihen, miten merkityksellisenä Anna opintoja piti. Talouskoulun ja kansakoulun välissä on ajanjakso, josta ei merkintöjä ole säilynyt. Näitä lähdeaineistossa esiintyviä aukkoja voi täydentää tutkimalla aikakauden tyypillisiä toimintatapoja. Annan tapauksessa voimme vain arvailla: ehkä hän oli kotona auttamassa taloustöissä, ehkä jossakin talossa palveluksessa.
Tuon ajan päiväkirjamerkinnöistä selviää Annan haaveilleen omasta perheestä ja pienestä maatilasta. Siihen suunnitelmaan talouskoulunkin kurssi sopi hyvin, mutta haave perheestä ei toteutunut. Päiväkirjasta vuodelta 1917 voidaan lukea, että Anna alkoi etsiä elämälleen uutta polkua, joka jännitti, mutta johon hän tunsi kutsumusta:
Jos tämä tuuma toteutuisi voisin ehkä minäkin joskus olla hyödyksi joillekin ihmisille voisin ehkä hetkeksi poistaa joitakin kärsimyksiä maailmasta.
Anna pääsee seuraamaan kutsumustaan ja
viimeisen opintotodistuksensa hän sai joulukuussa 1918 suoritettuaan Turun Hieromaopistossa
kahden lukukauden mittaisen hierojan ammattitutkinnon. Valmistuessaan Anna oli
27-vuotias.
Turun Hieromaopiston luokkakuva. Anna seisomassa neljäs oikealta ruudullisessa mekossa, käsi edessä istuvan miehen olalla.
”Sain kirjeen Viipurista.”
Hyvättylän kylä oli harvaan asuttua maaseutua Annan aikuisiässä. Annan naapurissa oli Kyöstilän talo, jonka asukkaiden kanssa Anna oli paljon tekemisissä. Tytärten lisäksi Annalla oli hyvät suhteet myös Kyöstilän emäntään. Kyöstilän valokuvista löytyy useita otoksia Annasta, myös perhejuhlien vieraana. Naapuruuden ja yhteisten harrastusten kautta Annalle muodostui ystäväpiiri, josta osaltaan kertovat Kyöstilän vanhimman tyttären Eldan säilyttämät kirjeet sekä Annan omat valokuvat.
Vahva usko Jumalan johdatukseen, toisaalta yksinäisyys ja melankolia nousevat esiin henkilökohtaisissa nuoruuden ajan päiväkirjoissa. Anna käsittelee paljon omaa sisäistä maailmaansa, tunteitaan ja toiveitaan.
Mutta mieli unelmakseni jää sittenkin aina oma pienoinen koti. Oma koti metsän siimeksessä lehtipuiden varjossa. Tuolla pieni ruispelto jossa kellertävä vilja viikatetta vartoo. – – Tuolla pari kolme pulskaa lehmää tarhassa lypsäjätä vartoo. Porsas työntää röhisten päänsä raollaan olevasta navetan ovesta ja ilmoittaa jo on aika tulla antamaan hänellekin eineensä.
Muista ihmisistä kirjoittaessaan Anna käyttää useimmiten vain nimen alkukirjainta, jos sitäkään. Sama tapa näkyy myös muistikalenterissa vuodelta 1930. ”E L putosi jäihin.” ”Turussa pyörällä.” ”Pyykillä olimme M kanssa.” ”Oli neulomaseura Kunnant.” ”Olin Paattisilla ja Turussa.” ”Satoi lunta.” ”Olen jo kulkenut yli jokijään.” ”Parmalassa olin iltamissa.”
 |
| Parmala Liedon Sikilässä vuonna 1932. |
Anna Heinosen tarina kertoo itsenäisestä naisesta aikana, jolloin yhteiskunta alkoi avautua myös naisille. Äänioikeus ja oikeus asettua ehdolle vaaleissa myönnettiin Suomen naisille vuonna 1906, ja seuraavana vuonna Suomen eduskuntaan valittiin maailman ensimmäiset naisparlamentaarikot. Tasa-arvon nimissä pitää todeta, että samalla laajennettiin myös miesten äänioikeutta. Aiemmin äänestysoikeus oli harvoilla varakkailla miehillä, vain noin 8 % väestöstä oli ennen uudistuksia saanut äänestää tai asettua ehdolle vaaleissa.
Kun Anna aloitti koulunkäynnin, opetusta tarjottiin jo sekä tytöille että pojille. Keskustelut siitä, annetaanko tytöille ylipäätään mahdollisuus koulunkäyntiin, oli jo käyty. Koululaitosta kehitettiin voimakkaasti 1900-luvun taitteessa, jolloin Liedossakin vahvistettiin koulupiirit ja rakennettiin kouluja eri puolille kuntaa. Oppivelvollisuuslain 1921 myötä koulutus taattiin kaikille – ja tytöt saivat paremmat mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä.
Anna Heinosen sekä Kyöstilän, Mikolan, Jokilan ja Junnilan vaiheita tutkitaan Liedon museon yleishyödyllisessä Leader-kehittämishankkeessa Vanhaa vaalien, uutta luoden. Hanke on saanut tukea Euroopan maaseuturahastosta toimintaryhmä Varsin Hyvän kautta. Suurin osa arkistomateriaalista on vielä tutkimatta. Valokuvia kerätään ja haastatteluja tehdään arkistoaineiston tutkimuksen rinnalla. Materiaaleja yhdistämällä saadaan muodostettua kuva aikakaudesta paikallisten ihmisten näkökulmasta. Sitä tarinaa kerrotaan Liedon keskustaan Annantupaan avautuvassa museossa.
Mää olin tekemässä Annalle semmosen palveluksen. Kyöstilän Elda oli tuanu hänel kuusen, joulukuusen, ja hänellä oli se jalka. Hän pyysi mun laittamaan sen siihen jalkaan. Ja mää tein sen työn. Joulukuusi tuli jalkaan. Sit Anna sanos et hänel oli jottain tarjottavaa oliks se sit kahvii taik jottain muuta. Hän sanos et men tonne kamarin puolelle vartomaan. Ja mää menin vartomaan sinne sitte ja meinasin et istun keinutuoliin. Mut sit mää huomasin että keinutuolin jalka otti semmoseen lipastonlaatikkoon kiinni, ku se oli auki, ja mää pistin sen lipaston laatikon kiinni. No sit alko kamala mourumine sieltä kuulumaan. Siäl hänen mirris, nyt sää pistit sen mirrin sinne pimiään!
Blogitekstin kirjoittivat: Vanhaa vaalien, uutta luoden -hankkeen tutkija, museonjohtaja ja museoamanuenssi.
Artikkeli on julkaistu aluperin SUKU-lehdessä huhtikuu 2025.
Lähteet:
Kartta: Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - A53:10/1 Hyvättylä; Kartta ja selitys kotipelloista ja niityistä 1768-1768, jakso 1; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5976347320&aineistoId=2521553454 / Viitattu 15.3.2025
Valokuvat ja sitaatit: Liedon museon arkisto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti