Vko 48/2017: Hylky meressä – rautainen aikakapseli

Liedon seurakunnan Toimintatorstaissa 23.11. Liedon museo piti luennon metallirunkoisten laivojen hylyistä.  

 

Aikalaispiirros SS Lusitanian uppoamisesta vuonna 1915. Kuva: Wikimedia Commons.

Metallit otettiin osaksi laivojen rungon rakennusmateriaaleja 1800-luvun aikana, teollisen vallankumouksen yhteydessä. Täysrautaiset sekä teräksiset laivat olivat hiljalleen syrjäyttämässä puurunkoiset laivat 1800-luvun loppupuolella. Varhaisia metallirunkoisia aluksia ei ole juurikaan silti säilynyt, vaikka rautarunkoisten laivojen keskimäärinen keski-ikä oli noin 25 vuotta aktiivikäytössä. Tämä johtuu pitkälti 1800-luvulle tyypillisestä säästäväisyydestä. Etenkin laivastojen käytöstä poistuneet laivat myytiin romuttamoille romumetallin raaka-aineeksi. Jäljelle laivoista jäivät vain mahdolliset rakennuspiirustukset, jos ne eivät ole kadonneet tai tuhoutuneet, sekä valokuvia tai maalauksia.  

 

Lusitanian lämminvesikattila nykyään, noin sata vuotta uppoamisen jälkeen. Kuva: Wikimedia Commons.

Kauppa- ja matkustajalaivastoissa säästäväisyys näkyi toisin. Laivoihin asennettiin moottoreita, jotta miehistön määrää voitiin pienentää, ja monia laivoja purjehdittiinkin alimiehityksellä. Laivoja myös jätettiin huoltamatta. Teknologia kehittyi niin vauhdikkaasti, että vastavalmistunut laiva oli jo valmistuttuaan vanhentunut. Hoitamattomuus ja miehistön alimitoitus työmäärään nähden tekivät monista laivoista varsin nopeasti merikelvottomia. Liikennöintiä kuitenkin jatkettiin, koska säästäväisyyden nimissä oli syntynyt ajatusmalli vielä-yksi-matka, one-more-voyage, jonka johdosta useimmat alukset kohtasivat loppunsa haaksirikossa. 

Tästä syystä enemmistö laivojen hylyistä, jotka ovat uponneet ennen ensimmäisen maailmansodan päättymistä, ovat matkustaja- ja rahtilaivoja. Yhteensä vuosien 1890–2004 välillä uponneiden laivojen hylkyjä tunnetaan maailman meristä noin 8 500. Suurin osa näistä on uponnut toisen maailmansodan aikana. Vaikka tunnettujen hylkyjen määrä on itsessään suuri, siitä puuttuu silti yhä monia hylkyjä. Osa uponneista laivoista on yhä kadoksissa ja sijainniltaan tuntemattomia.

SS Titanic upposi 1912. Kuvassa on laivan keula, noin 70 vuotta uppoamisen jälkeen. Kuva: Wikimedia Commons.

Mitä kaikkea hylky sitten on?  

Varmuudella tiedetään, että hylyt ovat keinotekoisia koralliriuttoja, joiden olemassaolo tukee paikallisen ympäristön moninaisuutta tarjoamalla kasvualustan erilaisille merikasveille ja suojaa erikokoisille eliöille. Tämän lisäksi metallisten laivojen hylyt ovat lähes aina myös hautoja. Ellei vainaja ole jäänyt loukkuun säilymiselle otollisiin olosuhteisiin, ei hänestä pitkän ajan kuluttua ole jäljellä enää edes luita. Saavutettuaan sadan vuoden iän, hylky muuttuu muinaisjäännökseksi. YK:n  koulutuksen, tieteen ja kulttuurin järjestö UNESCO on määrittänyt  sadan vuoden iän rajapyykiksi kansainvälisellä tasolla vuoden 2001 konferenssissa. Suomen omassa muinaisjäännöslaissa tämä ikäraja on ollut jo vuodesta 1963!

SS Lusitanian hytin ikkuna on nykyään rapujen koti. Kuva: Wikimedia Commons.

Linkki sukeltajien videoon Ahvenanmaan rannikolla olevasta höyrylaiva Fråck:esta (10 min).

Tekstin kirjoitti: museoharjoittelija
Liedon museo

Vko 51/2016: Joulua kohti

Viime lauantaina Nautelankosken museossa oli jouluista tunnelmaa, kun ensin tuvassa ja myllyssä kuvattiin musiikkivideota ja myöhemmin päivällä Liedon Kansainvälinen klubi leipoi tuvassa piparkakkuja.

Päivä alkoi myllärintuvan ison leivinuunin lämmittämisellä.

Mowa Production kävi kuvaamassa jouluista musiikkivideota Nautelakoskella sekä myllärintuvassa, myllyssä että ulkona. Musiikkina videolla on Mikael Anreotin kappale If Everyday Was Like Christmas. Videolla esiintyvät Joulupukki, muori ja neljä tonttua.

Joulumuorin pukua viimeistellään.

Mylly sai esittää Joulupukin pajan roolia.

Liedon Kansainvälinen klubi, eli KV-klubi on aloittanut toimintansa tänä syksynä ja kokoontunut kerran kuukaudessa. Klubi kokoaa yhteen kaikenikäisiä lietolaisia ja Lietoon muuttaneita. KV-klubi on eri kulttuureista tulevien ja eri kieliä puhuvien kohtaamispaikka - yhtä aikaa kansainvälinen ja paikallinen. KV-klubi on järjestetty Liedon SPR:n monikulttuurisuusosaston ja Liedon seurakunnan yhteistyönä. Liedon museo on nyt myös liittynyt mukaan KV-klubin toimintaan.

KV-klubin tapahtuman aluksi tuvassa luettiin Myllärin Kertun tarinaa kuusijuhlasta, minkä jälkeen päästiinkin leipomaan yhdessä piparkakkuja, jotka paistettiin tuvan isossa leivinuunissa. Myös Joulupukki muorinsa kanssa piipahti tervehtimässä leipojia myllyntarkastusmatkansa ohessa.

Jokainen joulu rakentuu aina edellisten joulujen muistoille.

Tekstin kirjoittivat: museoharjoittelija ja museoamanuenssi.

Liedon museo

Vko 27/2016: Punamultamaalia perinteiseen tyyliin

Nautelankosken museossa keitettiin kesäkuussa perinteistä punamultamaalia. Tuli sytytettiin muuripadan alle aamulla kello 10 ja tunnin kuluttua veteen lisättiin rautavihtrilli ja vehnäjauhot. Pataa hämmennettiin kolmisen tuntia. Samalla padan pesässä olevaa tulta seurattiin ja tarvittaessa sitä vähennettiin, ettei keitos päässyt kiehumaan yli. Keiton loppuvaiheessa lisättiin Falu-punamulta, jonka jälkeen maalia haudutettiin koko ajan hämmentäen. Maaliin lisättiin vielä pellaöljyä maalin vahvistamiseksi ja suolaa paremman säilyvyyden takaamiseksi. Maali valmistui iltapäivällä.

Keittomaali perustuu siihen, että pitkään keitettäessä jauhoissa olevasta kasvitärkkelyksestä muodostuu liisteriä. Liisteri toimii sideaineena, joka sekä sitoo väripigmentin että tarttuu puun pintaan. Tärkkelysliisteri muodostaa maalattavalle pinnalle kosteutta läpäisevän heikon kalvon, joka vanhenee hitaasti ja kauniisti eikä hilseile vaan kauhtuu vähitellen pois. Keittomaalin väriä antavana pigmenttinä on tavallisesti rautapitoinen maaväri, punamulta. Keittomaali on ulkomaaleista taloudellisin ja helpoimmin uusittava, todennäköisesti myös pitkäikäisin. Keittomaalin vanhoja nimityksiä ovat myös vesimaali, punaväri ja punamulta.

Punamullan käytöstä on Suomessa pitkät perinteet. Tervaan tai muihin aineisiin sekoitettuna punamultaa käytettiin jo 1500-luvulla tiilen ja puun ulkomaalaukseen. Tavoitteena oli tiiliseinän siistiminen ja puuseinän tai lautakaton saaminen tiiltä muistuttavaksi.






Keittomaali oli 1600-luvulla vain kirkkojen ja raatihuoneiden kaunistus, seuraavalla vuosisadalla alkoi käyttö kaupungeissa ja kartanoissa. Tällöin muodostui keittomaalin edelleenkin voimassa oleva perusresepti: ruisjauhoa, punamultaa, vihtrilliä ja vettä. Näiden aineiden joukkoon voitiin sekoittaa monenlaisia lisukkeita. Yleiseksi kansan maaliksi punamultamaali tuli vähitellen 1800-luvun kuluessa, jolloin arvokkaimmat puujulkisivut siveltiin jo öljyväreillä. Keittomaaliohjeita julkaistiin runsaasti 1900-luvun alussa ja maaseutua yllytettiin suuriin maalaustalkoisiin esimerkiksi vuoden 1940 olympialaisia odotettaessa. Sodan jälkeen teolliset maalit, kuten lateksit, lähes syrjäyttivät keittomaalin. Punamultamaali alkoi elää nousukautta jälleen 1970-luvulla.


Nautelankoskella punamultamaalia keitettiin arkkitehti ja talotohtori Panu Kailan reseptin mukaan:
50 l vettä
2 kg rautavihtrilliä
4 kg vehnä- tai ruisjauhoja
8 kg punamultaa
1,5 l pellavaöljyä
70 g suolaa



Punamultamaalilla kannattaa maalata mieluiten pienessä tihkusateessa, ei missään nimessä auringonpaisteessa.
Punamultamaalia voi tilata Liedon museosta. Maalia keitetään tilausten mukaan lähellä aiottua maalausajankohtaa.


Lisätietoja keittomaalista:
Museoviraston korjauskortisto: Keittomaali

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi
Liedon museo