Vko 48/2017: Hylky meressä – rautainen aikakapseli

Liedon seurakunnan Toimintatorstaissa 23.11. Liedon museo piti luennon metallirunkoisten laivojen hylyistä.  

 

Aikalaispiirros SS Lusitanian uppoamisesta vuonna 1915. Kuva: Wikimedia Commons.

Metallit otettiin osaksi laivojen rungon rakennusmateriaaleja 1800-luvun aikana, teollisen vallankumouksen yhteydessä. Täysrautaiset sekä teräksiset laivat olivat hiljalleen syrjäyttämässä puurunkoiset laivat 1800-luvun loppupuolella. Varhaisia metallirunkoisia aluksia ei ole juurikaan silti säilynyt, vaikka rautarunkoisten laivojen keskimäärinen keski-ikä oli noin 25 vuotta aktiivikäytössä. Tämä johtuu pitkälti 1800-luvulle tyypillisestä säästäväisyydestä. Etenkin laivastojen käytöstä poistuneet laivat myytiin romuttamoille romumetallin raaka-aineeksi. Jäljelle laivoista jäivät vain mahdolliset rakennuspiirustukset, jos ne eivät ole kadonneet tai tuhoutuneet, sekä valokuvia tai maalauksia.  

 

Lusitanian lämminvesikattila nykyään, noin sata vuotta uppoamisen jälkeen. Kuva: Wikimedia Commons.

Kauppa- ja matkustajalaivastoissa säästäväisyys näkyi toisin. Laivoihin asennettiin moottoreita, jotta miehistön määrää voitiin pienentää, ja monia laivoja purjehdittiinkin alimiehityksellä. Laivoja myös jätettiin huoltamatta. Teknologia kehittyi niin vauhdikkaasti, että vastavalmistunut laiva oli jo valmistuttuaan vanhentunut. Hoitamattomuus ja miehistön alimitoitus työmäärään nähden tekivät monista laivoista varsin nopeasti merikelvottomia. Liikennöintiä kuitenkin jatkettiin, koska säästäväisyyden nimissä oli syntynyt ajatusmalli vielä-yksi-matka, one-more-voyage, jonka johdosta useimmat alukset kohtasivat loppunsa haaksirikossa. 

Tästä syystä enemmistö laivojen hylyistä, jotka ovat uponneet ennen ensimmäisen maailmansodan päättymistä, ovat matkustaja- ja rahtilaivoja. Yhteensä vuosien 1890–2004 välillä uponneiden laivojen hylkyjä tunnetaan maailman meristä noin 8 500. Suurin osa näistä on uponnut toisen maailmansodan aikana. Vaikka tunnettujen hylkyjen määrä on itsessään suuri, siitä puuttuu silti yhä monia hylkyjä. Osa uponneista laivoista on yhä kadoksissa ja sijainniltaan tuntemattomia.

SS Titanic upposi 1912. Kuvassa on laivan keula, noin 70 vuotta uppoamisen jälkeen. Kuva: Wikimedia Commons.

Mitä kaikkea hylky sitten on?  

Varmuudella tiedetään, että hylyt ovat keinotekoisia koralliriuttoja, joiden olemassaolo tukee paikallisen ympäristön moninaisuutta tarjoamalla kasvualustan erilaisille merikasveille ja suojaa erikokoisille eliöille. Tämän lisäksi metallisten laivojen hylyt ovat lähes aina myös hautoja. Ellei vainaja ole jäänyt loukkuun säilymiselle otollisiin olosuhteisiin, ei hänestä pitkän ajan kuluttua ole jäljellä enää edes luita. Saavutettuaan sadan vuoden iän, hylky muuttuu muinaisjäännökseksi. YK:n  koulutuksen, tieteen ja kulttuurin järjestö UNESCO on määrittänyt  sadan vuoden iän rajapyykiksi kansainvälisellä tasolla vuoden 2001 konferenssissa. Suomen omassa muinaisjäännöslaissa tämä ikäraja on ollut jo vuodesta 1963!

SS Lusitanian hytin ikkuna on nykyään rapujen koti. Kuva: Wikimedia Commons.

Linkki sukeltajien videoon Ahvenanmaan rannikolla olevasta höyrylaiva Fråck:esta (10 min).

Tekstin kirjoitti: museoharjoittelija
Liedon museo

Vko 51/2016: Joulua kohti

Viime lauantaina Nautelankosken museossa oli jouluista tunnelmaa, kun ensin tuvassa ja myllyssä kuvattiin musiikkivideota ja myöhemmin päivällä Liedon Kansainvälinen klubi leipoi tuvassa piparkakkuja.

Päivä alkoi myllärintuvan ison leivinuunin lämmittämisellä.

Mowa Production kävi kuvaamassa jouluista musiikkivideota Nautelakoskella sekä myllärintuvassa, myllyssä että ulkona. Musiikkina videolla on Mikael Anreotin kappale If Everyday Was Like Christmas. Videolla esiintyvät Joulupukki, muori ja neljä tonttua.

Joulumuorin pukua viimeistellään.

Mylly sai esittää Joulupukin pajan roolia.

Liedon Kansainvälinen klubi, eli KV-klubi on aloittanut toimintansa tänä syksynä ja kokoontunut kerran kuukaudessa. Klubi kokoaa yhteen kaikenikäisiä lietolaisia ja Lietoon muuttaneita. KV-klubi on eri kulttuureista tulevien ja eri kieliä puhuvien kohtaamispaikka - yhtä aikaa kansainvälinen ja paikallinen. KV-klubi on järjestetty Liedon SPR:n monikulttuurisuusosaston ja Liedon seurakunnan yhteistyönä. Liedon museo on nyt myös liittynyt mukaan KV-klubin toimintaan.

KV-klubin tapahtuman aluksi tuvassa luettiin Myllärin Kertun tarinaa kuusijuhlasta, minkä jälkeen päästiinkin leipomaan yhdessä piparkakkuja, jotka paistettiin tuvan isossa leivinuunissa. Myös Joulupukki muorinsa kanssa piipahti tervehtimässä leipojia myllyntarkastusmatkansa ohessa.

Jokainen joulu rakentuu aina edellisten joulujen muistoille.

Tekstin kirjoittivat: museoharjoittelija ja museoamanuenssi.

Liedon museo

Vko 27/2016: Punamultamaalia perinteiseen tyyliin

Nautelankosken museossa keitettiin kesäkuussa perinteistä punamultamaalia. Tuli sytytettiin muuripadan alle aamulla kello 10 ja tunnin kuluttua veteen lisättiin rautavihtrilli ja vehnäjauhot. Pataa hämmennettiin kolmisen tuntia. Samalla padan pesässä olevaa tulta seurattiin ja tarvittaessa sitä vähennettiin, ettei keitos päässyt kiehumaan yli. Keiton loppuvaiheessa lisättiin Falu-punamulta, jonka jälkeen maalia haudutettiin koko ajan hämmentäen. Maaliin lisättiin vielä pellaöljyä maalin vahvistamiseksi ja suolaa paremman säilyvyyden takaamiseksi. Maali valmistui iltapäivällä.

Keittomaali perustuu siihen, että pitkään keitettäessä jauhoissa olevasta kasvitärkkelyksestä muodostuu liisteriä. Liisteri toimii sideaineena, joka sekä sitoo väripigmentin että tarttuu puun pintaan. Tärkkelysliisteri muodostaa maalattavalle pinnalle kosteutta läpäisevän heikon kalvon, joka vanhenee hitaasti ja kauniisti eikä hilseile vaan kauhtuu vähitellen pois. Keittomaalin väriä antavana pigmenttinä on tavallisesti rautapitoinen maaväri, punamulta. Keittomaali on ulkomaaleista taloudellisin ja helpoimmin uusittava, todennäköisesti myös pitkäikäisin. Keittomaalin vanhoja nimityksiä ovat myös vesimaali, punaväri ja punamulta.

Punamullan käytöstä on Suomessa pitkät perinteet. Tervaan tai muihin aineisiin sekoitettuna punamultaa käytettiin jo 1500-luvulla tiilen ja puun ulkomaalaukseen. Tavoitteena oli tiiliseinän siistiminen ja puuseinän tai lautakaton saaminen tiiltä muistuttavaksi.






Keittomaali oli 1600-luvulla vain kirkkojen ja raatihuoneiden kaunistus, seuraavalla vuosisadalla alkoi käyttö kaupungeissa ja kartanoissa. Tällöin muodostui keittomaalin edelleenkin voimassa oleva perusresepti: ruisjauhoa, punamultaa, vihtrilliä ja vettä. Näiden aineiden joukkoon voitiin sekoittaa monenlaisia lisukkeita. Yleiseksi kansan maaliksi punamultamaali tuli vähitellen 1800-luvun kuluessa, jolloin arvokkaimmat puujulkisivut siveltiin jo öljyväreillä. Keittomaaliohjeita julkaistiin runsaasti 1900-luvun alussa ja maaseutua yllytettiin suuriin maalaustalkoisiin esimerkiksi vuoden 1940 olympialaisia odotettaessa. Sodan jälkeen teolliset maalit, kuten lateksit, lähes syrjäyttivät keittomaalin. Punamultamaali alkoi elää nousukautta jälleen 1970-luvulla.


Nautelankoskella punamultamaalia keitettiin arkkitehti ja talotohtori Panu Kailan reseptin mukaan:
50 l vettä
2 kg rautavihtrilliä
4 kg vehnä- tai ruisjauhoja
8 kg punamultaa
1,5 l pellavaöljyä
70 g suolaa



Punamultamaalilla kannattaa maalata mieluiten pienessä tihkusateessa, ei missään nimessä auringonpaisteessa.
Punamultamaalia voi tilata Liedon museosta. Maalia keitetään tilausten mukaan lähellä aiottua maalausajankohtaa.


Lisätietoja keittomaalista:
Museoviraston korjauskortisto: Keittomaali

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi
Liedon museo 

Vko 17/2016: Lauri Nautelan elämä - ja julkisuus

Viime päivinä on Turun Sanomissa ja somessa uutisoitu Nautelankoski-säätiön kiellosta laittaa gaykätkö Nautelankosken museoalueelle. Uutisoinnissa on esitetty epäily, että Nautelankoski-säätiö häpeää mesenaattinsa homoseksuaalisuutta. Uutisointi perustuu virheellisiin tietoihin ja väärinkäsityksiin.

Gaykätkön tuotannossa mukana oleva Silja Pasila kertoo, että kätkö haluttiin museolle, koska ”Lauri Nautela oli kulttuuripersoona, harrastaja-arkeologi, keräilijä ja tunnettu homoseksuaali”. Nautela on nykyisin varmasti tunnetumpi homoseksuaalisuudestaan kuin oli eläessään. Hän ei seksuaalista suuntautumistaan tuonut julkisesti esille, kuten ei muitakaan elämänalueitaan. Hänestä ei lehtiartikkeleita löydy. Lauri Nautela eli hiljaista, melko erakoitunutta ja yksinäistä elämää eikä juurikaan poistunut kotoaan tai kotinsa lähiympäristöstä. Keräilijä- ja homopiireissä häntä ei kovinkaan aktiivisena jäsenenä nähty.

Nautelankoski-säätiö ei häpeä tai peittele Lauri Nautelan homoseksuaalisuutta tai hänen saamaansa vankeusrangaistusta. Nautelankosken museo (nyk. Liedon museo) on antanut seksologisen kokoelman aineistojaan käyttöön muun muassa Vantaan kaupunginmuseon Sateenkaari-Suomi-näytttelyyn sekä siihen liittyvän julkaisun tekemiseen. Kokoelmaan liittyviin kysymyksiin on vastattu avoimesti.

Blogissa olevat lehtileikkeet kuuluvat Lauri Nautelan keräämään seksologiseen kokoelmaan.

Lauri Nautela tuomittiin aikoinaan vanhan seksuaalirikoslain nojalla ja hän suoritti rangaistuksensa. Yhteiskunnan edessä asia on käsitelty. Laurin oma tahto tuskin olisi, että hänen seksuaalinen suuntautumisessa ja varsinkaan siitä johtunut tuomio nostetaan tällä tavoin esille.

Toivotamme Gaykätkö-ympäristötaideteokselle hyvää menestystä ja aurinkoista vappua kaikille – tasa-arvoisesti!

Nautelankoski-Säätiön vastine Turun Sanomissa perjantaina 29.4.2016 julkaistuun uutiseen "Nautelankoski-säätiö kielsi gaykätkön"

Nautelankosken museon gaykätkö - monien väärinkäsitysten summa

Taiteilijat Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger olivat yhteydessä Liedon museoon ja kysyivät mahdollisuutta laittaa ympäristötaideteokseensa liittyvä gaykätkö Nautelankosken museon alueelle. Tällöin oli puhe, että kätköön tulisi aiheeseen liittyvä yleinen mietelause. Gaykätköön suunniteltu teksti kiinnitti kuitenkin Liedon museon toiminnasta vastaavan Nautelankoski-säätiön hallituksen huomiota. Siinä nostettiin yksipuolisesti ja ehkä hieman huomiota tavoitellen esiin Lauri Nautela yksittäisenä henkilönä ja hänen kärsimänsä vankeusrangaistus, vaikka Lauri Nautela oli kiinnostava ja merkittävä henkilö aivan eri syistä. Hänen seksuaalisuutensa ei ole ollut museolle mikään erityinen juttu, vaan se on vain yksi hänen ominaisuutensa.

Lauri Nautela keräsi eläessään mittavat kulttuurihistorialliset kokoelmat, joihin sisältyy muun muassa laaja arkeologinen, raha-, posliini-, lasi-, valokuva-, kirja- ja seksologinen kokoelma. Aineistojen luettelointi on vielä kesken. Osia kokoelmista on luetteloitu, mutta yksikään osakokoelma ei ole luetteloitu ja analysoitu kokonaan. Seksologista kokoelmaa on kuitenkin mahdollisuuksien mukaan esitelty tutkijoille. Muun muassa Turun vuoden 2005 Queer-seminaarin yhteydessä tehtiin erityisvierailu Nautelankosken museoon ja Lauri Nautelan entiseen kotiin. Tällöin sovittiin yhteistyöstä Turun yliopiston tutkija Lasse Kekin kanssa. Työ jäi valitettavasti kesken Lasse Kekin kuoleman vuoksi.

Sitaatti Ranneliike.net –sivulta 29.4.2016:

”"Sateenkaari-Suomi – Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa" -kirjaan Nautelan elämää kuvaavan tekstin kirjoittaja Lasse Majuri sanoo, että hän kävi ensi kertaa Nautelan museossa Turussa pidetyn queer-seminaarin yhteydessä. Häneen teki hyvän vaikutuksen se tapa, jolla kaikkea Nautelan jäämistöä käsiteltiin, ammattimaisen museaalisesti. Ryhmälle jopa rekonstruoitiin hänen kotitalonsa työpöydän tavaroita käynnin ajaksi. Jäi käsitys, että museon henkilökunnalla ei ollut minkäänlaisia ennakkoluuloja mihinkään materiaaliin tai ylipäänsä Laurin elämänkulkuun ja -tapoihin. Ilmapiiri oli avoin ja ehkä hieman myötäelävä, koska kävi kyllä ilmi, että homoseksuaalisuus oli tuottanut myös vaikeuksia Laurille. Museo tarjosi apua, kun Lasse Majuri tutki Nautelan jäämistöä Sateenkaari-Suomi -kirjaa varten. Paikalle oli myös kutsuttu Nautelan hyvin tuntenut ystävä, joka tiesi kertoa lisää Nautelan elämästä.”

Nautelankosken museo ei ole Lauri Nautelan henkilömuseo, vaan osa paikkakunnan arkeologis-kulttuurihistoriallista Liedon museota. Museon tarkoituksena ei ole mitenkään peitellä tai hävetä Lauri Nautelan homoseksuaalisuutta ja siihen liittyviä asioita, mutta ei myöskään nostaa sitä erityisesti esille. Lauri Nautelan oma tahto oli, että sitten kun aikaa on riittävästi kulunut, myös hänen seksologista kokoelmaansa voidaan käyttää tutkimuksessa ja näyttelyissä apuna. Lauri toivoi, että hänen omaa henkilöhistoriaansa ei nostettaisi esille, vaan että kokoelmien kautta voitaisiin homoseksuaalisuuden historiaa yleisesti tuoda esille ja mahdollisesti sitä kautta lisätä avarakatseisuutta, ymmärtämystä ja suvaitsevaisuutta seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Tätä toivomusta kunnioitetaan Liedon museossa.

Nautelankoski-säätiön hallitus

Pekka Jokila, puheenjohtaja

Jarkko Saari, varapuheenjohtaja, Lauri Nautelan edustaja

Matti Metsistö

Juha Vuorela

Heikki Knuutila

Liedon museo

Leena Viskari, johtaja

Terhi Ykspetäjä-Remes, amanuenssi



Lopuksi muutama kuva Laurista hänen elämänsä eri vaiheissa.

Liedon museo