Näytetään tekstit, joissa on tunniste talkoot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talkoot. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. elokuuta 2013

Vko 29/2013: Heinät seipäillä


Viime viikolla Nautelankosken luonnonsuojelualueen itärannan niityillä järjestettiin niittotalkoot. Niittotalkoissa oli museon lisäksi järjestäjinä Liedon 4H-yhdistys ja Härkätien ympäristönsuojeluyhdistys. Urakan jälkeen Liedon Sotaveteraanit tarjosivat talkoolaisille mahdollisuuden saunoa Korsutuvan savusaunassa.


Luonnonsuojelualueelle niittyjen hoidossa ei käytetä koneita, vaan heinät niitetään perinteisesti viikatteilla. Heinät haravoidaan kasoihin ja nostetaan hangoilla heinäseipäille kuivumaan.


Talkoolaisten ikähaarukka oli laaja: nuorin haravoija oli alle kouluikäinen, vanhimmat konkarit eläkeläisiä. Kaikkiaan heinätöissä oli tänä vuonna ennätykselliset 27 talkoolaista.




Niittämisen lisäksi poistettiin nyhtämällä alueelle levinnyttä vierastulokasta jättipalsamia.





Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi
Nautelankosken museo

torstai 24. helmikuuta 2011

Vko 8: Museo osana yhteisöä

Kun museo on pieni ja sijaitsee vielä maaseudulla, sävyttää museotyötä museon kuuluminen osaksi yhteisöä. Museon työntekijät ovat monien tuttuja museon kotikunnassa. Museon työstä ollaan kiinnostuneita, ja siitä kysellään, kun tavataan ihmisiä eri puolilla kuntaa liikuttaessa.

Nautelankosken museo tekee paljon yhteistyötä Liedon kunnan ja seurakunnan sekä lukuisien lietolaisten yhdistysten kanssa. Yhteistyökumppaneista löytyy myös yksityishenkilöitä. Museon hallituksessa on kunnan ja maakuntamuseon edustajien lisäksi jäseninä yhdistysten edustajia. Museon edustajisto koostuu pelkästään lietolaisten yhdistysten jäsenistä. Museo kommunikoi kotipaikkakunnallaan moneen suuntaan ja on aktiivisesti toimimassa eri tahojen kanssa.

 Museon järjestämät talkoot ja tapahtumat tulevat tutuiksi, samoin kuin niihin osallistuvat ihmiset. 





Yhdistysten jäsenet sekä muut vapaaehtoiset ahertavat niittotalkoissa ja työnäytöksissä sekä avustavat tapahtumien järjestämisessä.


Kulttuurista kiinnostuneet osallistuvat museopäiviin sekä museon järjestämiin retkiin ja opastuksiin. Museolla on omat kanta-asiakkaansa, joita tietää odottaa kesällä sekä erityisinä aukiolopäivinä.


Museon työntekijät ovat käyneet onnittelemassa syntymäpäiväsankareita, vieneet museon tervehdyksen eläkkeelle lähtijöille ja osallistuneet yhdistysten juhlapäiviin. Juhlia on vuosien varrella ollut useita. Välillä eteen tulee myös niitä surullisia.


Viime viikolla jätimme viimeiset jäähyväiset Liedon Sotaveteraanit ry:n aktiivijäsenelle, museon yhteistyökumppanille ja uskolliselle talkoolaiselle.




Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi

torstai 8. heinäkuuta 2010

Vko 27: Niittotalkoot Nautelankosken luonnonsuojelualueella


Nautelankosken luonnonsuojelualueen itäpuolen rinneniityllä, luontopolun varressa järjestettiin keskiviikkona 7. heinäkuuta jokavuotiset niittotalkoot. Niittotalkoot järjestivät Liedon 4H-yhdistys, Härkätien Ympäristösuojeluyhdistys ja Nautelankosken museo. Kokeneet niittäjät olivat varautuneet opastamaan ensikertalaisia, mutta tänä vuonna paikalla oli vain konkariniittäjiä.






Rautakangella tehdään heinäseipäälle kolo maahan.












Heinäseipääseen tehdään tollo, etteivät heinät putoa kiinni maahan, vaan jäävät ilmavasti kuivumaan.


Luonnonsuojelualueen niittämiseen käytetään perinteisiä niittovälineitä eli viikatetta, haravaa, hankoa ja heinäseivästä. Niittyjen hoidon tavoitteena on kasvilajien runsauden säilyttäminen. Monimuotoinen kasvisto parantaa hyönteisten ja muiden eläinten elinolosuhteita. Niittyjen hoito perustuu maan köyhdyttämiseen. Niitolla estetään niittyjen rehevöityminen ja umpeenkasvu. Kun maaperä köyhtyy, voi maassa olevista vanhoista siemenistä nousta alueen alkuperäisiä kasveja jopa tuhansien vuosien takaa. Lajien runsauden säilymisen ohella säilyy myös niittyjen maisemakuva. Lisätietoa niittämisestä perinnemaiseman hoitokeinona on Niityt Suomen luonnossa -sivulla. Niittämistekniikasta voi lukea Maisemanhoidon taitokoulusta.







Niittotauolla tarjottiin sämpylöitä, piirakkaa, kahvia, teetä, raparperimehua ja kotikaljaa. Kun heinät oli saatu seipäille, talkooväki jatkoi illanviettoa Liedon Sotaveteraanien Korsutuvalla, missä saunottiin savusaunassa, uitiin ja grillattiin. Yhteensä paikalla oli 12 niittotalkoolaista.


Käy se heinien katkominen saksillakin...





Koski odottelee kovasti sateita


Keskiviikkona oli myös myllynsiivouspäivä. Jokaisen kerroksen lattia imuroitiin. Myllyn sähköä tuottava generaattori on sulkemisuhan alla, koska kosken vesi on hyvin vähissä. Vedenpinnan korkeutta tarkkaillaan aamuin illoin.



Tekstin kirjoitti: museon kesätyöntekijä
Nautelaankosken museo