Kun museo on pieni ja sijaitsee vielä maaseudulla, sävyttää museotyötä museon kuuluminen osaksi yhteisöä. Museon työntekijät ovat monien tuttuja museon kotikunnassa. Museon työstä ollaan kiinnostuneita, ja siitä kysellään, kun tavataan ihmisiä eri puolilla kuntaa liikuttaessa.
Nautelankosken museo tekee paljon yhteistyötä Liedon kunnan ja seurakunnan sekä lukuisien lietolaisten yhdistysten kanssa. Yhteistyökumppaneista löytyy myös yksityishenkilöitä. Museon hallituksessa on kunnan ja maakuntamuseon edustajien lisäksi jäseninä yhdistysten edustajia. Museon edustajisto koostuu pelkästään lietolaisten yhdistysten jäsenistä. Museo kommunikoi kotipaikkakunnallaan moneen suuntaan ja on aktiivisesti toimimassa eri tahojen kanssa.
Museon järjestämät talkoot ja tapahtumat tulevat tutuiksi, samoin kuin niihin osallistuvat ihmiset.
Yhdistysten jäsenet sekä muut vapaaehtoiset ahertavat niittotalkoissa ja työnäytöksissä sekä avustavat tapahtumien järjestämisessä.
Kulttuurista kiinnostuneet osallistuvat museopäiviin sekä museon järjestämiin retkiin ja opastuksiin. Museolla on omat kanta-asiakkaansa, joita tietää odottaa kesällä sekä erityisinä aukiolopäivinä.
Museon työntekijät ovat käyneet onnittelemassa syntymäpäiväsankareita, vieneet museon tervehdyksen eläkkeelle lähtijöille ja osallistuneet yhdistysten juhlapäiviin. Juhlia on vuosien varrella ollut useita. Välillä eteen tulee myös niitä surullisia.
Viime viikolla jätimme viimeiset jäähyväiset Liedon Sotaveteraanit ry:n aktiivijäsenelle, museon yhteistyökumppanille ja uskolliselle talkoolaiselle.
Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti