Viikko 31: Cyfarchion o Gymru!

Terveiset Walesista! Vietin siellä kaksi viikkoa kansainvälisessä 4H-nuorisovaihdossa majaillen Wales Young Farmers -järjestön jäsenten luona. Sekä Wales Young Farmers- että Suomen 4H-järjestön eurooppalainen kattojärjestö on Rural Youth Europe; tosin sekä Young Farmers että 4H ovat nykyään vähemmän ”rural” ja ”farming” kuin ennen, vaikka maaseutuun liittyvät asiat koskettavatkin yhä molempia järjestöjä.

Walesissa puhutaan kymriä ja englantia.

Aika Walesissa kului lukuisiin linnoihin, museoihin ja arkeologisiin kohteisiin tutustuessa, kahviloissa käydessä, puoteja kierrellessä, vuorelle kiivetessä ja kymrin kieltä opetellessa. (Olin Pohjois-Walesissa, missä kymri on suurimmalle osalle äidinkieli ja englanti toinen kieli.) Ohjelmassa oli myös Royal Welsh Show, joka on todella suuri maatalousnäyttely – tai oikeastaan enemmänkin kuin vain maatalousnäyttely: ihmiset kokoontuvat ennen kaikkea tapaamaan tuttuja ja vaihtamaan kuulumisia ohjelman seuraamisen ja alueen kiertelyn lomassa. Ensimmäiset viisi päivää olin Cerin luona, seuraavat kaksi päivää Cerin ja hänen poikaystävänsä Geraintin asuntovaunun sivuteltassa Royal Welsh Show’n leirintäalueella, seuraavat neljä päivää Ffionin ja neljän muun tytön asuntovaunun sivuteltassa edelleen leirintäalueella, seuraavat kaksi päivää Seanin luona ja loput kaksi päivää Manonin luona. Esittelen tässä tekstissä vierailemistani kohteista ne, jotka sopivat parhaiten museon blogiin.

Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch.

Wales Young Farmers -porukkaa.

Royal Welsh Show.

Felin Uchaf

Llynin niemimaalla Rhoshirwaunin kylässä sijaitsevaan Felin Uchafiin on rakennettu kelttiläisten talojen rekonstruktioita. Kaikki työvaiheet on tehty täysin vapaaehtoistyövoimin. Felin Uchafissa käy paljon koululais- ja muita ryhmiä oppimassa kelttiläisestä aikakaudesta ja arkeologisesta tutkimuksesta. Koskaan ei voida tietenkään olla täysin varmoja siitä, miltä esihistorialliset rakennukset ovat näyttäneet, mutta oli silti hienoa nähdä kelttiläinen talo ”luonnossa” varsinkin sisältä mutta myös ulkoa. Piirroshahmotelmia taloista olin toki nähnyt arkeologian tenttikirjallisuuden parissa joskus aiemmin.

Seuraava kuvaus perustuu siihen, mitä näin Felin Uchafissa: Kelttiläiset talot olivat pyöreitä. Niiden katot tehtiin järviruo’osta ja kannattelevat pylväät tai seinät savesta. Jos talo tehtiin osittain maan sisään, maa toimi seininä, jolloin ei tehty enää seiniä vaan kannattelevat pylväät. Myös uuni tehtiin savesta.

Toisella viikolla kävimme uudestaan Felin Uchafissa. Tällä kertaa siellä kerrottiin vanhoja walesilaisia kansantarinoita ja paistettiin pitsaa uunissa. Walesissa onkin elävä taruperinne, ja tunnetuin tarina lienee Pyöreän pöydän ritarit, jossa seikkailevat muiden muassa kuningas Arthur ja velho Merlin.

Walesin kansallissoitin.

Tre’r Ceirin linnavuori

Viimeisen päivän aamuna ennen lähtöpäivääni kiipesimme Manonin, Elainin ja Dickin kanssa Tre’r Ceirin vuorelle tutustumaan rautakautiseen linnoitukseen. Käytännössä Tre’r Ceiri vastaa Suomen linnavuoria, mutta on paljon korkeampi ja rinteitä kiertävät kivivallit sekä rautakautisten asuntojen kiviset pohjat ovat hyvin säilyneet, joten linnavuoren tarkoitus ja toiminta tulivat jotenkin selvemmin ilmi kuin Suomessa. Tre’r Ceirin huipulta oli hyvä näkymä kauas merelle molemmin puolin Llynin niemimaata, mikä auttoi hahmottamaan, miten helposti lähestyvän laivan näki ja miten ihmiset ehtivät kiivetä vuorten kivivallien suojaan ennen kuin laiva ehti rantaan asti. Tietysti myös maitse lähestyvät vieraat havaittiin varmasti ajoissa. Lisäksi korkeina säilyneet kivivallit antoivat kuvan siitä, miten sotilaat ovat puolustaneet vuorelle kiivenneitä ihmisiä muurin takaa. Lukuisat asuntojen pohjat taas kertoivat selvästi siitä, että vuorella on valmistauduttu asumaan pitkiäkin aikoja. Tämä kaikki taas viittaa siihen, että seutu on ollut rautakaudella levotonta.

Tre'r Ceirin linnavuori.

Rautakautisten asuntojen pohjia Tre'r Ceirin linnavuorella.

Puolustusta varten rakennettua vallia.

Biwmaresin ja Caernarfonin linnat

Caernarfon.

Pääsin käymään kahdessa keskiaikaisessa linnassa, joista molemmat ovat Edvard I:n ajalta (1272–1307). Molemmat linnat sijaitsevat entisessä Gwyneddin ruhtinaskunnassa Pohjois-Walesissa, Biwmares (tai Beaumaris) nykyisessä Angleseyssa ja Caernarfon nykyisessä Gwyneddissä. Kummatkin linnat on rakennettu puolustustarkoitukseen. Biwmaresissa kävin Cerin ja Lowrin kanssa ja Caernarfonissa yksin Cerin ja Lowrin käydessä kaupungilla.

Caernarfon.

Prinssi Charles kruunattiin Walesin prinssiksi tällä kivialustalla.

Caernarfonin portaita.

Caernarfon on linnoista ”säilyneempi” ja sen kulmikkaat tornit tuovat mieleen satujen linnat. Caernarfonin sisäpihan aukiolla on pyöreä kivialusta, jolla prinssi Charles kruunattiin Walesin prinssiksi vuonna 1969. Kulkiessani Caernarfonin linnan tornien kapeita ja epätasaisia pyöröportaita ylös torniin ja takaisin en voinut olla huomaamatta eroa Suomen linnoihin: esimerkiksi Olavinlinnassa vastaaviin portaisiin ei päästetä yleisöä turvallisuussyistä kuin oppaan kanssa. Mitenköhän olisi käynyt, jos olisin kompastunut laskeutuessani kivisiä portaita alas torneista? Linnassa oli toki yhtä aikaa muitakin vierailijoita, mutta aika pitkälti kuljin ihan omassa seurassani. Varoituskylttejä oli kyllä useissa kohdissa linnaa.

Biwmares.

Biwmares.

Biwmaresin rakentaminen on jäänyt aikoinaan kesken ja linna on raunioitunut, joten linnassa ei ole samanlaisia kokonaisia torneja kuin Caernarfonissa. Muutenkin linna on jotenkin ”rujompi” kuin Caernarfon. Biwmares muistuttaa ehkä hieman Suomen (raunioituneita) linnoja kuten Raaseporin linnanraunioita, tosin Biwmares lienee isompi.

Biwmares.

Museoita

Talojen katot tehdään ja on tehty Walesissa kuten muuallakin Britanniassa useimmiten liuskekivilaatoista, joten kaivokset ovat olleet ja ovat yhä tärkeitä samoin kuin liuskekivilaattojen valmistus. National Slate Museum esittelee kaivostoimintaa ja liuskekivilaattojen valmistusta. Museossa erityisen kiinnostavia olivat työntekijöiden asunnot eri vuosikymmeniltä, valtavankokoinen voimaa tuottava vesiratas ja Nautelankosken museon vesimyllyn valta-akselia muistuttavat valta-akselit, jotka liikkuivat (pyörivät).

Tutunoloinen valta-akseli pyörimässä.

David Lloyd George (1863–1945) oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa walesilainen pääministeri. Hänen elämästään kerrotaan Cricciethissä sijaitsevassa museossa. Esillä on paljon Lloyd Georgelle kuulunutta esineistöä, ja hänen elämästään kerrotaan näyttelyteksteissä. Museon takana on Lloyd Georgen viktoriaaninen lapsuudenkoti, ja myös hänen hautansa on museon läheisyydessä.

Lloyd George Museum.

Lloyd Georgen hauta.

Lloyd Georgen lapsuudenkoti.

Manonin isoäidin mylly ja Woollen Mill

Kävimme Ffionin ja Manonin kanssa Manonin isoäidin tilan vanhassa myllyssä ja Woollen Millissä. Jälkimmäinen ei siis ole mylly, vaan suomenkielinen sana voisi olla ehkä kehräämö. Vesirattaan pyöriminen tosin luo (ainakin osittain) voiman, joka saa kehräämön laitteet toimimaan, ja myllyssäkin voi olla vesiratas. Woollen Millissä valmistetaan villalankaa alusta lähtien: lampaalta keritty villa muuntuu siellä kartiolle puolatuksi langaksi. Yläkerran puodista voi ostaa paikan päällä valmistetusta langasta kudottuja ja neulottuja tuotteita.

Woollen Mill. Sisällä ei valitettavasti saanut valokuvata.

Myllyssä käytettyjä työkaluja.

Manonin isoäidin tilan myllyssä panin merkille Nautelankosken museon vesimyllystä tutut osat: alakerran jauhotorvet, myllynkivien puiset suojukset, itse kivet, jyvien syöttäjät eli porsaat sekä puiset kaukalot, joihin jyvät pudotetaan jauhatusta varten. Myllyrakennuskin muistutti luonnonkivistä muurattuine seinineen Nautelankosken myllyä, mutta tosin matkan aikana näkemistäni rakennuksista suurin osa oli kivisiä. Mylly ei ole enää toiminnassa, mutta aikoinaan sen voimanlähteenä toiminut vesiratas oli yhä paikallaan.

Myllyn vesiratas

Myllynkivet

Kaukalo, johon jauhot syötetään. Alapuolella kivet puisen suojan takana.

Valmiit jauhot tulivat alakertaan jauhotorvea pitkin

Mylly ulkoa

Portmeirionin kylä

Clough Williams-Ellis rakennutti Portmeirionin kylän 1900-luvun alussa osoittaakseen, että rakentamisen ei tarvitse pilata ympäristöään. Portmeirionin on tarkoitus olla osoitus siitä, että rakennukset voivat jopa luoda ympäristöstään entistä kauniimman. Nykyään Portmeirion on avoinna vierailijoille, ja kylän lisäksi alueella voi tutustua myös kahteen luontopolkuun. Portmeirion sijaitsee Snowdonian kansallispuistossa Gwyneddissä. Kävimme Portmeirionissa Cerin ja Lowrin kanssa. Osallistuimme pääsymaksun hintaan kuuluvalle opastetulle kierrokselle, ja olipa mukava vaihteeksi kuunnella opastusta sen sijaan, että olisi opastanut itse. Lisäksi kiertelimme kylän kauppoja, söimme lounasta ja kuljimme toisen luontopolun, joka kulki merenrannan viertä. Vuorovesi oli todella alhaalla, joten pääsin näkemään ilmiön, jota ei Suomessa näe: meriveden tilalla oli lähinnä hiekkapohjaa.

Vuorovesi alhaalla

Lopuksi

Kaksi viikkoa Walesissa oli aivan mahtava kokemus, vaikka olin osan ajasta todella väsynyt ja välillä tuli ”ähky” kaikkien hienojen kohteiden kanssa. Oli mielenkiintoista verrata asioita Walesin ja Suomen välillä myllynkivistä linnavuoriin ja päästä näkemään walesilainen elämänmeno paikallisten nuorten näkökulmasta sen sijaan, että olisin matkustanut turistina. Ja mieleen jäi please-sanan käyttö: jospa vastaisuudessa muistaisin museon kassallakin viljellä sitä englanniksi puhuessani!

Tekstin kirjoitti museoavustaja

Nautelankosken museo

Vko 30: Karjalaisen perinteen päivä

Nautelankosken museolla vietettiin viime sunnuntaina Karjalaisen perinteen päivää, jota museolla on jo vietetty useamman vuoden ajan. Liedon Karjalaseurasta saapui tänäkin vuonna jäseniä kertomaan karjalaisesta ruokakulttuurista. Tänä vuonna aiheena oli hapankaali ja sen valmistus. Karjalaseura on aiemmin opastanut muun muassa karjalanpiirakoiden, kinnasneulan sekä kurkijokelaisen hevospiiskan valmistusta.

Hapankaalista monelle mieleen tulee Saksan perinneruoka, mutta se on tärkeä osa myös karjalaista ruokakulttuuria Kannaksella ja Raja-Karjalassa. Karjalassa ruoka-ainesten hapattaminen oli yksi ruoansäilömistapa kuivattamisen ja suolaamisen rinnalla. Hapankaalin lisäksi muita hapanruokia olivat esimerkiksi hapanlohko, hapanvelli ja hapatettu kaurakiisseli. Hapankaali on maitohappokäymisensä ansiosta varsin terveellistä vatsalle. Se myös sisältää paljon C-vitamiinia, sillä ruoka-ainesten hapattaminen ei kuumentamisen tavoin poista vitamiineja. Hapankaalia voi myös pakastaa ja sen usein annettiinkin talvella jäätyä, jolloin se säilyi pidempään.

Hapankaalia valmistetaan yksinkertaisista ruoka-aineista. Maitohappokäymisen ansiosta hapankaali on hyvin säilyvää ja se myös antaa sille tunnusomaisen happaman maun. Hapankaalin valmistamiseen ei tarvita kuin kaalia ja suolaa. Maun mukaan joukkoon voi lisätä esimerkiksi valkosipulia, porkkanaa, omenaa tai katajanmarjoja. Valkosipuli auttaa käymisprosessissa, mutta tuo samalla myös makua. Porkkana puolestaan tuo ruokaan mukanaan väriä.

Karjalaseuran jäsenet olivat tuoneet mukanaan valmista hapankaalia maisteltavaksi samalla, kun he näyttivät miten uutta valmistetaan. Alkuun kaalista poistetaan sen puumainen kanta, jonka jälkeen kaalin lehdet leikataan tasaiseksi silpuksi. Kaalisilppu ladotaan käymisastiaan, kun silpun joukkoon on siroteltu merisuolaa ja halutessa mausteita. Kun suolamäärä vaikuttaa hyvältä (kuulemma maistamalla se selviää), asetetaan kaalisilpun päälle puukansi ja paino. Paineen vaikutuksesta alkaa kaalista irrottaa nesteitä ja käymisprosessi alkaa. Kaalin annetaan käydä huoneenlämmössä pari päivää, ja kun maitohappokäyminen on riittävää, siirretään kaali kylmään.

Tieto hapankaalin valmistuksesta oli saavuttanut asiasta kiinnostuneet ja paikalle saapuikin paljon uteliaita neuvoja kyselemään ja hapankaalia maistelemaan.


Tekstin kirjoitti: museologian harjoittelija

Viikko 29: Muistihuone Nautelankoskella

Tiistaiaamulla museon pihaan ilmestyi keltainen työmaakoppi, jonka ulkoseiniä koristi jo kuluvan vuoden aikana tutuksi käyneet kulttuuripallot. Työmaakoppi toimii tämän kesän ajan Aurajokikokemusten muistelupaikkana. Muistihuone on osa ”Kerrottu ja koettu Turku” – hanketta ja se kiertää kesän aikana Varsinais-Suomessa antaen ihmisille mahdollisuuden tulla kertomaan kokemuksia, tarinoita ja muistoja Aurajoesta ja sen ympäristöstä. Kaikilla vauvasta vaariin on mahdollisuus käydä kertomassa muistojaan tai vaikka piirtämässä lempipaikkansa Aurajoenrannalta, muistot kaikilta vuosikymmeniltä ovat tervetulleita. Kokemuksia taltioimassa on kansatieteen opiskelijoita Turun yliopistosta. Muistihuone on uudenlainen tapa kerätä kansatieteellistä aineistoa analysoitavaksi. Muistoja voi kertoa joko paperille kirjoittaen tai suullisesti, opiskelijat haastattelevat ja kuuntelevat tarinoita oikein mielellään.

Muistihuoneessa on myös pieni Aurajokiaiheinen näyttely, joka esittelee hankkeen avulla tallennetuin muistoin ja valokuvin miten erilailla jokea on vuosikymmenien saatossa hyödynnetty ja kuinka erilaisia muistoja ihmisillä tuosta tutusta joesta onkaan. Jokilaakso on vuosikymmenien saatossa nähnyt tehtaita, lehmiä, lampaita ja jopa hyppytorneja. Moni on oppinut uimaan Aurajoessa järjestetyissä uimakouluissa. Toisaalta esille tuodaan myös uudemmat muistot joesta ja sen paljon puhutusta väristä. Muistihuone pyrkii tarkastelemaan ja keräämään tietoja ja muistoja Aurajoesta ja sen ympäristöstä monipuolisesti usean vuosikymmenen ajalta. Mahdollista on kertoa myös negatiivisia muistoja ja parannusehdotuksia, kokonaiskuva Aurajoesta ja sen ympärillä olevasta maailmasta syntyy vasta, kun aihetta on tarkasteltu monipuolisesti.

Joskus muistoja ja tarinoita voi kertoa kuvallisestikin. Muistihuoneesta löytyy myös paljon puuvärejä ja tyhjää piirustuspaperia, joille kukin voi piirtää lempipaikkansa tai muistonsa Aurajoesta. Yhteen nurkkaan onkin ripustettu näytteille lasten tekemiä piirustuksia. Muistihuoneessa työskentelevä korkeakouluharjoittelija on myös koonnut kustakin pysähdyspaikasta pienen infon kansioon. Kansiossa on esillä juuri sen alueen historiaa ja muistoja herättävien kohteiden kuvia. Liedon vanhan meijerirakennuskin on päässyt kansioon mukaan. Suullisen ja kirjallisen tiedon lisäksi Muistihuone vastaanottaa kuvia ja kirjallista materiaalia Aurajoesta ja sen ympärillä olleista tapahtumista taltioitavaksi hankkeen käyttöön. Muistelijalla on mahdollisuus saada näytille tuomansa valokuvat ja kirjallisuus takaisin kotiin vietäväksi, sillä materiaalin skannaus tutkimuskäyttöön on mahdollista.

Nuortenkaan ei kannata ujostella, sillä Muistihuonetta kiinnostavat myös opiskelijoiden kokemukset Akateemisesta Aurajokilaivuritutkinnosta sekä Suomen vanhimmasta kaupunkifestivaalista Down by the laiturista. Aurajoki toimi myös upeana miljöönä keväällä 2011 Mikko Koivun ja Teemu Lassilan tuodessa ”kundi” Turkuun näytille. Förillä joen ylittäneet maailmanmestarit lienevät tallentuneen tuhansien paikalla olleiden kameroille ja mieliin. Nautelankosken museon pihassa Muistihuone viipyy elokuun ensimmäiseen päivään saakka ja on avoinna päivittäin 10–12 ja 13–16.

Tekstin kirjoitti: museologian harjoittelija
Nautelankosken museo

Vko 28: Sähköä, generaattori ja myrsyn kommervenkit

Sähköä Nautelankoskella

  

Vaakaturbiini



Harva osaa ajatella, että Nautelankosken museon 205 vuotta vanha harmaakivinen vesimylly on yhä edelleen toiminnassa tuottaen modernin yhteiskunnan tärkeintä hyödykettä – sähköenergiaa. Myllyssä on nimittäin jauhinkiviä pyörittävän vaakaturbiinin lisäksi myös toinen energian tuottaja, pystyturbiiniin yhdistetty generaattori, joka muuntaa padon ohi virtaavan veden voiman museon sähkölaitteille sopivaksi energiaksi ja mahdollistaa muun muassa tämän blogin kirjoittamiseen. 



Pystyturbiini on yhdistetty
sähkögeneraattoriin.

Nautelankosken osittainen omavaraisuus sähkön suhteen on ollut arkipäivää jo 1990-luvun lopulta, jolloin myllyä entisöitäessä asennettiin nykyiset vesiturbiinit. Idea ei itsessään ole uusi, sillä mylly sai ensimmäiset vesiturbiininsa jo edellisen vuosisadan alussa, vanhojen vesirattaiden jäädessä jo ansaitsemalleen eläkkeelle, onhan niiden tekniikka ollut käytössä jo ennen ajanlaskumme alkua.



Kotiseutumuseo saattaa ensi kuulemalta vaikuttaa erikoiselta paikalta tuottaa sähköä. Onhan museo tietystä näkökulmasta katsottuna vain paikka vanhan kulttuurin kohtaamiseen, säilyttämiseen ja vaalimiseen. Toisaalta ajatusleikkiä jatkaessa saattaa huomata, että esimerkiksi Lauri Nautelan museo edustaa hyvin modernia arkkitehtuuria yhdistäen teräksen, puun ja kiven kätkien samalla sisäänsä osia historiastamme. Tällöin tuntuu jo lähes luonnolliselta, että vanhaa ja perinteistä kiviholvirakentamista edustava mylly taasen pitää sisällään jotain tulevaisuudesta: uusiutuvan lähienergianlähteen.

Sähkögeneraattori

Maailma, jossa energia tuotettaisiin lähellä eikä ydinvoimaa tai tuontienergiaa tarvittaisi, on hyvin utopistinen. Totuus on, että ne ovat monesti välttämättömiä. Totta on myös, että Aurajoen suurimmassa koskessa sijaitseva generaattori ei yksin pysty tuottamaan voimaa koko museon tarpeisiin. Noin puolet sähköstä ostetaan ulkopuolelta. Generaattori on myös hyvin haavoittuvainen;   heinäkuussa vedenpinta laskee kriittisen alas myös padon yläpuolella, eikä vesivoimaa ole käytettävissä. Toisaalta myös sähkökatkot saattavat keskeyttää oman sähköntuotannon ja näin pakottaa museon väen palauttamaan generaattorin verkkoon.

Myrskyn silmässä

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna taivas Liedon Aseman yläpuolella oli myrskyisä. Valtaisan voimakkaat sadekuurot haittasivat liikennettä moottoritiellä ja venyttivät ulkonaliikkujien kestokyvyn äärimmilleen. Samaan aikaan Nautelankosken museon kesäoppaat katselivat kahvion ikkunasta taivaanrannassa kajastavaa salamointia tietäen sen tarkoittavan lisää haasteita.

Salamanlyönnin aiheuttama sähkökatko saattaa riittää kadottamaan tietokoneella työstettävän dokumentin. Nautelankosken museossa sen voima riittää pudottamaan generaattorin pois verkosta. Putoaminen laukaisee museossa vaimennettua herätyskelloa muistuttavan generaattorihälytyksen, jonka kuuleminen merkitsee herkkien sähkölaitteiden sulkemista, pikaista avainten etsimistä ja myllyyn lähtemistä. Generaattorin palauttaminen sähkönjauhantaan on rutiininomainen toimi. Ensin lasketaan veden virtaamaa rajoittamalla kierrosnopeus oikeaksi ja käynnistetään voimantuotto. Tämän jälkeen virtaamaa jälleen hieman kasvatetaan ja palataan taas tavanomaisiin rutiineihin.

                                             Kaatunut koivu

Generaattorin käynnistäminen on siis oppikirjamaisen helppoa – siis ideaalitapauksissa. Saattaa olla, että ylikulkeva myrskynsilmä jättää jälkeensä yllätyksiä. Näin kävi muun muassa heinäkuun ensimmäisenä lauantaina, kun Aurajokimelonta saapui puolenvälinkrouviinsa Nautelankoskelle. Vaikeuksia ei niinkään tuottanut sade jolta pääsi sisälle suojaan tai sähkökatko joka päättyi oppaiden toimittua, vaan padon reunalla ennen uhkeana seisseen koivun kaatuminen suoraan entiselle pääliikenneväylälle, Nautelankosken sillalle.

Ongelma olisi ollut vähäpätöinen, sillä korvaava liikenneväylä on ollut käytössä jo lähes neljäkymmentä vuotta, mutta kaatuessaan koivu tukki tien melojilta, joiden oli tarkoitus matkata läheiseen Pahkamäen kouluun lepäämään seuraavan päivän lähtöä varten. Paikalle hälytettiin museoamanuenssi. Pikaisen tilannearvion myötä kutsuttiin museon työmiehet ja tunnin työn jälkeen silta oli jälleen auki kulkijoille. Muistoksi tapahtumasta jäi paitsi moniin valokuviin tallennetun koivun katoaminen, niin myös sillan uhkean kaiteen murtuminen siitä kohdasta, josta puuvanhus polttopuiksi pilkottuna kannettiin pois.

Vuosihuolto

Vain noin viikon kuluttua näistä tapahtumista tapahtui se, mikä vääjäämättä odottaa joka vuosi. Virtaavaa vettä ei enää riitä turbiinin pyörittämiseen ja myllyssä pauhaava generaattori hiljenee. Edessä on jokavuotiseen tapaan vuosihuolto, lian ja roskien poisto sekä koneiston öljyäminen, jotta museo voisi jälleen läpi seuraavan vuoden toimia tiennäyttäjänä itse tuotetun energian hyödyntäjänä.

                            Tekstin kirjoitti: museon kesätyöntekijä

                            Nautelankosken museo

Vko 27: Museopuodin ja kahvion tarjontaa

Nautelankosken museon kahvio ja puoti löytyvät Lauri Nautelan museorakennuksesta. Sieltä voi ostaa muistoja museovierailusta, tuliaisia, käsitöitä, lahjoja ja postikortteja. Museon kesäaukiolon aikaan myynnissä on myös eri makuisia Laitilan limonaadeja, jäätelöä, sekä itse valmistetuttuja leivonnaisia.

Makeannälkään tarjolla on myös vanhanajan nekkuja sekä eri makuisia karamelleja paperitruuteissa ja maukasta Luomulakritsia.

Museopuodin tuotteita

Nautelankosken museopuodissa on myynnissä erilaisia käsitöitä. Puodin valikoimiin kuuluvat esimerkiksi virkatut patalaput ja pienet laukut. Patalappuihin on virkattu kukkia ja myllynkiviä. Laukut on valmistettu Liedon kotiseutupukujen kankaista. Museopuodissa myynnissä on myös vanhanajan paperinukkeja sekä kotiseutumuseon ja saunan pienoismalleja.

Nautelankosken museosta voi ostaa myös erilaisia koruja, kuten Liedon äijä –riipuksia sekä Haimionmäen solkea. Museopuodissa myynnissä on myös muistipeli Museomuisti sekä lautapeli Hämeen Härkätiellä ja paljon erilaisia Nautelankosken museota, sen ympäristöä sekä Lietoa kuvaavia postikortteja.

Museopuodissa on myynnissä hyvä valikoima Nautelankosken museoon, Lietoon, historiaan, luontoon ja kulttuuriympäristöön liittyvää kirjallisuutta.

Kesäkuussa museossa avattiin Jatkosodan valokuvia -näyttely. Aiheeseen liittyy myös veteraanien sotamuistoista koottu antologia En ole näistä paljon puhunut. Liedon ja Aurajokilaakson kulttuurihistoriasta ja maisemasta kiinnostuneelle museopuodissa on myynnissä useita kirjoja: Liedon kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, Liedon kulttuuriympäristöohjelma, Aurajokilaakso – elävä kansallismaisema, Tien lumo – Aurajoen maisematie ja Maisemanhoitosuunnitelma Aurajoen kulttuurimaisemaan. Lapsille suunnattuja kirjoja ovat esimerkiksi Myllärin Kerttu, Myllytontun tarinoita, Vipeltäjät –lasten luontoretki Nautelankoskella ja Aura Taimenen merimatka.

Helmineuleen tuotteita museopuodissa

Helmineule on lietolainen 4H-Yritys, joka valmistaa Liedon Karvalassa neulekoneella luonnonmateriaaleista neuleita, jotka viimeistellään käsin.

Helmineuleen tuotteet pyritään toteuttamaan mahdollisimman ekologisesti. Nautelankosken museon puodissa on tällä hetkellä myynnissä bambu-puuvillalangasta neulottuja kännykkäpusseja.

Helmineuleen tuotteita myydään Nautelankosken museon puodin lisäksi myös erilaisissa tapahtumissa kuten markkinoilla ja myyjäisissä, verkkokaupassa sekä sopimuksesta työhuoneella. Helmineule valmistaa myös ompelutöitä ja neuleita tilauksesta. Helmineuleen blogista voi seurata, mitä yrityksessä tapahtuu.

4H-Yritys on 4H-nuoren oma pieni yritys, jonka perustamisessa 4H on auttanut.

Tekstin kirjoitti: museoavustaja

Nautelankosken museo