Vko 23/2020: Katsauksia Liedon historiaan 3: Muinaispitäjästä kirkkopitäjäksi

Menneisyyteen on aina monta tietä. Liedon museon artikkelisarja tarjoaa pieniä polkuja Liedon pitkään historiaan. Artikkelisarjan kolmannessa osassa tarkastellaan Liedon pitäjän syntyä. 

Lieto Aurajokilaakson muinaispitäjän keskuksena

Keskiajan alussa Lieto ja Kaarina muodostivat muinaispitäjän, jonka uskonnolliset, hallinnolliset ja kaupankäynnin keskukset olivat nykyisen Liedon eteläosassa. Sauvalan kylä oli jo esihistoriallisella ajalla tunnettu kauppapaikka. Kauppiaita ja matkamiehiä suojeli sään ja tuulten jumala Ilmarinen, jolta alueen nykyisinkin käytössä oleva nimi on peräisin. Sauvalasta koilliseen laskee Aurajokeen Pyhäoja, jonka lähellä on uhrilehto eli hiisi. Hiisi on antanut nimen koko kylälle ja joidenkin tulkintojen mukaan koko pitäjälle, onhan Liedon ruotsinkielinen nimi Lundo (lund = lehto). Hiidenmäki Tarvasjoen kirkon lähellä on puolestaan saattanut olla ennemminkin lähiseudun eränkävijöiden yhteinen palvontapaikka kuin yhden pitäjän uhrilehto.

Hiidenmäki Tarvasjoella on saattanut olla erämiesten kokoontumispaikka, jossa annettiin uhreja hyvän metsästysonnen toivossa.

Liedon Hiisin kylästä hiukan matkaa joen yläjuoksulle sijaitsee keskiajalta peräisin oleva Moision kartano. Moisio-alkuiset nimet liitetään yleensä vallanpitäjiin, jotka johtivat oikeuslaitosta, hallintoa, puolustusta ja tärkeimpiä uskonnollisia menoja. 
 

Rautakauden kalmistojen erityismerkitys säilyy perimätietona

Eri puolilla Lietoa ollut pieniä, talon tai suvun käyttämiä kulttipaikkoja sekä paikkoja, joihin liittyy uskomuksia. Rautakautisista kalmistolöydöistään tunnettu Loukinaisten Haimionmäki on ollut tärkeä paikka keskiajallakin, sillä helluntaisin ja juhannuksena siellä poltettiin tulia. Hulkkunanmäkeä on pidetty pelottavana paikkana, koska on uskottu, että siellä kummittelee. Tarinat saattavat liittyä Hulkkunanmäen ristiretkiaikaiseen ruumiskalmistoon. Alueelta tunnetaan myös kaksi kuppikiveä, joita on voitu käyttää uhraamiseen sekä hyvän onnen tuottamiseen. 

Kuppikiven syvennyksiin on laitettu viljaa ja vastapoikineen lehmän maitoa hyvän sadon ja karjaonnen takaamiseksi. Kuppeihin sataneella vedellä on uskottu olevan parantavia vaikutuksia.

 

Vintalassa on Merolan myöhäisrautakautinen polttokenttäkalmisto, jonka ensimmäiset löydöt ovat yli sadan vuoden takaa. Kalmiston lähellä olevan Uhrakallion nimi saattaa viitata myöhempään käyttöön uskomuspaikkana. 

Ensimmäiset asiakirjamaininnat Liedosta ja Tarvasjoelta

Uuden uskonnon saapumisesta Lietoon esihistoriallisen ajan lopulla kertoo Sauvalan Ristinpelto, joka on yksi Suomen vanhimpia kristillisiä hautausmaita. Kun Kaarinan ja Liedon muodostama muinaispitäjä jakautui kahtia, syntyi Liedon kirkkopitäjä. Ennen kuin pitäjänkirkko perustettiin Hyvättylään 1200-luvulla, Liedossa oli useita pieniä kyläkirkkoja. 

Ristinpellon aikoinaan kiviaidalla ympäröidyltä hautausmaalta on löytynyt jäänteitä pienestä neliömäisestä kirkollisesta rakennuksesta.

Varhaisin kirjallinen tieto Liedon seurakunnasta on kuitenkin vasta vuodelta 1331 säilynyt asiakirja, jossa Liedon kirkkoherra Pietari mainitaan todistajana turkisveroa koskevassa riidassa. Varhaisempi keskiaikainen Lietoon liittyvä asiakirjamerkintä on maininta vuodelta 1325, kun piispa Pentti sai rahalainan pantiksi puolet Johannes Litenin ja puolisonsa Elenan maaomaisuudesta Loukinaisissa. Seuraavalta vuodelta on Turun linnan isännän Mats Kettilmuddsson testamentti, jolla hän lahjoitti Liedossa sijaitsevan maatilan palvelijalleen. Tarvasjokeen viitataan ensimmäisen kerran Suomen käskynhaltijan kirjeessä vuodelta 1316, jossa mainitaan Kallela ja Yrjäntilä. Aika vähän on siis säilynyt keskiaikaisia lähdemainintoja Liedosta, joka on kuitenkin ollut jo Lieto.

Tekstin kirjoittivat: museonjohtaja ja museoamanuenssi

Liedon museo

Artikkeli on julkaistu Turun Tienoossa 28.5.2020.

Viikko 36: Valtakunnalliset arkeologian päivät 2011: pyöräretki Kaskalan linnavuorelle

Valtakunnallisia arkeologian päiviä vietettiin tänä vuonna 2.–3. syyskuuta. Tuolloin järjestettiin ympäri Suomea erilaisia arkeologiaan liittyviä tapahtumia. Nautelankosken museo järjesti lauantaina 3.9. opastetun pyöräretken Kaskalan linnavuorelle ja muille lähiseudun muinaisjäännöksille. Kaikki tämän vuoden kohteet sijaitsivat Aurajoen itäpuolella. Pyöräretken aikana tulivat tutuiksi Kukkarkosken kivikautiset asuinpaikat I j II sekä Kukkarkoski I:n läheisyydessä sijainnut kivikautinen kalmisto, Merolan rautakautinen kalmisto ja kivikautiset asuinpaikat, Kylätalon rautakautinen kalmisto, Ryökkään moniperiodinen asuinpaikka, Yli-Poron kuppikivi ja Kaskalan linnavuori. Pyöräretkellä oli oppaan lisäksi kuusi osallistujaa.

Museon pihassa kerrottiin aluksi pyöräretken ohjelma, jonka jälkeen kerrottiin pyöräreitin maisemasta ja maiseman esihistoriasta ja historiasta. Seuraavaksi esiteltiin lyhyesti, mitä muinaisjäännökset ovat ja kerrottiin hieman niiden hoidosta. Lopuksi kuvattiin arkeologiseen tutkimukseen kuuluvia vaiheita ja korostettiin, että arkeologi tekee paljon muutakin kuin kaivaa. Osallistujat saivat vielä ennen lähtöä pyöräretken kohteet esittelevän kartan.

Karttapohja: Museoviraston muinaisjäännösrekisteri

Ensimmäinen pysähdys oli heti museoalueella Aurajoen toisella puolella, sillä Kukkarkoski I:n kivikautinen asuinpaikka ja kalmisto sijaitsevat heti sillalta nousun jälkeen vasemmalla. Asuinpaikka on sijainnut Aurajokeen viettävällä rinteellä ja kalmisto asuinpaikan läheisyydessä, asuinpaikan yläpuolella. Alue on ollut kivikaudella pieni saari merenlahden pohjukassa, ja se erottuu yhä maastosta kohoumana. Merenlahti on maankohoamisen myötä ”muuttunut” Aurajoeksi. Kukkarkosken haudoista on löydetty merkittävä määrä hienoja meripihkakoruja sekä liuske- ja piiesineitä. Kukkarkoski II:n kohdalla ei pysähdytty, mutta sen näki pyöräillessä katsoessaan vasemmalle pian Vintalantielle siirtymisen jälkeen. Kukkarkoski II sijaitsee noin 300 metrin päässä Kukkarkoski I:stä kaakkoon. Kukkarkoski II on asuinpaikoista vanhempi, ja ilmeisesti sieltä on siirtynyt ihmisiä Kukkarkoski I:n asumaan. Kukkarkosken asuinpaikoilla on asuttu noin 5000 vuotta sitten neoliittisella kivikaudella.

Merolan talon ympäristössä on useita kivikautisia löytöpaikkoja, jotka liittyvät kaikki ilmeisesti samaan kokonaisuuteen. Alueella sijaitsee myös Merolan rautakautinen polttokenttäkalmisto. Merolassa pyöräretkeläiset pääsivät näkemään asuinpaikoilta löydettyjä kivikautisia esineitä ja polttokenttäkalmistosta löydettyjä rautakautisia esineitä, jotka Museovirasto oli lähettänyt talon väelle. Merolassa opastus keskittyi polttokenttäkalmistoon, joka on yksi rautakauden kalmistotyypeistä. Siinä on yhdestä neljään kivikerrosta, mutta ei yleensä selviä latomuksia tai röykkiöitä erotettavissa, vaan hautauksen päälle on vain heitelty kiviä. Merolan polttokenttäkalmistoon liittyykin erikoisuus: sen läheisyydessä on kiviladelma, jonka arkeologi Ella Kivikoski on tulkinnut ihmisen tekemäksi. Nykyään polttokenttäkalmistosta ei näy maan pinnalle juuri mitään. Polttokenttäkalmisto on selvästi yhteisöllinen hautaus, jossa yksilöitä on vaikea erottaa. Merolan polttokenttäkalmiston vanhimmat hautaukset ovat kansainvaellusajalta 1500 vuoden takaa ja nuorimmat viikinkiajalta noin 1000 vuoden takaa.

Kylätalon rautakautinen kalmisto sijaitsee mystisesti ikään kuin talon kellarissa, vaikka kalmisto on toki ollut olemassa ensin ja talo on rakennettu myöhemmin sen päälle. Ennen talon rakentamista kalmisto on ollut pieni kumpare peltojen keskellä. Paikalta on löytynyt runsaasti esineistöä 1000-luvulta, ja ilmeisesti paikalla on ollut ruumishautauksia. Hienoin löytö lienee ollut ensin kultakypäräksi luultu kultakruunu, joka piti toimittaa Kansallismuseon kokoelmiin, mutta myytiinkin kultasepälle Turkuun. Samanlainen kruunu on löydetty Kroatiasta.

Ryökkään asuinpaikka on sijainnut Rähälän krotin pohjoispuolella vanhalla Rähälän Ryökkään kylämäen tontilla. Paikalta on löydetty kivikautisia, myöhäisrautakautisia ja historiallisen ajan asuinpaikkalöytöjä, esimerkiksi keramiikkaa ja metalliesineitä. Nuorimmat löydöt ovat 1800-luvulta. Kaivaustutkimuksia on tehty tielinjan oikaisun takia, ja asuinpaikka jääkin nykyisen tien alle.

Yli-Poron kuppikivi on yksi Liedon monista kuppikivistä. Se sijaitsee sellaisessa paikassa, että sen sijainti pitää tietää ja kulkea Yli-Poron talon pihamaan poikki, jos kiveä aikoo mennä katsomaan. Pyöräretkeläisille olikin sovittu opastus kuppikivelle ”talon puolesta”. Kuppikivissä on ihmisen tekemiä kuppeja. Yli-Poron kuppikivessä niitä on kolme. Kuppikivien merkitys on epäselvä. Kupit on ehkä hakattu, jotta niihin voitaisiin uhrata esimerkiksi viljanjyviä hyvän sadon toivossa. Yksi kuppikivien selitys on rajakivi. Yli-Poron kuppikivi sijaitseekin Yli-Poron ja Peuran maiden rajalla. Kuppikiven läheisyydessä on talon väen mukaan sijainnut myös tuulimylly, joka on purettu. Yli-Poron talon pihamaalta on löytynyt koekaivauksissa sekoittuneena eri-ikäisiä asuinpaikkalöytöjä: rautakaudelta keramiikkaa ja kuonaa ja historialliselta ajalta tiiliä, lasia ja fajanssia.

Kaskalan linnavuori on yksi Liedon kolmesta linnavuoresta. Muut ovat Vanhalinna ja Viikka. Muinais- ja mäkilinnaksikin kutsuttu linnavuori on kallioisella mäellä sijainnut esihistoriallinen puolustusvarustus. Kaskala jakaantuu kahteen mäkeen, joista pohjoisemmalla kulkee kivivalli mäen keskikohdan poikki. Pari metriä leveä valli on tehty suurista kivistä, ja se tekee pohjoispäässään jyrkän mutkan. Valli erottuu maastossa ja on arkeologi Hjalmar Appelgrenin mukaan ihmisen tekemä. Kaskalaa on tutkittu hyvin vähän eikä siellä ole tehty ollenkaan arkeologisia kaivauksia, joten linnavuorelta ei ole löydetty mitään. Appelgrenin tekemän tarkastuksen lisäksi Kaskalassa ovat käyneet tutkimusmielessä vain Matti Huurre sekä Lea Degerholm ja Juha Ruohonen tekemässä inventoinnin. Koska Kaskala ei ole Museoviraston hoitorekisterissä, sitä ei pidetä paljaslakisena kuten Vanhalinnaa. Niinpä Kaskalan hahmottaa linnavuoreksi vain kiipeämällä sen päälle. Korkeimmalla kohdalla seisoessaan voi kuvitella puut pois, jolloin hahmottaa, miten hyvä näkymä mäeltä on ollut Aurajoelle. Näin lähestyvät vieraat alukset on havaittu jo kaukaa. Kaskalan päältä hahmottaa myös, miten jyrkkä joelle päin näkyvä länsireuna on. Tämä on estänyt linnavuorelle kiipeämisen siitä suunnasta, ja kulku on tapahtunut jostain loivasta kohdasta. Kaskalan linnavuorta ei voida ajoittaa tarkasti tutkimusten ja löytöjen puutteen takia, mutta yleisesti ottaen linnavuoret ovat rautakautisia.

Tekstin kirjotti museoavustaja

Nautelankosken museo