sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Vko 21: Yhteistyötä seurakunnan kanssa

Nautelankosken museo on tehnyt usean vuoden ajan yhteistyötä Liedon seurakunnan kanssa. Yhteisten tapahtumien järjestäminen alkoi yli kymmenen vuotta sitten, kun kotiseutumuseon pihalla alettiin pitää erityisesti perheille suunnattu keväinen jumalanpalvelus. Joulukuun koskikirkkoon on hiljennytty jo kahdeksana talvena. Lisäksi Nautelankosken museo ja Liedon seurakunta ovat järjestäneet opastettuja hautausmaakierroksia vuodesta 2005 alkaen.

Pihakirkko

Toukokuun pihakirkkoa vietettiin kauniissa vaikkakin välillä tuulisessa säässä. Jumalanpalveluksen kirkkona oli kotiseutumuseon piha penkkeineen, alttari rakennettiin museon seinän viereen ja koristeltiin lasten piirustuksilla.

Pihakirkossa on mukana myös seurakunnan päiväkerholaisia ohjaajineen ja lasten esitykset kuuluvatkin aina jumalanpalveluksen ohjelmaan.


Tänä vuonna virsiä laulettiin pihakirkossa trumpetin säestyksellä.









Museo mukana toimintatorstaissa

Liedon seurakunta on aloittanut joka torstai pidettävän ohjelmallisen toimintatorstain. Toimintatorstai on kaikille lietolaisille avoin toimintapäivä, johon sisältyy aamupäivällä erilaisia "toimintakanavia", joissa esimerkiksi tehdään käsitöitä, jumpataan, tutustutaan vanhoihin valokuviin tai seurustellaan. Lounaan jälkeen on aina viikon vieras, joka tulee kertomaan jostain teemasta, laulattaa tai järjestää ohjelmaa.Torstaitoiminnan yhteydessä pyörii myös perhekerho, joten välillä mukana on kaiken ikäisiä vauvoista varttuneisiin.

Nautelankosken museo vastasi kahden viimeisen toimintatorstain iltapäivän ohjelmasta. Molemmilla kerroilla jalkauduttiin tutustumaan Liedon seurakunnan historiaan. Ensimmäisellä kerralla tutustuttiin Liedon kirkkoon ja toimintatorstait päättyivät tällä viikolla opastettuun kierrokseen Liedon kirkon hautausmaalla.


Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi
Nautelankosken museo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti