sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Vko 20: Museoviikko

Tällä viikolla vietettiin museoviikkoa. Nautelankosken museo on jo vuosien ajan osallistunut museoviikon tapahtumien järjestämiseen.
Kansainvälisenä museopäivänä (18.5.) on joka vuosi ollut Lauri Nautelan museon näyttelyihin vapaa pääsy. Joskus päivän aikana on ollut erikoisopastuksia, erityisiä museoviikon aiheeseen liittyviä pienoisnäyttelyitä tai työnäytöksiä.


Ryhmiä museoviikolla

Museoviikolla vietetään museoalan ammattilaisille tarkoitettuja museopäiviä. Tänä vuonna Nautelankosken museo oli yksi museopäivien retkikohteista. Museolaisten ryhmä saapui Nautelankoskelle aamulla ja ryhmän kanssa kierrettiin Lauri Nautelan museon näyttelyt, mylly sekä kotiseutumuseo. Ja koska kävijät olivat alan ihmisiä, puhuttiin näyttelyiden lisäksi myös museon rahoituksesta, koululaispäivistä ja muusta toiminnasta.

Loppuviikosta kävi sekä ryhmävierailijoita että yksittäisiä kävijöitä tutustumassa kivikaudesta sekä rahan historiasta kertoviin näyttelyihin, luontodioraamaan ja jatkosodan valokuviin. Museoviikon aikana kävijöiltä ei peritty pääsymaksuja.











Vanhoja traktoreita ja moottoripyöriä

 Museopäivän illan erityisohjelma oli Ama:n eli Auranmaan mopedi- ja ajoneuvoharrastajat ry:n järjestämä vanhojen ajoneuvojen esittely. Museon pihalle saapui toistakymmentä vanhaa traktoria ja suurin piirtein sama määrä mopedeja sekä moottoripyöriä.
 
Mukana oli myös maamoottori, jonka toimintaan pääsi tutustumaan omin silmin ja korvin, kun kone laitettiin säksättämään pari kertaa illan aikana.







Vanhat ajoneuvot kiinnostivat kävijöitä ja keräsivätkin ympärilleen niin aikuisia kuin lapsia. Yksi paljon kiinnostusta herättänyt oli vanha Zetor-traktori.


Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi
Nautelakosken museo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti