perjantai 7. toukokuuta 2010

Vko 18: Museovieraita pikkulapsista senioreihin

Kuun vaihtuminen näkyy museossa.
Joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina pidetään kotiseutumuseon tuvassa satutunti. Siihen osallistuu pääasiassa perhepäivähoidossa olevia lapsia hoitajineen. Monet lapsista ovat jo satutuntikonkareita, joten he osaavat mennä itse satutunnin alussa hakemaan mattokääröjä istuimiksi – ja kantavat ne lopussa myös takaisin paikoilleen. Satutäti (tai –setä) istuu kunniapaikalla keinutuolissa ja lukee lapsille satuja, loruja ja runoja. Pienimmät kuulijat eivät vielä osaa puhua, mutta isommat osallistuvat mielellään keskusteluihin, kommentoivat satuja ja kertovat kuulumisiaan. Myös tuvan sisustuksesta ja entisajan elämästä viriää välillä monenlaista juttua. Kasvatus museokävijöiksi alkaa kuin varkain, jo lähes vauvaiässä.

Toukokuussa alkaa koululaisten aika. Nautelankosken museo on vuosien aikana kehittänyt yhteistyötä koulujen kanssa ja tuloksena ovat jokavuotiset koululaispäivät. Koululaispäivät toimivat museolähtöisesti, eli museo laatii aikataulut, tilaa linja-autot, kutsuu koululuokat opettajineen vierailulle ja huolehtii päivien ohjelmasta. Joka vuosi museossa vierailee kaikki Liedon peruskoulujen toisen, kolmannen ja viidennen luokan oppilaat. Toukokuu on varattu kolmasluokkalaisille ja heidän aiheenaan on luonto, luonnossa liikkuminen ja luonnonsuojelu. Luokat tutustuvat Nautelankosken luonnonsuojelualueeseen luontopolulla liikkuen. Mukaansa museosta he saavat Vipeltäjät – lasten luontoretki Nautelankoskella –vihkosen, jonka avulla asiaa voidaan tutkia syvemmin vielä koulussa. Päivähoitolasten ja koululaisten lisäksi viikon aikana museossa vieraili myös tilausryhmiä Lieto-oppaiden johdolla. Kun näiden ryhmien osallistujilla oli elämänkokemusta jo edellä mainittuja huomattavasti enemmän, voidaankin todeta, että meillä oli tällä viikolla museovieraita pikkulapsista senioreihin.

Keväällä ja kesällä museossa aloittaa harjoittelujaksonsa yleensä jokunen opiskelija. Tällä viikolla aloitti kaksi uutta harjoittelijaa. Toinen on Turun yliopiston folkloristiikan ja museologian opiskelija, toinen opiskelee Paraisten kalatalous- ja ympäristöinstituutissa ympäristönhoitajaksi. Harjoittelijat pääsivät heti alkajaisiksi tekemään kevätsiivousta kotiseutumuseoon: talven pölyt ja jäljet pois ja tupa jälleen kauniiksi vastaanottamaan kevättä ja museossa vierailevia ryhmiä. Myllyssä tehtiin myös pientä siivoa. Viikon aikana tulivat tutuiksi niin WC:n siivoaminen kuin piirakan leipominenkin. Tämän viikon maku oli mustikka-vadelma.



Ulkona siivous jatkui perennamaan ja kasvimaan kevättöissä: vanhat kasvit leikattiin alas ja maat siistittiin. Kotiseutumuseon seinän vieressä kasvaneet humalat leikattiin alas ja kaivettiin juurakot ylös. Humalasalot saivat uuden ja paremman paikan kasvimaan laidalla.

Museon alakerrassa sijaitsevissa kokoelmien hoidon tiloissa tehtiin museon perustyötä.


Museoon lahjoitetut 1800-luvulta peräisin olevat kangaspuut puhdistettiin alustavasti, osat käytiin läpi ja nimettiin ja numeroitiin. Tämän jälkeen kangaspuun osat ja muutama muu esine pakattiin hyvin muoveihin odottamaan myöhempää kuljetusta Turun museokeskuksen pakastimeen. Sieltä ne aikanaan palaavat takaisin museoon, jolloin esineet puhdistetaan huolellisesti ja maalataan niihin numerot. Esineet kuvataan ja luetteloidaan museon esinetietokantaan.

Myllyn nurkalla sinnittelee vielä viimeinen lumikinos.



Mutta luonnonsuojelualueella kukkivat kiurunkannukset, käenrieskat ja valkovuokot.
Hyvää äitienpäivää!


Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi
Nautelankosken museo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti