keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Viikko 2: Piispa kävi kylässä


Liedon seurakunnassa oli piispantarkastus tammikuun toisella viikolla. Tarkastuksen toimitti Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala.


Piispantarkastuksella on kirkon historiassa pitkä perinne. Piispantarkastuksessa Liedossa piispa neuvotteli seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa ja seurakunnan talous sekä hallinto tarkastettiin. Piispa Kaarlo Kalliala tapasi myös muun muassa koululaisia, yrittäjiä ja kunnan edustajia. Piispantarkastuksen päätösmessu pidettiin Liedon kirkossa.

Mediatilaisuus museossa

Piispantarkastuksen mediatilaisuus oli Nautelankosken museossa. Piispan seurueessa mediatilaisuudessa olivat paikalla tuomiokapitulin pappisasessori, lääninrovasti Pertti Ruotsalo, notaari, seurakuntapastori Mikko Nieminen sekä Liedon seurakunnan kirkkoherra Esko Laine ja talouspäällikkö Pirkko Koivusalo.

Lisäksi mukana olivat seurakuntapastori Mari Leppänen sekä tiedottaja Johanna Hörkkö-Granö Liedon seurakunnasta. Mediaväestä paikalla oli sekä lehdistön että television edustajia.

Piispa Kaarlo Kalliala kertoi, että piispantarkastukset ovat työläitä, mutta usein niiden aikana ilahtuu seurakuntien hienoista ideoista. Kalliala itse pitää erityisesti koululaistapaamisista. Piispan tavatessa Liedon lukiolaisia puheenaiheina olivat suvaitsevaisuus, käyttäytyminen ja erilaisuuden sietäminen. Mediatilaisuudessa puhuttiin lisäksi muun muassa rovastikuntamallista, jossa useampi seurakunta olisi taloudellisesti yhdessä.

Mediatilaisuuden virallisen osuuden ja haastattelujen jälkeen piispa Kaarlo Kalliala ehti tutustua Nautelankosken museon näyttelyihin Kivikauden pyyntimiehen jäljillä sekä Jatkosodan valokuvia.

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi
Nautelankosken museo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti