Nautelankosken museo tarkoittaa monille näyttelyitä, Lauri Nautelan kokoelmia, Jonkarin tupaa tai vesimyllyä. Toisille jäävät mieleen varsin näyttävä pato ja sen rajoittaman joen rannalla vanha sauna. Kaikkea tätä yhdistää yksi asia; ne ovat ihmisen rakentamia. Nautelankosken museoalue on kuitenkin paljon muutakin kuin vain isiemme ja äitiemme työn tuloksia, sillä alueella sijaitsee koskea myötäilevä kaunis ja biodiversiteetiltään laaja luonnonsuojelualue.
Nautenlankosken luonnonsuojelualue kuuluu Euroopan unionin Natura 2000 -verkostoon, jonka tarkoituksena on suojella arvokkaita luontokohteita. Nautelankosken luonnossa erityisen arvokkaita ovat sen jokivarsilehdon kasvillisuus ja toisaalta niittyalueet. Nautelankosken alueella on myös luontopolku, joka mahdollistaa monimuotoiseen alueeseen tutustumisen helposti ja vaivattomasti kävelyretken muodossa. Rauhoitettua aluetta ei ole tarkoitettu piknikille tai lemmikkieläinten ulkoiluttamiseen, vaan alue pyritään pitämään luonnontilaisena ja sen eläimistö mahdollisimman häiritsemättömänä.
Luonnonsuojelualue tarjoaa kuitenkin hyvän mahdollisuuden myös eläinharrastajille. Kulkiessaan luontopolun itäisemmällä lenkillä päätyy kulkija lintutornille tai yhtälailla kalaharrastajan jäädessä sillan alapuoliselle koskialueelle avautuu hänelle mahtava tilaisuus perhokalastukseen, johon Nautelankosken lohikanta antaa erinomaisen tilaisuuden. Toisaalta alueella on myös erittäin moninaiset kasvi- ja eläinkunnat, muun muassa harvinaisen laaja perhoskanta.
Nautelankosken luontoalue ei kuitenkaan selviä ilman huolenpitoa. Vuosittain alueella järjestetään vapaaehtoisvoimin niittotalkoot, joiden tavoitteena on kasvilajien monipuolisuuden säilyttäminen. Käytettävät välineet ovat museolle ominaisen perinteisiä: viikate, harava, hanko ja heinäseiväs. Tulosta kuitenkin syntyy ja niittäjien työjälkenä on tälläkin hetkellä pihalla heinäseipäitä, mutta toisaalta itse työn tekijöiden mieleen tallennetut muistot; aherruksen jälkeinen ilta saunomista, grillaamista ja uimista lämmittää mieltä vielä talven kylmimpinäkin iltoina.
Niittotalkoot Nautelankoskella ovat muodostuneet perinteeksi monille osanottajille ja porukan ydin pysyykin vuodesta toiseen samana. Tietysti uusia niittäjiä tulee mukaan ja näin työlle saadaankin taattua jatkuvuus. Tällä tavalla taito siirtyy niittäjältä toiselle ja viikatteen käytön salojen hallitsijoita saapuu jatkossakin talkoisiin.
Nautelankosken luonnonsuojelualueen hoito ei kuitenkaan tarkoita vain niittotalkoita. Vaikka luonnonsuojelualue onkin luontopolkua lukuun ottamatta koskematon – siis ideaalitilanteessa – niin polun raivaaminen ja muut kulloisetkin haasteet pitävät museon väen kiireisenä.
Tänä kesänä luonnon monimuotoisuutta uhkaamaan on alueelle levinnyt vieraslaji, jättipalsami. Alun perin puutarhojen koristukseksi Himalajalta tuotu kasvi on päässyt leviämään Euroopan luontoon, siis myös Suomeen. Lajilla ei ole täällä luontaisia vihollisia, joten se on hyvin kilpailukykyinen ja saattaa syrjäyttää alleen alkuperäisen lajiston. Jättipalsami on suurikokoinen yksivuotinen kasvi, se saattaa kasvaa jopa kaksimetriseksi.
Luonnonsuojelualueet pyritään pitämään luonnonmukaisessa tilassa, joten vieraslajit mukaan lukien jättipalsami eivät niille kuulu. Jättipalsami leviää tehokkaasti, yksilö voi tuottaa jopa 800 siementä, jotka kasvi voi lennättää jopa seitsemän metrin päähän kasvupaikastaan. Suurin osa itävistä siemenistä versoaa seuraavana vuonna, joten vapaaksi päästessään jättipalsami valloittaa nopeasti uusia elinalueita.
Ongelmaksi Nautelankoskella muodostunut jättipalsami päätettiin hävittää, joten paikalle kutsuttiin talkoot. Kuusi apuun rientänyttä partiolaista huhki kukin kaksi ja puoli tuntia kitkeäkseen jättipalsamiyhteisön juurineen pois luonnonsuojelualueelta. Kasvi on onneksi helppo hävittää, sillä hentojuurisena se nousee maasta kivuttomasti. Kitkeminen tulee kuitenkin tehdä ennen kuin siemenet ehtivät muodostua, sillä kosketettaessa kypsä siemenkota sinkoaa sisältönsä ilmaan ja pienet ja kevyet siemenet pääsevät leviämään eläinten ja muun muassa kenkien mukana uusille kasvualueille.
Ensi kesänä selviää onko jättipalsamiyhdyskunta hävinnyt luonnonsuojelualueelta vai tuleeko taistelua jatkaa. Ongelma on kuitenkin havaittu ajoissa, joten syytä optimismiin on. Vaikka vielä vuoden kulutta muutama yksilö kasvaisi polun varrella, on niiden hävittäminen jo huomattavasti helpompaa ja muualta saatujen kokemusten perusteella on jättipalsami torjunta ollut menestyksekästä, joten on odotettavaa, että muutaman vuoden kuluttua on tämä vieraslaji vain muisto luonnonsuojelualueen historiassa.
On myös hyvä pitää mielessä, että lajistoon kuuluu myös sellaisia lajeja, jotka ihminen on alueelle tuonut – ensimmäiset jo esihistoriallisella ajalla. Muun muassa vuohenputki, pujo ja keltamo ovat todennäköisesti ihmisen toiminnan tuloksena levinneet alueelle. Nämä muinaistulokkaat olivat alun perin rautakautisia lääkeyrttejä. Huolimatta siitä, että vieraisiin lajeihin suhtautuminen luonnonsuojelualueella on aina tapauskohtaista, on varmaa, että yksi perinne tulee jatkumaan; niittotalkoot järjestetään myös ensi vuonna.
Tekstin kirjoitti: museon kesätyöntekijä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti