Viikko 8: Vuoden 2011 arkeologisten kenttätöiden esittelypäivät

Kansallismuseon auditoriossa esiteltiin viime vuoden arkeologisia kenttätöitä 16.–17. helmikuuta. Kahteen päivään mahtui kuusi sessiota, joiden välissä pidettiin lounas- ja kahvitauot. Esityksiä kuultiin yhteensä seitsemäntoista kappaletta. Lisäksi esillä oli kaksi posteria: Mikko Helmisen (Turun yliopisto) ”1700-luvun houruinhuoneen kaivaukset Paraisten Seilin saarella” ja Metsähallituksen ”Valtion metsien kulttuuriperintöinventointi”. Viimeksi mainitusta kuultiin myös yhdessä esityksessä, ja Seilin saaren arkeologiaan voi tutustua tarkemmin siitä kertovassa blogissa.

Torstain teemoja olivat laserkeilauksen käyttö arkeologisten kenttätöiden dokumentoinnissa ja sen ongelmat, suurten metsäalueiden inventointi, sen ongelmat ja LiDAR-aineiston käyttö näiden alueiden inventoinnissa sekä historiallisten lähteiden ja karttojen syventynyt käyttö ja aiempaa kriittisempi tulkinta arkeologiassa. Laserkeilain on laite, joka seisoo jalustan varassa ja kuvaa ympäristönsä. Näin se luo ympäristöstään pistepilven, jota käsittelemällä voidaan kaivausalueesta luoda kolmiulotteinen malli. Maalaserkeilaus soveltuu parhaiten tunnettujen kohteiden dokumentointiin. LiDAR (Light Detection and Ranging) -aineisto taas syntyy ilmalaserkeilaimen avulla. Ilmalaserkeilaus sopii ennestään tuntemattomien kohteiden etsimiseen, koska LiDAR-aineistosta voi huomata sellaisia ihmisen jäljiltä olevia poikkeamia maastossa, joita ei ole aiemmin huomattu tai joita ei edes huomaisi maastossa kulkiessaan. Ilmalaserkeilaus sopii hyvin suurten metsäalueiden inventointiin, koska tällöin inventoijan ei tarvitse kulkea laajaa ja vaikeakulkuista aluetta kokonaan läpi. Hän voi keskittyä niihin alueisiin, jotka näyttävät LiDAR-aineistossa poikkeavilta. Historiallisten karttojen ja lähteiden syventynyt käyttö tuli esille erityisesti historiallisen ajan asutusta tutkittaessa. Tähän liittyvinä kohteina olivat Vantaan Mårtensbyn Lillaksen kylätontti, Padisen luostari Virossa, Nokian Viikin keskiaikainen säterinpaikka ja Helsingin historialliset kylätontit.
 

Alustavia tuloksia Laatokan Karjalasta.

Iitin Kotojärven Haukkavuoren kalliomaalauksen edustalta järvenpohjasta tehdyt löydöt.

Perjantain teemoja olivat aina ajankohtainen aihe, Suomen alueen varhainen asutus, sekä vedenalainen arkeologia. Suomen alueen varhaista asutusta käsiteltiin Laatokan Karjalan, Kilpisjärven, Iin ja Kangasalan uusimpien tutkimusten valossa. Vedenalainen arkeologia tuli esiin monelta eri kannalta: esitykset käsittelivät Iitin Kotojärven Haukkavuoren kalliomaalauksen edustan järvenpohjan kaivausta, Porin Kallolahden hylyn kaivausta osittain maa- ja osittain vesiolosuhteissa sekä merenpohjassa tehtyjä Wrouv Maria -hylyn vuoden 2011 kenttätutkimuksia. Lopuksi kuultiin vielä vedenalaisen arkeologian tulevaisuutta pohtiva esitys.

Porin Kallolahden "kuivan" maan hylkykaivaus.

Turkulainen arkeologian opiskelija palaamassa Kansallismuseon auditorioon lounastauolta.

Kenttätöiden esittelypäivien ohjelmaan (joka piti hyvin paikkansa sekä puhujien että aikataulun suhteen) voi tutustua täällä.

Tekstin kirjoitti: museoapulainen

Nautelankosken museo

Viikko 6: Suomalainen talvipäivä -hanke

Nautelankosken museo osallistui vuosi sitten Suomalainen talvipäivä -hankkeeseen, jossa 11 museota dokumentoi erilaisten perheiden talvista arkipäivää. Keskiviikkona 2. helmikuuta 2011 museoiden tutkijat kulkivat perheiden mukana aamusta iltaan valokuvaten, videoiden ja havainnoiden päivän kulkua. Myöhemmin perheitä vielä haastateltiin. Lisäksi perheet ja museoiden tutkijat valitsivat yhdessä perheiden kanssa arjesta kertovia esineitä lahjoittavaksi museoiden kokoelmiin.

Talvipäivä-hankkeeseen osallistuivat Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo, Keski-Suomen museo, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, Lahden historiallinen museo, Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo, Nautelankosken museo, Pohjois-Pohjanmaan museo, Satakunnan museo, Suomen kansallismuseo, Tampereen museot ja Turun museokeskus. Dokumentointi on osa kulttuurihistoriallisten museoiden tallennus- ja kokoelma- eli TAKO-yhteistyötä. Sen tärkeä osa ovat museoiden nykydokumentointihankkeet. Nykydokumentoinnissa tallennetaan tämän päivän elämää, sen ilmiöitä ja niihin liittyvää aineellista kulttuuria joko konkreettisina esineinä tai niiden tallenteina. TAKO-yhteistyön nykydokumentointihankkeiden tuottama materiaali liitetään osaksi Suomi-kokoelmaa, josta muodostuu yhteinen kansallinen tallennekokoelma ja tietopankki.

Nautelankosken museo dokumentoi lietolaisen eläkeläispariskunnan elämää havainnoimalla ja valokuvaamalla perheen kotona sekä niissä paikoissa, joissa he asioivat päivän aikana. Myöhemmin perhettä vielä haastateltiin. Talvipäivä-dokumentoinnissa tallentui paljon eläkeläisperheen tavalliseen arkeen liittyviä asioita. Museon kokoelmiin lahjoitettiin ravilehti, Fiskarsin vasenkätisen sakset ja lakritsipatukka.

Suomalainen talvipäivä -hankkeen dokumentoinnissa kertyneestä aineistosta on avattu verkkonäyttely, joka kuvaa esimerkkien avulla millaista on suomalaisten elämä keskellä talvea. "Suomalainen talvipäivä" tarjoaa näkökulmia arkiseen keskiviikkoon aamulypsystä iltasatuun sekä työntekoon, kouluun ja harrastuksiin. Verkkonäyttelyyn voi tutustua osoitteessa http://tako.nba.fi/suomalainentalvipaiva/ Lue myös vuosi sitten aiheesta kirjoitettu blogiteksti.

Tekstin kirjoitti: museoavustaja

Nautelankosken museo

Viikko 4: Myllärin Kerttu

Nautelankoski-säätiön uusin julkaisu on lapsille suunnattu Myllärin Kerttu -kirja.

Myllärin Kerttu on kuvitteellinen kertomus Nautelan kartanon myllärin tyttären elämästä Liedossa. Kirjassa yhdistyvät muistitieto ja kirjoittajan luomat tarinat, joiden avulla muodostuu kuva 1930-luvun alun elämästä koulutytön silmin.


Kirja on osa Nautelankosken museon koululaistoimintaa. Liedon koulujen 2-luokkien oppilaat vierailevat vuosittain museossa, jossa he tutustuvat viljan käsittelyyn vesimyllyssä sekä entisajan elämään kotiseutumuseossa. Myllärin Kerttu jaetaan kaikille Liedon alakouluille heidän opetukseensa liittyvän museokäynnin yhteydessä. Kirjan avulla koulussa syvennetään museossa opittua: Kertun tarinoiden myötä päästään kurkistamaan niin entisajan arkeen koulunkäynteineen, työntekoineen ja leikkeineen kuin myös juhlahetkiin.

Kertun mukana päästään muun muassa tutustumaan isän työhön myllyssä ja järjestäjien tehtäviin kansakoulussa, vierailemaan Turun torilla, osallistumaan koulun kuusijuhlaan sekä seuraamaan saippuankeittoa ja pyykkäämistä. Kirjan lopussa on sanasto, josta voi etsiä vanhojen tai murteellisten termien merkityksiä.

Kirjassa on mustavalkoinen piirroskuvitus, lukija saa itse värittää kuvat mieleisikseen. Kuvitus pohjautuu Nautelankosken museon ja Turun Sanomien arkiston valokuviin.

Myllärin Kerttu –kirja on tehty lapsia ajatellen, mutta se sopii kaikille Liedon lähimenneisyydestä kiinnostuneille. Kirja toimii hyvin myös muistelun apuna ja keskustelun virittäjänä 1900-luvun alkupuolella lapsuuttaan eläneiden parissa. Myllärin Kerttu -kirjaa jaetaan Liedon koulujen lisäksi Liedon kirjastoon sekä Liedon vanhainkotiin ja Liedossa oleviin hoivakoteihin.

Kirja on toteutettu Museoviraston innovatiivisiin hankkeisiin myöntämällä avustuksella. Innovatiivisten hankkeiden teemat vaihtelevat, tämä avustus myönnettiin nuorten ja lasten saattamiseksi kulttuuri- ja luonnonperinnön piiriin.

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi

Nautelankosken museo

Viikko 2: Piispa kävi kylässä

Liedon seurakunnassa oli piispantarkastus tammikuun toisella viikolla. Tarkastuksen toimitti Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala.

Piispantarkastuksella on kirkon historiassa pitkä perinne. Piispantarkastuksessa Liedossa piispa neuvotteli seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa ja seurakunnan talous sekä hallinto tarkastettiin. Piispa Kaarlo Kalliala tapasi myös muun muassa koululaisia, yrittäjiä ja kunnan edustajia. Piispantarkastuksen päätösmessu pidettiin Liedon kirkossa.

Mediatilaisuus museossa

Piispantarkastuksen mediatilaisuus oli Nautelankosken museossa. Piispan seurueessa mediatilaisuudessa olivat paikalla tuomiokapitulin pappisasessori, lääninrovasti Pertti Ruotsalo, notaari, seurakuntapastori Mikko Nieminen sekä Liedon seurakunnan kirkkoherra Esko Laine ja talouspäällikkö Pirkko Koivusalo.

Lisäksi mukana olivat seurakuntapastori Mari Leppänen sekä tiedottaja Johanna Hörkkö-Granö Liedon seurakunnasta. Mediaväestä paikalla oli sekä lehdistön että television edustajia.

Piispa Kaarlo Kalliala kertoi, että piispantarkastukset ovat työläitä, mutta usein niiden aikana ilahtuu seurakuntien hienoista ideoista. Kalliala itse pitää erityisesti koululaistapaamisista. Piispan tavatessa Liedon lukiolaisia puheenaiheina olivat suvaitsevaisuus, käyttäytyminen ja erilaisuuden sietäminen. Mediatilaisuudessa puhuttiin lisäksi muun muassa rovastikuntamallista, jossa useampi seurakunta olisi taloudellisesti yhdessä.

Mediatilaisuuden virallisen osuuden ja haastattelujen jälkeen piispa Kaarlo Kalliala ehti tutustua Nautelankosken museon näyttelyihin Kivikauden pyyntimiehen jäljillä sekä Jatkosodan valokuvia.

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi
Nautelankosken museo

Viikko 44: Kerro muistosi Ristinpellosta

Ristinpelto on Liedon Sauvolassa (Sauvala) sijaitseva ristiretkiaikainen kalmistoalue, jonne on Lounais-Suomen varhaisimman kristillistymisen aikana haudattu yli 150 vainajaa. Kalmistoa on tutkittu arkeologisin kaivauksin useita kertoja ja niissä on löydetty alueelta palaneen rakennuksen jäänteitä sekä mahdollisesti kellotapulin paikka. Perimätarun mukaan Ristinpellolla on aina oltava pystytettynä risti, joka estää ”kerupääpoikia” nousemasta haudoistaan häiritsemään eläviä.

Lietolaisten muistot menneisyydestä ovat ainutlaatuinen osa varsinaissuomalaista kulttuuriperinnettä ja niiden tallettaminen tuleville sukupolville on merkittävä osa paikallista museotyötä. Teen Turun yliopiston museologian oppiaineeseen teemaseminaaritutkielmaa, jossa selvitän yhteistyössä Nautelankosken museon kanssa Liedon Ristinpellon ristin esineellistä elämänkaarta sekä ristin ja kalmistoalueen merkitystä lietolaisille. Tavoittaakseni lietolaisten näkemyksen alueesta ja ristin merkityksestä suoritan aiheeseen liittyviä haastatteluja sekä kyselytutkimuksen, johon tämä kirjoituspyyntö liittyy. Monipuolisen ja kattavan muistitietoaineiston kokoamiseksi jokainen vastaus on tärkeä.

Onko Sinulla muistoja tai mielipiteitä liittyen Liedon Ristinpeltoon? Kerro kokemuksistasi vapaamuotoisella kirjoituksella. Voit lähestyä aihetta esimerkiksi kertomalla alueella järjestetyistä tapahtumista, joihin olet osallistunut. Voit pohtia ristin merkitystä itsellesi ja sitä, kuinka se vaikuttaa kalmistoalueen luonteeseen. Oletko käynyt alueella hiljentymässä tai retkeilemässä, miksi/mikset? Kerrothan myös kuinka usein olet käynyt Ristinpellolla, käytkö alueella esim. kerran vuodessa tai useammin/harvemmin. Voit lisäksi pohtia alueen tulevaisuutta ja kertoa mielipiteesi ristin säilyttämisestä ja uusimisesta.

Taustatietona kerro vähintään ikäsi, sukupuolesi ja suhteesi Lietoon ja Ristinpeltoon (esim. syntyperäinen lietolainen / muuttanut paikkakunnalle). Halutessasi voit kertoa suhteestasi Lietoon enemmänkin. Tutkimuksessa vastaukset tullaan käsittelemään siten, ettei yksittäistä vastaajaa voi tunnistaa. Mikäli haluat vastaukseesi viitattavan nimelläsi, mainitse asiasta kirjoitelmasi yhteydessä.

Vastauksia käytetään tutkimustarkoituksissa (viittaukset ja sitaatit tutkimuksissa, näyttelyissä, julkaisuissa) ja ne arkistoidaan Nautelankosken museoon, josta ne ovat tutkijoiden käytössä arkiston käyttösääntöjen mukaisesti.

Kirjoitukset pyydetään palauttamaan 1.12.2011 mennessä sähköpostitse osoitteeseen museo@nautelankoski.net, Nautelankosken museon sähköisellä palautelomakkeella http://www.nautelankoski.net/palaute.php tai postitse osoitteeseen: Nautelankosken museo, Nautelankoskentie 40, 21360 Lieto As. (kuoreen merkintä ”Ristinpelto”). Mikäli sinulla on kysymyksiä tutkimukseen liittyen tai haluat kirjoittamisen sijaan kertoa kokemuksistasi suullisesti, voit ottaa yhteyttä Nautelankosken museon tutkijaan, puh. 02 489 2400. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 10 kpl Esihistorian jäljillä Liedossa –julkaisua. Halutessasi osallistua arvontaan liitä vastauksesi mukaan yhteystietosi.

Ystävällisin terveisin,

Helga Lähdemäki

HuK, tutkija

Turun yliopisto / Nautelankosken museo

Tekstin kirjoitti: Nautelankosken museon tutkija

Nautelankosken museo

Viikko 37: Myllyn turbiinin laakerin korjaus

Nautelankosken vanhassa myllyssä pyörivä generaattori on tuottanut museolle sähköä jo kymmenen vuoden ajan. Muutama viikko sitten generaattori piti kuitenkin ottaa pois käytöstä, sillä yksi sen laakereista oli mennyt epäkuntoon. Epäkuntoon mennyt laakeri sijaitsee pystyturbiinista lähtevän akselin yläosassa, hihnapyörän alla. Ennen kuin korjaajan oli mahdollista päästä käsiksi itse laakeriin, tuli kaikki sen päällä oleva purkaa varovaisesti pois.

Hihnapyörän nostaminen laakerin päältä osoittautuikin varsin ongelmalliseksi. Toista sataa kiloa painavaa pyörää kun ei niin vain nostettu pois paikaltaan. Hihnapyörän alla sijaitsevaa laakeria ei kuitenkaan edes näe, jos pyörä on paikallaan, puhumattakaan että sitä päästäisiin korjaamaan. Pyörä oli ensin saatava pyörittämällä nostettua akselin päähän asti. Tämä tapahtui niin, että korjaaja viritti kaksi kierteistä tankoa kulkemaan pyörän pinnojen läpi. Putki tuettiin alhaalta ja lukittiin ylhäältä valtavan kokoisilla muttereilla. Sitten tankoja kierrettiin yhtä aikaa yhtä paljon ja lopulta pyörä oli noussut akselin päähän asti.

Hihnapyörä

Seuraava vaihe oli hihnapyörän paikaltaan poisnostaminen. Narujen avulla pyörä tuettiin yläpuolelle asetettuun puulankkuun, jonka jälkeen siitä purettiin pois kiertämiseen vaaditut apuvälineet. Kun hihnapyörä oli enää narun varassa, miehet nostivat tukkia sen verran, että pyörä kippasi akselin päältä pois lattialle asetetun toisen lankun päälle. Painavuudestaan huolimatta hihnapyörä on herkästi rikkoutuva. Lopulta se vieritettiin seinustalle odottamaan korjauksen ajaksi.

Kuulalaakeri

Reiän suurentamista hiomalla

Laakeri tuli nyt vihdoin näkyviin, mutta edelleen sen päältä piti poistaa jos jonkinlaisia renkaita. Myös uusia ongelmia tuli vastaan. Hihnapöly yhdessä rasvanpuutteen kanssa oli hitsannut laakerin sisärenkaan kiinni akseliin. Sen irrottaminen miesvoimalla osoittautui mahdottomaksi. Laakerin ulkorengas lähti irti, kun laakerin sisällä olleet kuulat saatiin pois. Vanha myllyrakennus korjauspaikkana tuo tilanteeseen omat haasteensa. Vaikka mylly onkin ulkoa harmaakivinen, on se sisältä puinen. Lisäksi viljapöly on tullut rakennukseen jäädäkseen. Kipinöitä aiheuttavien työkalujen käyttö on tällöin haasteellista, sillä yksi pieni kipinä voi sytyttää koko myllyn tuleen.

Kuulien poimintaa laakerista

Korjaajan oli kuitenkin pakko turvautua rälläkkään, sillä keinot loppuivat muuten kesken. Pitkän valmistelun jälkeen sisärengas saatiin vihdoin irrotettua pois akselin ympäriltä rälläkän, lekan ja sorkkaraudan avulla. 

Voitto jäi kovin lyhyeksi, kun huomasimme, että kuulalaakerin alla sijaitsi vielä painelaakeri, joka oli myös hitsautunut akseliin kiinni. Renkaita hiottiin, sahattiin ja leikattiin - välillä lekan ja ruuvimeisselin avulla auottiin. Lopulta molemmat laakerit oli saatu irrotettua pois ja vasta nyt korjaajan oli mahdollista nähdä, mitä vahinkoa rikkoutuneet laakerit olivat aiheuttaneet. Uusien laakereiden lisäksi korjattavaa löytyi myös itse akselista, sillä rikkoutuneet laakerit olivat vahingoittaneet sen runkoa. 

Kuula- ja painelaakerin välinen soviterengas

Lopuksi ympäristö siivottiin imuroimalla

Vian selvittyä korjaaja jäi pohtimaan parhaita mahdollisia ratkaisuja, jotta myllyn generaattori voitaisiin ottaa taas mahdollisimman pian käyttöön. Nautelankosken myllyyn rakennettu generaattori on ainokainen, ei ole toista ihan samanlaista. Se on rakennettu paikalleen, joten valmiita varaosia ei juurikaan ole saatavilla. Ammattitaitoinen korjaaja valmistaa tai valmistuttaa piirroksiensa perusteella uudet osat, jotta myllyn generaattori taas talvella tuottaisi museolle sähköä.

Tekstin kirjoitti: museologian harjoittelija

Viikko 36: Valtakunnalliset arkeologian päivät 2011: pyöräretki Kaskalan linnavuorelle

Valtakunnallisia arkeologian päiviä vietettiin tänä vuonna 2.–3. syyskuuta. Tuolloin järjestettiin ympäri Suomea erilaisia arkeologiaan liittyviä tapahtumia. Nautelankosken museo järjesti lauantaina 3.9. opastetun pyöräretken Kaskalan linnavuorelle ja muille lähiseudun muinaisjäännöksille. Kaikki tämän vuoden kohteet sijaitsivat Aurajoen itäpuolella. Pyöräretken aikana tulivat tutuiksi Kukkarkosken kivikautiset asuinpaikat I j II sekä Kukkarkoski I:n läheisyydessä sijainnut kivikautinen kalmisto, Merolan rautakautinen kalmisto ja kivikautiset asuinpaikat, Kylätalon rautakautinen kalmisto, Ryökkään moniperiodinen asuinpaikka, Yli-Poron kuppikivi ja Kaskalan linnavuori. Pyöräretkellä oli oppaan lisäksi kuusi osallistujaa.

Museon pihassa kerrottiin aluksi pyöräretken ohjelma, jonka jälkeen kerrottiin pyöräreitin maisemasta ja maiseman esihistoriasta ja historiasta. Seuraavaksi esiteltiin lyhyesti, mitä muinaisjäännökset ovat ja kerrottiin hieman niiden hoidosta. Lopuksi kuvattiin arkeologiseen tutkimukseen kuuluvia vaiheita ja korostettiin, että arkeologi tekee paljon muutakin kuin kaivaa. Osallistujat saivat vielä ennen lähtöä pyöräretken kohteet esittelevän kartan.

Karttapohja: Museoviraston muinaisjäännösrekisteri

Ensimmäinen pysähdys oli heti museoalueella Aurajoen toisella puolella, sillä Kukkarkoski I:n kivikautinen asuinpaikka ja kalmisto sijaitsevat heti sillalta nousun jälkeen vasemmalla. Asuinpaikka on sijainnut Aurajokeen viettävällä rinteellä ja kalmisto asuinpaikan läheisyydessä, asuinpaikan yläpuolella. Alue on ollut kivikaudella pieni saari merenlahden pohjukassa, ja se erottuu yhä maastosta kohoumana. Merenlahti on maankohoamisen myötä ”muuttunut” Aurajoeksi. Kukkarkosken haudoista on löydetty merkittävä määrä hienoja meripihkakoruja sekä liuske- ja piiesineitä. Kukkarkoski II:n kohdalla ei pysähdytty, mutta sen näki pyöräillessä katsoessaan vasemmalle pian Vintalantielle siirtymisen jälkeen. Kukkarkoski II sijaitsee noin 300 metrin päässä Kukkarkoski I:stä kaakkoon. Kukkarkoski II on asuinpaikoista vanhempi, ja ilmeisesti sieltä on siirtynyt ihmisiä Kukkarkoski I:n asumaan. Kukkarkosken asuinpaikoilla on asuttu noin 5000 vuotta sitten neoliittisella kivikaudella.

Merolan talon ympäristössä on useita kivikautisia löytöpaikkoja, jotka liittyvät kaikki ilmeisesti samaan kokonaisuuteen. Alueella sijaitsee myös Merolan rautakautinen polttokenttäkalmisto. Merolassa pyöräretkeläiset pääsivät näkemään asuinpaikoilta löydettyjä kivikautisia esineitä ja polttokenttäkalmistosta löydettyjä rautakautisia esineitä, jotka Museovirasto oli lähettänyt talon väelle. Merolassa opastus keskittyi polttokenttäkalmistoon, joka on yksi rautakauden kalmistotyypeistä. Siinä on yhdestä neljään kivikerrosta, mutta ei yleensä selviä latomuksia tai röykkiöitä erotettavissa, vaan hautauksen päälle on vain heitelty kiviä. Merolan polttokenttäkalmistoon liittyykin erikoisuus: sen läheisyydessä on kiviladelma, jonka arkeologi Ella Kivikoski on tulkinnut ihmisen tekemäksi. Nykyään polttokenttäkalmistosta ei näy maan pinnalle juuri mitään. Polttokenttäkalmisto on selvästi yhteisöllinen hautaus, jossa yksilöitä on vaikea erottaa. Merolan polttokenttäkalmiston vanhimmat hautaukset ovat kansainvaellusajalta 1500 vuoden takaa ja nuorimmat viikinkiajalta noin 1000 vuoden takaa.

Kylätalon rautakautinen kalmisto sijaitsee mystisesti ikään kuin talon kellarissa, vaikka kalmisto on toki ollut olemassa ensin ja talo on rakennettu myöhemmin sen päälle. Ennen talon rakentamista kalmisto on ollut pieni kumpare peltojen keskellä. Paikalta on löytynyt runsaasti esineistöä 1000-luvulta, ja ilmeisesti paikalla on ollut ruumishautauksia. Hienoin löytö lienee ollut ensin kultakypäräksi luultu kultakruunu, joka piti toimittaa Kansallismuseon kokoelmiin, mutta myytiinkin kultasepälle Turkuun. Samanlainen kruunu on löydetty Kroatiasta.

Ryökkään asuinpaikka on sijainnut Rähälän krotin pohjoispuolella vanhalla Rähälän Ryökkään kylämäen tontilla. Paikalta on löydetty kivikautisia, myöhäisrautakautisia ja historiallisen ajan asuinpaikkalöytöjä, esimerkiksi keramiikkaa ja metalliesineitä. Nuorimmat löydöt ovat 1800-luvulta. Kaivaustutkimuksia on tehty tielinjan oikaisun takia, ja asuinpaikka jääkin nykyisen tien alle.

Yli-Poron kuppikivi on yksi Liedon monista kuppikivistä. Se sijaitsee sellaisessa paikassa, että sen sijainti pitää tietää ja kulkea Yli-Poron talon pihamaan poikki, jos kiveä aikoo mennä katsomaan. Pyöräretkeläisille olikin sovittu opastus kuppikivelle ”talon puolesta”. Kuppikivissä on ihmisen tekemiä kuppeja. Yli-Poron kuppikivessä niitä on kolme. Kuppikivien merkitys on epäselvä. Kupit on ehkä hakattu, jotta niihin voitaisiin uhrata esimerkiksi viljanjyviä hyvän sadon toivossa. Yksi kuppikivien selitys on rajakivi. Yli-Poron kuppikivi sijaitseekin Yli-Poron ja Peuran maiden rajalla. Kuppikiven läheisyydessä on talon väen mukaan sijainnut myös tuulimylly, joka on purettu. Yli-Poron talon pihamaalta on löytynyt koekaivauksissa sekoittuneena eri-ikäisiä asuinpaikkalöytöjä: rautakaudelta keramiikkaa ja kuonaa ja historialliselta ajalta tiiliä, lasia ja fajanssia.

Kaskalan linnavuori on yksi Liedon kolmesta linnavuoresta. Muut ovat Vanhalinna ja Viikka. Muinais- ja mäkilinnaksikin kutsuttu linnavuori on kallioisella mäellä sijainnut esihistoriallinen puolustusvarustus. Kaskala jakaantuu kahteen mäkeen, joista pohjoisemmalla kulkee kivivalli mäen keskikohdan poikki. Pari metriä leveä valli on tehty suurista kivistä, ja se tekee pohjoispäässään jyrkän mutkan. Valli erottuu maastossa ja on arkeologi Hjalmar Appelgrenin mukaan ihmisen tekemä. Kaskalaa on tutkittu hyvin vähän eikä siellä ole tehty ollenkaan arkeologisia kaivauksia, joten linnavuorelta ei ole löydetty mitään. Appelgrenin tekemän tarkastuksen lisäksi Kaskalassa ovat käyneet tutkimusmielessä vain Matti Huurre sekä Lea Degerholm ja Juha Ruohonen tekemässä inventoinnin. Koska Kaskala ei ole Museoviraston hoitorekisterissä, sitä ei pidetä paljaslakisena kuten Vanhalinnaa. Niinpä Kaskalan hahmottaa linnavuoreksi vain kiipeämällä sen päälle. Korkeimmalla kohdalla seisoessaan voi kuvitella puut pois, jolloin hahmottaa, miten hyvä näkymä mäeltä on ollut Aurajoelle. Näin lähestyvät vieraat alukset on havaittu jo kaukaa. Kaskalan päältä hahmottaa myös, miten jyrkkä joelle päin näkyvä länsireuna on. Tämä on estänyt linnavuorelle kiipeämisen siitä suunnasta, ja kulku on tapahtunut jostain loivasta kohdasta. Kaskalan linnavuorta ei voida ajoittaa tarkasti tutkimusten ja löytöjen puutteen takia, mutta yleisesti ottaen linnavuoret ovat rautakautisia.

Tekstin kirjotti museoavustaja

Nautelankosken museo