Vk 43: Valokuvien luettelointia

Opetusministeriön myöntämän Myytti-avustuksen turvin Nautelankosken museolle palkattiin kolmeksi kuukaudeksi tutkija luetteloimaan ja digitoimaan valokuvakokoelmaa. Projektin kestettyä nyt kaksi kuukautta, päätimme museon henkilökunnan kanssa kertoa siitä tämän viikon blogikirjoituksessamme. Tähän mennessä olen työskennellyt lähinnä Lauri Nautelan lahjoittamien valokuvien parissa, joista oli ennen projektin alkua luetteloitu vain murto-osa. Alussa lähes kahden muuttolaatikon kokoinen valokuvien pino on pikku hiljaa alkanut selkiytyä ja samalla jo edesmenneestä lietolaisesta, Lauri Nautelasta, ja hänen sukulaisistaan on tullut minulle hyvinkin tuttuja. Tutustumistani lietolaisiin henkilöihin ja maisemiin ovat auttaneet niin museon vakituinen henkilökunta kuin kentällä suoritettu havainnointikin. Lisäksi erityisen suurena apuna minulle on ollut Lauri Nautelan veljen vaimo Ritva Nautela, joka on käynyt tunnistamassa kuvien henkilöitä ja rakennuksia muutaman kerran. Jatkossa tarkoituksena on kutsua myös Liedon sotaveteraaneja tunnistamaan Lauri Nautelan sota-ajan valokuvia, sillä aihepiirin huomioon ottaen, he ovat parhaat asiantuntijat kertomaan keitä ja mitä kuvissa esiintyy.

Luettelointi

Ennen luettelointia kuvat skannataan.

Ennen luettelointia kaikki kuvat, diat ja negatiivit digitoidaan skannerilla, nimetään kokoelman mukaisella juoksevalla numeroinnilla ja tallennetaan niille varattuun kansioon verkkoasemalle. Luetteloitaessa kuva liitetään valokuvan esinekortin tietoihin. Tämän jälkeen luettelointiin käytettävän tietokannan lomakkeelle syötetään kuvan tekniset tiedot, kuten mitat ja tuleva sijainti säilytystiloissa. Muita tietoja ovat muun muassa kuvan sisältö, kuten siinä esiintyvät henkilöt, paikat ja esineet. Sanallinen kuvailu on tärkeä, sillä se mahdollistaa kuvan tunnistamisen, mikäli sen luettelonumero on jostakin syystä myöhemmin kadonnut kuvan yhteydestä. Lahjoittajan tiedot lisätään lahjoituksen mukana kulkevasta talletuslomakkeesta ja kuvan tarkempi omistus- ja käyttöhistoria selvitetään mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi haastattelujen avulla. Luetteloidessa kuvan saama juokseva diaarinumero merkitään lyijykynällä kuvan taakse, mieluiten kulmaan, pienin kirjaimin. Mikäli kuvan kulma on taittunut ja vaarassa irrota (tai jo irronnut), merkitään numero molempiin osiin, jotta kuvan palaset eivät myöhemmän käytön yhteydessä joudu erilleen.

Doris -luettelointiohjelman sähköinen esinekortti.

Asiasanoitus

Valokuvaluetteloinnin tärkeimpiä tehtäviä on asiasanoitus, jonka apuna käytetään muun muassa teosta Yleinen suomalainen asiasanasto. Hyviä apuvälineitä asiasanojen etsimiseen ovat myös erilaiset internetistä löytyvät hakukoneet, kuten Kantapuu -museotietokanta, Tampereen museoiden Siiri-kuvatietokanta  ja Museoviraston ylläpitämä kuvakokoelmat.fi -palvelu. Asiasanan tarkoitus on edesauttaa kuvan löytymistä, kun sitä haetaan sähköisesti siinä esiintyvien asioiden perusteella. Näin ollen onkin tärkeää, että asiasana on luetteloitaessa laitettu lomakkeelle juuri siinä muodossa kuin jossa se esiintyy asiasanaluettelossa.

Käsittely

Valokuvia käsitellään kuten muitakin museoesineitä: varovaisesti ja rauhallisesti, puhtain puuvillahansikkain. Työtasojen, kuten kirjoituspöydän, puhtaanapito on tärkeää, sillä jopa ilmastointilaitteen puhaltama hienojakoinen pöly voi naarmuttaa herkkää kuvapintaa. Vain hetkisen lattialla ollut käsilaukkukin voi pöydälle laskettuna tuoda mukanaan hiekkaa, joten vieraiden esineiden joutumista luettelointiin käytettävälle tasolle tulisi välttää. Tämän vuoksi onkin tärkeää puhdistaa pöytätasot ja työvälineet säännöllisesti.

Säilytys

Aiemmin kuvat liimattiin pahvikorteille.

Säilytettäessä valokuvat pakataan yksittäin arkistokelpoiseen eli happovapaaseen paperiin tai aukkokartonkeihin, jonka jälkeen ne sijoitetaan arkistolaatikkoon. Aiemmin käytettyä kuvien liimaamista pahvialustaan ei enää suositella, sillä nykyään kuvat pyritään pitämään mahdollisimman hyvin alkuperäisessä asussaan. Säilytyslaatikkoon on hyvä merkitä lyijykynällä sen sisältämien kuvien numerot, jotta yksittäinen valokuva löytyy sitä etsittäessä helpommin. Säilytystiloissa ei tulisi käyttää uusia puuhuonekaluja, sillä niistä saattaa haihtua ilmaan valokuville haitallisia yhdisteitä. Jotta valo ei pääsisi haalistamaan kuvia, on säilytystila usein suunniteltu kokonaan ikkunattomaksi ja siellä pidetään keinotekoista valoa päällä ainoastaan kun tiloissa ollaan. Tilojen puolestaan ei tulisi sijaita kellarissa, sillä usein kellaritilojen päällä kulkevat vesijohdot aiheuttavat tällöin vesivahingon vaaran. Tämän vuoksi kuvia ei myöskään saisi säilyttää suoraan lattian tasolla, vaan kaikki valokuva- ja arkistomateriaali tulisi sijoittaa hyllyille tai paloturvallisiin arkistokaappeihin hieman lattiapinnan yläpuolelle. Uusimmissa, nimenomaan museokäyttöön suunnitelluissa rakennuksissa tämä seikka on usein otettu huomioon ja näissä säilytystilat voivatkin turvallisesti sijaita myös kellarissa. Lämpötilan tulee valokuvien säilytykseen käytetyssä säilytystilassa olla 18⁰C ±2⁰ ja suhteellisen ilmankosteuden 30-40 % ±5 % RF. Edellisten tulee myös pysyä vakaina, sillä kosteuden ja lämpötilan muutokset saattavat itsessään olla haitallisia valokuvien säilyvyydelle.

Arkistotilojen kosteustasapainoa tarkkaillaan mittarilla.

Kirjallisuutta:

Tidens tand, Förebyggande konservering. Riksantikvarieämbetet 1999. (redaktör Monika Fjaestad). Artikkeli Pappersdokument. (kirj. Lars Björdal).

Kuvat kunniaan. Museovirasto 1978. (toimittaneet Sirkku Dölle, Thomas Ehrström, Raimo Fagerström ja Timo Syrjänen)

Valokuvien arkistointi. KR-kirjat Oy, 1982. (toimittaneet Sirkku Dölle, Kaija Miettinen ja Pekka Punkari)

Museonhoidon opas paikallismuseoille. Museovirasto 1985.

Tekstin kirjoitti: museossa kuvaprojektin parissa työskentelevä määräaikainen tutkija

Nautelankosken museo

Vko 42: Oppimassa haastatteluista ja Liedon kirkon historiasta

Nautelankosken museon henkilökuntaa oli viime viikolla saamassa oppia muistitiedon keruusta ja tallentamisesta sekä Liedon kirkon historiasta.

Muistan vielä?

Turun museokeskus järjesti Muistan vielä? – Muistitiedon keruu ja tallentaminen –koulutuksen Turun linnassa. 

Koulutustilaisuudessa käsiteltiin kuuden esityksen avulla muistitiedon ominaislaatua, haastattelujen käytäntöjä ja käytännön esimerkkejä muistitiedon tallentamisesta ja käytöstä.

Päivän aluksi folkloristi, FT Anne Heimo Turun yliopistosta  kertoi muistitietotutkimuksesta, muistitiedosta ja muistelemisesta, muistitietoaineistolle tyypillisistä piirteistä sekä kokemuksen muokkautumisesta kertomukseksi ja kerronnan fuktioista. Esityksen lopussa Heimo käsitteli vielä tutkimusetiikkaa.

 

Tutkija Eeva Mikola Varsinais-Suomen maakuntamuseosta esitteli Paikallismuseoiden muistitietokeruuta, jossa haastatellaan museoiden omaa henkilökuntaa ja aktiiveja. Amanuenssi Susanna Hujala Turun museokeskuksesta kertoi taiteilijahaastatteluista ja myöskin museokeskuksessa työskentelevä tutkija Anneli Sorvoja Turun museokeskuksen työntekijöiden haastattelukäytännöistä. Loimaalaisista ahkerina kertojina –esityksessään FK Raija Kouri Loimaa-Seurasta valotti käytännön esimerkein muistitiedon keruuta ja hyödyntämistä oman mittavan haastattelijakokemuksensa perusteella.

 Liedon kirkon historia

FT, dosentti Markus Hiekkanen luennoi Liedon kirkossa aiheesta
Liedon kivikirkko – keskiaikainen temppeli ja sen vaiheita. 
Tilaisuus oli avoin yleisöluento.

Hiekkanen aloitti luentonsa rautakauden lopun tilanteesta Varsinais-Suomessa ja Liedossa. Hiekkasen mukaan seurakuntia alettiin perustaa jo 1200-luvun alkupuolella ja Liedon seurakunnan perustaminen kuuluu tähän organisoitumisen ensimmäiseen vaiheeseen. Seurakunta tarvitsi toimiakseen kokoontumispaikan, joten kirkot kuuluvat jo seurakuntien historian alkuvaiheisiin. 

Liedon seurakunnasta ensimmäiset varmat tiedot ovat vuodelta 1331, mutta Hiekkanen arvelee, että seurakuntatoimintaa oli jo sata vuotta aikaisemmin. Koska Liedon kirkko ei todistettavasti ole rakennettu 1300-luvulla, Hiekkanen uskoo, että kivikirkkoa on edeltänyt useampi puukirkko.

Väitöskirjassaan Suomen keskiaikaisista kivikirkoista (1994) Markus Hiekkanen tulkitsi, että Liedon kirkko olisi rakennettu noin vuoden 1500 tienoilla. Väitöskirjan julkaisemisen jälkeen pystyttiin teettämään dendrokronologinen ajoitus kirkosta otetuista hirsinäytteistä. Niiden perusteella Hiekkanen olettaa Liedon kirkon kuuluvan vuosien 1470–1480 aikana rakennettuihin kivikirkkoihin. Varmaa on, että kirkon rakentaminen on aikoinaan jäänyt kesken. Asehuoneessa on edelleen näkyvissä jäljet, joiden perusteella voidaan päätellä, että asehuone on aiottu holvata tiiliholvilla. Keskeneräisyydestä kertovat myös kirkon vaatimaton maalauskoristelu. Koristeellisimmat maalaukset holviruoteissa ja kuorin pilareissa edustavat barokkia ja ne on maalattu luultavasti 1660-luvulla.

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi

Vko 41: Pohjoismaista yhteistyötä

Nautelankosken museo on tehnyt viime viikkoina pohjoismaista yhteistyötä. Museon johtaja on osallistunut sekä Norsamin eli pohjoismaisten kulttuurihistoriallisten museoiden nykyajan lähimenneisyyden tallennuksen ja tutkimuksen verkoston järjestämään työpajaan (workshop) Tanskassa sekä Varsinais-Suomen museot ry:n järjestämään opintomatkaan Norjassa.

Leipä Pohjolassa - Bröd i Norden

Leipä Pohjolassa -projektin tämänkertainen yhteispohjoismainen kokoontuminen pidettiin Kööpenhaminassa (edellisestä kerrottu blogissa viikolla 17). Workshopin paikkana oli Meyers Madhus.Siellä pidettiin leipään liittyviä luentoja sekä työpaja, jossa opeteltiin leipomaan paikallisia tanskalaisia leipiä. Workshopiin osallistui museotyöntekijöitä isäntämaan Tanskan lisäksi Ruotsista, Norjasta, Islannista, Virosta ja Suomesta. Suomen museoista olivat edustettuina Työväenmuseo Werstas, Suomen maatalousmuseo Sarka, Suomen kansallismuseo, Turun museokeskus sekä Nautelankosken museo.

Eskareitten leipä

Nautelankosken museo on pyytänyt Leipä Pohjolassa -projektin yhteistyökumppanikseen museota lähinnä olevan esikoulun. Projektin aikana eskarilaiset käyvät  museon vesimyllyssä ja kotiseutumuseossa tutustumassa miten ennen viljasta saatiin jauhoja ja jauhosta leivottiin leipää. Museovierailujen jälkeen lapset tuottavat leipään liittyvistä kokemuksistaan sekä piirtäen että kertoen materiaalia, josta museo koostaa digitaalisen kertomuksen. Museovierailuista otetaan myös valokuvia.

Ensimmäisellä vierailulla tutustuttiin vesimyllyn toimintaan sekä myllyssä sisällä että ulkona ja käytiin kotiseutumuseo tuvassa kurkistamassa leivinuuniin.
 









Opintomatka Norjaan

Varsinais-Suomen museot ry. järjesti nelipäiväisen opintomatkan Norjaan. Alkuperäisen suunniteman mukaan Norjassa piti vierailla jo huhtikuussa, mutta Islannin tulivuoren purkautuminen muutti matkasuunnitelmat, kun lentokone ei päässyt nousemaan kentältä.

Matkan pääkohteena oli Norsk Folkemuseum Oslossa. Siellä museopedagogi Siv Garles Sjåland sekä osastonjohtaja Marit Berg kertoivat Fokemusemuin koululaistoiminnasta ja museopedagogiikasta. Muita tutustumiskohteita olivat muun muassa Kon-Tiki Museum, Viikinkilaiva-museo ja Henie Onstadin taidekeskus. Osallistujia opintomatkalla oli yhteensä kahdeksan, matkan johtajana maakuntamuseotutkija Eeva Mikola Turun museokeskuksesta.

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi

Vko 40: Retki linnavuorelle

Viime viikolla olimme museoväen yhteisellä retkellä kohteenamme Kaskalan linnavuori. Linnavuoren paikantamisen apuna meillä oli kartta sekä Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä löytyvät koordinaatit. Ajomatkaa museolta Kaskalaan oli muutama kilometri. Kävelymatkaa ei ollut paljoa ja yllättävän nopeasti olimme linnavuoren laella. Kiipeämistä ei juurikaan ollut, koska saavuimme vuorelle sellaisesta suunnasta, että maasto oli jo automatkan aikana kohonnut jonkin verran ja nousimme vuoren laelle loivaa rinnettä pitkin.

Vuoren laella kerrattiin muinaisjäännösrekisterin
kertomat tiedot linnavuoresta.

 

Kaskalan linnavuori

Kaskalan linnavuori on kahteen mäkeen jakautuva esihistoriallinen muinaislinna. Retkemme kohteella, pohjoisemmalla kalliomäellä, on edelleen osittain jäljellä  mäen keskikohdan poikki  kulkeva kivivalli. Se on rakennettu suurista kivistä ja on parhaimmillaan parin metrin levyinen.

Kaskalan linnavuori on tunnettu jo kauan. Ensimmäisen kerran linnavuorta kävi tutkimassa Appelgren jo vuonna 1886. Muinaisjäännösrekisterissä Kaskalan linnavuori on lajiltaan kiinteä muinaisjäännös, tyypiltään puolustusvarustus, tarkemmin muinaislinna. Kallion etelän puoleisella penkereellä on paljon irtokiviä, joukossa melko isojakin lohkareita. Vuoren länsireuna putoaa jyrkästi alaspäin.

Vaikka linnavuori ei ole puhtaaksi perattu paljas linnavuori, oli näkymät puiden välistä alas viljavaan laaksoon ja kohti Aurajokea huikeat. Koska kivivallien jäänteet ja suuret irtokivet erottuivat selkeästi metsittyneestä vuorenrinteestä oli vuorella seistessä helppo luoda mielikuvaa aiemmista jykevistä vallituksista. Kaskalan linnavuori on arkeologisesti mielenkiintoinen ja melko helposti saavutettava tutustumisen arvoinen kohde.

Kauniita syyspäiviä!

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi

Vko 39: Työelämään tutustumista museossa

Tulin Nautelankosken museoon viikoksi harjoittelemaan syyskuun lopussa, ja nyt kun harjoittelu on loppupuolella niin olisi varmaan jo aika kertoa siitä.

Käyn Liedon Keskuskoulun yhdeksättä luokkaa, ja olen valinnut vapaaehtoisiksi valinnaisaineiksi saksan kielen sekä ATK-ajokortin. Kaksi yhden viikon kestävää työelämään tutustumisjaksoa kuuluu pakollisena oppilaanohjaukseen osana sen kurssia. Tarkoituksena on siis tietysti tutustua työelämään ja, niin kuin sanotaan, ”sen haasteisiin”.

Hain harjoitteluun juuri Nautelankosken museoon koska halusin päästä kokeilemaan jotain erikoisempaa. Hyvin suuri osa yrityksistä, joista voi hakea tet-paikkaa, ovat jollakin tavalla kauppoja. Muunlaisissa työpaikoissa usein työtehtävät ovat liian vaarallisia tet-harjoittelijalle. Joten ajattelin, että jos menisin esimerkiksi ensin museoon ja sitten kauppaan, oppisin siinä enemmän kuin menemällä vaikka molemmilla kerroilla kauppaan. 

Tällä tavalla sitä saa selville, miten paljon harjoittelupaikkani eroavat toisistaan enkä tarkoita tällä vain siten mitä näissä paikoissa tehdään työksi, vaan myös niitä arkisia asioita kuten työaikoja, yhteisiä sääntöjä, työn vakavuutta ja muita vastaavia asioita, jotka vaihtelevat.

Kun tulin hakemaan tet-paikkaa Nautelankosken museosta, ajattelin, että täällä tehdään aika lailla yksipuolisesti töitä ja että pääsisin ehkä ainoastaan siivoamaan. Mutta yllätyin positiivisesti, kun pääsin tekemään muun muassa erilaisia ATK-hommia, joita en uskonut täällä ollenkaan tarvitsevan. Pääsin litteroimaan eli kuuntelemaan näyttelyä varten tehtyä haastattelua kirjoittamalla tietokoneelle kaiken, mitä haastattelussa puhuttiin. Litterointi oli melko hidasta puuhaa, koska asiat piti kirjoittaa juuri niin kuin ne sanottiin. 

Litterointia

Pääsin lisäksi tutustumaan luettelointiin eli siirtämään tietoja pääkirjasta tietokantaan sekä päivittämään museon nettisivua koodaamalla. Sisälläkään ei tarvinnut joka päivä kököttää, kun jo heti ensimmäisenäkin päivänä lähdin museoväen kanssa retkelle Kaskalan linnavuorelle, vaikkakin linnavuoren juurelle piti autolla ajaa. Eikä se jäänyt ainoaksi kerraksi, loppuviikosta pääsin myös ulos valokuvaamaan museoaluetta. Sisällä sain myös digitoida museoesineitä, eli valokuvata niitä ja tallentaa kuvat museon luettelointitietokantaan.

Museoesineitä käsitellään
hanskat kädessä.

Lisäksi voisi kertoa, että sain olla myös mukana siinä, missä itse olin viimeksi noin neljä vuotta sitten, eli seurasin kuinka muinaistekniikan koululaispäivillä 5.-luokkalaiset kiersivät museota. Ulkona olin mukana tarkkailemassa heidän nuotionsytytystaitoja, kalliomaalausta sekä jousiammuntaa. Sain myös itsekin kokeilla jousiammuntaa pitkästä aikaa.

 

Kaiken kaikkiaan viikko Nautelankosken museossa on mennyt erittäin mukavasti ja nyt tiedän, että museossa, jos ei suuressa niin ainakin pienessä, onkin todella monipuolisesti erilaisia tehtäviä.

Tekstin kirjoitti: Museossa harjoittelussa ollut 9-luokkalainen