Vko 31: Kesätyö museossa

Kesätyöjaksoni Nautelankosken museossa alkoi heinäkuun kolmantena keskiviikkona. Käsinkosketeltava jännitys oli jo suurimmaksi osaksi haihtunut, olinhan jo aikaisemmin kesällä tehnyt muutaman päivän töitä museossa tuuratessani muita oppaita. Suurin pelko kohdistuikin työmatkoihin. Olin päättänyt kulkea ne polkupyörällä, tosin pakon saattelemana. Onneksi Suomen heinäkuu on pyöräilyyn mitä mahtavinta aikaa, eivätkä suven (vasta)tuulet tai saderintaman kohtaaminen päässeet latistamaan suunnitelman toteutumista.

Sillalla myllyn kupeessa on oiva paikka

hetken hengähdykselle ennen töiden alkua

Työni museossa on ollut monipuolista. Työhöni kuuluu kahvilatyöskentelyä ja museovieraiden opastamista sekä kaikkea siltä väliltä: siivoamista, leipomista, kukkamaiden kitkemistä ja kastelua sekä yleistä asiakaspalvelua. Kaikkein antoisinta on lähteä vierailijan kanssa kierrokselle Jonkarin tupaan tai myllyyn ja lopulta löytää itsensä lapsenomaisen innostuneena tutkimassa vanhan rakennuksen saloja. Tunne on mitä palkitsevin, kun myllyssä kokee museoon sattumalta saapuneen kävijän kanssa oivaltamisen riemun ja näkee molempien kasvoille varovaisesti piirtyvän riemastuksen.

Opastaminen ja kassakoneen

käyttäminen ovat oppaalle arkipäivää,

mutta myös siivoamista pääsee kokeilemaan

Museon kahvilassa olen päässyt koke(ile)maan monenlaista. Kahvin keittäminen ja kaataminen ovat kaikkein tutuinta. Toisaalta Coca-Colaan ja makeutusaineisiin tottuneen asiakkaan kasvoille piirtyvä vahva epäusko, kun tiskin takaa tarjotaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan janonsammuttajia tai mantelinekkuja makeanhimoon, on näkemisen arvoinen. Oppaalta vaaditaan usein paljon, jotta mielikuvat saadaan murretuiksi, mutta vaivannäkö palkitaan asiakkaan tullessa vielä jälkikäteen kiittämään herkkujen makoisuudesta. Kaikkein vuolaimman kiitoksen saa opas ryhdyttyään leipurimestariksi ja kuullessaan kehuja uuninlämpöisen marjapiiraan makoisuudesta.

Leipominen ja virvokkeiden ovat mukavaa vaihtelua ja myös kasvimaan kitkemistä pääsee kokeilemaan

Oppaan työssä oppii tuntemaan monenlaisia ihmisiä. Opas tutustuu tietenkin toisiin moisiin eli museon muihin oppaisiin, ja tietysti opas oppii tuntemaan museon vakituisen väen ja aimo joukon sen toiminnasta kiinnostuneita ihmisiä, jopa kahvion kanta-asiakkaan. Museon vieraat voivat olla historiasta ja vanhasta kiinnostuneita opiskelijoita, kulttuurin harrastajia, Suomea asuntoautolla kiertäviä uteliaita turisteja tai muilta mailta kotoisin olevia seikkailijoita. Kaikilla on omat tarpeensa ja tapansa. Kaikille tulisi tarjota elämys, ikimuistoinen hetki lietolaisessa pikkumuseossa. Oppaan kyvyt ovat kuitenkin rajalliset, mitä tulee tietoon historiasta tai kyvystä sopeutua toisen odotuksiin. Onnistuneen opastuksen resepti on kuitenkin yksinkertainen: kiinnostuneisuutta vieraasta itsestään höystettynä tarinoilla menneestä ja museosta.

Kotiseutumuseon kamjon näyttelyssä tulee monille lapsuusmuistot mieleen: ”Juuri tuollainen minullakin oli!”

Kolme viikkoa on riittävän pitkä aika uusien taitojen hankkimiseen ja uusiin ihmisiin tutustumiseen. Valitettavasti tällaisessa työssä se vain on liian lyhyt ajanjakso. Juuri, kun oppii oppaan päiväohjelman tai tutustuu tiskikoneen ailahteluihin, kaikki onkin jo ohi – oppaan mieleen huokuu haikeus, kun ajatus siitä, että yksi vaihe on loppu, laskeutuu hänen mieleensä. Jäljellä on enää lyhyt hetki, kiitos ja kumarrus ja sitten opasta odottaa paluu arkeen: opiskelujen pariin.

Enää ei tarvitse kuin lukita ovi ja lähteä kohti syksyn hämärää ja uusia haasteita

Tekstin kirjoitti museon kesäopas

Nautelankosken museo

PS. Museolla tapahtuu muutakin kuin on aikatauluun kirjoitettu. Tämän viikon alussa museon vielä pitäessä oviaan kiinni saapui pihapiiriin yllättäviä vieraita – uuden Vares-elokuvan tuotantotiimi saapui kuvaamaan kohtausta.