Vko 30: Lauri Nautelan arkiston järjestämistä

Nautelankosken museon mesenaatti Lauri Nautela oli ahkera keräilijä. Hänellä oli kotonaan laajat esine- ja kirjakokoelmat, joita hän oli kartuttanut vuosikausia. Esineiden ja kirjojen lisäksi hän talletti myös erilaista arkistoaineistoa kuten karttoja, asiakirjoja, kirjeitä, lehtileikkeitä ja valokuvia. Lauri Nautelan arkistoaineistoa on säilytetty arkistomapeissa ja -laatikoissa. Aineistoa on lajiteltu ja järjestelty jonkin verran aiheenmukaisesti. Jotkut osa-alueet on käyty läpi tarkasti, mutta osa aineistosta on odottanut säilytyksessä järjestäjäänsä lähes koskemattomana.

Arkistoija työssään.

Arkiston järjestäminen on tarkkaa työtä. Arkiston järjestäjän täytyy saada keskittyä työhönsä kunnolla ilman ulkopuolista häiriötä ja keskeytyksiä. Työtä ei voi tehdä puolta tuntia silloin tällöin muiden tehtävien lomassa, vaan se vaatii tekijänsä huomion – ja ajan – kokonaan. Lisäksi tarvitaan riittävästi vapaata pöytätilaa, johon laatikoita, mappeja ja asiakirjoja voi levittää rauhassa tutkittavaksi. Nykyään arkistointi tehdään muun luetteloinnin tapaan tietokoneella. Puuhassa tarvitaan myös happovapaata paperia, jonka väliin asiakirjoja laitetaan, lyijykynä merkintöjä varten, arkistomappeja sekä usein sanakirjoja avuksi vieraskielisten asiakirjojen sisällön selvittämisessä. Arkistointi ei ole asiakirjojen suoraa listausta tietokoneelle, vaan vaatii tarkan perehtymisen arkiston sisältöön paperi kerrallaan. Tietojen luettelointi koneelle voidaan aloittaa vasta, kun kokonaiskäsitys arkiston sisällöstä on muodostettu.



Arkistoitavaa materiaalia säilössä mapeissa ja laatikoissa.

Lauri Nautelan arkiston systemaattinen järjestäminen aloitettiin museossa viime vuonna. Silloin ensimmäinen päätettävä asia oli arkiston järjestelykaava. Yksityisarkistoille on olemassa arkistokaavoja ja ohjeita, mutta ne on laadittu sopimaan virkamiestyyppisille (esimerkiksi yhdistysten) arkistoille. Niissä on omat luokkansa muun muassa pöytäkirjoille, saapuneille asiakirjoille, tiliasiakirjoille, tilastoille ja muistioille. Tällainen arkistokaava ei kuitenkaan yleensä sovi yhden henkilön muodostaman arkiston aineistolle. Niinpä henkilöarkistoille annetaankin usein ohjeeksi järjestää aineisto teemoittain, esimerkiksi luokkiin biographica, kirjeenvaihto, käsikirjoitukset, henkilön toimintaan liittyvät asiakirjat, lehtileikkeet ja painotuotteet, valokuvat ja muu materiaali. Tällaista teemoittain jäsenneltyä jaotusta sitten muokataan arkiston omien tarpeitten mukaisesti. Näin päätettiin tehdä myös Nautelankosken museossa, joten Lauri Nautelan arkistolle luotiin sen sisältöön sopiva oma teemojen mukainen järjestelykaava.

Suurin osa Lauri Nautelan arkiston aineistosta kuuluu joko pääluokkaan Nautelan kartano tai henkilökohtainen. Arkiston järjestäminen aloitettiin käymällä aineisto läpi ja tekemällä tämä pääluokkajako. Valokuvat luetteloidaan muiden museon valokuvien tapaan Nautelankosken museon valokuvakokoelmaan kuuluviksi. Lauri Nautelan keräämä mittava lehtileikekokoelma arkistoidaan pääosin omaksi kokonaisuudekseen.

Asiakirjat tutkitaan puuvillahanskat käsissä.

Aineiston tarkempi tutkiminen on aloitettu Nautelan kartanon asiakirjoista. Nautelan kartanoon liittyy itse kartanon asiakirjoja sekä kartanon myllyyn ja sahaan ja asukkaisiin tai työväkeen liittyviä asiakirjoja. Kun aineisto käydään mapittamisen yhteydessä yksitellen läpi, merkitään jokainen paperi taulukkoon. Taulukkoon kirjataan seuraavat tiedot: aineistolaji, määritelmä, tyyppi, henkilö, päivämäärä ja kuvaus. Yleisimmät aineistolajit ovat ’asiakirja’ tai ’muu’. ’Kirje’ tai ’kartta’ ovat harvinaisempia aineistolajeja. Määritelmä on tarkempi kuvaus kohteesta. Arkistoinnissa on tavoitteena, että yksi kokonaisuus järjestetään aina aihepiirin mukaan ennen kuin luettelointi aloitetaan. Käytettyjä aihepiirejä ovat esimerkiksi oikeudenkäyntipöytäkirjat, viranomaisasiat, sopimukset ja kauppakirjat, tie- ja vesiasiat, verot, perintöasiakirjat ja maatalous. Kategorioita lisätään tarvittaessa työn edetessä, jos aineisto ei sovi mihinkään aiemmin aloitettuun aihepiiriin.

Asiakirjat luetteloidaan tietokoneelle
sen jälkeen, kun aineiston sisällöstä
on saatu kokonaiskäsitys.

Aihepiiriä tarkempi kuvaus käsiteltävästä dokumentista on tyyppi. Tyyppi kertoo, onko dokumentti esimerkiksi pöytäkirja, sopimus, kauppakirja, luettelo, laskelma, kuitti, maakirjan ote tai muu sellainen. Usein tyypin nimi saadaan käsiteltävän dokumentin otsikosta. Luetteloitavasta dokumentista kirjataan myös sen luomispäivä sekä henkilöt, joita se koskee. Lopuksi kirjoitetaan vielä dokumentin kuvaus, jossa pyritään kuvaamaan dokumentin sisältö kattavasti mutta lyhyesti. Kuvaus voi olla esimerkiksi: ” Nautelan kartanon puutarhatilin tulomenolaskelma vuodelta 1922”.

Kun kaikki tiedot on saatu koneelle, jaotellaan kokonaisuudet määritelmän tai henkilöiden mukaan sopiviksi pinkoiksi ja ladotaan ne happovapaitten välipaperien väliin ja päälle vielä kirjoitetaan lyijykynällä, mitä pinkka sisältää. Aineisto mapitetaan niin, että mapit tulevat täyteen ja mappeihin laitetaan tiedot sisällöstä. Sitten jatketaan taas seuraavaan mappiin ja seuraaviin kokonaisuuksiin ja dokumentteihin…

Valmiita mappeja.

Nautelan kartanoon liittyvästä aineistosta on jo muutama mappi kokonaan valmiina. Lauri Nautelan henkilökohtainen aineisto on vasta jaoteltu karkeasti esimerkiksi kirjeisiin, koulunkäyntiin liittyviin aineistoihin, terveyteen liittyviin dokumentteihin ja testamenttiasiakirjoihin. Aineisto odottaa vielä tarkempaa tutkimista Nautelan kartanon aineiston jälkeen. Ja koska Nautelan kartanonkin aineistoa on vielä jäljellä useamman mapin verran, riittää arkistoinnissa puuhaa vielä tuleviksikin hetkiksi.

Tekstin kirjoitti museoamanuenssi
Nautelankosken museo

Vko 29: Piilukirves ja punamultaa

Kotiseutumuseon kamjossa esillä olevan Piilukirves ja punamultaa –näyttelyn idea syntyi Nautelankosken museon Myllärin sauna –hankkeen myötä. Läheisen Pahkamäen koulun saunakeittola siirrettiin muutama vuosi sitten koulunmäeltä museon pihalle turvaan ilkivallalta. Kaksi vuotta sitten rakennuskonservaattori dokumentoi saunakeittolan ja teki sille konservointisuunnitelman. Suunnitelman perusteella sauna päätettiin siirtää Nautelankosken toiselle rannalle. Viime kesänä sauna siirrettiin ja pystytettiin uudelleen entisille myllärin saunan perustuksille osana Varsin Hyvän rahoittamaa Myllärin sauna –hanketta.

Myllärin saunan perustuksille siirretty sauna on 1900-luvun alussa rakennettu maaseudun perinteinen hirsirakennus, jonka rakentamisessa on käytetty hirsityökaluja – samanlaisia, joita kuuluu museon kokoelmiin. Saunaa siirrettäessä ja konservoitaessa syntyi ajatus tehdä hirsirakentamisesta kertova ja keskeisiä hirsityökaluja esittelevä näyttely. Työkalujen lisäksi näyttelyssä on esillä valokuvia ja tekstejä selittäviä piirroksia esimerkiksi hirsisalvosnurkista ja hirsirakennuksen rakenteista. Nähtävillä on myös erilaisilla höylillä viimeisteltyjä listoja ja puolittain korjattu ikkuna.

Näyttelyn nimi

Näyttelyn nimeen on valittu kaksi perinteiseen suomalaiseen maaseudun rakentamiseen liittyvää asiaa – piilukirves ja punamulta. Suomalainen rakentaminen perustuu vankkaan käsityötaitoon ja puun työstöön. Hirsisalvostekniikka tunnettiin jo kivikaudella, ja siihen pohjaa koko suomalaisen maaseudun puurakentaminen aina 1950-luvulle asti. Kirves oli hirsirakentamisen tärkein ja usein myös ainoa työkalu. Kirvestä käytettiin rakennettaessa työn alusta loppuun saakka. Kirveellä puut voitiin kaataa, työstää ja viimeistellä.

Puun kaadon ja kuorimisen jälkeen pyöreä puu työstetään molemmin puolin tasasivuiseksi. Ennen kenttäsahoja hirret veistettiin eli pelkattiin painavalla piilukirveellä suoriksi ja tasapaksuiksi pelkkahirsiksi. Sahojen yleistyttyä hirsien pyöreät sivut sahattiin suoriksi, jonka jälkeen piiluttiin hirren pinta. Piiluttu aaltomainen pinta on sahapintaa tiiviimpi ja kosteutta kestävämpi – sekä kirvesmiehen taidonnäyte. Kirveen palhon muodosta ja koosta riippuen saadaan aikaiseksi erilaista piilutuskuviota. Työasento ja piilutettavan hirren paikka vaikuttavat veistojälkeen.

Kun rakennus on saatu valmiiksi, voidaan kirves vihdoin laittaa syrjään ja keittää punamultamaalia.

Punamultauksella suojataan hirsipintaa sään vaikutuksilta. Kirkoissa, kartanoissa ja kaupunkien raatihuoneissa punamultamaalin käyttö yleistyi 1600-luvulla, maaseudun asuin- ja talousrakennuksissa 1800-luvun lopulta lähtien. Punaisella julkisivuvärillä tavoiteltiin arvokkaana pidettyjen tiilirakennusten ulkonäköä. Keittomaalilla maalataan hirsi- ja sahapintoja, joihin se pääsee imeytymään. Se ei tartu muiden ulkomaalien päälle, mutta soveltuu hyvin huokoisille kiviainespinnoille, kuten tiilelle ja laastille.

Sauna

Hirsirakentamisosion lisäksi näyttelyssä kerrotaan myllärin saunan paikan arkeologisista kaivauksista sekä saunan siirrosta.

Nautelan kartanon myllärillä oli sauna kosken partaalla. Viimeisin, 1900-luvun alkupuolella rakennettu sauna purettiin 1970-luvulla jo puoliksi romahtaneena. Valokuvia saunasta on vähän ja alueen asukkaiden muistikuvat rakennuksesta vaihtelevat. Ihmisen toiminnasta jää kuitenkin aina maahan merkkejä. Vaikka tutkittavan kohteen maanpäälliset rakenteet olisivat hävinneet, saattaa maan pintakerrosten alta löytyä tutkimuksen kannalta ainutlaatuista tietoa, kunhan sen ensin kaivaa esille

Myllärin saunan paikka tutkittiin kesällä 2009 arkeologisin menetelmin. Kasvillisuuden ja turvekerroksen alta löytyi saunan tulisijan pohja. Saunassa on ollut 1920–30-luvulle tyypillinen pönttökiuas ja muurinpata. Padassa on lämmitetty vettä, siinä on myös pesty pyykkiä ja ehkä keitetty saippuaa tai värjätty lankoja. Myllärin saunan paikalta löytyi eri vaiheissa maahan joutunutta tavaraa.

Saunan tulisijan pohja sekä osa kaivausten irtolöydöistä on nähtävillä näyttelyssä.

Pahkamäen koulun entisen saunakeittolan siirtoa esitellään näyttelyssä valokuvasarjalla.

Saunansiistokuvien viieressä on kuva alkuperäisestä myllärin saunasta.

Maaseudun perinteisestä rakentamisesta kertova näyttely on esillä 30.11.2010 saakka Nautelankosken museossa kotiseutumuseon kamjossa.

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi.

Nautelankosken museo

Vko 28: Myllyn vesiturbiinin huolto

Nautelankosken harmaakivinen vesimylly on rakennettu vuonna 1806. Nautelan kartanon silloinen omistaja, maaherra Ernst Gustaf von Willebrand, rakennutti myllyn. Nykyään mylly on osa Nautelankosken museota.

Alun perin myllyn voimanlähteenä olivat puiset vesirattaat. Niiden tilalle vaihdettiin turbiini 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Valurautaiset 60 hevosvoiman turbiinit olivat pienestä koostaan huolimatta hyvin tehokkaita, tehokkaampia kuin vesirattaat. Turbiini on myös vesirattaita kestävämpi ja sen käynti on tasainen veden vaihteluista huolimatta. Koskessa myllyn yläpuolella on kolme sulkuluukkua, joiden avulla säädellään veden tuloa turbiinisäiliöön. Joen vettä virtaa jääpadon aukosta myllykanavaan, mistä se voidaan ohjata turbiinisäiliön ja myllyn kautta takaisin jokeen. Toisinaan vettä joudutaan esimerkiksi rankkasateiden tai lumien sulamisen vuoksi juoksuttamaan myllyn ohi, jolloin vesi ohjataan kulkemaan suoraan takaisin koskeen.



Nykyään myllyn turbiinisäiliössä on kaksi turbiinia. Alkuperäisen kaltainen vaakaturbiini on yhdistetty myllyn valta-akseliin ja sen voimalla pyöritetään myllyn jauhinkiviä. Pystyturbiiniin on yhdistetty museolle sähköä tuottava generaattori, joka aiheuttaa joitakin siihen liittyviä työtehtäviä museon henkilökunnalle. Turbiinisäiliön veden pintaa tarkkaillaan säännöllisesti. Runsaan veden aikana turbiinin siipiä avataan, jotta vesi kulkee säiliön läpi nopeammin ja generaattori tuottaa hyvin sähköä. Jos joessa on vähän vettä, huolehditaan, ettei veden pinta pääse laskemaan niin alas, että akselin vesivoidellut laakerit jäävät veden pinnan yläpuolelle. Sähkökatkojen jälkeen taas generaattori täytyy käydä käynnistämässä uudelleen.

Turbiinisäiliö ylhäältä päin katsottuna.



Näkymä turbiinisäiliöstä ylös kanavaa kohti. Turbiinisäiliön puhdistus ja huolto eivät sovi ahtaanpaikankammosta kärsiville.

Generaattori.



Myllyn alkuperäinen vaakaturbiini on nostettu myllyn viereen nähtäville. Samanlainen on turbiinisäiliössä.


Myllyn turbiinisäiliö tyhjennetään ja puhdistetaan sinne veden mukana joutuneesta roskasta kerran kesässä. Samalla huolletaan molemmat turbiinit sekä generaattori. Yleensä tämä tehdään heinäkuussa, kun joen vesi on laskenut eikä generaattoria kannata enää pitää käynnissä. Niin tänäkin vuonna.

Ennen turbiinisäiliön tyhjennystä generaattorin virta kytkettiin pois päältä. Seuraavaksi nostettiin myllykanavan ohijuoksutussulut ylös. Jääpadon alta tuleva vesi lähti virtaamaan myllyn ohi, jolloin turbiinisäiliöön johtavan kanavan edessä oleviin sulkuihin kohdistuva paine väheni. Kanava tyhjennettiin vedestä avaamalla myös pieni ohijuoksutusluukku turbiinisäiliön suuaukon vierestä. Tämän jälkeen turbiinisäiliöön johtava vesikanava suljettiin laskemalla sulut alas. Turbiinisäiliöön jäänyt vesi tyhjennettiin nostamalla pohjatulppa ylös.




Vesikanava turbiinisäiliön suulta sulkuja kohti nähtynä.

Jääpadon aukko.



Turbiinisäiliöön johtavan kanavan sulut on laskettu alas.

Veden mukana kanavaan ja turbiinisäiliöön kulkeutuu roskia, kasveja ja puutavaraa. Osa jää kiinni turbiinisäiliön suulla olevaan ritilään, osa pääsee ritilän raoista säiliöön asti. Turbiinisäiliön puhdistus aloitettiin puhdistamalla säiliön suulla oleva ritilä. Kun ritilä oli puhdistettu, nostettiin yksi ritilän luukku pois ja päästiin laskeutumaan itse säiliöön. Säiliön lattialta kerättiin roskat ja lattia harjattiin. Turbiinien rasvanipat harjattiin teräsharjalla, minkä jälkeen ne voideltiin erityisellä lämpöä kestävällä vesivaseliinilla. Myös turbiinin siivekkeet puhdistettiin ja tarkistettiin, että ne liikkuvat kunnolla. Lopuksi laitettiin pohjatulppa ja ritilät takaisin paikoilleen. Pohjatulppa laitettiin kiinni erityisen huolellisesti kahden miehen voimin, jotta se ei rikkoontuisi. Myös generaattorin rasvanipat voideltiin ja pystyturbiinin sekä generaattorin väliset kiilahihnat kiristettiin.





Ritilä puhdistettiin irrottamalla siihen jääneet roskat haravalla.

Rasvanippa.

Turbiinin rasvaus.


Viimeiseksi suljettiin ohijuoksutusluukku turbiinisäiliön suun viereltä, avattiin turbiinisäiliön kanavaan johtava sulku ja suljettiin myllykanavan ohijuoksutussulut. Generaattoria ei kuitenkaan vielä käynnistetty uudelleen. Nyt odotellaan kunnon runsaita sateita ja joen veden pinnan nousua niin korkealle, että generaattoria kannattaisi jälleen pitää käynnissä. Näillä lämpöasteilla se ei tapahtune kovin pian.

Ja lopuksi, huoltohommissa olleen museon työmiehen sanoin, nyt ”turbiini käy kuin unelma”.


Tekstin kirjoittivat: museon kesätyöntekijä ja museomanuenssi
Nautelankosken museo

Vko 27: Niittotalkoot Nautelankosken luonnonsuojelualueella

Nautelankosken luonnonsuojelualueen itäpuolen rinneniityllä, luontopolun varressa järjestettiin keskiviikkona 7. heinäkuuta jokavuotiset niittotalkoot. Niittotalkoot järjestivät Liedon 4H-yhdistys, Härkätien Ympäristösuojeluyhdistys ja Nautelankosken museo. Kokeneet niittäjät olivat varautuneet opastamaan ensikertalaisia, mutta tänä vuonna paikalla oli vain konkariniittäjiä.

Rautakangella tehdään heinäseipäälle kolo maahan.












Heinäseipääseen tehdään tollo, etteivät heinät putoa kiinni maahan, vaan jäävät ilmavasti kuivumaan.


Luonnonsuojelualueen niittämiseen käytetään perinteisiä niittovälineitä eli viikatetta, haravaa, hankoa ja heinäseivästä. Niittyjen hoidon tavoitteena on kasvilajien runsauden säilyttäminen. Monimuotoinen kasvisto parantaa hyönteisten ja muiden eläinten elinolosuhteita. Niittyjen hoito perustuu maan köyhdyttämiseen. Niitolla estetään niittyjen rehevöityminen ja umpeenkasvu. Kun maaperä köyhtyy, voi maassa olevista vanhoista siemenistä nousta alueen alkuperäisiä kasveja jopa tuhansien vuosien takaa. Lajien runsauden säilymisen ohella säilyy myös niittyjen maisemakuva. Lisätietoa niittämisestä perinnemaiseman hoitokeinona on Niityt Suomen luonnossa -sivulla. Niittämistekniikasta voi lukea Maisemanhoidon taitokoulusta.







Niittotauolla tarjottiin sämpylöitä, piirakkaa, kahvia, teetä, raparperimehua ja kotikaljaa. Kun heinät oli saatu seipäille, talkooväki jatkoi illanviettoa Liedon Sotaveteraanien Korsutuvalla, missä saunottiin savusaunassa, uitiin ja grillattiin. Yhteensä paikalla oli 12 niittotalkoolaista.


Käy se heinien katkominen saksillakin...





Koski odottelee kovasti sateita

Keskiviikkona oli myös myllynsiivouspäivä. Jokaisen kerroksen lattia imuroitiin. Myllyn sähköä tuottava generaattori on sulkemisuhan alla, koska kosken vesi on hyvin vähissä. Vedenpinnan korkeutta tarkkaillaan aamuin illoin.



Tekstin kirjoitti: museon kesätyöntekijä
Nautelaankosken museo

Vko 26: Museoelämää juhannuksen jälkeen

Nautelankosken museo oli avoinna juhannuspäivänä. Museoalueella liikkui mukavasti väkeä koko viikonlopun ajan. Juhannuspäivänä museovieraita oli liikkeellä useita pieniä seurueita yhtä aikaa, joten yhdelle päivän opastuskierroksista osallistui tavallista suurempi määrä ihmisiä. Kierros sujui mukavasti, koska vieraat kyselivät kiinnostuneina hyviä kysymyksiä, joista syntyi keskustelua. Kahviossa viikonlopun helmenä oli suosittu raparperisacherkakku, jota on tarjolla myös tänä viikonloppuna.


Suklainen, raparperi-kermavaahtotäytteinen sacherkakku kruunasi usean vieraan kahvihetken juhannusviikonloppuna.





Liedon ryijyn pienoisversion kudontaa

Kotiseutumuseossa on esillä ryijy, joka on valmistettu 1700-luvun lietolaisryijyn mallin mukaan. Alkuperäinen ryijy kuuluu Turun maakuntamuseon kokoelmiin. Se on tutkittu nukka nukalta ja sen perusteella on tehty mallipiirros, jonka mukaan Liedon ryijyn uudennos on toteutettu.
Kotiseutumuseon vanhat kangaspuut ovat yhä käyttökelpoiset. Niillä on kudottu esimerkiksi tuvan lattian matot. Tällä hetkellä kangaspuissa on valmistumassa Liedon ryijyn pienoisversio. Ryijy valmistetaan siten, että vuorotellen kudotaan välikudetta sopiva määrä palttinasidoksella, minkä jälkeen solmitaan kerros nukkia. Pikkuryijyä kudottaessa ei käytetä ruutupiirrosta, vaan kuviot tehdään silmämääräisesti isoa ryijyä mukaillen.
Liedon 675-juhlavuoden ryijystä voi lukea lisää museon nettisivuilta.




Ryijyn valmistusta kotiseutumuseon kangaspuilla.




Pikkuryijy puissa.








Piilukirves ja punamultaa -näyttely täydentyi

Piilukirves ja punamultaa -näyttelyä täydennettiin tällä viikolla tekstein ja kuvin. Kuvat kertovat sekä kesän 2009 myllärin saunan paikan kaivauksista sekä Pahkamäen koulun vanhan saunakeittolan siirrosta myllärin saunan paikalle. Kuvien lisäksi seinille ehdittiin viikon aikana ripustaa myös piiluamisesta sekä keittomaalista kertovat tekstit sekä punamultamaalin resepti. Vielä pari tekstiä jäi loppusilausta vaille. Vanhat rakennuskuvat odottavat myös vielä liimausta.



Valokuvien asettelua ennen liimaamista – kuin tilkkutäkkiä tekisi.



















Myllärin saunan paikan kaivauksista kerrotaan sekä tekstein että kaivauslöydöin.






Aurajokimelonta on perinteisesti melottu joko viikkoa ennen tai jälkeen juhannuksen. Viime vuonna melonta peruuntui vähäisen osallistujamäärän takia. Tänä vuonna melonnan järjestäjät päättivät melonnan järjestää – vaikka sitten vain omalla porukalla. Näin kävikin. Lauantaina iltapäivällä Nautelankoskelle saapui neljä melojaa ja sunnuntaina lähti eteenpäin yksi meloja enemmän. Lämpöä joella piisasi, vettä sitten sitäkin vähemmän. Melojat vakuuttivat, että Aurajokimelonta järjestään jälleen ensi kerralla. Tämänvuotinen reissu on ainakin ikimuistoinen ja pienellä porukalla liikuttaessa pääsee nauttimaan Aurajokimelonnan parhaista puolista ilman aikataulua.





Melojat siirtävät kajakkejaan lauantaina Nautelankoskella.







Nautelankoskelta lähdettiin sunnuntaiaamuna melomaan kohti Turkua.



Heinäkuun alun lämpöaalto kuivatti kosken.


Tekstin kirjoittivat: kesätyöntekijä ja museoamanuenssi.
Nautelankosken museo