torstai 24. kesäkuuta 2010

Vko 25: Luonnonkukkia ennen juhannusta



Sunnuntaina 20.6.2010 vietettiin yhteispohjoismaista luonnonkukkien päivää. Luonnonkukkien päivää vietetään vuosittain viikkoa ennen juhannusta kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa päivä otettiin käyttöön vuonna 2003. Vuosittain Suomessa on järjestetty noin 90 retkeä. Tänä vuonna järjestettiin ennätykselliset 103 retkeä eri puolilla Suomea. Suomen Luonnonsuojeluliitto koordinoi päivän järjestelyjä.
Yhteispohjoismaisen Luonnonkukkien päivän tavoitteena on kiinnostuksen herättäminen luonnonkasveja kohtaan, kasviharrastuksen edistäminen sekä myönteisten luontokokemusten tarjoaminen. Luonnonkukkien päivän retket ovat muutaman tunnin mittaisia, kaikille avoimia ja maksuttomia. Retkille ei yleensä tarvitse ilmoittautua etukäteen.



Nautelankosken museo on muutaman vuoden ajan osallistunut luonnonkukkien päivään järjestämällä opastetun retken museon pihapiirissä ja Aurajoen varren luonnonsuojelualueella. Tänä vuonna retkelle osallistui hieman yli 20 innokasta luontoharrastajaa.
Luonnonkukkien päivän teemalajiksi valittiin tänä vuonna ahomansikka (Fragaria vesca). Tuttu kasvi on taantunut, koska lajille sopivat avoimet kasvupaikat ovat vähentyneet perinneympäristöjen umpeenkasvun myötä. Luonnonkukkien päivänä nostettiin laajemminkin esiin luonnonkasvien monimuotoisuuteen liittyviä kysymyksiä ja kerrottiin siitä, miten jokainen voi omalla kotipihallaan edistää luonnonkasvien rikkautta.




Lähestyvään juhannukseen valmistautuminen aloitettiin luonnonkukkiin tutustumisen ohella hyvissä ajoin leipomalla raparperisacherkakkua. Juhannusaaton kakku saa kostua ja muhia kaikessa rauhassa. Yleensä, jos säät ovat suotuisat, juhannuspäivä on vilkas päivä niin museon kuin kahvion puolella. Tänä vuonna on mahdollisuus kahvitella hiukan tavallista juhlallisemmin, kun valikoimiin kuuluu piirakoiden, sokerikorppujen ja pikkuleipien lisäksi myös raparperillä terästettyä suklaakakkua.




Saunan korjaaminen etenee jokirannassa.
Tällä viikolla saunan sisäänkäynnin kohtaa laudoitettiin, ovi saatiin paikoilleen ja seinää tilkittiin.





Museon rakennuskonservaattori höylää vanhoja lautoja sopivan kokoisiksi ja sovittaa ne paikoilleen.








Sisäänkäynnin kohta saatiin valmiiksi.


Juhannusaattona museon työntekijät ovat vapaalla ja museo on suljettu. Mutta juhannuspäivänä palvellaan museossa, kahviossa ja museon puodissa jälleen tavalliseen tapaan.
Tervetuloa!




Hyvää juhannusta!


Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi
Nautelankosken museo

1 kommentti: