Vko 23/2020: Katsauksia Liedon historiaan 3: Muinaispitäjästä kirkkopitäjäksi

Menneisyyteen on aina monta tietä. Liedon museon artikkelisarja tarjoaa pieniä polkuja Liedon pitkään historiaan. Artikkelisarjan kolmannessa osassa tarkastellaan Liedon pitäjän syntyä. 

Lieto Aurajokilaakson muinaispitäjän keskuksena

Keskiajan alussa Lieto ja Kaarina muodostivat muinaispitäjän, jonka uskonnolliset, hallinnolliset ja kaupankäynnin keskukset olivat nykyisen Liedon eteläosassa. Sauvalan kylä oli jo esihistoriallisella ajalla tunnettu kauppapaikka. Kauppiaita ja matkamiehiä suojeli sään ja tuulten jumala Ilmarinen, jolta alueen nykyisinkin käytössä oleva nimi on peräisin. Sauvalasta koilliseen laskee Aurajokeen Pyhäoja, jonka lähellä on uhrilehto eli hiisi. Hiisi on antanut nimen koko kylälle ja joidenkin tulkintojen mukaan koko pitäjälle, onhan Liedon ruotsinkielinen nimi Lundo (lund = lehto). Hiidenmäki Tarvasjoen kirkon lähellä on puolestaan saattanut olla ennemminkin lähiseudun eränkävijöiden yhteinen palvontapaikka kuin yhden pitäjän uhrilehto.

Hiidenmäki Tarvasjoella on saattanut olla erämiesten kokoontumispaikka, jossa annettiin uhreja hyvän metsästysonnen toivossa.

Liedon Hiisin kylästä hiukan matkaa joen yläjuoksulle sijaitsee keskiajalta peräisin oleva Moision kartano. Moisio-alkuiset nimet liitetään yleensä vallanpitäjiin, jotka johtivat oikeuslaitosta, hallintoa, puolustusta ja tärkeimpiä uskonnollisia menoja. 
 

Rautakauden kalmistojen erityismerkitys säilyy perimätietona

Eri puolilla Lietoa ollut pieniä, talon tai suvun käyttämiä kulttipaikkoja sekä paikkoja, joihin liittyy uskomuksia. Rautakautisista kalmistolöydöistään tunnettu Loukinaisten Haimionmäki on ollut tärkeä paikka keskiajallakin, sillä helluntaisin ja juhannuksena siellä poltettiin tulia. Hulkkunanmäkeä on pidetty pelottavana paikkana, koska on uskottu, että siellä kummittelee. Tarinat saattavat liittyä Hulkkunanmäen ristiretkiaikaiseen ruumiskalmistoon. Alueelta tunnetaan myös kaksi kuppikiveä, joita on voitu käyttää uhraamiseen sekä hyvän onnen tuottamiseen. 

Kuppikiven syvennyksiin on laitettu viljaa ja vastapoikineen lehmän maitoa hyvän sadon ja karjaonnen takaamiseksi. Kuppeihin sataneella vedellä on uskottu olevan parantavia vaikutuksia.

 

Vintalassa on Merolan myöhäisrautakautinen polttokenttäkalmisto, jonka ensimmäiset löydöt ovat yli sadan vuoden takaa. Kalmiston lähellä olevan Uhrakallion nimi saattaa viitata myöhempään käyttöön uskomuspaikkana. 

Ensimmäiset asiakirjamaininnat Liedosta ja Tarvasjoelta

Uuden uskonnon saapumisesta Lietoon esihistoriallisen ajan lopulla kertoo Sauvalan Ristinpelto, joka on yksi Suomen vanhimpia kristillisiä hautausmaita. Kun Kaarinan ja Liedon muodostama muinaispitäjä jakautui kahtia, syntyi Liedon kirkkopitäjä. Ennen kuin pitäjänkirkko perustettiin Hyvättylään 1200-luvulla, Liedossa oli useita pieniä kyläkirkkoja. 

Ristinpellon aikoinaan kiviaidalla ympäröidyltä hautausmaalta on löytynyt jäänteitä pienestä neliömäisestä kirkollisesta rakennuksesta.

Varhaisin kirjallinen tieto Liedon seurakunnasta on kuitenkin vasta vuodelta 1331 säilynyt asiakirja, jossa Liedon kirkkoherra Pietari mainitaan todistajana turkisveroa koskevassa riidassa. Varhaisempi keskiaikainen Lietoon liittyvä asiakirjamerkintä on maininta vuodelta 1325, kun piispa Pentti sai rahalainan pantiksi puolet Johannes Litenin ja puolisonsa Elenan maaomaisuudesta Loukinaisissa. Seuraavalta vuodelta on Turun linnan isännän Mats Kettilmuddsson testamentti, jolla hän lahjoitti Liedossa sijaitsevan maatilan palvelijalleen. Tarvasjokeen viitataan ensimmäisen kerran Suomen käskynhaltijan kirjeessä vuodelta 1316, jossa mainitaan Kallela ja Yrjäntilä. Aika vähän on siis säilynyt keskiaikaisia lähdemainintoja Liedosta, joka on kuitenkin ollut jo Lieto.

Tekstin kirjoittivat: museonjohtaja ja museoamanuenssi

Liedon museo

Artikkeli on julkaistu Turun Tienoossa 28.5.2020.