Sähköä Nautelankoskella
 |
| Vaakaturbiini |
Harva osaa ajatella, että Nautelankosken museon 205 vuotta vanha harmaakivinen vesimylly on yhä edelleen toiminnassa tuottaen modernin yhteiskunnan tärkeintä hyödykettä – sähköenergiaa. Myllyssä on nimittäin jauhinkiviä pyörittävän vaakaturbiinin lisäksi myös toinen energian tuottaja, pystyturbiiniin yhdistetty generaattori, joka muuntaa padon ohi virtaavan veden voiman museon sähkölaitteille sopivaksi energiaksi ja mahdollistaa muun muassa tämän blogin kirjoittamiseen.
Nautelankosken osittainen omavaraisuus sähkön suhteen on ollut arkipäivää jo 1990-luvun lopulta, jolloin myllyä entisöitäessä asennettiin nykyiset vesiturbiinit. Idea ei itsessään ole uusi, sillä mylly sai ensimmäiset vesiturbiininsa jo edellisen vuosisadan alussa, vanhojen vesirattaiden jäädessä jo ansaitsemalleen eläkkeelle, onhan niiden tekniikka ollut käytössä jo ennen ajanlaskumme alkua.
 |
| Pystyturbiini on yhdistetty sähkögeneraattoriin. |
Kotiseutumuseo saattaa ensi kuulemalta vaikuttaa erikoiselta paikalta tuottaa sähköä. Onhan museo tietystä näkökulmasta katsottuna vain paikka vanhan kulttuurin kohtaamiseen, säilyttämiseen ja vaalimiseen. Toisaalta ajatusleikkiä jatkaessa saattaa huomata, että esimerkiksi Lauri Nautelan museo edustaa hyvin modernia arkkitehtuuria yhdistäen teräksen, puun ja kiven kätkien samalla sisäänsä osia historiastamme. Tällöin tuntuu jo lähes luonnolliselta, että vanhaa ja perinteistä kiviholvirakentamista edustava mylly taasen pitää sisällään jotain tulevaisuudesta: uusiutuvan lähienergianlähteen.
 |
| Sähkögeneraattori |
Maailma, jossa energia tuotettaisiin lähellä eikä ydinvoimaa tai tuontienergiaa tarvittaisi, on hyvin utopistinen. Totuus on, että ne ovat monesti välttämättömiä. Totta on myös, että Aurajoen suurimmassa koskessa sijaitseva generaattori ei yksin pysty tuottamaan voimaa koko museon tarpeisiin. Noin puolet sähköstä ostetaan ulkopuolelta. Generaattori on myös hyvin haavoittuvainen; heinäkuussa vedenpinta laskee kriittisen alas myös padon yläpuolella, eikä vesivoimaa ole käytettävissä. Toisaalta myös sähkökatkot saattavat keskeyttää oman sähköntuotannon ja näin pakottaa museon väen palauttamaan generaattorin verkkoon.
Myrskyn silmässä Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna taivas Liedon Aseman yläpuolella oli myrskyisä. Valtaisan voimakkaat sadekuurot haittasivat liikennettä moottoritiellä ja venyttivät ulkonaliikkujien kestokyvyn äärimmilleen. Samaan aikaan Nautelankosken museon kesäoppaat katselivat kahvion ikkunasta taivaanrannassa kajastavaa salamointia tietäen sen tarkoittavan lisää haasteita.
Salamanlyönnin aiheuttama sähkökatko saattaa riittää kadottamaan tietokoneella työstettävän dokumentin. Nautelankosken museossa sen voima riittää pudottamaan generaattorin pois verkosta. Putoaminen laukaisee museossa vaimennettua herätyskelloa muistuttavan generaattorihälytyksen, jonka kuuleminen merkitsee herkkien sähkölaitteiden sulkemista, pikaista avainten etsimistä ja myllyyn lähtemistä. Generaattorin palauttaminen sähkönjauhantaan on rutiininomainen toimi. Ensin lasketaan veden virtaamaa rajoittamalla kierrosnopeus oikeaksi ja käynnistetään voimantuotto. Tämän jälkeen virtaamaa jälleen hieman kasvatetaan ja palataan taas tavanomaisiin rutiineihin.
Kaatunut koivu
Generaattorin käynnistäminen on siis oppikirjamaisen helppoa – siis ideaalitapauksissa. Saattaa olla, että ylikulkeva myrskynsilmä jättää jälkeensä yllätyksiä. Näin kävi muun muassa heinäkuun ensimmäisenä lauantaina, kun Aurajokimelonta saapui puolenvälinkrouviinsa Nautelankoskelle. Vaikeuksia ei niinkään tuottanut sade jolta pääsi sisälle suojaan tai sähkökatko joka päättyi oppaiden toimittua, vaan padon reunalla ennen uhkeana seisseen koivun kaatuminen suoraan entiselle pääliikenneväylälle, Nautelankosken sillalle.
Ongelma olisi ollut vähäpätöinen, sillä korvaava liikenneväylä on ollut käytössä jo lähes neljäkymmentä vuotta, mutta kaatuessaan koivu tukki tien melojilta, joiden oli tarkoitus matkata läheiseen Pahkamäen kouluun lepäämään seuraavan päivän lähtöä varten. Paikalle hälytettiin museoamanuenssi. Pikaisen tilannearvion myötä kutsuttiin museon työmiehet ja tunnin työn jälkeen silta oli jälleen auki kulkijoille. Muistoksi tapahtumasta jäi paitsi moniin valokuviin tallennetun koivun katoaminen, niin myös sillan uhkean kaiteen murtuminen siitä kohdasta, josta puuvanhus polttopuiksi pilkottuna kannettiin pois.
Vuosihuolto Vain noin viikon kuluttua näistä tapahtumista tapahtui se, mikä vääjäämättä odottaa joka vuosi. Virtaavaa vettä ei enää riitä turbiinin pyörittämiseen ja myllyssä pauhaava generaattori hiljenee. Edessä on jokavuotiseen tapaan vuosihuolto, lian ja roskien poisto sekä koneiston öljyäminen, jotta museo voisi jälleen läpi seuraavan vuoden toimia tiennäyttäjänä itse tuotetun energian hyödyntäjänä.
Tekstin kirjoitti: museon kesätyöntekijä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti