Vko 44: Nykydokumentointikoulutusta

 Suomen museoliitto järjesti kuluvan viikon maanantaina Nykydokumentoinnin koulutuspäivän museoalan ammattilaisille Suomen kansallismuseossa. Nykydokumentoinnista on puhuttu museoissa ja museoiden kesken enenevässä määrin TAKO-yhteistyön alettua vuoden 2009 alussa. TAKO-yhteistyöllä tarkoitetaan kulttuurihistoriallisten museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyötä. Sen lähtökohtana on "ammatillisten museoiden kokoelmahallinnan kehittäminen selventämällä ja koordinoimalla niiden välistä työnjakoa."

TAKO-yhteistyöllä ennen kaikkea ohjataan museoiden tulevaa tallennustoimintaa tallennusvastuutyönjaon sekä nykydokumentointihankkeiden avulla. TAKO-yhteistyöstä voi lukea enemmän Museoviraston sivuilla olevasta ehdotuksesta tallennus- ja kokoelmayhteistyön organisoimiseksi.

Nykydokumentointi: teoriaa ja käytäntöä

Tutkija Antti Metsänkylä Suomen kansallismuseosta piti päivän ensimmäisen esityksen otsikolla Nykydokumentointi: mitä ja miksi. Metsänkylä kävi läpi nykydokumentoinnin historiaa museoissa sekä museoiden tekemän nykydokumentoinnin luonnetta. Museoiden nykydokulle ominaista on, että tietoa meidän omasta ajastamme otetaan talteen tieteellisin menetelmin. Tallennettu aineisto talletetaan museoiden kokoelmiin, jotta sitä voidaan käyttää luotaessa kuvaa omasta ajastamme. Tämän kuvan luomisen keinoja ovat näyttelyt ja erilaiset julkaisut. Vaikka nykydokumentointi on ilmiökeskeistä, on esineillä – ja museoilla niiden tallettajana - siinä oma roolinsa. Esineet ovat aina osa omaa aikaansa ja edustavat sen ilmiöitä. Esineet ovat nykydokumentoinnissa ja museoiden kokoelmissa tärkeitä niin konkreettisina esineinä kuin niiden tallenteina.

Esimerkkejä toteutetuista nykydokumentoinneista kuultiin kun amanuenssi Anne Ala-Pöllänen Helsingin yliopistosta esitteli merihistorian ja museologian oppiaineiden toteuttamia dokumentointiprojekteja. Dokumentoinnin kohteena ovat muun muassa olleet M/S Silja Serenade, Aker Yards sekä Helsingin veneilykulttuuri. Metodeina dokumentointiprojekteissa käytettiin paljon havainnointia ja haastatteluja, valo- ja videokuvausta sekä (kohteesta riippuen) esimerkiksi äänimaiseman tallentamista ja esinekeruuta. Esinekeruuta toteutettiin konkreettisten esineiden vastaanoton lisäksi dokumentoimalla esineitä käyttötilanteessa valokuvaamalla tai videoimalla.

Tietosuojakysymykset ja kolme esimerkkiä dokumentoinneista

Työväenmuseo Werstaan vs. museonjohtaja Teemu Ahola kertoi tiivistetysti nykydokumentointiin liittyvistä tietosuojakysymyksistä. Nykydokumentoinnissa ihmiset ja heidän toimensa ovat keskiössä. Silloin myös kertyvä materiaali sisältää henkilötiedoiksi luokiteltavaa tietoa ja mahdollisesti myös arkaluonteista tietoa, joiden keräämistä ja käyttämistä säädellään henkilötietolaissa. Dokumentointi tuleekin suunnitella tarkkaan, jotta dokumentoinnin kohteita osataan informoida riittävästi. Lähtökohtana on dokumentoitavan yksiselitteisesti antama suostumus. Tutkimuksessa mukana olevien tulee myös saada tieto siitä missä ja miten kertynyt materiaali säilytetään, mihin sitä käytetään, kenellä siihen on käyttöoikeus ja minkälainen on aineisto jatkokäyttö tutkimuksen jälkeen. Dokumentoitavien tulee myös voida halutessaan asettaa aineistolle käyttörajoituksia.

Päivän lopuksi kuultiin kolme erilaista esimerkkiä tämänhetkisestä nykydokumentoinnista. Tutkija Sanna Kupila Turun museokeskuksesta puhui otsikolla Tutkijoita tehtaalla! sekä pelastusdokumentoinneista että suunnitelluista nykydokuista. Tampereen museoiden museoamanuenssi Riitta Kela esitteli Solmua eli Tampereen museoiden sosiaalisen median palvelua verkossa. Ja viimeisenä intendentti Arja Hartikainen Saamelaismuseo Siidasta kertoi pohjoismaisten saamelaismuseoiden yhteishankkeesta, jonka aikana Suomessa dokumentoitiin saamelaisen nuorison elämää.

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi