torstai 16. syyskuuta 2010

Viikko 37: Ryhmiä ja kokoelmapolitiikkaa

Syksyn myötä yhdistykset ja työyhteisöt ovat palanneet arkeen. Tämä näkyy museossa ryhmävierailuina. Parina viime viikkona on museossa ollut jälleen ennakkoon tilattuja ryhmiä. Joillakin museokäyntiin on yhdistetty muitakin kohteita, toisilla museo on ainut vierailupaikka ja aikaa onkin varattu runsaasti. 

Opastetulla kierroksella tutustutaan kaikkiin rakennuksiin ja näyttelyihin. Usein käydään vielä sillalla katsomassa Aurajoen suurinta koskea (joka tällä hetkellä tosin on edelleen niin kuiva, ettei kovin suurelta vaikuta). 



 
Museovierailuun liitetään usein kahvittelu, ruokailu tai molemmat. Museosta on mahdollista varata myös auditorio vaikka koko päivän kestävään koulutukseen tai kokoukseen. Tällöinkin päivän ohjelmassa on yleensä myös museoon tutustuminen ainakin Lauri Nautelan museon näyttelyiden osalta.


Kokoelmapolitiikka


Varsinais-Suomen ammatillisesti hoidetut museot ovat myös kesätauon jälkeen palanneet ruotuun, joten tällä viikolla kokoonnuttiin jälleen työstämään yhteistä kokoelmapoliittista ohjelmaa. 


Nyt paneuduttiin lähinnä kokoelmien sisältöihin. Samalla kun käytiin läpi kokoelmien nykyisiä sisältöjä, pohdittiin keruutoiminnan mahdollisia katvealueita. Seuraavalla kerralla siirrytään kokoelmatoiminnan nykytilanteeseen, sen vahvuuksiin ja uhkiin sekä kehittämiseen. Tarkoitus on myös yhtenäistää Varsinais-Suomen museoissa käytössä olevat lahjoitus-, laina-, poisto-, haastattelulupa- ja mahdolliset muut lomakkeet. Seuraava kokoontuminen on kuuden viikon kuluttua.

Tekstin kirjoitti museoamanuenssi

1 kommentti:

  1. löysin bloginne, mukava :-)
    Mari (kuvissakin mukana)

    VastaaPoista