Vko 51: Lauri Nautelan sotatie - osa 2

Hajanaisia tietoja Laurin jatkosodasta

Porin rykmentin varusmiehiä Heikkilän kasarmilla 1938. Toinen vasemmalta Lauri Nautela. Kuva: Oiva Ryökäs.

On viimeinkin aika kirjoittaa Lauri Nautelan sotatiestä jatkosodan osalta. Tietojen pursuessa joka suunnasta on ollut vaikeaa ajatella asiaa, mutta viimeisinä aktiivisina kenttätyöviikkoina sain muutaman tärkeän tiedon hänen vaiheistaan jatkosodassa.

Lauri Nautelan kantakortti on jatkosodan osalta osoitus siitä, ettei kaikki tutkijan kannalta tarvittava tieto päädy henkilöä koskeviin dokumentteihin. Häntä koskevat merkinnät 1941 - 1944 ovat lyhykäisyydessään seuraavat:

18.6.1941 EK/JR 35 Rad. au.
24.8.1944 6./JR 35 Siirto, kiv. ryhm. johtaja
3.10.1944 EK/JR 35 Siirto, rykmentin postimestari
16.11.1944 Kotiutettu.

Palvelusaika 3 vuotta, 4 kuukautta ja 29 päivää.

Lauri Nautela on siis ollut yli kolme vuotta Jalkaväkirykmentti 35:n Esikuntakomppaniassa radioaliupseerina. Tali-Ihantalan taisteluiden loppuvaiheessa hän on toiminut kaksi päivää rykmentin kuudennessa kiväärikomppaniassa kivääriryhmän johtajana. Täältä hän on siirtynyt rykmentin postimestariksi.

Postimestarin virka on edellyttänyt suurta luottamusta ja tehtävään on valittu vasta huolellisen taustojen tutkimisen jälkeen. Postimestarit ovat päässeet käsittelemään raha- ja muita arvolähetyksiä, ja joistakin yksiköistä tiedetään viranhoitajien kavaltaneen rahoja lähetyksistä.

Lauri Nautelan vaiheista 18.6.1941 - 124.8.1944 on vain muutamia hajatietoja sieltä täältä. Ne joka tapauksessa vahvistavat hänen olleen mukana JR 35:n esikuntakomppaniassa sekä kantakortissa luetelluilla taistelupaikoilla.

Liikekannallepano Liedossa kesäkuussa 1941

Ennen jatkosodan syttymistä alikersantti Nautela sai monen muun lietolaisen tavoin liikekannallepanomääräyksen. Huhuja oli ollut liikkeellä jo pitkään, ja tiistaina 17.6. alkoi tulla soittoja koteihin. Viestipataljoonaan määrättyjen lietolaisten valmistautuminen sotatielle alkoi seuraavana päivänä kello 7 suojeluskuntatalolla. Rykmentin esikuntaan kuuluvat siirtyivät kirkonkylän koululle. Jalkaväkirykmentti 35:een perustettiin Liedossa esikunnan lisäksi kolonna, johon tuli vanhempia lietolaisia.

Kuva otettu 18. - 19.6. liikekannallepanon aikana. Soppajono palokunnan talolla (Lujala) Liedossa. Kuva: Oiva Ryökäs

Varusteiden jaon ja valmistelujen jälkeen oli edessä lähtö itään. JR 35:n esikunta lähti Liedon asemalta 23.6. kello 00.45, ja saapui Lahteen kello 13.46. Matkan varrella junaan poimittiin muita yksiköitä mukaan.

Lahdessa perustettiin 24.6. 1. Divisioonan käskyllä Taisteluosasto Ruotsalo. Rykmentti viipyi kaupungissa viikon verran. Sotapäiväkirjan mukaan esikunta, joka sai peitenimekseen "Kuha" [kalojen nimillä viitattiin pitkään JR 35:n yksiköihin] aloitti työskentelynsä 25.6. virka-ajan ollessa kello 8 - 11 sekä 12.30 - 17.

Juna lastattuna Liedon asemalla ja valmiina lähtemään itään, kohti Lahtea. Kuva: Oiva Ryökäs.

Esikuntakomppaniassa Lauri Nautela toimi aluksi radioalipuseerina. Hän oli haastattelemani Einar Nurmen, sittemmin Törnin jääkärin, radioryhmässä. Radioautossa heidän mukanaan kulki myös rykmentin postimestari, alikersantti Arvo Korsimo.

Jalkaväkirykmentti 35:n esikunnassa kuunnellaan radiota 11.7.1941 lähtökäskyä Lastujärvellä odotellessa. Lastujärvellä rykmentti oli viisi päivää. Radiosta kuuluu juuri ”Moskova on julistettu sotatoimialueeksi ja Leningradia aletaan saarrostaa”. Kuvassa oikealta alkaen: Y. Järvinen, O. Heikkinen, E. Leino, L. Ruotsalo [everstiluutnantti, JR 35:n komentaja], A. Sepponen, rykmentin postimestari Arvo Korsimo ja komentajan autonkuljettaja Toivo Nurmi. Kuva: Niilo Honkala.

Lauri Nautelan ja muiden "teltan poikien" terveiset löytää 1.7. Lahdessa maastosta lähetetystä kirjeestä. Kirjeen kirjoitti esikuntakomppaniassa palveleva kersantti Unto Ryökäs, josta sittemmin tuli komppanian vääpeli. Unto kirjoitti usein veljelleen Oivalle. Hänen kirjeistään löytyy muutamaan otteeseen Nautelan ja monen muun lähettämät terveiset lietolaisille Viestipataljoona 33:een.

Lahdesta rykmentti siirtyi 2.7. Joensuuhun, Enoon, jonka kirkonkylän ja Pirttivaaran kautta rykmentti saapui Lastujärven rannalle. Moskovan rauhan raja ylitettiin 13. - 14.7.1941 Korpiselässä.

Alikersantti Nautela Jalkaväkirykmentti 35:ssä hyökkäysvaiheessa

Laurin taistelujen tie hyökkäysvaiheessa kulki kantakortin mukaan seuraavien paikkojen halki: Kukkajärvi, Hiisjärvi, Kutisma, Neukijärvi, Nelkonjärvi, Kenjakki, Villavaara, Pöljärvi, Mäntyselkä, Tsopina, Kelijärvi ja Malu.  Kuvia ja tarinoita suurimmasta osasta näistä paikoista löytyy Niilo Honkalan valokuvista osoitteesta http://koskitl.info/koskitl/JR35.pdf sekä Paavo Kairisen JR 35:n sotatiestä (1991).

Alla on esimerkkejä muutamasta Lauri Nautelankin todistamasta näystä matkalla Vieljärveltä Karhumäelle. Kuvat ovat rykmentin valistusupseerin Niilo Honkalan ottamia, ja löytyvät myös Nautelankosken museon arkistosta:

Yksi tuhotuista neljästätoista vihollispanssarista Kukkajärvellä heinäkuun lopulla. Taisteluissa estettiin puna-armeijan hyökkäys 1. Divisioonan sivustaan. Kuva: Niilo Honkala.

Kutisman taisteluissa saaliiksi saatu panssarivaunu. Kuva: Niilo Honkala.

Venäläisten asemia Kutismassa. Sitkeän motin pehmittämiseen tarvittiin littoislaisista muodostettua raskasta kranaatinheitinkomppaniaa. Kuva: Niilo Honkala.

Koska Jalkaväkirykmentti 35:n asiakirjat ovat (kuten aiemmissa kirjoituksissa olen maininnut) Mikkelissä kunnostettavina, ei Lauri Nautelaa koskevia virallisia asiakirjoja ole käytettävissä kantakorttia lukuun ottamatta. Sotaveteraanien muistoista museon muistiin -hankkeen ikävin takaisku vuoden aikana on ollut näiden asiakirjojen puuttuminen tutkimusaineistosta.

JR 35:n digitoitujen sotapäiväkirjojen joukosta ei löydy esikuntakomppanian päiväkirjaa, ja itse rykmentin sotapäiväkirja käsittelee tapahtumia niin laajalti, ettei yhdelle alikersantille anneta tilaa. Tästä syystä tiedot Nautelan jatkosodasta perustuvat lähinnä muihin lähteisiin.

Veteraanin päiväkirjamerkinnän mukaan Nautela pistäytyi 4.8.1941 Divisioonan esikunnan puhelinkeskuksessa kertomassa kuulumisia etulinjasta. Tuolloin JR 35:ssä oltiin hänen mukaansa lähinnä odottavalla kannalla. Rykmentin takana olivat alle viikkoa aiemmin päättyneet Kukkajärven taistelut. 

29.9.1941 päivätyssä, kirjoittaja Unto Ryökäksen kirjoittaman otsikon mukaan "Teltan lämmöstä" lähetetyssä kirjeessä Lauri kertoo terveisensä pienellä sivun laitaan kirjoitetussa lisäyksessä. JR oli tässä vaiheessa ollut kiinni ankarissa taisteluissa Nelgomjärven suunnassa, ja seuraavaksi alkoivat taistelut Kenjakin motista.

Tiedonmurusia

Aineisto Lauri Nautelasta on hyvin sirpaleista. Aiemmin mainitsemani Einar Nurmen mukaan agronomiopintoja suorittanut Nautela siirrettiin radioryhmästä JR 35:n rehumestariksi. Hän siis huolehti hevosten ruokkimisesta.

Oiva Ryökäksen 12.7.1942 kirjoittaman päiväkirjamerkinnän mukaan Lauri Nautela oli tuolloin JR 35:n rykmentin postimestari. Hän oli seurannut virassa vuoden alussa kotiutettua Arvo Korsimoa.

Ennen tätä nimitystä on vielä yksi mielenkiintoinen maininta: Lauri Nautela kävi Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) juhlassa Äänislinnassa helmikuussa 1942. Hän palasi juhlasta 25.2. Karhumäen rautatieasemalle yhdessä lomalta palaavan Aaro Tähtisen kanssa. Nautela jäi muutamiksi tunneiksi Viestipataljoona 33:n majoitustiloihin.

Taistelumerkintöihin tulee luonnollisesti hyökkäysvaiheen jälkeen pitkä tauko. Seuraava merkintä kantakortissa on yhdestä pahimmista paikoista Suomen sodissa: Tali-Ihantalasta. Täällä Nautela on ollut kivääriryhmän johtajana kaksi päivää 24-25.8.1944. Merkintää siirrosta ei löydy 6. komppanian sotapäiväkirjasta. Nautelan vaiheet tästä eteenpäin eivät ole käyneet ilmi käsittelemästäni aineistosta.

Johtopäätökset

5.5.1938 palvelukseen astuneita Porin rykmentin varusmiehiä; kokelaita ja alikersantteja 16.5.1939 Heikkilän kasarmeilla. Kuvassa edestä taakse kokelaat Niemelä ja Mattila, sekä alikersantit Asikainen, Saarinen, Honkanen, Tauno Lehti, Olavi Lehti, Tammi, Lauri Nautela, K. Virtanen, A. Virtanen ja M. Suomalainen. Kuva: Oiva Ryökäs.

Museon tiedoissa sitkeästi elänyt tieto, jonka mukaan Lauri Nautela palveli ilmatorjunnassa, on osoittautunut vääräksi. Museon ilmatorjuntatykkejä esittävissä kuvissa esiintyy pääasiassa loimaalaisia. 

Uusia valokuvia Lauri Nautelasta on tullut museolle lähinnä hänen varusmiespalveluksensa ajalta. Joihinkin lietolaisia esittäviin ryhmäkuviin hänet on merkitty kuvan taakse poissa olevaksi.

Museon tiedoissa on edelleen aukkoja Laurin vaiheista jatkosodan lähes kaikissa vaiheissa. Aukkoja on paikattava haastatteluin ja arkistotutkimuksin. Etenkin hänen vaiheensa Tali-Ihantalassa olisivat mielenkiintoista tutkittavaa.

Oiva Ryökäksen talvisodan ajan kirjeessä mainitaan, että hän aloitti omien kirjeidensä numeroinnin kopioituaan idean Nautelalta. Numerojärjestyksessä saapuvat kirjeet kertoivat vastaanottajalle, että kaikki kirjeet ovat tulleet perille eikä sensuuri ole napannut välistä lähetystä. Jossakin Nautelan valtavan kokoelman kätkössä lienee siis hänen sota-ajan kirjeenvaihtonsakin. Lauri Nautelan sotatien kolmas osa voisi siis olla vahvasti Laurin omaa käsialaa.

Kirjoittaja: Riku Kauhanen

http://www.nautelankoski.net/
Sota – veteraanien muistista museon muistiin hanke

Vko 50 Nautelankosken joulutapahtuma

Sunnuntaina 16.12 museossa tehdään jouluvalmisteluja ja syödään puuroa. Illan hämärtyessä vietetään tunnelmallinen hartaushetki kosken partaalla.

Museon joulu alkaa kello 12 ja tapahtumaa riittää aina kello 17 saakka. Tämän jälkeenkään ei kannata lähteä vielä kotiin, sillä koskikirkko alkaa heti Joulutuvan päättymisen jälkeen kello 17.

Kotiseutumuseossa valmistellaan joulua ahkerasti. Tuvassa askarrellaan himmeliä, leivotaan piparkakkuja, paistetaan joulumakkaraa ja kudotaan sukkaa. Tuvassa voi kuulla myös jouluisia satuja ja tarinoita.
 Jouluevankeliumi luetaan tuvan puolella kaksi kertaa. Ensin kello 13 vuoden 1776 suomennos ja  kello 16 vuoden 1938 suomennos

Kamjossa on pienoisnäyttely ”Talvi”. Esillä on talvisia valokuvia sekä talveen liittyviä esineitä museon kokoelmista.


Kamjon joulupuodista voi ostaa perinteisiä joululahjoja ja –tuliaisia. Myynnissä on karamellitruutteja, käsitöitä, pyykkisaippuaa, ryynejä ja jauhoja sekä paljon muuta.
Puodista saa myös                                                                                                                           

kynttilöitä... 

 

puuautoja....

 museon muistipelin
sekä kotiseutumuseon rakennusten pienoismalleja.

Lauri Nautelan museossa on myös toimintaa.
Auditoriossa on esillä lietolaisen Esko Setälän valokuvakokoelma digitaalisena diaesityksenä. Esko Setälän valokuvakokoelma sisältää pääosin 1900-luvun alkupuolella Liedossa valokuvattuja maisema- ja rakennuskuvia.
Näyttelyissä on esillä Jatkosodan valokuvia, Kivikauden pyyntimiehen jäljillä ja Elävä joki
Kahviossa on myynnissä kahvin ja piirakan lisäksi ohrankryynipuuroa ja väskynäsoppaa.

Koskikirkko alkaa illalla kello  17.  Koskikirkkoon osallistujat voivat ottaa oman lyhdyn mukaan. Puhujana on kappalainen Pauliina Uhinki-Suominen Liedon seurakunnasta. Tilaisuudessa lauletaan myös kauneimpia joululauluja. Koskikirkko järjestetään yhteistyössä Liedon seurakunnan kanssa.

Joulutapahtumaan näyttelyineen on vapaa pääsy.
Tervetuloa



Tekstin kirjoitti: tutkija

Nautelankosken museo

Vko 42: Kuulumisia Muolaalta

Tiedusteluja Muolaata koskien

Museolle on tullut yhteydenottoja entisten muolaalaisten ja Muolaasta kiinnostuneiden taholta. Näiden tiedustelujen taustalla on Lauri Nautelan sotatien varusmies- ja talvisodan osuutta koskeva blogiteksti. 

Kirjoituksessa esiintynyt Liedon Nautelankosken kokoelmien kuva Muolaan kirkosta (alla) lienee viimeinen, jossa rakennus on pystyssä. Kirkko tuhottiin 12.12.1939, ettei sitä pystyisi käyttämään tähystyksessä ja majapaikkana. Kirkon tornissa lymyillyt panssarintorjuntatykki oli tätä ennen pysäyttänyt yhtenä harvoista suomalaisten raskaista aseista useita hyökkääviä panssareita kirkkomaan aidan tuntumaan.

Muolaan kirkko 1939.
Kuva: Nautelankosken museon kokoelmat. Kuvan on ottanut Oiva Ryökäs.

Museon kokoelmiin kuuluu muutamia muita Oiva Ryökäksen ottamia kuvia, jotka on otettu Muolaan kirkonkylän tai Muolaanjärven läheisyydessä. Kokoelmat ovat kuitenkin laajat, joten aineiston tarkempi tutkiminen voi tuoda esille lisää valokuvia, arkistoaineistoja tai kirjeenvaihtoa. Muolaan lähettyvillä kirjoitetusta kirjeestä käy ilmi, että Lauri Nautelakin kävi kirjeenvaihtoa kotiin. Kirjeiden paikantaminen toistaiseksi järjestämättömästä arkistosta on kuitenkin enemmän kuin haasteellista.

Pölläkkälään 20,2 km, Kellariin 8,5, Voimäelle 7,4 km, ja Kyyrölään  5,4 kilometriä. Kuva Muolaan kirkonkylästä.  Kuvan on ottanut Oiva Ryökäs. Kuva: Nautelankosken museon kokoelmat.

Oiva Ryökäs "siellä jossakin". 1. Prikaatin viestiosasto, johon Ryökäs ja Lauri Nautela kuuluivat, siirtyi 3.12.1939  Kangaspellosta Muolaanjärven pohjoispäähän Hotakkaan telttamajoitukseen metsään. Kuva: Nautelankosken museon kokoelmat.

Muolaa oli verinen paikka lietolaisille. Menehtyneiden tietokannan perusteella Muolaan taistelut vaativat kahdeksan lietolaisen hengen, ja näistä peräti kolme oli upseereja. Talvisodan aikana 31.11.1939-13.3.1940 kaatui 32 lietolaista, ja heti sodan jälkeen vammoihinsa kuolleiden mukaan ottaminen kasvattaa lukumäärää yhdellä. Siis joka neljäs talvisodassa kaatunut lietolainen menehtyi Muolaalla. Nämä palvelivat pääasiassa Jalkaväkirykmentti 14:ssä.

Muolaa nyt

Museomme sai Muolaalaisten seura ry:n johtokuntaan kuuluvalta Lauri Rämöltä kesällä 2012 otettuja valokuvia Muolaan talvisodan taistelupaikoilta. Hän piti aiheesta esitelmän Muolaan pitäjäseuralle ja antoi ystävällisesti esityksen rungon museomme käytettäväksi valokuvien ohella.

Valokuvista onkin kiinnostavaa nähdä, miltä lietolaistenkin rakentamat esteet ja asemat näyttävät 73:n vuoden jälkeen. Muolaalla puolustuslaitteet ulottuivat Vuoksesta Punnuksen ja Muolaan kirkon kautta edelleen Kyyrolään ja täältä Muolaanjärvelle.

Kesän 2012 Vainajien Muistojuhlaa ja kirkon valmistumisen 160-vuotisjuhlaa varten raivattiin esiin leikkuuhuoneelta kirkkomaan keskiosaan ulottuva osa vuoden 1939 juoksuhautaa. Raivaustyön ovat tehneet vapaaehtoiset talkoolaiset, joille kiitos lietolaistenkin puolesta.

Töissä saatiin esille juoksuhautaa, leikkuuhuoneen rauniot ja sen lähistöllä sijainnut korsu. Talvisodassa kirkolla ei ollut puolustamassa kuin noin 200 miestä, mutta nämä luopuivat paikasta vasta helmikuussa kun puolustus siirrettiin Mannerheimlinjalle. Voimalla ei kirkkomäkeä vallattu.

Ilmeisesti 20 hengen majoituskorsun jäänteet Muolaalla. Kuva: Lauri Rämö.

Mainittakoon, että monella lietolaisella oli ennenaikainen lähtö lähellä majoituskorsun rappujen viereen pudottua kahdeksan tuuman kranaatin. Onneksi kranaatti jäi suutariksi:

"Kapsäkki", kuten kuvaajan veli Unto kranaatteja luonnehtii, ei onneksi täyttänyt tehtäväänsä, Valokuvan on ottanut Oiva Ryökäs. Nautelankosken museon valokuvakokoelma.

Leikkuuhuoneen rauniot. Lähellä rantaa oli korsu juoksuhaudan yhteydessä. Kuva: Lauri Rämö.

Juoksuhautaa lähellä korsua. Kuva: Lauri Rämö.

Muistiinpanoissa mainitaan lietolaisten rakennelleen Muolaan kirkonkylässä panssariesteitä. Paikallisten kanssa synnytti konfliktia asemien ja esteiden rakentaminen hautausmaalle. ”Työhä tuhmii ootta, ko kaivatta juoksuhautoloi siunatul maal!”.

Rannan panssaries​teitä kirkkoport​aiden alapäässä korkean veden aikaan. Kuva: Lauri Rämö.

Muolaan pitäjäseura on pitänyt ja pitää alueesta huolta ja mm. hoitaa kirkkomaata talkootyönä. Sankarihautausmaa raivattiin esiin 1990-luvulla. Kirkon ja sen muistopatsaiden alue siistitään säännöllisesti ja hautausmaan tunnistetut polut pidetään avoinna. Samoin rantaan johtavat portaat pidetään avoinna kasvillisuudesta ja siistinä.

Töitä on aikomus jatkaa kesällä 2013 vapaaehtoisvoimin.

Muolaan tyypin linnoitustyökeramiikka? Esinetutkimuksellinen kysymys

Esinetutkimus nyt - akateeminen haaste

Arkeologilla ja esinetutkijalla on käyttöä viime sotien tutkimisessa, vaikka tämä on saanut eräänkin haastateltavan kurtistamaan kulmiaan. Hän mietti, onko aikaa kulunut niin paljon että sotatutkimus on jo aitoa muinaistutkijan hommaa. 

Esinetutkimus vaatii aivan omanlaisiaan ponnistuksia ja näkökulmia, mitä on alettu tajuta vasta viime aikoina. Esineet on hyvin pitkälti nähty mykkinä, ja niiden todistusvoimaa kulttuurientutkimuksessa on pitkään vähätelty. Kuten esinetutkimuksen perään kuuluttanut norjalainen arkeologi Bjørnar Olsen muistuttaa antropologi Fredrik Barthin kirjoittaneen 1961: "“It often seems that . . . even artifacts are treated analytically as if they were cultural elements.". Älyllisessä väittelyssä kulttuuri yhdistettiin pääasiassa kognitioon ja sosiologiaan. "It ought to be clear that patterns of behavior described as ‘customs’ or artifacts in a museum are not cultural elements. . . . Culture consists of ideas”. Esineet, ja nimenomaan museoesineet, eivät siis koskaan pystyisi Barthista olemaan kulttuurillisia elementtejä. Kulttuurin "näkymättömyyttä" korostettiin pitkään.

Hämmentävää sinänsä, mielestäni juuri 1900-luvun aineisto, ei niinkään esihistorialliset jäännökset, osoittaa, miten vahva vaikutus esineillä on ja miten vähän niistä todellisuudessa tiedetään. Juuri tästä syystä puhdetyöt ovat tärkeässä osassa Nautelankosken tutkimusta. Yhteen ainoaan puhdetyöhön tiivistyy suuri tarina, ihmissuhdeverkosto ja valitettavan usein tietoisuus siitä, että esine voisi kertoa paljon, mikäli sitä pystyttäisiin tulkitsemaan ja mikäli tekijää tai esineen tuojaa olisi haastateltu. Monesti esine on onneksi mahdollisuus saada "puhumaan".

Lietolaisaineistoissa riittää ihmeteltävää

Muolaan kysymyksiin liittyen nousi esille aivan uusi pohdittava asia. Esinetutkijan riemuksi kollega Satu Närhi kertoi, että museon kokoelmista löytyy sangen erikoinen sotamuisto: saviastia, johon on kirjoitettu MUOLAA 1939 LINNOITUSTYÖ.

MUOLAA 1939 LINNOITUSTYÖ. Kuva: Nautelankosken museo.

Päädyin ottamaan tuoreeltaan yhteyttä muolaalaiskontakteihin, ja näistä eräs kertoi hänen vapaaehtoisena linnoitustöissä kesällä 1939 Muolaalla olleen enonsa saaneen samanlaisen astian. Siinä tosin lukee ajan ja paikan sijaan kaukaa viisaasti "Parempi kaivaa kuin katua.".

Informantti arveli, että kyseessä on Muolaan Kyyrölän savipajoissa tehty astia. Kyyrölässä toimi peräti 70 savipajaa vuonna 1939. Kyyrölän saviastiat olivat hyvin kuuluisia ja niitä on kulkeutunut kauas syntysijoiltaan.

Perinne jatkuu edelleen: Uschanoffien keramiikkasuku valmistaa Hämeenlinnassa edelleen keramiikkaa perinteisin menetelmin. Keramiikkamestari Nikolai Uschanoff (74) on viimeinen Kyyrölässä syntynyt savenvalajamestari, joka valmistaa astioita perinteisellä dreijausmenetelmällä.

Kysyessäni lietolaisilta sotaveteraaneilta Liedon sotaveteraani ry:n kokouksessa astioista he muistelivat, että savikauppa oli pitkälti vaihtokauppaa. Etenkin sianharjaksia ja hevosenhäntäjouhia käytettiin kauppatavarana. Kyyrölä oli heidän tietojensa mukaan ainut paikka Suomessa, missä valmistettiin kukkopillejä. Näitä kiertelevät kauppiaat myivät Liedossakin ennen sotia.

Asiasta asiaan ja kysymyksiin sekä alustaviin tulkintoihin

Astia on herättänyt monia kysymyksiä. Kyseessä on ilmiselvästi tyystin tutkimaton esineryhmä, josta on toistaiseksi tietoa ainoastaan kahdesta astiasta. Tärkeää olisikin selvittää mahdollisimman pian, kuinka paljon astioita on valmistettu, kuinka paljon niitä on edelleen olemassa ja kuinka paljon niitä on ollut. Vaikka ruukkuja olisikin mennyt rikki, on tieto astian alkuperästä ja kuvailu siitä tärkeää tietoa.

Kahden esimerkin ja hajatietojen perusteella on vaikeaa tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä tai analyysia. Alustavista tiedoista voi kuitenkin arvella, että joku tai jotkin savipajat ovat valmistaneet astioita linnoitustöissä oleville sotilaille ja vapaaehtoisille muistoesineiksi. Kirjoitukset astioissa vaihtelevat. Onko "Parempi kaivaa kuin katua" täysin ainutlaatuinen, vai valmistettiinko niitä useampia?

Toisaalta pari informanttia on huomauttanut, että astioiden valmistajat puhuivat ja osasivat pääasiassa venäjää, siis kirjoittivat kyrillisin kirjaimin. Näin ollen he tuskin ovat tehneet itse kirjoituksia saviastoihin, missä tapauksessa on mahdollista, että linnoitustyöläiset ovat itse ostaneet astiat ja raaputtaneet tekstin astiaan. Tässä tapauksessa astia on vahvasti tulkittavissa puhdetyöksi. Toisaalta on mahdollista, että astian pohja on ollut valmistumassa ja astian tilaaja on paperilla esittänyt, millaisen kirjoituksen haluaa valmiiseen tuotteeseen. Mahdollista on myös, että linnoittajat vapaa-ajallaan pääsivät tutustumaan savipajoihin ja kokeilivat itse dreijaamista.

Esineiden käyttötarkoitus on selvästi muistoesineen. Vanhempien Uschanoffien mukaan esineitä valmistettiin pääasiassa talouskäyttöön. Nämä keramiikka-astiat on kuitenkin hankittu ja valmistettu muistoksi ajasta, jona omistaja oli vapaaehtoisena ponnistelemassa isänmaansa puolesta. Esineessä on vahva paikkakuntalaisuuden leima: Kyyrölän savi oli aikansa "designia", ja tätä korostettiin. Se on nimenomaan muisto Muolaasta.

Summa summarum, seuraavat asiat tulisi tutkia:

- Miten paljon astioita tiedetään olevan yhä olemassa?

- Missä astiat valmistettiin? Nimenomainen paja tai valaja olisi hyödyllinen tieto.

- Mistä ajatus astioiden valmistamiseksi käynnistyi? 

- Millaisia erilaisia muistokirjoituksia astioihin tehtiin?

- Käytettiinkö esineitä myös arkiaskareissa? Onko astioita ostettu ilman kirjoituksia?

Astioihin liittyen pyydämme yhteydenottoja museolle. Sähköpostitse [rrikukauhanen[at]gmail.com] voi lähettää valokuvan tai valokuvia esineestä, mikäli museolle pääseminen on vaikeaa.

Museoon voi olla yhteydessä myös puhelimitse (02) 489 2400 tai suoraan museon omaan sähköpostiin museo(at)nautelankoski.net.

Teksti:

Riku Kauhanen

Lähteet:

Kyyrölän savi

http://www.kyyrolansavi.fi/

Lauri Rämön 2012 Muolaan pitäjäseuralle pitämä esitelmä.

Luovutetun Etelä-Karjalan pitäjät. Muolaa.

http://www.luovutetunetelakarjalanpitajat.fi/Pitajat/Muolaa/Perustietoa.iw3

Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet

http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php

Olsen, Bjørnar. 2010. In Defense of Things. Blue Ridge Summit, PA, USA: Rowman & Littlefield Publishing Group

Lauri Rämöltä sähköpostitse saadut tiedonannot.

Tapio Leinolta suullisesti ja sähköpostitse saadut tiedonannot.

Kyyrölän savelta puhelimitse ja sähköpostitse saadut tiedonannot.

http://www.nautelankoski.net/

Sota – veteraanien muistista museon muistiin hanke

Vko 40: Turbiinien käynnistys

Nautelankosken mylly vaatii jatkuvaa huoltoa ja tarkkailua pysyäkseen kunnossa. Myllyn sähkögeneraattoriin kytkettyä turbiinia pidetään käynnissä vesitilanteen mukaan.

Veden kulkua ohjaillaan suluilla ja kesän kuivimman ajan virta ohjataan myllyn ohi. Myllyn turbiinisäiliö on ohijuoksutuksen aikana tyhjä. Silloin turbiineille tehdään vuosittaiset huollot.

Turbiinien huollosta kerrottiin heinäkuussa 2010:
Vko 28: Myllyn vesiturbiinin huolto



Turbiinien käyttöönotto vaati useita toimenpiteitä. Ensin suljetaan myllyyn menevän kanavan ohijuoksutussulku.

Seuraavaksi aukaistaan kanavan suulla olevat kaksi sulkua, jotta vesi virtaa myllyyn sisälle.

Sulut nostetaan erityisellä metallisella nostoavaimella. Sulkujen nostaminen on parityöskentelyä.

Märkä puu on hyvin painavaa, joten sulkujen nosto vaati paljon voimaa. Sulkuja nostetaan vähän kerrallaan ja sulku lukitaan paikalleen jokaisen noston välissä.

Nyt vesi pääsee virtaamaan kanavaa pitkin myllyyn ja sieltä turbiinisäiliöön.

Seuraavaksi käynnistetään sähkögeneraattoriin yhdistetty turbiini myllyn sisällä. Ensin säädetään turbiiniin tulevan veden määrä avaamalla väkipyörällä turbiinin siivekkeet.

Generaattorin kierroslukumittaria tarkkaillaan, kunnes kierroslukemat ovat kohdallaan

Heti, kun kierrosmittarin lukema on oikea, käynnistetään sähkökaapista virransyöttö museoon.

Sen jälkeen kiristetään väkipyörää hieman ja tarkkaillaan, että hihna pyörii hyvin ja vedenpinta turbiinisäiliössä on sopivalla korkeudella.




 
 

Lopuksi suljetaan vielä jokeen johtavat ohijuoksutussulut, jolloin kaikki jääpadon aukon kautta tuleva vesi ohjautuu myllyyn.












Tekstin kirjoitti: museon tutkija
 Nautelankosken museo

Vko 35: NARC 27.8.2012: lisää asiakirjoja Viestipataljoona 33:sta

Tutkijamme Helsingissä

Töihin Liedon päässä tuli elokuun lopussa tauko, sillä olin jo vuoden alussa lupautunut - monien muiden turkulaisten arkeologien tavoin - avuksi Helsingissä järjestettävään EAA:n eli European Association of Archaeologistin vuosikokoukseen. Kokous meni hyvin ja pääsin järjestäjänä nauttimaan monista erittäin tasokkaista esitelmistä.

Tavoitteenani oli tämän kongressiviikon aikana päästä käymään arkistoissa tekemässä tarpeellisia lisätutkimuksia, missä tavoitteessa onnistuin ainoastaan maanantaina 27.8. Saldona tuli puolisentoistatuhatta asiakirjaa, joista löytyi jälleen mielenkiintoisia lisätietoja Viestipataljoona 33:sta. 

Toukokuun 1943 varuskuntakäskyyn liittyivät ohjeet Karhumäen käytettävistä kaatopaikoista. Arkeologin silmiin tämä maininta pisti heti, ja ajatusleikkinä sota-ajan jätteen kaivelu voisi tuoda esille yhtä sun toista. Kuva: Riku Kauhanen. Lähde: Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste. Viestipataljoona 33. Esikunnan komento- ja valistustoimisto (toimisto I). Yleinen ja salainen kirjeenvaihto. T-5078/5 [8] III/III.

Kiinnostavia asiakirjoja

Tällä kertaa kiinnostavimmasta päästä olivat palkitsemisia käsittelevät asiakirjat. Miehistöille myönnettävistä vapaudenmitaleista sekä upseereille myönnettävistä vapaudenristeistä löytyi paljon tietoja kunniamerkkien jakamisista sekä kunniamerkkianomuksia perusteluineen. Jouluna 1943 Viestipataljoonan lotta Aino Saarelle myönnettiin 1. luokan vapaudenmitali.

Ylennyksiä esitettäessä otettiin erityisesti huomioon vuoden 1941 hyökkäysvaiheen tapahtumat. Monesti mainitaan upseerien ja aliupseerien ylennusperusteluissa puhelinyhteyksien toimineen poikkeuksetta erittäin hyvin vaikeissakin olosuhteissa, esimerkiksi Karhumäen valtauksessa. Samoin kiiteltiin hyvää esiintymistä, taitoa luoda joukkoihin hyvä henki sekä saavuttaa alaisten luottamus.

Lietolaisille läheisimpänä löysin keskuskomppanian päällikön Toivo Ilmari Sipilän ylentämistä koskevat asiakirjat. Niistä käy hyvin ilmi, missä hengessä lietolaiskomppania jatkosodassa pärjäsi:

"Toiminut koko sodan ajan keskuskomppanian päällikkönä. Siitä huolimatta, että luutn. S:n komppania on koko sodan ajan toiminut laajalla alueella, on hänen henkilökohtainen vaikutuksensa kaikissa taistelutehtävissä ollut siksi merkitsevä, että divisioonan laajojen yhteyksien vikapartiointi on suoritettu kiitosta ansaitsevalla tavalla. Erikoisesti hyökkäysvaiheen aikana, jolloin nopean etenemisen takia divisioonan puhelinkeskukset ja yhteydet nopeasti vaihtuivat, tuli esiin luutn. Sipilän järjestelykyky ja toimintatarmo. Se toimintavalmius, suorituskyky ja jokaisen yksilön persoonallinen vastuuntunto, mikä erikoisesti luutn. Sipilän komppaniassa on ollut vallitsevana sodan eri vaiheissa kuvaa luutn. Sipilän johdonmukaisuuden ja pätevyyden synnyttämän auktoriteetin panosta, jota hänen kaikinpuolinen sotilaallisuutensa ja asiallisuutensa tehostaa."

Erikoisempana asiakirjana pyydettiin saksalaisille esityksiä rautaristien myöntämistä varten. Viestipataljoona 33:een oli luvassa yksi risti miehistön jäsenelle ja toinen upseerille. Kunniamerkkikaavakkeena käytettiin esityskaavaketta vapaudenristin myöntämiseksi, mistä sana VAPAUDENRISTIN oli pyyhitty yli kirjoittamalla sen päälle riittävä määrä X-kirjaimia sekä lisäämällä päälle pienellä sana RAUTARISTIN. Molemmat esitykset tehtiin piikkiöläisistä.

Vapaudenristin ritarikunnan suurmestarille, siis marsalkka Mannerheimille annettiin helmikuussa 1943 oikeus riistää myönnetty mitali tai risti sellaiselta henkilöltä, joka on syyllistynyt sotilaalle häpeälliseen tekoon. Häpeällisiä tekoja olivat mm. aiheeton antautuminen, murha, kapinahankkeet, valtionpetos tai sen valmistelu sekä esimerkiksi jäsenten silpominen sotapalveluksesta vapautumiseksi. Asiakirjassa tosin painotetaan lieventävien asianhaarojen tutkimista sekä . Tähän mennessä käsittelemistäni asiakirjoista ei tosin ole löytynyt mainintoja tällaisen rangaistuksen täytäntöönpanoista.

Samasta mapista löytyi oikeudenkäyntipöytäkirjoja. Kirjat käsittelivät 1. Divisioonaa sekä Maaselän ryhmää laajemmin. Rangaistuksina annettiin tyypillisesti vankeutta ja arestia.

Kuolema korjaa satoaan - asemasodasta huolimatta

"Viestipataljoona 33. Esikunnan komento- ja valistustoimisto" -kansioon löytyi kirjattuina useita kuolemantapauksia koskevia kirjelmiä vuoden 1943 kesäkuulta. Maaselän kannaksella kiinnitettiin huomiota mm. kypärän käytön vähäisyyteen vuoden 1942 alusta laadituissa tilastoissa. 269:stä tilastoidusta kuolemantapauksesta 123:ssa syynä oli pääkallon vioittuminen. Huomattavan osan näistä olisi pelastanut kypärän pitäminen päässä.

Muutamaa kuukautta myöhemmin todettiin tapaturmien lisääntyneen kehotetuista varotoimista huolimatta. Heinäkuussa oli ollut 38 tapaturmaa, joista 23 oli hukkumistapauksia. Valtaosassa syyksi todettiin varotoimenpiteiden laiminlyöminen tai puutteellinen esimiehen valvonta. Uintikauden päättyessä toivottiin huomiota kiinnitettävän heikoista jäistä johtuvien hukkumisten ehkäisemiseen.

Suoranaisten sotatoimien seurauksena mainitaan lokakuussa viisihenkisen venäläispartion onnistuneen tunkeutuneen etulinjalla sijaitsevalle korsulle asti. He heittivät kaksi käsikranaattia korsun savutorvesta sisälle, jolloin kolme miestä kaatui ja 11 haavoittui. Vastaisuudessa neuvottiin, että korsujen ikkunat, tuuletusaukot sekä savutorvet tuli varustaa sellaisin laittein, ettei niiden kautta voisi heittää kasapanosta sisätiloihin. Maininta tästä tai samankaltaisesta tapauksesta löytyy erään veteraanin henkilökohtaisista päiväkirjoistakin, joten venäläisten onnistunut isku on herättänyt huomiota.

Kokemattomuus ja perehtymättömyys aseisiin aiheuttivat myöskin tappioita: yhden ainoan marraskuun viikon aikana sattui konepistooleilla viisi onnettomuutta. Vahingonlaukausten tahdin todettiin kiihtyneen jatkuvasti, mistä syystä käskettiin perehdyttämistä aseen käyttöön ja käsittelyyn.

Arkistolaitoksen tietokannan mukaan ajanjaksolla 1.1.1942 - 31.12.1943 kuoli 16 lietolaista. Näistä kuusi kuoli sotasairaalassa ja yksi sotavankeudessa.

Arkistotutkimukset jatkuvat

Viestipataljoona 33:n toimintaa vuonna 1943 käsittelevät asiakirjat ovat nyt pääosin museon hallussa ja tutkittavana. Seuraavaksi vuorossa ovat vuotta 1942 käsittelevät asiakirjat. 

Tavoitteena olisi viimeinkin saada käsiin Jalkaväkirykmentti 35:n esikuntakomppanian asiakirjat, mutta ne ovat AARRE-tietokannan perusteella yhä kunnostettavina. Tämä olisi erittäin tärkeää siinäkin mielessä, ettei JR 35:n historiikissa suuremmin mainita esikuntakomppanian vaiheita.

Samoin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämän korsuperinteen keräyksen tuloksiin olisi mielenkiintoista päästä viimeinkin käsiksi.

Teksti: Riku Kauhanen

http://www.nautelankoski.net/
Sota – veteraanien muistista museon muistiin hanke

Viikko 35: Savijokilaakson pyöräretki

Museoviraston koordinoimat Valtakunnalliset arkeologian päivät "Menneisyyden jäljillä" järjestettiin tänä vuonna 15. kerran. Nautelankosken museo osallistui tapahtumaan perinteisellä arkeologian päivän opastetulla pyöräretkellä Liedon muinaisjäännöksille. Retkipäivänä ei sää ollut suosiollinen, mutta sateisesta ilmanalasta huolimatta saapui lähtöpaikalle 8 kiinnostunutta pyöräilijää. Retken kokonaispituus oli noin 12 kilometriä ja kesto noin kolme tuntia.

Karttapohja: Museoviraston muinaisjäännösrekisteri

Tänä vuonna retken kohteena oli Aurajoen sivuhaaran Savijoen laakso ja teemana rautakausi. Retken kohteiksi opas Hanna Pyhtilä oli valinnut kuppikallioita, linnavuoren sekä asuinpaikkoja ja kalmistoja. Nämä sijaitsevat Kärpijoen, Viikan, Karvalan, Pettisten ja Raukkalan kylissä.
 Pyöräretken kohteet ovat Savijokilaakson eniten tutkitulla alueella. Suurin osa kohteista on löydetty aikaisintaan 1980-luvun lopulla. Savijoen yläjuoksulta puuttuu tuore inventointi kokonaan.



Koko Aurajokilaakson asutus keskittyi jo merovingiajalla (600–700 jKr.) jokivarsiin ja tihentyi rautakauden loppua kohti. Liedossa asutus rautakaudella keskittyi muun muassa Savijokilaaksoon joen varteen. Savijokilaakson maisemassa on tunnistettavissa rautakauden maisema. Pellot ovat vanhoja ja vanhojen tilojen mailla on rautakautisia asuinpaikkalöytöjä. Savijoki, vaikkakin kapeampana, halkoo peltomaisemaa, jossa siellä täällä kasvaa metsäsaarekkeita. Lisäksi savijokilaaksosta voi vielä havaita kalliopaljastumia

Kärpijoki, Myllykylän kuppikalliot

Viikka, linnavuori

Raukkala, Peltokallion kuppikallio

Raukkala, Kyläkallion mahdollinen asuinpaikka

Raukkala, Keisvuoren kuppikallio

Raukkala, Keisvuoren mahdollinen röykkiökalmisto

Tekstin kirjoitti: Tutkija
Nautelankosken museo

Vko 34: Myllytontun kierros

Liedon päivä ja Varsinais-Suomen museopäivä sunnuntaina 26.8. houkutteli Nautelankosken museoon runsaasti sekä isompia että pienempiä vieraita. Lieneekö syynä olleet Myllytontun kierrokset, joita päivän aikana järjestettiin kaksi.






Myllytonttu aloitti kierroksensa leikittämällä ja jumppaamalla vieraat vetreäksi.





Aikuisille kierros oli ilmainen, mutta lapset saivat onkia itselleen pääsylipun tontun korista.




Esittelykierroksella tonttu kertoi myllyn toiminnasta ja tarinoita myllyn tapahtumista yli 200 vuoden ajalta. Käyttipä tonttu vieraita myös myllärin tuvan puolella.

.

Tekstin kirjoitti: Tutkija
 Nautelankosken museo