perjantai 26. marraskuuta 2010

vko 47: Avoinna sopimuksesta


Kesällä Nautelankosken museo on avoinna Liedon peruskoulujen kesäloman ajan sekä parina tapahtumapäivänä elokuun lopussa. Silloin museon yksittäiskävijöistä sekä kahvion ja puodin hoidosta huolehtivat kesäoppaat. Kun kausityöntekijät palaavat kouluihinsa ja opiskelupaikkoihinsa, museon säännöllinen aukiolo päättyy. Syksyllä museossa käy suuri joukko lietolaisia koululaisia, joiden museovierailut kuuluvat museon koululaisohjelmaan. Koululaispäivien jälkeen alkaa museon talvikausi, jolloin museo on avoinna sopimuksesta.

Kun ollaan auki sopimuksesta museo, kahvio ja puoti avataan yksittäiskävijöille aina mahdollisuuksien mukaan. Käytännössä lähinnä arkisin työaikaan, kun museon henkilökunta on paikalla. Yksinkertaisimmin sopimuksen avoinna olosta voi tehdä kuka vaan vaikkapa ohikulkumatkalla soittamalla museon ovikelloa. Museon ovet avataan ja kahviokin palvelee, vaikkakin pienemmällä valikoimalla kuin kesäkaudella.

Retkiryhmät, kokoukset ja yksityistilaisuudet

Talvikaudella museo ottaa vastaan myös ennalta tilattuja retkiryhmiä, joiden museovierailuun kuuluu usein opastetun kierroksen lisäksi joko kahvit tai ruokailu. 
Museossa järjestetään myös kokouksia, palavereja, koulutuksia ja yksityistilaisuuksia, kuten erilaisia juhlia. Näidenkin tilaisuuksien ohjelmassa on yleensä tutustuminen museoon.

Pari viikkoa sitten museossa järjestettiin kirjailta, kun lietolainen esikoiskirjailija Rauni Kuronen juhlisti romaaninsa Omat tuvat ja yksinäiset pihat julkaisemista. Uusien kirjojen ilmestymistä on Nautelankoskella juhlittu aiemminkin. Esimerkiksi Virve ja Matti Haron kirjojen Kyliä ja ihmisiä – Liedon Kukkarkoski, Punittu ja Tursas vuosisadan saatossa sekä Kenttäpostia Syväriltä julkistamistilaisuudet vietettiin museossa. Myös Viri Teppo-Pärnän ja Aurajokisäätiön tekemää Tien lumo – Aurajoen maisematie -kirjaa on esitelty Nautelankosken museossa. 
  
Talvikauden ensilumi.

Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi

perjantai 19. marraskuuta 2010

Vko 46: Esinelainausta

Ammatillisesti hoidetut museot Varsinais-Suomessa tekevät keskenään paljon yhteistyötä. Museoiden työntekijät tapaavat silloin tällöin yhteisissä koulutuksissa, kokoontumisissa ja ekskursioilla. Keskusteluyhteys muihin museoammattilaisiin on tärkeä. Kulttuurihistoriallisten museoitten työntekijöillä on yhdessä paljon tietoa ja kokemusta, joka keskenään jakamalla saadaan hyödynnettyä laajasti. Yhdessä pohtimalla voidaan kehittää uusia toimintamalleja, löytää ratkaisuja ja katsella asioita useammasta suunnasta kuin pelkästään oman väen kesken keskusteltaessa.

Aiemmissa blogeissa on kerrottu yhteisen kokoelmapoliittisen ohjelman työstämisestä. Ohjelman tekemisen myötä museoiden tiedot toistensa kokoelmista paranevat ja yhteyttä on helppo ottaa, jos tarvitaan esimerkiksi esinelainaa näyttelyyn. Esinelainaus on yleistä ja normaalia museoiden välistä yhteistyötä. Tällä viikolla Nautelankosken museosta lähti joulukuusen jalka lainaan Uudenkaupungin museoon.

Paperityöt ja valmistelut



Kun museoesine lainataan toiseen museoon, siitä täytetään lainalomakkeet – toinen lainaajalle ja toinen lainanantajalle. Lomakkeissa sovitaan laina-ajasta ja lainaan liittyvistä ehdoista. Lomakkeessa määritellään myös lainattavan esineen kunto lainaushetkellä. Jos esinettä ei ole aikaisemmin kuvattu, se yleensä kuvataan ennen lainaksi antamista. Näin säilyy parhaiten tieto esineen mahdollisista vaurioista ennen lainausta. Esineen lainaajalle voidaan antaa myös kaikki esineeseen liittyvät taustatiedot esimerkiksi luettelointilomakkeella, jotta esinettä voidaan parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää näyttelyssä.

Pakkaaminen

Jotta museoesine voidaan kuljettaa toiseen museoon, tulee se pakata hyvin. Pakkaamisessa käytetään yleensä happovapaata silkkipaperia, kuplamuovia ja pahvia. Teippiä käytetään varoen, ettei teippikelaa painamalla vaurioiteta esinettä.


Pakkaaminen suojaa esinettä kulumiselta ja rikkoutumiselta kuljetuksen aikana. Tarvittaessa pakkausmateriaalista askarrellaan esineen osien ympärille laitettavia tukia ja suojia. Kun esineitä pakattaan laatikoihin, voidaan pakattujen esineiden väliin laitta styroksia tai muuta pehmustetta estämään esineiden liikkumista kuljetuslaatikoissa.

Kun esine on viimein suojattu joka puolelta ja paketti kaikkialta kiinni, on laina vihdoin valmis luovutettavaksi.



Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi

torstai 11. marraskuuta 2010

Vko 45: Museoalueen hoitoa


Kun museo sijaitsee maaseudulla, kuluu museon hoitoon monenlaisia ulkotöitä eri puolilla museoaluetta. Useat työt, kuten lumenluonnit, hiekoitukset, ruohonleikkuut ja kitkemiset ovat tuttuja omakotitalossa asuville. Museoalueella työskenneltäessä näitä töitä tehtäessä on otettava huomioon alueen luonne ja sen asettamat vaatimukset. Esimerkiksi muinaismuisto- tai luonnonsuojelualueelle ei mennä päältä ajettavalla ruohonleikkurilla. Näihin kohteisiin lähdetään viikate olalla.


 Aidan purkua ja ojanpientareen karsimista


Tämän kesän ja alkusyksyn aikana on purettu museon alueella olevat vanhat lammasaitaukset. Aitaukset ovat olleet käyttämättä jo muutaman vuoden, joten ne päätettiin poistaa kokonaan. Aitauksia on ollut sekä museon pihapiirissä, muinaismuistoalueella että luontopolun varressa. Kaikki aidan tolpat nostetttiin ylös maasta ja verkkoaita irrotettiin tolpista. Aidan tolpat ja verkkorullat tuotiin pois alueilta. Osa niistä on vielä hyväkuntoisia ja voidaan ottaa tarvittaessa käyttöön uudelleen.

 Museon tien varrella ja parkkipaikan vieressä kasvaa ojanpientareella koivuja. Koivurivistöjen karsiminen on kesäkaudella usein työn alla. Liian tiheään kasvavat koivut poistetaan, pitkä ruoho leikataan ja helposti leviäviä pensaita karsitaan. Pajuja leikataan välillä alas ja näin niihin kasvaa pitkiä haarattomia oksia. Niistä on seuraavana vuonna helppo irrottaa niintä nyörinpunontaa varten.

 
Syystöitä

 
Koska museon pihapiirissä kasvaa useita koivuja ja niiden lisäksi erilaisia pensaita, riittää haravoinnissa työtä syksyisin. Lauri Nautelan museon vieressä oleva rinne niitetään loppukesästä tai alkusyksystä, kun niittykasvit ovat kukkineet ja ehtineet siementää. Näin seuraavanakin kesänä on luvassa runsaslajinen kasvisto, johon voidaan tutustua tarkemmin vaikka luonnonkukkaretkellä ennen juhannusta.




Pitkin kesää, mutta varsinkin syksyllä huolletaan työvälineitä. Ruohonleikkuri tarvitsee perusteellisen huollon ennen talvilepoa. Viikatteet ja erilaiset puutarha- ja oksasakset teroitetaan. Tarpeen mukaan teroitetaan myös sahoja viilan avulla. Teroittamisen jälkeen saha harotetaan.

Syksyn töihin kuuluu joka vuosi kotiseutumuseon valmistaminen tulevaan talveen: tuplat haetaan jälleen vintiltä ja laitetaan paikoilleen ikkunoihin. Tarkempi siivous ja mattojen pudistelu ulkona ovat myös tarpeen kesän aukiolon jälkeen.

Rakennusten lisäksi erilaiset rakenteet, kuten kivimuurit tai aidat, tarvitsevat säännöllistä huoltoa säilyäkseen ja pysyäkseen kunnossa. Tänä syksynä korjattiin muun muassa kotiseutumuseon edessä oleva riukuaita, joka oli osittain kaatunut ja hajonnut kesän aikana.


Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi

perjantai 5. marraskuuta 2010

Vko 44: Nykydokumentointikoulutusta


 Suomen museoliitto järjesti kuluvan viikon maanantaina Nykydokumentoinnin koulutuspäivän museoalan ammattilaisille Suomen kansallismuseossa. Nykydokumentoinnista on puhuttu museoissa ja museoiden kesken enenevässä määrin TAKO-yhteistyön alettua vuoden 2009 alussa. TAKO-yhteistyöllä tarkoitetaan kulttuurihistoriallisten museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyötä. Sen lähtökohtana on "ammatillisten museoiden kokoelmahallinnan kehittäminen selventämällä ja koordinoimalla niiden välistä työnjakoa."
TAKO-yhteistyöllä ennen kaikkea ohjataan museoiden tulevaa tallennustoimintaa tallennusvastuutyönjaon sekä nykydokumentointihankkeiden avulla. TAKO-yhteistyöstä voi lukea enemmän Museoviraston sivuilla olevasta ehdotuksesta tallennus- ja kokoelmayhteistyön organisoimiseksi.


Nykydokumentointi: teoriaa ja käytäntöä

Tutkija Antti Metsänkylä Suomen kansallismuseosta piti päivän ensimmäisen esityksen otsikolla Nykydokumentointi: mitä ja miksi. Metsänkylä kävi läpi nykydokumentoinnin historiaa museoissa sekä museoiden tekemän nykydokumentoinnin luonnetta. Museoiden nykydokulle ominaista on, että tietoa meidän omasta ajastamme otetaan talteen tieteellisin menetelmin. Tallennettu aineisto talletetaan museoiden kokoelmiin, jotta sitä voidaan käyttää luotaessa kuvaa omasta ajastamme. Tämän kuvan luomisen keinoja ovat näyttelyt ja erilaiset julkaisut. Vaikka nykydokumentointi on ilmiökeskeistä, on esineillä – ja museoilla niiden tallettajana - siinä oma roolinsa. Esineet ovat aina osa omaa aikaansa ja edustavat sen ilmiöitä. Esineet ovat nykydokumentoinnissa ja museoiden kokoelmissa tärkeitä niin konkreettisina esineinä kuin niiden tallenteina.

Esimerkkejä toteutetuista nykydokumentoinneista kuultiin kun amanuenssi Anne Ala-Pöllänen Helsingin yliopistosta esitteli merihistorian ja museologian oppiaineiden toteuttamia dokumentointiprojekteja. Dokumentoinnin kohteena ovat muun muassa olleet M/S Silja Serenade, Aker Yards sekä Helsingin veneilykulttuuri. Metodeina dokumentointiprojekteissa käytettiin paljon havainnointia ja haastatteluja, valo- ja videokuvausta sekä (kohteesta riippuen) esimerkiksi äänimaiseman tallentamista ja esinekeruuta. Esinekeruuta toteutettiin konkreettisten esineiden vastaanoton lisäksi dokumentoimalla esineitä käyttötilanteessa valokuvaamalla tai videoimalla.

Tietosuojakysymykset ja kolme esimerkkiä dokumentoinneista

Työväenmuseo Werstaan vs. museonjohtaja Teemu Ahola kertoi tiivistetysti nykydokumentointiin liittyvistä tietosuojakysymyksistä. Nykydokumentoinnissa ihmiset ja heidän toimensa ovat keskiössä. Silloin myös kertyvä materiaali sisältää henkilötiedoiksi luokiteltavaa tietoa ja mahdollisesti myös arkaluonteista tietoa, joiden keräämistä ja käyttämistä säädellään henkilötietolaissa. Dokumentointi tuleekin suunnitella tarkkaan, jotta dokumentoinnin kohteita osataan informoida riittävästi. Lähtökohtana on dokumentoitavan yksiselitteisesti antama suostumus. Tutkimuksessa mukana olevien tulee myös saada tieto siitä missä ja miten kertynyt materiaali säilytetään, mihin sitä käytetään, kenellä siihen on käyttöoikeus ja minkälainen on aineisto jatkokäyttö tutkimuksen jälkeen. Dokumentoitavien tulee myös voida halutessaan asettaa aineistolle käyttörajoituksia.

Päivän lopuksi kuultiin kolme erilaista esimerkkiä tämänhetkisestä nykydokumentoinnista. Tutkija Sanna Kupila Turun museokeskuksesta puhui otsikolla Tutkijoita tehtaalla! sekä pelastusdokumentoinneista että suunnitelluista nykydokuista. Tampereen museoiden museoamanuenssi Riitta Kela esitteli Solmua eli Tampereen museoiden sosiaalisen median palvelua verkossa. Ja viimeisenä intendentti Arja Hartikainen Saamelaismuseo Siidasta kertoi pohjoismaisten saamelaismuseoiden yhteishankkeesta, jonka aikana Suomessa dokumentoitiin saamelaisen nuorison elämää.


Tekstin kirjoitti: museoamanuenssi