Lainakirjaston kirjat kymmenen pinoissa |
Museon kirjakokoelmaan sisältyy tuhansia niteitä, muun muassa Liedon Nuorisoseuran Lainakirjaston teokset. Sain tehtäväkseni kuvata ja luetteloida ne sähköiseen luettelointitietokantaan.
Kirjaluettelot
Kirjoista on olemassa kaksi kortistoa, toinen ilmeisesti alkuperäinen 1900-luvun alkupuolelta ja toinen uudistettu 1970-luvulta. Aluksi vertailin luetteloiden numerointia ja totesin, etteivät ne olleet kertaakaan yhteneväiset. Kirjojen nimetkään eivät aina olleet yhteneväisiä, sillä kirjaamisessa oli käytetty melkoista luovuutta.
Vanhasta luettelosta puuttui yli kymmenen teosta. Uudesta luettelosta oli jäänyt 6 teosta kadoksiin. Luetteloin kirjat uuden luettelon mukaisesti järjestelmäämme.
Katekismus vuodelta 1857 |
Wanhaa textiä
Achreniuksen teos vuodelta1836 |
Vanhimmat teokset olivat pääasiassa uskonnollisia, kuten Raamattu, virsikirja ja katekismus. Tai kuten aikanaan kirjoitettiin, Biblia, se on coco pyhä Ramattu suomexi, wirsikirja ja katechismus. Suomen kieli ei ollut vakiintunut nykyiseen muotoonsa, vaan teksti vilisee vieraista kielistä tuttuja kirjaimia. Sanatkin saattavat olla nykylukijalle tuntemattomia. Kaiken lisäksi kirjat on kirjoitettu 1900-luvun alkupuolelle asti fraktuuralla eli vanhalla kirjasintyypillä, joka on tuttu muum muassa Turun Sanomien logosta. Sitä oppii lukemaan sujuvasti pienen harjoittelun jälkeen. Ongelmia se oli tuottanut luetteloiden tekijöillekin. Vanhassa luettelossa eräs teos oli Autuuden appi ja uudessa Uutuuden oppi. Kumpikin oli osittain oikeassa, sillä teos oli Autuuden oppi.
Kirjojen luokittelu
Kirjat piti myös luokitella, ja siinä pyrin käyttämään Vaskikirjastojen luokittelujärjestelmää. Ongelmana oli, että monia kirjoja ei löytynyt Turun seudun kirjastoista. Kirjojen luokittelu on myös veteen piirretty viiva. Vaskikirjastojen välilläkin jotkut teokset oli luokiteltu eri luokkiin. Usein turvauduin sivustoon finto.fi/ykl/fi, joka on yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmä. Kirjoja kannatti etsiä myös Finna.fi:stä, yliopistojen kirjastoista, Helsingin seudun Helmet-kirjastoista, Kansallis-kirjastosta sekä kolmesta eri antikvariaattisivustosta. Tori.fi ja Huuto.net tarjosivat välillä hyviä vinkkejä. Oli myös ruotsin-, saksan- ja latinankielisiä kirjoja, joista sai tietoa ulkomaisten kirjastojen ja antikvariaattien sivustoilta.
Joitakin kirjoja löytyi kokonaisina verkosta. Project Gutenberg tarjoaa yli 60 000 sähköistä vanhaa kirjaa nykykirjaimistolla, myös suomenkielisiä. Kansalliskirjaston ylläpitämä Doria puolestaan sisältää yli 70 000 skannattua teosta pdf-tiedostona. Näistä hakupaikoista sain muutaman kerran apua, kun kirjan nimiösivu puuttui, ja syötin hakuun otteen tekstistä. Vanhat kirjathan eivät olleet nykyisen kaltaisia kansilehtineen, vaan ne olivat nippu leikkaamattomia painettuja taitettuja arkkeja, jotka vietiin kirjansitojalle, joka sitoi sivut yhteen langalla, leikkasi sivut auki ja teki puusta, pahvista tai nahasta kannet. Usein pahvikannet vahvistettiin nahkaselkämyksellä.
Raamattu vuodelta 1853 |
Kokoelmassa on kolme Raamattua, joista vanhin vuodelta 1758. Huonokuntoisin on vuoden 1853 kirja, jonka kannet olivat kadonneet ja alusta ja lopusta puuttuu kymmeniä sivuja. Lisäksi monet sivut olivat taittuneet tai repaleiset. Voi vain ihmetellä, miten huonosti kirjaa oli kohdeltu. Kirjat olivat myös huomattavan kalliita. Esimerkiksi ensimmäinen Agricolan suomentama Raamattu vuodelta 1642 maksoi yhtä paljon kuin talo tai papin kolmen vuoden palkka.
Elämää nähneet kirjat
Tyhjää tilaa ei jätetty vanhaan aikaan nimiösivulle, sillä monen kirjan nimi täytti sen kokonaan. Esimerkkinä vaikkapa Uusi Suomenkielinen Wirsi-Kirja, Niiden kappalden kanssa, jotka siihen tulewat; Kuningallisen Maj:tin armollisesta käskystä, kolmen consistorium suostumisella tarpellisesti parattu; niin myös MDCXCV. ylitzekatzotun ruotzin kielisen wirsi-kirjan jälken jalosti enätty: armollisella wapaudella. Kieli on muuttunut ja kirjoitusasu on vakiintunut, mutta ydin on säilynyt. Tämäkin teksti oli täysin ymmärrettävää.
Uusi Suomenkielinen Wirsi-Kirja vuodelta 1821 |
Mysteeriksi jäi, mitä oli tapahtunut John Berghin romaanille Piilopirtissä Kertomus Ison-vihan jälkeiseltä ajalta. Koko kirjan mitalta sen reunassa oli pyöreä lovi. Oliko kirjaa ammuttu?
John Bergh: Piilopirtissä vuodelta 1910 |
Kirjojen alkuun oli monesti kirjoitettu omistajan nimi ja ilmeisesti kirja on sittemmin lahjoitettu kirjastolle. Muutakin tekstiä on, joku lapsi oli saattanut harjoitella kaunokirjoitusta. Varsin luettu oli Johann Christoph von Schmidin teos Genoveva tahi kertomus Yhden jumalisen rouwan wiattomasta kärsimisestä. Riekaleiset ja irtonaiset pahvikannet ja viimeisistä sivuista puuttuu alareunasta yli puolet.
Johann Christoph von Schmid: Genoveva vuodelta 1888 |
Haastavat teokset
Kolme kirjaa yritti nujertaa minut. Ensimmäisestä kirjasta puuttuu nimiösivu. Myöhemmin selvisi, että siitä puuttuu myös sisällysluettelo. Kirjan aloittaa Kalevalan tyyliin kirjoitettu runo Leikkisatu satujeni synnystä. Tämä johdatti minut etsimään Topeliukselta tällaista tekstiä ja metsään menin oikein rytinällä. Kyseessä oli Tyko Hagmanin Uusimpia satuja ja runoja lapsille, nuorille ja vanhoille. Tuottelias kirjailija ja toimittaja Hagman on jäänyt aika lailla unholaan.
Tyko Hagman: Uusimpia satuja ja runoja lapsille, nuorille ja vanhoille vuodelta 1889 |
Toisen kirjan nimiösivu puuttuu. Kirja oli kirjattu luetteloihin kirjan alussa olevan sivun tiedoilla: Suuren kansalaisemme J. V. Snellmanin muistolle omistaa tämän teoksensa nöyryydellä Tekijä. Esipuheen lopusta selvisi, että kirjoittaja on E. F. J.
Evald Ferdinand Jahnsson: Hatanpään Heikki ja hänen morsiamensa vuodelta 1898 |
Tuon lyhenteen kun syötti googleen, niin sai monta sivua tietoa Euroopan Journalisti-liitosta tai muista yhdistyksistä. Pitkän etsimisen jälkeen sain lopulta selville, että kyseessä on Evald Ferdinand Jahnsson. Seuraava ongelma oli, että häneltä ei löytynyt mitään Snellmaniin liittyvää kirjaa. Luin esipuhetta ja siitä selvisi, että hän oli saanut vierailla kahden kesken Snellmanin luona ja keskustella hänen kanssaan muun muassa kirjoittamastaan näytelmästä Lalli. Teos olikin vain omistettu Snellmanille ja sitä pitikin etsiä kaunokirjallisuuden puolelta. Löytyihän se lopulta, jopa kokonaan Doriasta. Teos oli romaani Hatanpään Heikki ja hänen morsiamensa. Kertomus Tuomas piispan ajoilta.
Vanhoina aikoina tekijä ei ollut keskeisessä asemassa, joistakin kirjoista tekijä puuttui kokonaan tai oli pelkkä nimimerkki. Suomentajistakaan ei ollut aina mainintaa. Arvoitukseksi jäi, onko Fritz Reuterin teoksen Sotawuodelta 1813 suomentaja H-n Nikodemus Hauvonen tai Theodolinda Hahnsson.
Kolmannelle kirjalle lähes suutuin, koska tilanne näytti mahdottomalta. Kirjasta ei puuttunut vain nimiösivu, vaan myös 148 ensimmäistä sivua. Vanhaan luetteloon teos oli nimetty Muinaisia suomalaisia tapoja ja uuteen Länsi-Suomal. naimatapoja. Tämähän taisikin olla helppo, sillä teos löytyi heti Finnasta.
Se oli valitettavasti vain 14-sivuinen, ja meidän kirjamme viimeinen sivu oli 228. Kaikki syöttämäni hää- ja naimatavat tuottivat vesiperän. Sitten etsin netistä henkilöitä, joita kirjassa oli. Niitäkin löytyi, valitettavasti pääasiassa Facebookista.
Yli tunnin taisteltuani opuksen kanssa syötin pätkän eräästä runosta Gutenbergiin ja siinä se oli. Kirja oli Johannes Häyhän Kuwaelmia Itä-Suomalaisten wanhoista tawoista: Naimistawat vuodelta 1899. Tämä oli sarjan viimeinen eli viides osa, muut olivat: Joulun wietto, Maahanpanijaiset, Talwitoimet ja Kesä-askareet.
Johannes Häyhä: Kuwaelmia Itä-Suomalaisten wanhoista tawoista: Naimistawat vuodelta 1899 |
Projekti oli haastava, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen. Varsinaista salapoliisityötä. Oli hauskaa seurata niin suomen kielen kuin kirjoitusasun muuttumista. Silmissään voi melkein nähdä, kuinka kirjoja on hartaasti tavattu pärevalkean valossa. Mikä merkitys onkaan ollut pienilläkin kirjastoilla kansansivistystyössä.
Tekstin kirjoitti: museon tutkija
Liedon museo